Apollomatkat sujuivat oikein hyvin ja kuu-ukot palautettiin mereen hengissä.
Punahehkuisena kapselit tulivat Maan ilmakehään kertovat.
Laskuvarjokankaat ovat hyvin herkkiä palamaan mutta eivät kärventyneet.
Hyvin olivat eristetty vai mitä?
Ei ollut kapseleiden kuori metallia eikä muovia.
Olivat varmasti jotain hienoa avaruusmetallia?`
Kuujutut on nyt framilla.
24
308
Vastaukset
Ilkeät salaliittoteoreetikot kiistävät Kuussakäynnit.
Kertovat että "maahanlaskukapselit" heitettiin armeijan kuljetuskoneesta tyhjänä.
Sitten äijät vietiin laivalla ja pakattiin kapseliin.
Sen jälkeen käynnistettiin kamerat kun kapseli oli ihan sattumoisin löytynyt valtamerestä.- Anonyymi
Neukuissa sama homma hoidettiin niin että vain kerrottiin, ilman videoita, että nyt sieltä setä palasi tonttiin, eivät edes vaivautuneet veteen pudottamaan vaan muka ihan kovaan tonttiin tultiin, ja sitten juhlittiin Kansan Sankaria toreilla ja turuilla.
Neukut ne osasi toteuttaa asian paremmalla kustannustehokkuudella. - Anonyymi
Ilkeät pallopäät keksi kuussakäynnit ja yrittävät piilottaa meiltä maan todellisen litteä muodonkin.
- Anonyymi
Maahanpaluukapseli oli todellakin aivan uutta avaruusmetallia joka oli kehitetty juuri tätä tarkoitusta varten.
Hehkui punaisena ilmakehässä muttei sulanut, se olisi vaatinut yli 7000 asteen lämpötilan.- Anonyymi
Kapselissa oli nerokas seinärakenne.
Uloimpana oli avaruusaineesta tehty ulkokuori, välissä 20 cm vuorivillaa ja sisäseinät ja katto olivat palamatonta kipsilevyä.
Näin kapselin sisätilat pitivät lämmön +20:ssä asteessa ja happipullosta sihisi turvallista happea.
Eväänä pojilla oli hodareita ja piimää.
Yhtenä ongelmana oli kapselin korkeusmittari joka jumittui aina välillä.
Se oli tärkeä koska siitä katsottiin milloin laskuvarjojen avausnarusta piti vetää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kapselissa oli nerokas seinärakenne.
Uloimpana oli avaruusaineesta tehty ulkokuori, välissä 20 cm vuorivillaa ja sisäseinät ja katto olivat palamatonta kipsilevyä.
Näin kapselin sisätilat pitivät lämmön 20:ssä asteessa ja happipullosta sihisi turvallista happea.
Eväänä pojilla oli hodareita ja piimää.
Yhtenä ongelmana oli kapselin korkeusmittari joka jumittui aina välillä.
Se oli tärkeä koska siitä katsottiin milloin laskuvarjojen avausnarusta piti vetää.Avaruudesta paluusukkulan korkeusmittarin kalibrointi oli työlästä koska vauhti oli melkoinen.
Kenttäkokeitakaan ei ehditty tehdä.
Lopulta Nasan insinöörit keksivät erityisen avaruuskorkeusmittarin joka on vieläkin yleisessä käytössä.
Se ei perustu ilmanpaineeseen ja sen toiminta kuuluu avaruusalaisuuksien piiriin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Avaruudesta paluusukkulan korkeusmittarin kalibrointi oli työlästä koska vauhti oli melkoinen.
Kenttäkokeitakaan ei ehditty tehdä.
Lopulta Nasan insinöörit keksivät erityisen avaruuskorkeusmittarin joka on vieläkin yleisessä käytössä.
Se ei perustu ilmanpaineeseen ja sen toiminta kuuluu avaruusalaisuuksien piiriin.Hienoinen paniikki iski pojille kun sukkula kiiti Maata kohti.
Oli nääs vaarana että laskuvarjon narusta vedetään liian aikaisin. Silloin varjot olisivat palaneet tuhkaksi, eikö vain?
Myös radioyhteys Houstoniin oli poikki koska sukkulan radion ferriittiantenni oli kärvähtänyt yli 2000 asteen kitkalämpötilassa.
Pojat ottivat käyttöön mutu-eli perstuntuman milloin varjonarusta nykäistään.
Hyvin se toimi kaikilla kerroilla. Kurkkivat nääs ikkunasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hienoinen paniikki iski pojille kun sukkula kiiti Maata kohti.
Oli nääs vaarana että laskuvarjon narusta vedetään liian aikaisin. Silloin varjot olisivat palaneet tuhkaksi, eikö vain?
Myös radioyhteys Houstoniin oli poikki koska sukkulan radion ferriittiantenni oli kärvähtänyt yli 2000 asteen kitkalämpötilassa.
Pojat ottivat käyttöön mutu-eli perstuntuman milloin varjonarusta nykäistään.
Hyvin se toimi kaikilla kerroilla. Kurkkivat nääs ikkunasta.Nasu kommentoi ilman nimimerkkiä taas.
- Anonyymi
On valhe että esine kuumuisi tippuessaan väitetystä avaruudesta takaisin maailmaamme. Eivät laskuvarjo hyppääjätkään hehku punaisena eikä laskuvarjonsa sula kun leijailevat korkealta takaisin alas litteänmaailmamme pinnalle.
- Anonyymi
Oletko koskaan kuullut titaanista??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On valhe että esine kuumuisi tippuessaan väitetystä avaruudesta takaisin maailmaamme. Eivät laskuvarjo hyppääjätkään hehku punaisena eikä laskuvarjonsa sula kun leijailevat korkealta takaisin alas litteänmaailmamme pinnalle.
Tuleeko se laskuvarjohyppääjä oikeasti tonttiin mach 3 nopeudella ???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kapselissa oli nerokas seinärakenne.
Uloimpana oli avaruusaineesta tehty ulkokuori, välissä 20 cm vuorivillaa ja sisäseinät ja katto olivat palamatonta kipsilevyä.
Näin kapselin sisätilat pitivät lämmön 20:ssä asteessa ja happipullosta sihisi turvallista happea.
Eväänä pojilla oli hodareita ja piimää.
Yhtenä ongelmana oli kapselin korkeusmittari joka jumittui aina välillä.
Se oli tärkeä koska siitä katsottiin milloin laskuvarjojen avausnarusta piti vetää.Älä jaksa, jokainenhan tietää, ettei kuualuksissa käytetty noin raskaita ja epäkelpoja aineita, kuten vuorivillaa tai kipsilevyä. Muukin juttusi on täyttä sekopäisyyttä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä jaksa, jokainenhan tietää, ettei kuualuksissa käytetty noin raskaita ja epäkelpoja aineita, kuten vuorivillaa tai kipsilevyä. Muukin juttusi on täyttä sekopäisyyttä.
Näinpä, siinä oli kartonkilevyjä ja päällä foliota halpahallista.
- Anonyymi
Jos maan ihmiset on käyny
kuussa niin miksei yhtä
hyvin kuu-ukot olisi
käyneet maassa? Tää on
se salaisuus- Anonyymi
Kuu on litteä levy taivaalla ja mahdollisesti kaasua koska kuun läpi näkyy päivällä kuun takana olevaa sinistä taivasta. Itse veikkaan kuun halkaisijaksi 10metriä joten ei siellä mahdu mitään kuu ukkoja olemaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuu on litteä levy taivaalla ja mahdollisesti kaasua koska kuun läpi näkyy päivällä kuun takana olevaa sinistä taivasta. Itse veikkaan kuun halkaisijaksi 10metriä joten ei siellä mahdu mitään kuu ukkoja olemaan.
