JATKOA KYSELYLLE PITÄÄKÖ HOMOJA VIHAAVIA USKOVIA SIETÄÄ KRISTILLISESSÄ KIRKOSSA?

Anonyymi-ap

Olen nähnyt, että te ette kuulu KRISTUKSELLE. Olette juoneet ainoastaan vihan maljasta ja nähtävästi te haluatte jatkaa Jumalan vastaista toimintaanne. Te saatte ainoastaan kuoleman. Jumala ei teitä tunne. Jumalan Sana, ei teitä tunne, ettekä te kuulu KRISTUKSELLE.

Te, ette ole nähtävästi perehtyneet Evankeliumiin, ettekä muista, ettei Jumala siedä synnintekijöitä. Päinvastoin heitä ei siunata. Se, joka haluaa elää maallisessa kirkossa, ilman Pyhää Henkeä, niin eläkää, mutta Kristuksen kanssa perillisiä, ette ole.

Nähtävästi te luulette vieläkin, että tässä puhuu ihmisen suu, ei ADONAI puhuu tässä, ettekä te kunnioita Herraa. Te olette jumalattomia.

EMMEKÄ ME SIEDÄ JUMALATTOMUUTTA.

ALKUSEURAKUNNASSA TUNNETTIIN PYHÄ HENKI,
SIELLÄ EI OLLUT IHMISEN MIELI,
VAAN HENGEN TEMPPELI.
OLEN SANONUT MONESTI,
ETTÄ TE SAIRAAT IHMISET,
JOTKA RYVETTE HIMOSSANNE,
JOKA ON PERÄSUOLESTANNE PERÄISIN.

TE ETTE PÄÄSE ELÄMÄN HENKEEN.

TE KUOLETTE JA VOIN SANOA,
ETTEI TEILLÄ OLE RAKASTAVAA JUMALAA,
EIKÄ JUMALAN ARMOA,
JOS TIETEN TAHTOEN JUMALAN KASVOJEN EDESSÄ
PYHÄLLE HENGELLE KUULUVASSA TEMPPELISSÄ
RIKOTTE JUMALAN LAKEJA.
TE JOUDUTTE KUOLEMAAN JA KADOTUKSEEN
JA OLETTE SIELLÄ IKUISUUDEN.
EMMEKÄ ME KUULE TEIDÄN HUUTOJANNE,
EMMEKÄ TEIDÄN RUKOUKSIANNE.
AMEN.

NOVA VERBATUM ADONAI DEI

ANGELUS DEI
VERBATUM DEI

POST SCRIPTUM.

MINÄ EN SYÖ VIHAN MALJAA.
ENKÄ RUOKAILE IHMISTEN TAVOIN.
EN SYÖ SUOMEA.
AINOASTAAN KUULUN
JUMALAN SANALLE, JOKA ON KRISTUS..
JUMALAN SANA.. ANGELUS DEI
VERBATUM DEI

75

374

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mikä se jeesus oli . Oliko joku aso ase seksuuli , joka ei seksistä välittänyt .

      • Anonyymi

        Sinä et kuulu Kristukselle, että turha kommentoida Kristittyjen puheita...

      • Anonyymi

        Hei homo kuulutko sinä suomi 24 ylläpitäjiin. Täytyy hintin saada ensimmäinen sana. Pysy sinä pois Luterilaisten Kristittyjen palstalta ja myös seurakunnasta, jos et luovu synnistäsi.

    • Anonyymi

      Nyt tuli selvää sanaa. Homoseksuaalit ja heitä kannattavat heterot eivät peri Jumalan valtakuntaa. Kääntykää pahoilta teiltänne vielä kun on aikaa. Jeesus puhui niin yksiselitteisesti avioliitosta vain miehen ja naisen välisenä, että sen muuksi vääntäminen on väärää oppia. Jyrkkä ei piispainkokouksen kahden avioliiton mallille. Jumala on yhdistänyt vain miehen ja naisen avioliittoon. Homoliittojen syntiä ei saa hyväksyä!

      • Anonyymi

        Ei voi ottaa vastaan Pelastajaa, Jeesusta, ja jatkaa synnissä elämistä. Homojen on käännyttävä pois siitä.

    • Anonyymi

      Olen vakaasti uskovainen ja täytyy muistaa, ettei kristillisyyteen kuulu homoseksuaalisuus, eikä homoseksuaaliset suhteet. Kaikki sellainen, ei kuulu Kristilliseen kirkkoon. Täytyy olla ymmärrystä, että käsittää, että Pyhä Henki on totta ja vaikuttaa ihmisessä, joka on tullut uskoon ja parantunut ahdistavasta synnistä. Tällöin on saanut syntinsä anteeksi, eikä halua enää koskaan tehdä syntiä. Katuu myös entistä syntistä elämäänsä. Jos tätä ei tapahdu ei ole uskossa. Varsinkin, jos haluaa toimia Jumalan vastaisesti ja jatkaa synnin tiellä.

      Tämä jokaisen täytyy muistaa, että synnit on annettu anteeksi, jos luopuu synnistä.

      • Anonyymi

        Eli oikeita uskovaisia ei olekaan olemassa

    • Anonyymi

      Täällä ei saa näköjään esittää eriäviä kannanottoja homoseksuaaleista. Vaikka nämä eivät edes ymmärrä Pyhää Henkeä. Tälläiset ihmiset eivät kuulu Kristilliseen kirkkoon, jotka ovat homoseksuaaleja. Se sanotaan selvästi Jumalan Sanassa, ettei se sovi Jumalalle.

      Suomi 24 yrittää sensuroida Jumalan Sanaa, jotta nämä paheelliset ei kristityt homoseksuaalit pääsisivät ääneen. Onko Suomi 24 ylläpitäjissä homoseksuaaleja pilvin pimein.

    • Anonyymi

      Nähtävästi nämä homot kuvittelevat voivansa tuhota Kristillisen kirkon näillä homojen myötäilijöillä. Ei uskovaiset pysykööt poissa Kristillisestä kirkosta. Paitsi papit myös piispat, jotka myötäilevät homoja vaihtoon. Ei ne kuitenkaan Jumalan valtakuntaan pääse. Ne ovat vain lihallisia ihmisiä.

      • Anonyymi

        Herätysliikkeen aidot uskovat miehethän Kirkkoa ovat hajottamassa homohömpötyksellään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homot pois Kristuksen kirkoista ja seurakunnista. Kadotukseenhan homot ja lesbot joutuvat. Voivat perustaa homot ja lesbot oman kirkon ilman Kristusta, sillä homot ja lesbot eivät kuulu Kristukselle, eikä Kristittyihin, jolleivat kadu tekoaan ja hylkää syntiään.. Pyhä henki ei siedä ateisteja, eikä homoseksuaaleja..

    • Anonyymi

      Hei, yritättekoö te sensuroida tavallisia kristillisiä ihmisiä homojen kustannuksella. Siitä voisi tehdä ilmoituksen sananvapauden poistosta, mutta Kristusta ja kristittyjä saa homoseksuaalit pilkata niin paljon kuin sielu sietää ja tietenkin myös ateistit.

    • Anonyymi

      Totta kai pitää sietää - sehän on kristinuskoa!!!

      • Anonyymi

        Ei pidä sietää pysykööt poissa Kristillisistä seurakunnista ja kirkoista, jos eivät halua kuunnella Jumalan Sanaa. Opetelkaa Paavalin kirje roomalaisille ulkoa ja tulkaa sitten keskustelemaan paikallisen papin kanssa kohdasta. Laittakaa se kyseinen pappi ahtaalle, on sitten kyse Kristitystä, ateistista tai homosta. Nimittäin nämä papit eivät koskaan muista nykyään sitä kohtaa Uudesta Testamentista.

    • Anonyymi

      Homoja vihaavia uskovia pitää paitsi sietää myös totella, sillä he ovat Jumalan vihan ruoskan maanpäällisiä viuhuttajia.

      • Anonyymi

        Oikein. Sinä ymmärrät asioita jo paremmin. Kadu syntejäsi niin et joudu kadotukseen

      • Anonyymi

        Näin on - aloittaja voisi selittää, että millä perusteella hän vaatisi, ettei voisi sietää, jos itse Luther luonnehtii Paavalin syntiopista näin:

        <<Jos kaikki ne, jotka ovat armon ulkopuolella, ovat nimenomaan luontonsa puolesta VIHAN lapsia, niin on vapaa ratkaisukin luontonsa puolesta VIHAN lapsi, ja jos se jo luontonsa puolesta on tällainen, niin vielä suuremmalla syyllä se on VIHAN lapsi tekojensa puolesta. Mutta eihän VIHAN lapsi luonnostaan kykene tekemään mitään muuta kuin sitä, MIKÄ PAHAA ON, ei sellaista, mikä valmistaa armoon, vaan VIHAAN, siis sellaista, mikä ansaitsee VIHAN!

