OIKOTIE?
Ns. uskovaiset uskovat pääsevänsä oikotietä Taivaaseen. Ei tarvitse kuin USKOA niin portti aukeaa. Itselleni ja varmaan monille muille se on välillä kivinen ja kuoppainen ja välillä tasainen, on vuorenhuippuja ja syviä monttuja. Mutta ne minua ovat kasvattaneet oivaltamaan omien tekojeni, valintojeni, ajatusteni, toiveitteni vaikutuksen elämääni. Jokainen kohtaamani tilanne, jokainen kohtaamani lähimmäinen, jokainen ajatukseni ovat oppaitani ja opettajiani täällä elämän koulussa. Jotta minä oppisin nöyryyttä, palvelemista, itseni rakastamista, lähimmäiseni rakastamista, universaalista rakkautta ja ennen kaikkea suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä. Tässä elämänkoulussa välillä luulen olevani niin yläasteella ja sitten taas saan huomata kuinka minulle joudutaan antamaan laiskanläksyjä ja saan päntätä asioita päähäni aina uudestaan ja uudestaan. Uskon myös, että tämä yksi lyhyt elämä ei riitä lopputenttiin saakka.
Ovatko ns. uskovaiset niin lahjakkaita, että ei tarvitse mitään opiskella eikä ponnistella eikä elämää pohtia enempää kuin vain USKOA? Vai osaavatko he ilman opiskelua käyttää sitä VOIMAA= RAKKAUDEN ENERGIAA=JUMALUUTTA täällä maanpäällä ja miksi heidät on sitten enää lähetetty tänne kaksinaisuuden maailmaan, elämänkouluun, jos he ovat jo YKSEYDESSÄ? Vai riittääkö se heille, että Jeesus on sen koulun heidän puolestaan käynyt?
Ns. uskovaiset uskovat pääsevänsä oikotietä Taivaaseen. Ei tarvitse kuin USKOA niin portti aukeaa. Itselleni ja varmaan monille muille se on välillä kivinen ja kuoppainen ja välillä tasainen, on vuorenhuippuja ja syviä monttuja. Mutta ne minua ovat kasvattaneet oivaltamaan omien tekojeni, valintojeni, ajatusteni, toiveitteni vaikutuksen elämääni. Jokainen kohtaamani tilanne, jokainen kohtaamani lähimmäinen, jokainen ajatukseni ovat oppaitani ja opettajiani täällä elämän koulussa. Jotta minä oppisin nöyryyttä, palvelemista, itseni rakastamista, lähimmäiseni rakastamista, universaalista rakkautta ja ennen kaikkea suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä. Tässä elämänkoulussa välillä luulen olevani niin yläasteella ja sitten taas saan huomata kuinka minulle joudutaan antamaan laiskanläksyjä ja saan päntätä asioita päähäni aina uudestaan ja uudestaan. Uskon myös, että tämä yksi lyhyt elämä ei riitä lopputenttiin saakka.
Ovatko ns. uskovaiset niin lahjakkaita, että ei tarvitse mitään opiskella eikä ponnistella eikä elämää pohtia enempää kuin vain USKOA? Vai osaavatko he ilman opiskelua käyttää sitä VOIMAA= RAKKAUDEN ENERGIAA=JUMALUUTTA täällä maanpäällä ja miksi heidät on sitten enää lähetetty tänne kaksinaisuuden maailmaan, elämänkouluun, jos he ovat jo YKSEYDESSÄ? Vai riittääkö se heille, että Jeesus on sen koulun heidän puolestaan käynyt?
Vastaukset 57
Vanhimmat
>Vai riittääkö se heille, että Jeesus on sen koulun heidän puolestaan käynyt?
Touhu on vähän sama kuin että teettäisi koulutehtävänsä toisella ja vielä päälle päätteeksi lunttaisi kokeissa.
Ihmisten koulussa voi jäädä paljastumatta, mutta elämän koulu ei huijareita sulata.
Kiitos! On kiva huomata, että on koulukavereita, jotka haluavat kannustaa ja tukea toisiaan. Käydään vain tätä koulua "intohimoisena" ja uteliaana oppimaan yritysten ja erehdysten kautta. Lapsenkaltaisina iloitaan ja nauttien riemuitaan yhdessä koulukavereiden kanssa koulutiellä tietäen, että "lopulta kiitos seisoo".
