YLE jutussa oli 13 ammuttua teertä jätetty metsään . Sairasta on .
Kuka hullu metsästää lintuja ja jättää kuolleet linnut metsään ?
Anonyymi-ap
26236
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Aseenkantolupa, jos on lopullisesti pois ja pyssy. Ja sitten, mielentila tutkimukseen.
Miksi, koska metsästi muttei syöny? Löytyykö joku laki jota tossa rikottu?
Voi pyhää yksinkertaisuutta. Mutta oikeestaan hyvä havointo. Metsästyslupa on myönnetty siksi, että Teertä saa ampua.
Ompa suuri määrä.
Liekö joku jättänyt ne sinne odottelemaan jotain koirakoetta, treeniä varten?
Oliko pakastettuja?
Koiria treenaikkaan pakastelinnuilla. Niitä saa ihan ostaa.
Jospa joku on toimittanut linnut sovittuun paikkaan, ja muut ei ole löytäneet.
Tai, metsästysporukka asialla. Ja riista unohtunut. Voihan olla, että karhu/ susi ilmestynyt jaolle, jolloin ovat vetäytyneet kiireessä alueelta🤷🏼♂️
Ei ole Ihme, kun peippostakaan ei enään tahdo nähdä. Seitsämänkymmenenluvun maamme yleisintä lintua.
Hyvän itsevarmuuden omaavat eteläeurooppalaiset ne peipposet pistelevät talvi-aikaan poskiinsa. Älä yleistä. Ainakaan peipposten suhteen.
Miksei Lintujen kuolemat lemmikkien kynsissä kiinnosta mediaa?
Suomessa on paljon kissoja, jotka omistaja päästää luontoon tappamaan lintuja 24/7.
Nuo kuolemat ovat täysin turhia. Omistajat voisivat helposti jättää päästämättä kissan lintujahtiin.
Kissa ei erottele rauhoitettuja lintuja, ei välitä jäniksen rauhoitusajoista. Kissa on julma peto, joka ei saalista nälkäänsä, vaan viettiensä vuoksi.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/12504
Siis jos harrastaa metsästystä eli ampuu eläimiä luonnossa, niin onko ne pakko syödä? Eikö aseenkantolupaan riitä pelkkä harrastuneisuus? Pitäisikö lakiin lisätä pykälät saaliin käytöstä ja heitteillejätöstä?
Tunnen monta ampumaharrastajaa, jotka ikänsä harrastaneet ampumista vain ampumaradoilla. Ampumatta yhtään elävää. Idioottihan tuon teerien ampujan (tai ampujien) täytyy olla
Johtunee tästä nykytilanteesta , Että poliisit ym. vastaavat ovat täys.uupuneita väestökeskittymien hengissäpitoon . Ja näiden kantaväestön raisk, ym tappojen salaamisiin kuluvien resurssien kustannuksiin .
Kultasirkut suomesta, ovat taas syöneet sukupuuttoon taigan mongoolit. Maiskin, maiskin ja röyh.
Kissa ei erottele rauhoitettuja lintuja, ei välitä jäniksen rauhoitusajoista. Kissa on julma peto, joka ei saalista nälkäänsä, vaan viettiensä vuoksi.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/12504
Jälleen osoitus siitä tosiseikasta että monelta metsästäjältä otettava aseet pois ja moni metsästysseura(Ryyppyseura) lopetettava kokonaan.Ei kurpat enää tee aseilla mitään kun rollaattorit olisivat tarpeellisimpia välineitä.Yli 63 v kun tulee niin luvat pois jo.
Jälleen osoitus siitä tosiseikasta että autoilijoilta on otettava ajokortit ja autot pois, tälläkin viikonlopulla oli useita törkeitä ylinopeuksia, rattijuopumuksia, autovarkauksia, törkeitä liikenneturvallisuudenvaarantamisia, moni moottoriurheiluseura (Huumeidenkäyttöseura) olisi lopetettava kokonaan. Ei ihmiset tee autoillaan mitään, rollaattorit vaan kaikille.
Yksikin virhe, rike tai rikos, yhdeltäkään ihmiseltä, niin kaikilta vaan autot pois.
Ja se artikkeli aiheesta,,,
https://yle.fi/a/74-20115550
"Pudasjärvellä oli ammuttu 13 teertä. Parhaat palat oli otettu talteen ja loput jätetty lojumaan luontoon."
No ihan ok.... Roippeet syö kettu🦊
Johtuu kyllä näitten pikkulintujen harveneminen tämän kevään kylmyydestä. Huhtikuussa oli puoleenväliin vielä takatalvia. Lumen keskellä ruokinnalla, nähnyt keväisin pitkiin aikoihin näin paljon esim. järripeippoja. Mutta jostain syystä, vain muutaman peipposen.
Taitaa sulla olla vaan se oma lintulautasi lintumaailman tarkkailua varten? Keskustellaanko nyt, vaikka ihan tavallisesta harmaavarpusesta ja sen harvinaistumisesta. Tai peltosiskusta. Mistä arvelet niitten harveneminen johtuvan?
En ole kyllä mikään ornitologi kunkku. Mutta arvelen, noitten lajien harvenemisen syyksi, maataloudenmuutokset.
Sun kantsii käydä niitten lintutorneilla. Mistään linnuista, kaikki tietävämpää, et voi löytää.
Tunnista sata lintulajia vuodessa. Jos sattuu hyvään lintujen merenranta lehdokkoon syntymään, niin helppo homma. Mutta jos asut metsä kuusikorvessa. Naapureinasi vain. Mehiläishaukka peukaloinen ja pohjansirkku, niin on vähän hankalampaa saavutta se satalajia vuodessa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16336452/miksi-raiskauksien-uhrit-kantavat-hapean-raiskaajien-ja-siskojenhakkaajien-sijasta-#comment-118459131
Ökyrikkaat perintö- ja verosuunnittelijat, siskoja hakkaamalla ja vanhuksia harhauttamalla, ilmaiseksi nimiinsä ottaneet tilat, talot, metsät jne, pilkkaavat köyhiksi pahoinpitelemiään, osattomaksi ja kouluttamattomaksi pahoinpitelemiään Suomen kansalaisia, suursijoittaja-pörssirikollisten äärifasistien johdolla. Kansalle näytetään, että noin teillekin tehdään, otetaan fileepalat ja sitten heitetään roskiin.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18278390/maanviljelijat-ja-metsanomistajat-ovat-radikalisoituneet-aarioikealle-eussa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18386249/suursiivous-isoimman-talous-porssirikollisuuden-rikostutkinnat-aloitettava-eduskunnassa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18635046/600-000-000-ylelle-joka-vuosi#comment-131419581
Yksityisen Yle-nimen varastaneen EK-ÄärioikeistoYlen, uutisten tilalla on sosiaalipornoa, kun ovat haluttomia ja ilmeisen kyvyttömiä tekemään, todellista tiedonvälitystä, niin siksi tuollaisia sitten kansaa halveksien esittelevät.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18651504/palkat-alenevat-itavallassa-kun-aarifasistipuolue-vaalivoittajana
Tää öykkäri on taas täällä. Lieneekö hallituksemme asialla? Tietämättä linnuista mitään?
Teeriä nähnyt vuosiin. Nytkö se syy selvisi?
Tähän aikaan ei Teeriä voi edes nähdä. Mun pitäisi ajaa keväällä joku kymmenenkilometriä, että teeren kukerrusta voisi kuulla.
En usko tuohon teerien ampumiseen entisenä metsästäjänä ollenkaan.
Huonoa