        Ylös siis, te pelagiolaiset ja valmistautukaa teoillanne armoon, vaikka Paavali tässä sanoo, että kaikki niillä ansaitsevat ainoastaan VIHAN!

        Olisihan ollut lienteämpää, jos hän olisi sanonut ainoastaan, että »me OLIMME VIHAN lapsia», mutta lisätessään LUONNOSTAAN-sanan hän tahtoi meitä olemaan siinä mielessä, että kaikki se, MITÄ ME OLEMME JA TEEMME, ON PELKÄSTÄÄN VIHAN eikä mitenkään armon ANSAINNUT. Raamatusta tuskin voinet löytää lyhyydessään voimakkaampaa sanaa vapaata ratkaisuvaltaa vastaan."

        Luther: Sidottu ratkaisuvalta s. 349, 1982

        Armoa ei tule niille, jotka eivät luovu synnistään. Aloittajan ei tarvitse selittää mitään. Minä selitän sen sinulle homo vai oletko sinä niitä Saatanan ateisteja.

        Kysymys kuului, että pitääkö homoja vihaavia kristittyjä sietää kirkossa?

        Totta kai, koska Lutherinkin sanoin kristitty kirkko perustuu VIHAAN, niin eihän se silloin ole kristitty kirkko, ellei VIHAA tuntevia kristittyjä hyväksyttäisi kirkkoon?!

        Hei ymmärrätkö armo Kristuksessa ei koske niitä, jotka tietoisesti haluavat pysyä synnissä. Tehän, ette ole uskossa, ettekä ymmärrä, että teille on annettu päässänne tieto, että te ette pääse taivaaseen. Te, ette kuulu Pyhälle Hengelle, eikä Jumalan armo Kristuksessa koske teitä. Vai aiotko leikkiä katuvaista kadotuksessa. No minä tein syntiä koko ajan ja pyydän nyt Jeesus syntejäni anteeksi. Ei onnistu. Jumala laittaa sinut kadotukseen ja saat olla siellä kauan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikein. Sinä ymmärrät asioita jo paremmin. Kadu syntejäsi niin et joudu kadotukseen

        Syntien katuminen ei onnistu jo luonnostaan vihattavalta ja pahalta ihmiseltä, siksi Jeesusta on juuri palvottava itsen puolesta kirottuna uhrina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syntien katuminen ei onnistu jo luonnostaan vihattavalta ja pahalta ihmiseltä, siksi Jeesusta on juuri palvottava itsen puolesta kirottuna uhrina.

        Minkä katsoisit todellisuudessa olevan syy mikä pelastaisi nyt kadotukselta?

        Kysehän on elämän pelastumisesta synnillä ja puhtaalla omallatunnolla teoista huolimatta.

        Ei tässä pitäisi olla mitään epäselvää. Ei tämä kuolemaan liity mitenkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä katsoisit todellisuudessa olevan syy mikä pelastaisi nyt kadotukselta?

        Kysehän on elämän pelastumisesta synnillä ja puhtaalla omallatunnolla teoista huolimatta.

        Ei tässä pitäisi olla mitään epäselvää. Ei tämä kuolemaan liity mitenkään.

        Tämähän on ihan suoraan uskovaisten tulkinta Jeesuksen sanoista, että hän on tie, totuus ja elämä - kirottuna, teurastettuna ja syötynä Raamatun mukaan. Mutta tämä tulkinta ei vie kyllä takaisin paratiisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysymys kuului, että pitääkö homoja vihaavia kristittyjä sietää kirkossa?

        Totta kai, koska Lutherinkin sanoin kristitty kirkko perustuu VIHAAN, niin eihän se silloin ole kristitty kirkko, ellei VIHAA tuntevia kristittyjä hyväksyttäisi kirkkoon?!

