Tiedorte - kysymys Suomen korkeimmalle johdolle

Faktat:
Vuosi sitten Hamasin terroristit hyökkäsivät Israeliin tuhoten ja tappaen siviilejä silmittömästi. Israel aloitti välittömästi puolustautumisen. Sitä sen on edelleen jatkettava, koska Gazan alueelta satelee ohjuksia Israeliin edelleen. Toinen terroristijärjestö, Hizbollah hyökkäsi Israeliin Libanonista käsin. Eikö mielestäsi Israel olisi saanut puolustautua? Entä nyt kun Iran aloitti sodan Israelia vastaan? Pitäisikö Israelin antaa Iranille oikeus sotia puolustautumatta sitä vastaan?

Miksi Suomen johtajat eivät ymmärrä faktoja?
Miksi ei voida tehdä OIKEITA ratkaisuja ja auttaa Israelia hävittämään terroristijärjestöt?
1269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kukaan ei kiellä Israelia puolustamasta itseään??

Mutta se ei poista itse perus asiaa. Sitä, että YK teki aikanaan virheen antamalla juutalaisille tuon maa-alan. Ja nyt on yli 70 vuotta sodittu!

Israel myös laajentaa itseään perustamalla uusia alueita (ghettoja). Mitä itse tuumaisit, jos YK olisi antanut venäläisille Tampereen kohdalta maa-alan ja sitten nämä venäläiset siirtää suomalaisia ghettoihin ja pitää meitä toisen luokan kansalaisina, joita ahdistellaan ja heidän kulkua estetään ja kontrolloidaan?

Eikö suomalaiset muka tekisi mitään?

Miten tämä pitäisi ratkaista? Miksi vain Israel on oikeutettu "omaan maahan?
Miten kuvittelet, että tässä on Israel jotenkin. "oikeassa"?

Asia olisi pitänyt ratkaista jo silloin kun tuo tyhmä idea tehtiin! Tuota aluetta pidetään uskonnollisena ongelmana. Se olisi pitänyt jakaa fiksummin alunperin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Faktat:
Vuosi sitten Hamasin terroristit hyökkäsivät Israeliin tuhoten ja tappaen siviilejä silmittömästi. Israel aloitti välittömästi puolustautumisen. Sitä sen on edelleen jatkettava, koska Gazan alueelta satelee ohjuksia Israeliin edelleen. Toinen terroristijärjestö, Hizbollah hyökkäsi Israeliin Libanonista käsin. Eikö mielestäsi Israel olisi saanut puolustautua? Entä nyt kun Iran aloitti sodan Israelia vastaan? Pitäisikö Israelin antaa Iranille oikeus sotia puolustautumatta sitä vastaan?

Miksi Suomen johtajat eivät ymmärrä faktoja?
Miksi ei voida tehdä OIKEITA ratkaisuja ja auttaa Israelia hävittämään terroristijärjestöt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu