Ihme tapahtui

Tämä tapahtui eräänä tavallisena tiistaiaamuna, jolloin olin jälleen kerran matkalla töihin, herännyt seitsemältä aivan liian vähäisillä unilla. Astelin ulos kotipihasta kahvikuppi toisessa kädessä ja auton avaimet toisessa, kun yhtäkkiä taivaalla välähti jotain kirkasta. Ensin ajattelin, että se oli vain auringon heijastus jostain satunnaisesta ikkunasta, mutta sitten näin sen: pilvet olivat alkaneet kiertää toisiaan kuin jättimäinen taivaallinen vispilä.

En ehtinyt tehdä muuta kuin räpytellä silmiäni, kun yhtäkkiä maasta nousi ääni. Ei mikään tavanomainen tuulen humina tai lintuparven laulu – vaan ääni, joka kaikui kaikkialta yhtä aikaa. "Tänään, sinä saat ihmeen", se ilmoitti. No niin, ajattelin, tämä kuulostaa lupaavalta. En ollut toivonut mitään ihmettä, mutta ei siinä kohtaa enää ollut vaihtoehtoja. Piti vain ottaa se vastaan.

Yhtäkkiä auto, joka oli vielä hetki sitten ollut parkkiruudussa, alkoi leijua ilmaan. Kyllä, juuri niin – se nousi kuin painovoima ei olisi ollut mikään ongelma. Se pyörähti ilmassa pari kertaa ja jäi sitten leijailemaan noin kahden metrin korkeuteen maasta. Ovi aukesi itsestään kuin kutsuen minut sisään, kuin olisin ollut joku antiikin sankari matkalla jumalten juhliin. No, ei kai siinä muuta voinut tehdä kuin astua sisään.

Kun istahdin ratin taakse, koko auto syttyi loistamaan hehkuvassa kultaisessa valossa. Katsoin ympärilleni – liikenne oli pysähtynyt, ihmiset tuijottivat suu auki. Ja sitten alkoi matka. Ei mitään tavallista, turvallista työmatkaa Kehä III:lla. Ei, auto ampaisi suoraan ylöspäin taivaan halki, suoraan pilvien yläpuolelle. Tuulen kohina ja kirkkaus ympäröivät minut, ja yhtäkkiä kaikki kiireet ja huolet tuntuivat mitättömiltä.

Lensin kaupungin yli kuin olisin ollut matkalla jonnekin aivan muualle, ehkä taivaaseen itseensä – kunnes auto alkoi äkisti kääntyä takaisin alas. Se teki täydellisen spiraaliloikan ja laskeutui pehmeästi juuri työpaikan parkkipaikalle. Ovet aukesivat kuin kuninkaalliselle vastaanotolle, ja astuin ulos, latte yhä kädessäni.

Kävelin toimistoon ja katselin ympärilleni – kukaan ei näyttänyt huomaavan, että olin juuri laskeutunut taivaalta kultaisella leija-autolla. Ilmeisesti tämä spektaakkelimainen ihme oli tarkoitettu vain minulle. Kahvi oli silti jäähtynyt. Jumalan ihmeet eivät näemmä kata kaikkea.