Olisi kiva kuulla ns. uskovaisten kommenttia oikotiestä, vai onko kaikki niin salattua, ettei ole lupa pohtia elämän tarkoitusta? Vai käyvätkö he salakoulua, jossa yksi luokka "lellikeille" ja heillä vain yksi oppiaine Usko ja Jeesus käynyt jo "livauttamassa" päästötodistuksen takataskuun ja voivat keksittyä vain odottelemaan kesälomaa. Omahyväisenä ylenkatsoa meitä tyhmiä, jotka tehdään turhaa työtä, kun ei lomalle pääsystä toivoakaan, kun päästodistukset jo jaettu?
Paavalille selkeni, että olemme kaikki poikenneet synnin tielle, mutta Jumala järkkäsi toisen tien eli uskon kautta, Jeesus ovesta sisälle ja niin pääsemme oikealle tielle. Lain teot eli se oma yrittäminen ei johda kuin ojasta allikkoon, koska ihmismielen turmelus on niin syvä. Kyse on siitä, saammeko jotenkin pirullisen sisimpämme kuriin..
Joo, kyllä se on mahdollista, mutta ei oman yrittämisen kautta, koska hyvään elämiseen tarvitaan ylhäältä voimaa ja se tulee, kun uudestisynnymme. Itse sain tulla uskoon yli 30 vuotta sitten ja olen vieläkin Jeesuksen käden ohjauksessa. On ollut ylä-ja alamäkiä, ja kompurointia, oman heikon sisimmän petosta ja ylpeyttä, mutta aina on saanut lankeemuksesta nousta ja Taivas on suuntana tänään.
Sanoisin, että Jeesus on tavallaan 'oikotie', jos verrataan omaan yrittämiseen. Mutta Raamattu sanoo yksinkertaisesti, että Hän on Tie, Totuus ja Elämä.
Ote Paavalin kirjeestä roomalaisille 3. luku:
20 sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
27 Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.
28 Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
JEESUKSEN VIITOITTAMA TIE
Kyllä sitä Raamattua voi lukea ja ymmärtää niin monella tavalla. Onhan monissa asioissa niin, ettei nähdä metsää puilta. Eli tuijotetaan sanatarkasti johonkin ja sitten se mikä ei sovi ns. uskovaisille väännetään tarkoittamaan muuta, jokaiseen uskonlahkoonkin sopivaksi. Lisäksi käännettynä eri kielille sanojen merkitys muokataan sopivaksi.
Olen edelleen sitä mieltä, että USKO ei yksin riitä ja ns. uskoon tulleidenko ei tarvitse kilvoitella Jeesuksen viitoittamalla tiellä. Se saattaa olla yllätys, kun sen armolahjan kanssa on Taivaan portilla ja kysytään teitkö rakkauden tekoja kaikille lähimmäisillesi sydämestäsi vai autoitko vain uskonveljiäsi. Oliko teoissasi ”myös niin sanotuissa hyvissä töissäsi” oman edun tavoittelu? Mikä oli kaikessa motiivi teoillesi? Ajattelitko rakkauden ajatuksia vai olitko suvaitsematon muita uskontoja kohtaan ja tuomitsitko toisin ajattelevat? Raamatussa kait sanotaan niinkin, että joka itsensä ylentää, se alennetaan.
Eli jospa siellä Taivaan portilla sanotaan, että sinä olet kyllä minun rakas lapseni ja Minä rakastan Sinua pyyteettömällä Rakkaudella. Olen lähettänyt Jeesuksen opettajaksesi, että oppisit häntä seuraamaan ja hänen neuvonsa ja käskynsä. Sinä kyllä tunnistit opettajasi ja Uskoit hänen olevan minun lähettämäni ja yhtä kuin Minä. Mutta kun sinä et tehnyt läksyjäsi tunnollisesti, minä rakastan sinua niin paljon, että annan sinulle uuden mahdollisuuden mennä koulun penkille takaisin oppimaan sinun tasosi mukaan niitä asioita, jotka vielä jäivät oppimatta. Minä kerron myös sinulle nyt lopputenttisi tavoitteet eli ne ovat nöyryys, suvaitsevaisuus ja ole kaikkien palvelija ja rakasta jokaista lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, sillä he kaikki ovat sinun veljiäsi. Sen minkä teet veljillesi, teet Minulle ja Jeesukselle. Ei se riitä, että todistat minusta ja yrität saada veljesi Uskomaan, vaan sinun täytyy olla esimerkkinä opettaja ja huomioitava, ettei ala-asteella olevalle voi opettaa murtolukuja. Sinun on oltava myös oppilas ja ottaa esimerkkiä hänestä, joka on lahjakkaampi jossakin asiassa, jota sinä et vielä ole oppinut. Minä Rakastan Sinua niin paljon, että tahdon Sinun pystyvän rakastamaan ja kunnioittamaan itseäsi ja kaikkia tekojasi ja ajatuksiasi, en tahdo sinun tuntevan häpeää. Tahdon sinulle vain kaikkein parasta, että voit olla ”ylpeä” itsestäsi ja Isästäsi, kun tulet kotiin, sillä mehän olemme yhtä. Minä en tahdo sinun jäävän keskenkasvuiseksi ja kurittomaksi, siksi sinun täytyy ymmärtää, etten voi antaa sinun jättää kouluasi kesken, koska olen Sinun Rakastava Isäsi.
