Hyllykalliolla koiran ulkoilluttaja kulki jalkakäytävällä ja koira käväisi tarpeillaan (paskalla)ojassa.
Ojan toisellapuolelta olevasta talon nurmikolta alkoi pytingin omistaja mesomaan: Paskojen keräämisestä.
Suolti suustaan, mitä sylki suuhuntoi. Tapakoulutus olisi ollut tälle ihmiselle suotavaa, oli sen verran ajattelematonta huutamista.
1. ojat ovat kaupungin aluetta ja niissä on: Lintujen, kissojen, siilien kuin myöskin ihmisten jätöksiä, kuten huumeneuloja, rikottuja pulloja Jne.. baarista tulevien virtsaamisia.
2, jos nämä ojat kuuluisivat kiinteistöihin. niin niistä kuuluu maksaa: Kiinteistö veroa.
3.Eikä se ole mikään syy, alkaa mesomaan jos/kun ruohonleikkurilla leikaa myöskin nuo- ojan pyörtämöt.
4. Voi laittaa kengät jalkaansa, niin kaikki paskat Jne ei jalkaan tartu.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Taisi ukolla olla, sohva yö.🤣🤣