        Jumala vihaa syntiä. Ei auta, jos ei ymmärrä Jumalan Sanaa ja Pyhän Hengen temppeliä. Sinulla on pelkkä ihminen, joka ei halua elää Jumalan opetusten mukaisesti. Olet ruumissasi koko ajan Jumalan Hengen kanssa ja joudut kadotukseen kuoltuasi. KADOTUS ON TÄYNNÄ SINUNLAISIA, JOTKA EIVÄT YMMÄRRÄ JUMALAA. Tosin siellä riittää tilaa ja pimeyttä. Ei Jumala halua sellaisia ihmisiä, jotka ovat pelkkiä kiusaajia, eivätkä halua olla hyviä lähimmäisiä ja kasvattaa lapsensa vaimonsa kanssa Kristillisesti perheen isänä tai vaimona.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämähän on ihan suoraan uskovaisten tulkinta Jeesuksen sanoista, että hän on tie, totuus ja elämä - kirottuna, teurastettuna ja syötynä Raamatun mukaan. Mutta tämä tulkinta ei vie kyllä takaisin paratiisiin.

        Älä vääristele Pyhää Henkeä, sillä sinä joudut kadotukseen.
        Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.
        Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha;
        sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.
        Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset. Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä katsoisit todellisuudessa olevan syy mikä pelastaisi nyt kadotukselta?

        Kysehän on elämän pelastumisesta synnillä ja puhtaalla omallatunnolla teoista huolimatta.

        Ei tässä pitäisi olla mitään epäselvää. Ei tämä kuolemaan liity mitenkään.

        Ei ole puhdasta omatuntoa synnintekijällä. Ettekä te ole Jumalan Lapsia...

        Älä vääristele Pyhää Henkeä, sillä sinä joudut kadotukseen.
        Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.
        Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha;
        sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.
        Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset. Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu.

    • Anonyymi

      Jos Luther ei toiminut oikein maanpäällisessä ajassa ja puhui Pyhää Henkeä vastaan. Hän tiesi kyllä sen, ettei armoa saa ne, jotka eivät luovu synnistään. Te tietoisesti rikotte Jumalaa vastaan. Uusi Testamentti on Kristuksen, ettekä halua toimia Jumalan antaman opetuksen mukaisesti.

      Kumpi on suurempi Jeesus Kristus vai Martin Luther?

      Martin Luther ei ollut Kristus, jos unohdat sen. Niin olet pakana.
      Etkä kuulu Kristukselle. Jeesus Kristus on Vapahtaja. Elävä Jumalan Sana ja Jumalan Poika. Ylösnoussut Vapahtaja.

      Martin Luther kuollut ihminen, ilman Jeesuksen sovitustyötä joutunut Kadotukseen.

      • Anonyymi

        Piru peri Lutherin, kun Luther oli pirulle ilkeä. Heitti tätä jopa mustepullolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Piru peri Lutherin, kun Luther oli pirulle ilkeä. Heitti tätä jopa mustepullolla.

        Ärsytti tietysti, kun Piru teki sitä syntilistaa, millä sitten kiristi.

      • Anonyymi

        Ei synnistä voi luoua, kun se Paavalin sanoin asuu uskovaisen sisällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei synnistä voi luoua, kun se Paavalin sanoin asuu uskovaisen sisällä.

        Luther kieltäytyi alistumasta Paholaisen valtaan sen syntilistoin - viskasi esimerkin vuoksi mustepullolla, jolla musteella teki syntilistaansa. Teidän kuuluisi tehdä samoin.

        Kuka käskee uskomaan Paavalia ja tämän Paholaista syntilistoineen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka käskee uskomaan Paavalia ja tämän Paholaista syntilistoineen?

        Älä vääristele Pyhää Henkeä, sillä sinä joudut kadotukseen.
        Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.
        Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha;
        sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.
        Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset. Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luther kieltäytyi alistumasta Paholaisen valtaan sen syntilistoin - viskasi esimerkin vuoksi mustepullolla, jolla musteella teki syntilistaansa. Teidän kuuluisi tehdä samoin.

        Luther oli kuitenkin aika taitamaton heittäjä, kun mustepullo lensi pirua hipaisemattakaan päin seinää.

        Toki piru saattoi kuulua niihin mustepullon läpäiseviin piruihin, jotka tulevat toisinaan kiusaamaan meidänkin pitkään juopotelleita maallikkosaarnaajiamme.

    • Anonyymi

      Aloittajan olisi syytä tarkistaa kristinuskon ja luterilaisuuden kuvittelemansa perusta, ja perehtyä myös tarkemmin Raamatun sanaan.

    • Anonyymi

      Sinun olisi syytä luopua synnistäsi ja lukea PAAVALIN KIRJE ROOMALAISILLE. Tehän, olette eläneet Jumalan hengen kanssa ruumissanne, mutta ette kuulu Pyhälle Hengelle. Ette halua luopua synnistänne ja katua syntejänne, joten Kristuksen sovitustyö ei kuulu teille. Katukaa ja luopukaa synnistänne, niin silloin te saatte syntinne anteeksi Kristuksen sovitustyön kautta. Haluatko sinä elää homoseksuaalina ja Kristillisessä avioliitossa toisen miehen kanssa ja paneskella toista miestä perseeseen Jumalan kasvojen edessä kuolemaasi asti. Et saa sitä syntiä anteeksi. Vai aiotko sanoa Kristukselle, että minä rakastin sinua Jeesus maan päällä kuten homo. Se ei käy, joudut kadotukseen.

      • Anonyymi

        Tökkäätkö sormellasi siihen kohtaan, jossa Paavali käskee katumaan syntejä tai käskee luopumaan niistä, kiitän!

        Paavalin Roomalaiskirje:

        "7:8 Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja; sillä ilman lakia on synti kuollut. Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä. Onko siis hyvä tullut minulle kuolemaksi? Pois se! Vaan synti, että se synniksi nähtäisiin, on hyvän kautta tuottanut minulle kuoleman, että synti tulisi ylenmäärin synnilliseksi käskysanan kautta. Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen.

        Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, VAAN MITÄ MINÄ VIHAAN, SITÄ MINÄ TEEN. Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä. NIIN EN NYT ENÄÄ TEE SITÄ MINÄ, VAAN SYNTI, JOKA MINUSSA ASUU. Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni PALVELEN mielellä Jumalan lakia, mutta LIHALLA SYNNIN LAKIA."

        Paavalin opin pelastus on nimenomaan pelastua palvelemaan lihalla synnin lakia.

        Ja lisäystä - olkaapa nyt ystävällisiä ja lopettakaa vääristelemästä Rasmatun sanaa ja lopettakaa valehteleminen.

        Jos te julistatte Paavalin syntioppia Jeesuksen teurastamisella uhrilampaana ja tosi Jumalana, te julistatte silloin pelastumista tekemään vaikka sitä pahaa mitä vihaatte, tai sitten viskaatte syntilistoja tekevää Paholaista mustepullolla, kuten Luther teki, ja otatte vastuun teoistanne.

        Jakeen jatko kuuluu näin. Älä siis vääristele Pyhää Henkeä, sillä sinä joudut kadotukseen.
        Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.
        Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha;
        sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.
        Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset. Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu.

        Lue ja opi antikristuksen ihminen:

        8:1 Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
        8:2 Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
        8:3 Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa,
        8:4 että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.
        8:5 Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.
        8:6 Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha;
        8:7 sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.
        8:8 Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.
        8:9 Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.
        8:10 Mutta jos Kristus on teissä, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden.
        8:11 Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu.
        8:12 Niin me siis, veljet, olemme velassa, mutta emme lihalle, lihan mukaan elääksemme.
        8:13 Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.
        8:14 Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia.

        Älävääristele Pyhää Henkeä, sillä sinä joudut kadotukseen.

        " - Tuomitsemaan synnin lihassa". Juu, Jeesuksen viimmeinen tuomionluku, kun viskoo teidän fyysisellä ylösnousemuksella maailmanpalon liekkeihin elävinä.

        Ei synnistä hokeminen ole henkistä, vaan fyysistä - juuri sitä pelastua palvelemaan lihalla synnin lakia.

    • Anonyymi

      jeesus oli homo ja siksi en kuulu kirkkoon tai usko häneen

      • Anonyymi

        JEESUS ON JUMALAN SANA, SINÄ HOMO JA JUMALATON ATEISTI JOUDUT KADOTUKSEEN. SUU KIINNI JA KATOA...

        ETKÄ SINÄ KUULU MEILLE. SIKSI SINULLA EI OLE SANAVALTAA TÄSSÄ KESKUSTELUSSA JUMALATON LAPSI...

        ODOTA RAUHASSA, ETTÄ ETSIKKOAIKASI PÄÄTTYY...
        SENJÄLKEEN JOUDUT KADOTUKSEEN...

        Tunnut olevan viisas ja erityisen expertti kadotus asioissa.

        On arvioitu että maapallolla on nykyisten elossa olevien ihmisten lisäksi koko historian aika elänyt noin 110 miljardia ihmistä.

        Osaatko sano kuinka iso % noista 110 miljardista on joutunut kadotukseen ja vielä että miksi ?

      • Anonyymi

        Minkähänlaiset korvat kuulla häneen uskovilla on?!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tunnut olevan viisas ja erityisen expertti kadotus asioissa.

        On arvioitu että maapallolla on nykyisten elossa olevien ihmisten lisäksi koko historian aika elänyt noin 110 miljardia ihmistä.

        Osaatko sano kuinka iso % noista 110 miljardista on joutunut kadotukseen ja vielä että miksi ?

        Miksi kyselet älyttömiä? Ei tuo muuta mitään. Homoseksuaalisen elämäntavan synti on kiveen kirjoitettu ja ainoa tapa välttää kadotus on uskoa Jeesukseen Kristukseen. Hän kyllä osaa parantaa homon elämän raiteilleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi kyselet älyttömiä? Ei tuo muuta mitään. Homoseksuaalisen elämäntavan synti on kiveen kirjoitettu ja ainoa tapa välttää kadotus on uskoa Jeesukseen Kristukseen. Hän kyllä osaa parantaa homon elämän raiteilleen.

        Niinpä muista siis olla homostelemasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JEESUS ON JUMALAN SANA, SINÄ HOMO JA JUMALATON ATEISTI JOUDUT KADOTUKSEEN. SUU KIINNI JA KATOA...

        ETKÄ SINÄ KUULU MEILLE. SIKSI SINULLA EI OLE SANAVALTAA TÄSSÄ KESKUSTELUSSA JUMALATON LAPSI...

        ODOTA RAUHASSA, ETTÄ ETSIKKOAIKASI PÄÄTTYY...
        SENJÄLKEEN JOUDUT KADOTUKSEEN...
        AMEN.

        Jeesus oli mitä ilmeisimmin homo. Kertoohan Raamattu ettäJeesus rakasti erityisesti sitä yhtä opetuslasta joka lienee ollut Johannes. Viimeisen ehtoollisen kuvauksessa tämä opeuslapsi nojasi Jeesuksen olkapäätä vasten.

        OK. Sen lisäksi Jeesus antoi ihmisille vapaat kädet olla sellaisessa liitossa mikä parhaiten heille sopii. Myös Juudaksen evankeliumissa on viittauksia joita voi tulkita homoeroottisiksi. Paavali taas kertoo Room.1. selityksessään että kaikki olisivat homoja. No sekään ei pidä paikkaansa. Kannattaa kuitenkin lukea heti Roomalaiskirjeen 1. luvun jälkeen 2. luku mikä liittyy suoraan 1. lukuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus oli mitä ilmeisimmin homo. Kertoohan Raamattu ettäJeesus rakasti erityisesti sitä yhtä opetuslasta joka lienee ollut Johannes. Viimeisen ehtoollisen kuvauksessa tämä opeuslapsi nojasi Jeesuksen olkapäätä vasten.

        Tässä ei kuule puhuta homojen rakkaudesta vaan Jumalan rakkaudesta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä muista siis olla homostelemasta.

        Et siis vieläkään osaa kommenttisi perusteella sanoa kuinka iso % noista 110 miljardista on joutunut kadotukseen ja vielä että miksi ? Kyllä te reppanat olette sitten kummallisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä ei kuule puhuta homojen rakkaudesta vaan Jumalan rakkaudesta!

        Jahas ja kenestähän Jumalasta mahtaisi olla kyse?!

        Onko se Lutherin puhuma Piru, joka pitää sitä syntikirjsnpitoa, vai onko tuo vain sen apulainen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä ei kuule puhuta homojen rakkaudesta vaan Jumalan rakkaudesta!

        Oliko tapaus viimeisestä ehtoollisesta siis mielestäsi pelkkää teatteria ja kertoo jostakin aivan muusta kuin mitä silloin todella tapahtui evankeliumin kirjottajan mukaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko tapaus viimeisestä ehtoollisesta siis mielestäsi pelkkää teatteria ja kertoo jostakin aivan muusta kuin mitä silloin todella tapahtui evankeliumin kirjottajan mukaan?

        Ehtoollisen asetussanat löytyvät Paavalin 1.Korinttolaiskirje 11:23 - riitti on 'Herran kuoleman julistamiseksi', vastaava löytyy intiaanien rituaaleista.