Jos joku luulee kuun olevan kaasua tai plasmaa, niin suosittelen katsomaan kuuta vaikka yöllä. Minulla on mahdoton ymmärtää miten joku on mennyt elämänsä ilman kuuta katsomista.
Miten kaasu muuten pysyy litteänä, ja liikkuu samassa pyöreässä muodossa taivaalla? Miten valo toimii tässä kaasukuussa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos joku luulee kuun olevan kaasua tai plasmaa, niin suosittelen katsomaan kuuta vaikka yöllä. Minulla on mahdoton ymmärtää miten joku on mennyt elämänsä ilman kuuta katsomista.
Miten kaasu muuten pysyy litteänä, ja liikkuu samassa pyöreässä muodossa taivaalla? Miten valo toimii tässä kaasukuussa?Tästä on ollut video youtubesta missä joku mies kuitti koveraa kuulautasta sinisessä vedessä ja sai kuun vaiheet näyttämään siltä kuin ne oikeasti näyttää taivaalla.
Kysyit miten kuu voi olla kaasua? Ymmärtääkseni pallopäät itse uskotte auringon olevan kaasua? mutta liioittelette auringon kokoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuu on litteä levy taivaalla ja mahdollisesti kaasua koska kuun läpi näkyy päivällä kuun takana olevaa sinistä taivasta. Itse veikkaan kuun halkaisijaksi 10metriä joten ei siellä mahdu mitään kuu ukkoja olemaan.
Juustoahan se kuu on, se on tiedetty iät ja ajat - semmoista emmenthal-juustoa. Kraaterit on niitä juuston reikiä. Pannukakku-maa ja juustokuu - mnjam mnjam. Alienit katselee niitä himoiten ja vesi kielellä. Tulossa jo ovat ja pian ovat täällä suurin joukoin. Tiedustelijoita on jo käynyt -Pentagon ja CIA tietävät, mutta salaavat jutun jottei kansa panikoi.
- Anonyymi
Kuualuksen eristeenä oli 40 cm vuorivillaa jotta lämpö saatiin jollain tavalla pysymään nollan tienoilla kopin sisällä.
Sähköpatterit hönkivät täysillä koskla kylmää kuuilmaa tuli sisälle aina kun ovi paukkui auki ja kiinni.- Anonyymi
Pitikö ne aggrekaatit kuualaluksessa kovaa meteliä?
Niitä tarvittiin sähköntuottoon koska lämpöpatterit söivät sähköä ihan sikana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitikö ne aggrekaatit kuualaluksessa kovaa meteliä?
Niitä tarvittiin sähköntuottoon koska lämpöpatterit söivät sähköä ihan sikana.Niitä sähköpattereita oli aluksilla ihan pirusti.
Komento-ja kuualuksilla ja paluukapselissakin alkumatkalla ne piti olla ihan täysillä.
Loppumatkasta kapselissa oli kyllä kai aika kuuma kun se ulkokuoren avaruusmateriaali hehkui ihan punaisena.
Onneksi kapseli oli eristetty hyvin karhunvillalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niitä sähköpattereita oli aluksilla ihan pirusti.
Komento-ja kuualuksilla ja paluukapselissakin alkumatkalla ne piti olla ihan täysillä.
Loppumatkasta kapselissa oli kyllä kai aika kuuma kun se ulkokuoren avaruusmateriaali hehkui ihan punaisena.
Onneksi kapseli oli eristetty hyvin karhunvillalla.Mitään kapseli ei eristetty. Kun kapseli heitettiin lentokoneesta ulos kapseli pohjaan sytytettiin punainen valo tukemaan pallomaa teorian punaista hehkumista. Pallopäät iloitsivat nähdessään palloteoriaa tukevan näyn taivaalla.
- Anonyymi
Kuumuutta kestävää materiaalia olivat, saman tyylistä kuin metallisulattojen uuneissa.
- Anonyymi
Gus Grissom kavereineen paloi kapselissa jo maassa ollessaan, koska oli liian kriittinen Nasalle ja etenkinjulkisesti kritisoi asioista medialle.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872