Tätä voisi korostaa Raamatun sanomana huomioiden kokonaisuus. Eli Jeesuksen viitoittamalla tiellä jokainen, myös pahinkin syntinen on lopulta oppivelvollisuuden suoritettuaan Jeesuksen kanssa paratiisissa. Tämä on armo ja lupaus ja Jumalan pyyteetön rakkaus eikä tältä tieltä ole oikopolkua, jotta voisi välttää velvollisuutensa, joka täytyy suorittaa ilolla ja rakkaudella.
Kirjoitit:
"Kyllä sitä Raamattua voi lukea ja ymmärtää niin monella tavalla."
Vast. Näinhän se on ja ilman Pyhän Hengen ohjausta ei avaudu ollenkaan ydinasiat, erityisesti profeetallinen sana, jota on paljon Raamatussa, Sillä kirjoitettu on:
2Piet. 1:20 Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä;
Olet oikeassa, että uskon vaelluksessa ei usko pelkästään riitä, sillä Jaakob sanoo:
Jaak. 2:20 Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton?
Jaak. 2:26 Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut.
Mutta yhtä totta on, että ellei ihminen synny uudestaan uskon kautta, ei hän voi jatkuvasti tehdä uskoon pohjautuvia ja vaeltaa kristityn elämää, koska se vaatii Pyhän Hengen voiman ja sitä ei saa muutoin kuin uudestisyntymän eli uskoontulon kautta, eli Jeesus-ovesta sisälle menemällä.
Onneksi valtakirjamme ei riitä Taivaan portin erottelutehtäviin.
Niin, meidän valluksemme päämäärä on todellakin kasvaa ja tuottaa seuraavaa hengen hedelmää näin:
Gal. 5:22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
Hengellisen kasvun teologia on lyhyt:
Gal 5:14 Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
Jaak. 2:8 Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", niin te hyvin teette;
Näitä voisi korostaa muillekin, varsinkin jos pystyisi sanomaan kuin Paavali: "Olkaa minun seuraajiani."
Minä uskon, että ainoa oikea oppi on Jumalan ääni sydämessämme ja sisimmäsämme, sanotaan sitä vaikkapa omantunnon ääneksi. Se kyllä kertoo jokaiselle, mistä teoista ja ajatuksista tulee hyvä, tasapainoinen, rauhan tunne ja mitkä herättävät rauhattomuutta, levottomuutta ja mielipahaa. Kun sitä vain kuuntelee, ei tarvitse tuijottaa ihmisten kirjoittamiin kirjoituksiin.
Minua ei ainakaan Jumala ole hyljännyt eikä sulkenut porttia sille tielle, vaikka en olekaan ns. uskovaisten lailla vanhurskautettu. Minä kuulen hänen äänensä aina, jos vain haluan sitä kuunnella ja minä voin toimia hänen ohjeittensa mukaan, jos vain tahdon. Hän auttaa minua oppimaan, antaa laiskanläksyjä ja antaa virheeni anteeksi siten, että niitä en enää toistaisi. Jos poltan sormeni, minun on kärsittävä palohaava, mutta siitä opin, etten enää sormeani polttaisi. Niin rakastavasti Jumala kyllä minua kasvattaa, antaa apunsa minulle tällä Jeesus kilvoituksen tiellä. En usko, että Hän kulkisi kanssani joka hetki väärällä polulla ja tahtoisi johdattaa minua harhaan. En usko myöskään, että Hän olisi mikään ”väärä Jumala”, koska Hänen äänensä on puhdasta rakkautta, suvaitsevaisuutta, nöyryyttä ja kehottaa rakastamaan jokaista lähimmäistäni niin kuin itseäni ja olemaan kaikkien palvelija, tätä kaikkea iloisena ja lapsenmielisenä, rohkeana ja kiitollisena Jumalan johdatuksesta tällä tiellä. Antanut minulle elämän tarkoituksen, mitä pitää oppia ja mihin pyrkiä ja päämäärän, miksi ja muistuttaa minua, kuinka jokainen ihminen on tasavertainen ja oikeutettu kulkemaan tällä tiellä.
Jos sinulla on sydämen usko Jeesukseen omana Pelastajana ja suun tunnustus tästä uskosta ihmisten edessä, olet Raamatun mukaan vanhurskautettu.
Minua ei ainakaan Jumala ole hyljännyt eikä sulkenut porttia sille tielle, vaikka en olekaan ns. uskovaisten lailla vanhurskautettu. Minä kuulen hänen äänensä aina, jos vain haluan sitä kuunnella ja minä voin toimia hänen ohjeittensa mukaan, jos vain tahdon.
Vaella Herrassa, niin Taivaassa tavataan.
Minulla on sydämen usko kaikkein korkeimpaan, Ykseyteen, nimitettäköön sitä vaikka Jumalaksi. Minä uskon, että sieltä korkealta, ykseydestä on tullut Jeesus esimerkiksi, miten mekin voimme palata joskus sinne ykseyteen. Minä en usko, että Jeesus sinne ovea aukaisee ilmaiseksi, ellen minä kulje ensin sitä Jeesuksen viittoittamaa tietä.
Koko elämähän olisi aivan turhaa, koska täällä maanpäällä on elänyt jo paljon nöyriä ihmisiä, toisten palvelijoita, pyyteettömän rakkauden lähettiläitä. Toiset eivät ole edes kuulleet kristinuskosta, eivätkä ole voineet antaa suun tunnustusta tästä uskosta ihmisten edessä. He ovat kuunnelleet vain sydämensä ääntä. Minä näen heidän olleen aivan loppusuoralla Jeesuksen viitoittamalla tiellä ja olisi hirvittävä julmuus, että ovi nenän edestä suljettaisiin, kun ei ollut suun tunnustusta.
Tiedän myös olevan paljon ns. uskovaisia, jotka ovat ahneita, oman edun tavoittelijoita, tuomitsevat lähimmäisiään ja sulkeutuvat vain omiin piireihinsä. Mutta kun he ovat antaneet suun tunnustuksen tästä uskosta niin se on koodi, jolla ovi aukeaa. Uskoen tähän heidän ei niin tarkasti tarvitse kulkea Jeesuksen viitoittamaa tietä, kun Jeesus on sen kulkenut heidän puolestaan.
Eli edelleen olen sitä mieltä, että USKO ja SUUN TUNNUSTUS ei riitä, vaan se tie on meidän jokaisen kuljettava itse loppuun saakka, mutta on armo, että saamme kulkea sen yhden elämän mittaisina pätkinä ja välillä aina tarkastella, missä kuljin harhaan ja tarkistaa aina reitti uudelleen.
Uskon, että kyllä me vielä joskus Taivaassa tavataan, mutta ei sitä tiedä kuinka pitkä matka vielä kummallakin on ja kumpi on lähempänä määränpäätä. Mutta tällä taipaleella, vaikka se sinulla olisi loppumatka ja minulla vasta puoliväli, me ollaan rakkaita sisaruksia, joten kuljetaan käsi kädessä toisiamme tukien ja auttaen
repun kantamisessa.
Kirjoitit:
"Minulla on sydämen usko kaikkein korkeimpaan, Ykseyteen, nimitettäköön sitä vaikka Jumalaksi. Minä uskon, että sieltä korkealta, ykseydestä on tullut Jeesus esimerkiksi, miten mekin voimme palata joskus sinne ykseyteen. Minä en usko, että Jeesus sinne ovea aukaisee ilmaiseksi, ellen minä kulje ensin sitä Jeesuksen viittoittamaa tietä."
Vast.
Ei sitä noin vain valita Jumalan nimityksiä, ykseys tai Jumala. Raamattu ei tunne ykseys-sanaa Jumalan nimenä, eikä me voida lähteä käyttämään muita nimiä. Ellei Jeesus avaa, niin kadotukseen päättyy sellaisen vaellus. Tie voidaan kulkea vasta, jos on ensin päästy Jeesus-ovesta tielle. Sitten vasta alkaa hyvä vaellus Jumalan voiman avulla.
Vaikka on ja on ollut hyväntekijöitä, sen perusteella ei Taivas-ovi avaudu.
Ja toisaalta uskovan tulee vaeltaa esimerkillisesti, se on selvää, mutta sillä ei ikuista elämää ansaita. Jumala kyllä kurittaa omiaan pahoista teoista, mutta se ei tietenkään pelasta meitä, jos uskovia voikin osoittaa sormella. Meillä on vain pelastus armon kautta ja pyhä vaellus uskoontulon jälkeen Pyhän Hengen voiman avulla.
Kirjoitit:
"Eli edelleen olen sitä mieltä, että USKO ja SUUN TUNNUSTUS ei riitä, vaan se tie on meidän jokaisen kuljettava itse loppuun saakka, mutta on armo, että saamme kulkea sen yhden elämän mittaisina pätkinä ja välillä aina tarkastella, missä kuljin harhaan ja tarkistaa aina reitti uudelleen."
Jaa, sieltä etsijän takaa löytyikin tällaisen harhaopin kuin jälleensyntymisen koukun nielaissut, vai ymmärsinkö oikein sanasi?
Meidän tulee tässä ainoassa tämänlaatuisessa elämässä ratkaista suhteemme Kristukseen, muuta elämää siihen valintaan ei tule, jos kuulemme evankeliumin.
Raamattu sanoo yksiselitteisesti:
Room. 10:10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
Muuta perustusta ei voi panna. Vaellus ja elämän rakentaminen alkaa tästä perustuksen laskemisesta.
Kerronpa oman kokemukseni:
Kun sain syntini anteeksi, niin en voinut pitää sitä iloa ja totuutta vain itselläni. Suun tunnustus on helppoa, kun pääsee uskoon.
Loppulause: Ensin uskoon, sitten teot seuraavat.
No sinäkin käytit sanaa korkeimpaan, tarkoitiko sillä samaa kuin Jumala vai jotain muuta? Onko se niin ahdasmielistä, ettei Jumalaa voi kutsua Isäksi, Kaikkivaltiaaksi, kun alussa oli vain Sana ja siitä kaikki on lähtöisin. Minulle Jumala on vain Yksi ja ainoa ja siitä ykseydestä kaikki on saanut alkunsa ja siihen tarkoitus palata. Eikö se Jeesuskin ollut Paimen, Kristus, Vapahtaja?
Oletko Sinä todella sitä mieltä, että ovi avautuu vain kouralliselle sieluja, jotka on valittu sellaiseen ympäristöön, jossa mahdollisuus tietää kristinuskon olemassaolo ja mahdollisuus lukea Raamatusta, että suun tunnustus on avain? Ja vielä sekin, ettei ole mitään merkitystä, miten elämänsä eläneet? Suun tunnustusko on ainoa kylvö,mitä niittää?
Sitäkö se Pyhän Hengen voimalla pyhä vaellus sitten uskoon tulon jälkeen on, että sitä voimaa voi käyttää ahneuteen, itsekkyyteen, tuomitsemiseen ja suvaitsemattomuuteen, joita piirteitä korostetusti ns.uskovaisilla olen havainnut ja erityisesti ylpeyteen siitä, että he ovat niin erinomaisia, että osaavat lukea ja ymmärtää Raamatun tekstit. Harhaoppien nielaisemien on aivan turha yrittää kilvoitella Jeesuksen viitoittamalla tiellä ja hyväntekijöilläkään ei ole mitään merkitystä kuoleman jälkeen, eikä sillä mitä ovat tehneet
lähimmäisilleen, vaan helvetti ja kadotus on seurauksena siitä.
Miksi et anna ohjeita siitä minulle etsijälle, että mitä se Pyhän hengen voiman saamisen jälkeen pyhä vaellus merkitsee muuta kuin vain julistaa uskoon tulemista ja käännytystyötä? Haluaisin kuulla käytännön elämänohjeita, miten tulee elämässä ajatella ja elää ja lähimmäisiään kohdella arkipäivässä ja juhlassa? Älä vain sano, että lue Raamatusta, kun Sinut on valittu tehtävään käännyttää harhaoppisia oikealle tielle ja minä en ymmärrä Raamatun kieltä.
