ÄÄRIMMÄISEN PAINAVA FOSSIILIVALAS HORJUTTAA EVOLUUTIOTARINAA
Tutkijat arvioivat, että Perusta löydetyn valasfossiilin jäänteet kuuluivat olennolle, joka oli painavampi kuin mikään nykyään elävä valas. Tutkijat esittävät, että Perucetus (”Perun valas”) colossukseksi nimetty valas saattaa olla painavin koskaan elänyt eläin. (17–20 m pitkänä se oli erittäin suuri, muttei maailman pisin.) Sen valtava massa johtui sen erittäin tiheistä luista.
Perucetus oli basilosauridi, eräänlainen käärmemäinen valas, joka ei ole välimuoto nykyvalaiden ja niiden oletettujen maalla eläneiden nisäkäsesivanhempien välillä. Tutkijat ajoittivat valaan syvän ajan käsitystensä perusteella noin 38 miljoonan vuoden ikäiseksi. He kommentoivat: ”Valaiden kehon huippumassa oli saavutettu jo noin 30 miljoonaa vuotta aikaisemmin kuin aiemmin oletettiin.” Toisin sanoen tämä löytö horjuttaa vakavasti kertomusta valaiden asteittaisesta evoluutiosta pienestä maalla eläneestä nisäkkäästä suuriksi valaiksi.
ÄÄRIMMÄISEN PAINAVA FOSSIILIVALAS HORJUTTAA EVOLUUTIOTARINAA
5
259
Vastaukset
- Anonyymi
Arto on palannut kaappiinsa.
- Anonyymi
Ei se että evoluution puuhun tulee yksi haara lisää mitenkään sitä kaada vaan täydentää sitä. Jokainen ikinä elänyt lajihan vain edustaa yhtä haaraa tässä mahtavassa elämänpuussa.
- Anonyymi
Tämähän vain täydentää sitä evoluutiopuuta.
Koska et ymmärrä evoluutiota niin sinulle tuntuu olevan käsittämätöntä ymmärtää sisaruslajeja.
Kyseisellä eläimellä on muuten surkastineet takajalat vielä. Tämä yksityiskohta voi olla sinulle kiusallinen.
Mutta, miten tämä auttaa sinua pätkääkään?
Tuossa ei lukenut sanallakaan mitään luomisesta. Ja näen aivan käsittämättömän hölmönä sen, että tämäkin kaataa sinun uskoman nuoren maan 6000 vuoden iän.
Minkä ihmeen takia kaadat omaa uskomustasi? Näiden sinun kopiomien juttujen on ihan pakko olla joidenkin huijareiden trollausta sinun kaltaisten ihmisten kustannuksella. Meinaan tässäkin ammut itseäsi kumpaankin jalkaan, etkä kykene sitä edes käsittämään. - Anonyymi
Voisiko aloittaja selittää, miten tämä muka horjuttaa evoluutioteoriaa?
- Anonyymi
Ei Arto vastaa ikinä kysymyksiin aloituksistaan, koska ei itsekään tiedä mitä siinä lukee. Pelkkää sokeaa copy-pastea.
Johan tässä keskustelussa tuotiin esille kuinka hän kaatoi aloituksellaan oman uskomuksensa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2494514Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1232949Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412712Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741700Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051543Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn161431- 511271
- 921206
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2011065- 471045