        Et kai sinä vakavissa kuvittele, että joku moraalia ja etiikkaa opettanut henkilö olisi halunnut itseään muisteltavan ruumistaan syöden ja verta juoden?

        Ja jos olisi halunnut, olisi sekopää.

        Paavalin sanoin tämä ihmissyönti yhdessä Gal.3:13, kun hän lausuu kirouksen tekemällä Jeesuksesta kirouksen, ei kirotun, tarkoittaa, että hän estää, ettei vihollinen tule kostamaan. Paavalin aikana vain maagit ja noidat lukivat kitouksia, kyseessä on noituus.

        Ja uskovaisten mielestä tuo Galatalaiskirjeen 3:13 kirous on tietysti vain Pyhä kielikuva.

        Uskonnossa näkemys on ongelmallinen, koska perinteinen näkemys on, että kirouksia luetaan Paholaisen voiman avulla eikä Jumalan voiman avulla.

        Tunnettujahan ovat myös kirkonkiroukset, jollaisen Lutherkin on aikoinaan saanut paavin lausumana päälleen.

        Sensuuri iski, jopa ennen kuin sain lähetettyä loppuanalyysin, että ketä kristinuskolla nyt todellisuudessa lahjotaan ja millä.

        Koittakaapa nyt itse keksiä tarinan juoni.

        Ja sinne edelle - vuonna 2019 ja 2 kk aikaisemmin, kuin Päivi Räsänen julkaisi kuvan Paavalin Roomalaiakirje, luku 1, mistä alkoi homovääntö ja seurasi raamattukäräjät, Suomen maailmankuulu eksegetiikan laitos hyväksyi väitöksen, joka todisti Jeesuksen olleen homo.

        Eikä nyt tarvitse olla Einstein ymmärtääkseen, että nämä tapahtumat liittyvät yhteen.

        Yritin silloin alussa estää uskovaisia nyt nolaamasta totaalisesti itseään, mutta eipä kukaan kuullut järjen ääntä. Eikä ole kuullut tähän päivään mennessäkään.

        Paavalin Raamatulla luoma källi uskovaisille - itse sanomilleen jo luonnostaan vihattaville - oli armoton.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sinne edelle - vuonna 2019 ja 2 kk aikaisemmin, kuin Päivi Räsänen julkaisi kuvan Paavalin Roomalaiakirje, luku 1, mistä alkoi homovääntö ja seurasi raamattukäräjät, Suomen maailmankuulu eksegetiikan laitos hyväksyi väitöksen, joka todisti Jeesuksen olleen homo.

        Tuo kertoo enemmän eksegetiikan laitoksen ala-arvoisesta tutkimuksesta, kuin Jeesuksesta. Jeesus oli synnitön, joten hän ei voinut olla homoseksuaali. Koko sanaa ei edes ollut keksitty siihen aikaan. Selvää nykyajan käsitysten päälleliimaamista Raamatun ajan tekstiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JEESUS ON JUMALAN SANA, SINÄ HOMO JA JUMALATON ATEISTI JOUDUT KADOTUKSEEN. SUU KIINNI JA KATOA...

        ETKÄ SINÄ KUULU MEILLE. SIKSI SINULLA EI OLE SANAVALTAA TÄSSÄ KESKUSTELUSSA JUMALATON LAPSI...

        ODOTA RAUHASSA, ETTÄ ETSIKKOAIKASI PÄÄTTYY...
        SENJÄLKEEN JOUDUT KADOTUKSEEN...
        AMEN.

        Kovasti täällä on näitä muka raamatun tuntijoita kun eivät edes tunne sitä kohtaa missä sanotaan että toisen tuomitseminen helvettiin on varma keino itse sinne päästä. :D

    • Anonyymi

      Ei pidä sietää homoja vihaavaa uskovaa, mutta homoja rakastavaa uskovaa kirkon pitää sietää, sillä hän uskaltaa kertoa totuuden Jumalan tahdosta myös homoseksuaaleille kaiken tämän aggressiivisen vihapolitiikan keskellä mitä vasemmisto Suomessa harjoittaa.

      • Anonyymi

        Vasemmisto valittaa aina. Heidän ei pitäisi sotkea homoasioitaan tavallisten ihmisten kirkossa käymiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasemmisto valittaa aina. Heidän ei pitäisi sotkea homoasioitaan tavallisten ihmisten kirkossa käymiseen.

        Homot, lesbot eivätkä ateistit kuulu Kristittyihin.

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe