Nyt on paikallaan lentokapteenin kehoitus: Kiinnittäkää henkselinne ja kiristäkää vyönne! Lento lähtee nyt.
*
Maailmanpankki (World Bank) julkaisi 1. päivä heinäkuuta 2024 tuoreimmat tiedot Maailman valtioiden kansantalouksien koosta bruttokansantuoteella (BKT) mitattuna (World Development Indicators database, World Bank, 1 July 2024). Ja nimenomaan ostovoimapariteetin (PPP) mukaan laskettuna.
Lista sisältää tiettyjä yllätyksiä.
1.) Huomiota herättävin muuttuja on epäilemättä Venäjän nousu Japanin ohi maailman 4:nneksi suurimmaksi taloudeksi (PPP). Sinänsä talouslukuja seuranneita tämä ei yllätä: Japanin vanhentumisen ”runtelema” talous on sakannut jo pitkään löytämättä uusia voimasuonia ja kasvulähteitä. Venäjän kansantalouden kasvu perustuu valtion sotatalouteen, kansallisten rahastojen purkuun tulonsiirtoina ja palveluina sekä Euroopan suuntaan supistuneen hiilivetykaupan löytämät muut myyntivirrat Aasian suunnalla.
2.) Toinen huomio: Vuosien ajan tarkkailemani BRICS-valtioryhmittymä on vahvasti esillä luettelon kärjessä ja kärjen tuntumassa:
Kiina 1.
Intia 3.
Venäjä 4.
Brasilia 7.
Etelä-Afrikka 32.
Merkillepantavaa on myös BRICS-jäsenyyttä tai liitännäisyyttä havittelevien valtioiden korkeat sijoitusnumerot:
Indonesia 7., Turkki 11., Meksiko 13., Egypti 17. ja Saudi-Arabia 18. – Sikäli ja mikäli jonkinlaista väljää tai tiiviimpää BRICS-integraatiota jossain muodossa tapahtuu herätään tilanteeseen, jossa mahdolliset 10 uus-BRICS -konsortion maata muodostaa 50 prosentti Maailman BKT(PPP) -maiden TOP18 -listasta. Siis puolet maialman 18-kärjestä on 9 BRICSiä. – Väestökasvunsa kanssa etenevä Nigeriä on nyt sijalla 26. Argentiina 28.
Mitä tästä on ajateltava?
*
Maailmanpankin ostovoimamuunnettu BKT-lista Maailman valtioista suurimmasta pieninmpään:
Näkyvin muutos keulapaikoilla vuoteen 2023 nähden oli jo viime talvella: RUS ohitti JAP:n ja siirryi Maailman 4:nneksi suurimmaksi, Japanin pudottua viidenneksi.
Link: GDP_PPP.pdf (worldbank.org)
Gross domestic product 2023, PPP
(millions of Ranking Economy international dollars)
1 China 34,643,707
2 United States 27,360,935
3 India 14,537,384
4 Russian Federation 6,452,309 h > Venäjä ohitti Japanin viime talvena
5 Japan 6,251,559
6 Germany 5,857,856
7 Brazil 4,454,930
8 Indonesia 4,333,084
9 France 4,169,071
10 United Kingdom 4,026,241
11 Türkiye 3,767,230
12 Italy 3,452,506
13 Mexico 3,288,671
14 Korea, Rep. 2,794,196
15 Spain 2,553,108
16 Canada 2,469,314
17 Egypt, Arab Rep. 2,120,932
18 Saudi Arabia 2,031,781
19 Australia 1,841,116
20 Poland 1,814,629
21 Thailand 1,681,796
22 Iran, Islamic Rep. 1,598,124 b
23 Bangladesh 1,567,952
24 Viet Nam 1,502,097
25 Pakistan 1,493,906
26 Nigeria 1,414,033
27 Netherlands 1,398,445
28 Argentina 1,369,904
29 Malaysia 1,277,914
30 Philippines 1,262,022
31 Colombia 1,122,332
32 South Africa 957,414
33 Romania 912,852
34 Singapore 837,348
35 Belgium 832,972
36 Switzerland 822,863
37 United Arab Emirates 798,491
38 Kazakhstan 782,723
39 Algeria 776,540
40 Sweden 739,741
41 Austria 673,526
42 Ireland 671,603
43 Chile 653,361
44 Iraq 635,634
45 Ukraine 621,258 h
46 Czech Republic 585,187
47 Norway 576,576
48 Peru 574,288
49 Hong Kong SAR, China 538,692
50 Israel 521,339
51 Portugal 513,204
52 Denmark 456,059
53 Hungary 440,580
54 Greece 426,749
55 Ethiopia 393,408
56 Morocco 374,409 c
57 Finland 363,316 vertaa: BKT maittain (2022) FIN oli sijalla 49.
58 Uzbekistan 354,100
59 Kenya 348,430
60 Qatar 326,446
61 Myanmar 322,296 b
62 Sri Lanka 318,551
63 Angola 294,961
64 Dominican Republic 290,243
65 Ecuador 288,688
66 New Zealand 282,621
67 Belarus 282,246
68 Tanzania 259,661 d
69 Ghana 254,767
70 Bulgaria 248,788
71 Guatemala 247,605
72 Kuwait 243,031
73 Slovak Republic 242,305
74 Azerbaijan 239,521
75 Côte d’Ivoire 224,946
76 Oman 206,309
77 Serbia 181,346
78 Panama 177,361
79 Croatia 176,899
80 Congo, Dem. Rep. 170,866
81 Tunisia 170,449
82 Nepal 160,101
83 Cameroon 154,127
84 Puerto Rico 152,910 a
85 Sudan 150,926
86 Uganda 150,513
87 Lithuania 148,985
88 Costa Rica 145,693
89 Libya 135,296 a
90 Bolivia 132,892
91 Paraguay 119,842
92 Jordan 118,494
93 Uruguay 116,596
94 Slovenia 116,540
95 Luxembourg 95,839
96 Cambodia 95,300
97 Bahrain 94,847
98 Georgia 92,811 e
99 Afghanistan 86,078a
100 Senegal 85,850
101 Zambia 84,863
102 Latvia 79,976
103 El Salvador 79,831
104 Macao SAR, China 79,698 b
105 Honduras 76,389
106 Bosnia and Herzegovina 73,353
107 Lao PDR 71,195
108 Lebanon 70,558
109 Estonia 66,932
110 Zimbabwe 64,993
111 Armenia 64,045
112 Mali 63,498
113 Burkina Faso 63,405
114 Guinea 62,855
115 Mongolia 62,421
116 Syrian Arab Republic 62,151
117 Albania 58,751
118 Benin 58,256
119 Madagascar 56,864
120 Nicaragua 56,679
121 Mozambique 56,172
122 Gabon 53,475

Vastaukset 16
Vanhimmat
Lännellä ei oikein mene hyvin. Kuitenkin yrittää vielä estää muiden talouskasvua.
Sekin muuttuu, kun Ukrainan sota loppuu kohta. Saa nähdä mitä siitä seuraa.
Suomen BKT PPP on samalla tasolla kuin vuonna 2008.
Taas on luettu tilastoa 😂
Ostovoimakorjaus nostaa hurjasti maita joissa etenkin palvelualojen palkat ovat surkeat.
Muistutan taas tietäjästä jonka mukaa Venäjällä pääsee parturiin eurolla. Jokainen voi miettiä, millainen elintaso sillä parturilla on ja vaikkapa millainen älypuhelin, kun elektroniikka maksaa Venäjällä vähintään saman kuin täällä ja usein enemmänkin.
Hyvä aloitus, ei se palkan suuruus, vaan se mitä sillä saa.
Se tuottaa hyvinvoinnin.
Unkari menossa BRIX järjestelmään?
Millaisen kännykän venäläinen parturi siis saa tuntipalkallaan?
En tiedä mutta Suomessa saa 11:50 eurolla ihan hyvän kun ensin maksaa eläkemaksut, sosiaaliturvamaksut, verot pois. Jää noin 7 euroa. Sillä saa jo uuden Applen.
Juu, kyllä Suomessa kaikilla partureillakin on kunnon älypuhelimet
On niillä uudet autotkin.
Tosin uusien autojen rekisteröinti on tippunut vertailussa viime vuoden samaan aikaan 37 %.
Rahoitusyhtiöt ovat myöntäneet yli 30 miljardia euroa, nyt olisi hyvä aika ostaa auto kun saa melkein nollakorolla.
Vuonna 2023 ulosottoon saapui 2,6 miljoonaa asiaa, mikä on noin 8,5 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2022. Vuoden 2024 tilastossa mennään lähelle 3 miljoonaa asiaa?
Velaksi on ollut ihan mukava elää, hallituksen kiristykset pudottavat kulutuspohjan pois.
Ei ole enää helppoa elää rahoitusyhtiöiden antamalla mahdollisuudella, ei edes parturikampaajana.
Muuta Suomessa parturi kykenee kuitenkin ostamaan sen hyvän kännykän toisin kuin venäläinen kollegansa surkealla tuntipalkallaan.
Tuo voi olla harhaluuloa. Suomalaisilla ei ole prameita kännyköitä kun järkevät eivät niitä tarvitse. Köyhissä olosuhteissa eläneet, ja elävät pitävät kännykkää statussymbolina, rikkaat eivät pidä. Sehän on vain kulutushyödyke, ei muuta.
Jokaisella parturilla Suomessa on hyvä älykännykkä, josta tavallinen venäläinen parturi olisi kateellinen.
Bangladesh sijalla 23.
Ruotsi sijalla 40.
Bangladesh parempi maa?
😂
17- kertainen määrä asukkaita, joten kyllä siinä BKT:tä kertyy...
Suomi menossa konkurssiin. Tekee Neuvostoliitot.
Ostovoimakorjattu BKT/asukas on suomessa edelleen lähes samalla tasolla kuin ruotsissa ja hieman korkeampi kuin esimerkiksi kanadassa. Lähellä saksaakin ollaan. Suomi on myös ranskan ja britannian edellä. En laita tilastoa tähän nyt mutta se löytyy helposti.