Maahanmuuttajanuoret yhä väkivaltaisempia

Maahanmuuttajanuoret yhä väkivaltaisempia

Islamisteiksi paljastuneiden turvapaikanhakijoiden tekemät veriset veitsi-iskut Mannheimissa ja Solingenissa vaikuttivat politikan asiantuntijoiden mukaan merkittävästi viimeisimpien osavaltiovaalien tulokseen. Erityisen huolestuttavana pidetään muiden kuin saksalaisten lasten ja nuorten määrän kasvua vakavien rikosten tekijöinä.

Saksan keskusrikospoliisin tuoreimman tilaston mukaan muiden kuin saksalaisten nuorten ja lasten osuus rikoksentekijöistä kasvoi vuodesta 2022 viime vuoteen 24,8 prosentilla vastaavan luvun ollessa saksalaisten kohdalla 0,9 prosenttia.

Saksan hallitus on valmistellut esityksen nykyistä tiukemmasta turvapaikkapolitiikasta. Siihen sisältyvät muun muassa maahantulijoiden palauttaminen takaisin siihen maahan, jossa heidät on jo kertaalleen rekisteröity turvapaikanhakijoiksi sekä raha-avustusten lopettaminen kaikilta, jotka on määrätty karkotettaviksi.

ote suomen uutiset
8257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

repikää siitä

Äänestä

Se on sitä "kotoutumista".

Äänestä
  • vihervassarit kaipaa lisää teräviä?

    Äänestä

Mamuja pitää alkaa hakata järjestelmällisesti pois muonavahvuudesta, jotta maahantuloaktiivisuus saadaan siihen mittakaavaan, johon ME suomalaset ihmiset olemme valmiita, halukkaita ja suostuvasia. Ns. Rasismsta eivät ”poliitikot” päätä.!

Äänestä

palautukset voivat alkaa

Äänestä

uli uli persu uli

Äänestä
  • Ja islamisaatio jatkuu SUOMESSA…
    Vaikka kuinka uliset…

    Äänestä

Mitä, jos kantaväestö tekisi mamuille samoin ja vielä tuplasti?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Maahanmuuttajanuoret yhä väkivaltaisempia

Islamisteiksi paljastuneiden turvapaikanhakijoiden tekemät veriset veitsi-iskut Mannheimissa ja Solingenissa vaikuttivat politikan asiantuntijoiden mukaan merkittävästi viimeisimpien osavaltiovaalien tulokseen. Erityisen huolestuttavana pidetään muiden kuin saksalaisten lasten ja nuorten määrän kasvua vakavien rikosten tekijöinä.

Saksan keskusrikospoliisin tuoreimman tilaston mukaan muiden kuin saksalaisten nuorten ja lasten osuus rikoksentekijöistä kasvoi vuodesta 2022 viime vuoteen 24,8 prosentilla vastaavan luvun ollessa saksalaisten kohdalla 0,9 prosenttia.

Saksan hallitus on valmistellut esityksen nykyistä tiukemmasta turvapaikkapolitiikasta. Siihen sisältyvät muun muassa maahantulijoiden palauttaminen takaisin siihen maahan, jossa heidät on jo kertaalleen rekisteröity turvapaikanhakijoiksi sekä raha-avustusten lopettaminen kaikilta, jotka on määrätty karkotettaviksi.

ote suomen uutiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu