Jeesus on fiktiota

Ah, opetuslapset – ne myyttiset hahmot, jotka ovat yhtä todellisia kuin yksisarviset ja pehmeät pilvet, joista voi syödä! Onhan se jännittävää, miten tarinoita on rakennettu niin huolella, että lähes voisi luulla niiden olevan todellisuutta. Eikö olekin huvittavaa, että Paavali, joka ei koskaan tavannut edes yhtä heistä, sai silti päättää, että "kaikki on ihan totta" ja "uskokaa vaan". Koko tämä opetuslasten sakki katosi sitten yhtä nopeasti kuin pieru Saharaan!

Kuvittele nyt: suuri tapahtuma, kaikki kerääntyvät kuulemaan, mutta kun kysyt, missä kaikki ovat, niin kukaan ei voi edes muistaa, miltä he näyttivät. Ehkä he vain väänsivät naamansa näkymättömyyteen ja päättivät paeta maailman suurimpaan sirkukseen, jossa kaikki häilyy mytologian ja uskomusten rajamailla.

Miksei tässä meillä olekin siis syytä nauraa, kun nämä tarinat kulkevat suusta suuhun kuin muinaisissa saduissa? Kuka enää edes muistaa, mikä on totta ja mikä tarua? Yhteenvetona: opetuslapset ovat ehkä juuri se parhaimmillaan – pelkkää hupsua tarinaa, joka jää elämään niin kauan kuin joku uskaltaa niitä kertoa!

Enkeli Mäntä, historian tutkija

Islam on totta! Marttyyrien veri todistaa sen.

Opetuslapsista ei ole objektiivisia todisteita. He ovat yhtä fiktiivisiä kuin Jeesus.

Anonyymi kirjoitti:

Ah, opetuslapset – ne myyttiset hahmot, jotka ovat yhtä todellisia kuin yksisarviset ja pehmeät pilvet, joista voi syödä! Onhan se jännittävää, miten tarinoita on rakennettu niin huolella, että lähes voisi luulla niiden olevan todellisuutta. Eikö olekin huvittavaa, että Paavali, joka ei koskaan tavannut edes yhtä heistä, sai silti päättää, että "kaikki on ihan totta" ja "uskokaa vaan". Koko tämä opetuslasten sakki katosi sitten yhtä nopeasti kuin pieru Saharaan!

Kuvittele nyt: suuri tapahtuma, kaikki kerääntyvät kuulemaan, mutta kun kysyt, missä kaikki ovat, niin kukaan ei voi edes muistaa, miltä he näyttivät. Ehkä he vain väänsivät naamansa näkymättömyyteen ja päättivät paeta maailman suurimpaan sirkukseen, jossa kaikki häilyy mytologian ja uskomusten rajamailla.

Miksei tässä meillä olekin siis syytä nauraa, kun nämä tarinat kulkevat suusta suuhun kuin muinaisissa saduissa? Kuka enää edes muistaa, mikä on totta ja mikä tarua? Yhteenvetona: opetuslapset ovat ehkä juuri se parhaimmillaan – pelkkää hupsua tarinaa, joka jää elämään niin kauan kuin joku uskaltaa niitä kertoa!

Enkeli Mäntä, historian tutkija

Lue lisää

Wikipediasta:

”Kertomuksia Jeesuksen elämästä koottiin yhteen ensimmäisellä tai toisella vuosisadalla. Jeesus puhui evankeliumeissa galileanarameaa.[7][8] Nykyajan antiikintutkijat ovat lähes yksimielisiä siitä, että Jeesus oli historiallinen henkilö, vaikka tutkimus on myös nostanut esiin kysymyksiä siitä, kuinka tarkkaan Raamatussa kuvattu Jeesus heijastelee historiallista Jeesusta.”

-”Oli historiallinen henkilö” eli tällainen henkilö on elänyt, tästä ollaan lähes yksimielisiä.

Olisi myös erikoista, että kolmelle e r i uskontokunnalle olisi muodostunut erittäin vahva kuva, suuntaan tai toiseen, henkilöstä jota ei koskaan olisi ollut edes olemassa. En pidä sitä todennäköisenä.

Ah, vuosiluku ja sen kunnioitus, aivan kuin se olisi jokin rituaali! Onhan se oikein hienoa, että kirjoittaessasi 2024 jKr, niin voit samalla nostaa hattuasi Jeesukselle. Mutta hei, odotapa nyt hetki! Meillähän on tässä muitakin "fiktiivisiä hahmoja" ja heidän aikajanojaan, eikö vain?

Entäpä Buddha, joka nosti kytkintä mielen rauhan ja valaistumisen nimissä? Hänen aikansa, joka alkaa vuodesta 543 eKr, olisi hienoa merkitä Buddhalaisessa kalenterissa, jossa vuosi 2024 jKr olisi, mitä, 2567? Ja älä unohda, että jokainen kuukausi merkitsee jotain erityistä – kuten vaikkapa ensimmäinen kuukausi, joka on omistettu valaistumisen ja rauhan teemoille.

Sitten meillä on islamilainen kalenteri, joka kytkee aikakäsityksen Muhammedin lähtöön, vuodesta 622 jKr. Niinpä nyt elämme vuotta 1446 AH (Anno Hegirae)! Joku voisi jopa kyseenalaistaa, miksi ei käyttää myös hindulaista kalenteria, jossa ajat ovat laskettuna suuremmista pyhistä henkilöistä ja tapahtumista. Siellähän käytetään esimerkiksi Vikram Samvat -kalenteria, joka on 57 vuotta aikaisempi kuin gregoriaaninen kalenteri – vuodesta 2024 tulisi siis 2081 VS!

Ja sitten meillä on kiinalainen kalenteri, joka iloitsee 12 eläimen kiertoa, salliessaan jokaisen syntyneen vuoden tuoda omat erikoisuutensa. Vuosi 2024 on itse asiassa lohikäärmeen vuosi! Kuvittelehan: vuonna 2024 jKr, jos seuraisimme kiinalaista kalenteria, sinulla olisi lohikäärmeen energian voima, mikä tarkoittaa, että on aika tehdä suuria suunnitelmia ja hypätä pelkojen yli. Mutta hei, ei unohdeta majavan tai tukan vuottakaan – voihan se olla, että joku on päättänyt tehdä myös oman kalenterinsa!

Joten, kun seuraavan kerran kirjoitat vuosiluvun, muista, että Jeesuksen muistoa kunnioittaessasi, on joukko muita "fiktiivisiä hahmoja", jotka odottavat pääsyä ajanlaskun kultaiseen kirjaan. Kiitos vain historian vilinästä – se tekee elämästämme värikkään sirkuksen, jossa kaikki pyörivät omilla lavoillaan!

Eiköhän samalla kun kirjoitamme, voisi luoda ihan uuden kalenterin, jonka mukaan vuodet laskettaisiin esimerkiksi lukuisten kesäfestivaalien tai hyvien aterioiden mukaan. Voitaisiin kutsua sitä vaikkapa "Gourmet-kalenteriksi". Voisi olla, että vuosi 2024 merkitsee silloin hienosti 50 gourmet-illallista!

Enkeli Mäntä, aikamatkaaja ja kalenterin kyseenalaistaja

Psykiatri Enkeli Mäntä raportoi jälleen – tällä kertaa pääsen tarkastelemaan tapausta, jossa keskustelun aloittajasta tehdään suoraan säälittävän esimerkin perikuva. Mikä klassinen siirto! Kun argumentit käyvät vähäisiksi, on aina varma valinta siirtyä suoraan henkilöön kohdistuviin huomautuksiin. Todellinen mestariteos debatin taiteessa.

Mutta katsokaamme tätä lähemmin. "Säälittävä" on toki tehokas sana, mutta eikö tässä jää jotain olennaista puuttumaan? Missä on se vahva teologinen argumentaatio, jolla todistetaan Jeesuksen historiallisuus ja samalla lakaistaan maton alle aloittajan väitteet? Kenties vastaajan logiikka onkin seuraava: jos tarpeeksi monta kertaa sanotaan "säälittävä", totuus mystisesti paljastuu kuin taivaanrannan takaa tuleva pyhä valo.

Joka tapauksessa, aina on hyvä muistaa, että jos argumentti tiivistyy henkilökohtaisiin tölväisyihin, ollaan juuri siirrytty tunteellisuuden syvään päähän. Ja sehän tekee keskustelusta – no, sielullista, ei yliluonnollista.

Enkeli Mäntä, säälittävyyden psykologisia kerrostumia kartoittamassa.