Älä närkästy, äläkä pahastu tai kiivastu mielipiteistäni, vaikka olenkin mielestäsi eksynyt lammas, joka ymmärtää vain pyrkimyksen rakastaa Jumalaa, rakastaa itseään ja jokaista lähimmäistään pyyteettömällä rakkaudella ja seurata sydämensä ääntä. Minä hyväksyn myös sen, että olet yhtä oikeassa kuin minäkin ja sinä seuraat omaa totuuttasi ja minä omaani ja meillä on sama päämäärä vai kuinka?
Jumalaa voi kutsua isäkseen vain se, joka on Jumalan lapsi. Jos lasten keskuudessa ulkopuolinen kutsuu Isäkseen lasten isää, niin isän lapsi kyllä sanoo, 'ettei se oo sun isi, se on mun isi'. Näin on tässä Valtakunnassakin.
Kirjoitit:
"Oletko Sinä todella sitä mieltä, että ovi avautuu vain kouralliselle sieluja, jotka on valittu sellaiseen ympäristöön, jossa mahdollisuus tietää kristinuskon olemassaolo ja mahdollisuus lukea Raamatusta, että suun tunnustus on avain? Ja vielä sekin, ettei ole mitään merkitystä, miten elämänsä eläneet? Suun tunnustusko on ainoa kylvö,mitä niittää? "
Vastaan: 'kourallinen' tarkoittaa esim. pelkästään Kiinassa yli sataa miljoonaa kristittyä. Herra Jeesus on säätänyt Isän kanssa sen, että usko Kristukseen tulee tunnustaa, eikä hävetä sitä. Se on majestettirikos, kieltää Golgatan sankarin rakkausteko meidän puolestamme.
Kirjoitin jo aiemmin, että uskovien tulee elää vanhurskaasti. Mutta meidän jokaisen tulee tehdä tili ensin itsestämme, sanonta 'lakaise ensin omat portaat', pätee tässäkin.
Kirjoitit:
"Ja vielä sekin, ettei ole mitään merkitystä, miten elämänsä eläneet? " En ole niin sanonut. Taivaan pankki kyllä noteeraa oikeat teot, älä huolehdi, siellä on 'miljardin gigan kiintolevyt'
Kirjoitit:
"Sitäkö se Pyhän Hengen voimalla pyhä vaellus sitten uskoon tulon jälkeen on, että sitä voimaa voi käyttää ahneuteen, itsekkyyteen,...."
Vast. Itsekin tiedät jo vastauksen. Mutta yksi tärkeä neuvo sinulle:
Omaa parannuksen eli kääntymyksen velvoitetta et voi paeta uskovien virheiden ja syntien taakse. SINÄ ITSE VASTAAT IKUISUUDESTA ja uskovat vastaavat omista teoistaan. Käytä arvosteluun menevä energia Jeesus-oven löytämiseksi.
Kirjoitit:
"Miksi et anna ohjeita siitä minulle etsijälle, että mitä se Pyhän hengen voiman saamisen jälkeen pyhä vaellus merkitsee muuta kuin vain julistaa uskoon tulemista ja käännytystyötä?"
Vast. En anna pyytämiäsi ohjeita, koska se on kohdallasi turhaa. Ei ihminen voi vaeltaa Jumalan tahdossa, ennekuin on päässyt Jeesus-ovesta sisälle. Sitten Pyhä Henki neuvoo ja avaa Raamatusta, mitä tehdä ja kuinka vaeltaa. On turha yrittää ohittaa Kristuksen sovitustyö. Jumala ei tässä kohden anna kiertotien mahdollisuutta päästä eteenpäin Jumalan valtakuntaan. Hän on määrännyt Jeesus-oven ja Jeesus-tien ja Jeesus-totuuden. Ja jos lähdet tielle, niin kohtaamme Jeesuksen seurassa kerran.
Nyt kun jo tiedät, että Raamattu sanoo:
"Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi." Niin sinä aikana kun etsit ovea, voit tehdä lähimmäisellesi kaiken sen, mitä toivoisit itsellesikin tehtävän.
" Jumalaa voi kutsua isäkseen vain se, joka on Jumalan lapsi. Jos lasten keskuudessa ulkopuolinen kutsuu Isäkseen lasten isää, niin isän lapsi kyllä sanoo, 'ettei se oo sun isi, se on mun isi'. Näin on tässä Valtakunnassakin."
Uskovaiset ovat kuin lellivauvoja ja käenpoikia. Kaikki muut sisaruksensa eli lähimmäisensä he potkivat pois pesästä ja sanovat näille että sinä olet adoptoitu. Sitten kun päähänpotkittu pillahtaa itkuun, lellivauva menee isänsä luokse kehuskelemaan itseään.
Jonkun täytyy sitten lohduttaa itkijää ja sanoa että kaikki me olemme isän lapsia, vaikka tuo yksi sinua kiusaakin ja väittää olevansa sinua parempi eli isän ainoa lapsi.
Voi kauhistuksen kauhistus, kun minun Jumalani on minutkin luonut ja mikään elämässäni ei ole sattumaa, vaan kaikella on tarkoitus. Sillä pyyteettömällä rakkaudella miten Hän minua kasvattaa, pänttää päähäni asioita ja antaa laiskanläksyjä. Voin kuulla hänen äänensä joka hetki ja kun toimin sen mukaisesti saan ihanan levollisuuden, tasapainon, rauhan tunteen. Aina en osaa heti ymmärtää, mitä Hän tarkoittaa ja saatan tehdä virheitä, mutta aina saan huomata, että Hän on sallinut sen ja aina antaa anteeksi minulle ja aina lopulta ne ovat osoittautuneet minun parhaakseni, jotta kasvaisin ja kehittyisin. Hän on kanssani kaikissa kärsimyksissä ja vastoinkäymisissä ja nekin minua ovat kasvattaneet. Hän antaa minun iloita ja nauraa, lapsenkaltaista innostusta leikkimielisyyteen, uteliaisuuteen ja tutkimiseen, ihaniin harrastuksiin, johdattaa tielleni opettajia ja oppilaita, auttajia ja autettavia. Hän antaa minulle ”intohimon” elämään täysillä niin hiljaisuudessa yksinäni kuin lähimmäisteni seurassa. Ilman Häntä minulla ei olisi mitään voimaa, ei tunteita, ei ajatuksia eikä tekoja, RAKASTAMISEN KYKYÄ. Minulle hän on opettanut, että suurin ja tärkein on RAKKAUS ja se ei valikoi, se ei arvostele eikä se tuomitse ketään eikä mitään. Jumala on luonut niin suurenmoisen ja moninaisen maailman, jossa me saamme ja voimme kasvaa ja kehittyä RAKKAUDESSA. Eikä minun ole tätä Rakkautta tarvinnut Raamatusta lukea, joka ihmisten kirjoittama kirja ja muunneltukin sisältöä moneen kertaan, vaan minä olen saanut itse kuulla sen suoraan ISÄLTÄNI Jumalalta, kun kuuntelen sydämelläni Hänen ääntään.
Minulle Hän on pyyteetöntä Rakkautta oleva ISÄ ja Sinäkö voisit minulta omia ISÄN vain itsellesi, Jumalako ei ole minun Isäni? Onko tämä nyt kaikkien ns. uskovaisten suvaitsemattomuutta, ahdasmielisyyttä, tuomitsemista, johon olet sokeuttanut Isän, Jumalan luoman SIELUSI RAKKAUDEN??? Kyllä se siellä on Sinun käytössäsikin se Rakkauden voima ja lahja ja käytä sitä, niin saat huomata kuinka sillä on paljon suurempi voima kuin tuomitsemisella, suvaitsemattomuudella ja Omimalla Luoja vain huomaa ns. uskovaisten joukolle. Se yksi yli miljoona Kiinalaista ja koko ns.uskovaisten joukko on vain pisara valtameressä, siinä elämän lähteessä, Jumalan pyyteettömässä Rakkaudessa.
Tämän keskustelun tarkoitus kait oli, että siitä ovesta, jota tarjoat, en voisi ikinä kuvitella astuvani sisään. Siihen nyt VIELÄ sokeutuneena kulkevien ahdasmielisten joukkoon, jotka elävät vain odottaen ja toivoen pääsyä siihen pienen pieneen Isän huoneeseen, jonka Isä lukitsee, ettei muilla ole pääsyä, mutta kyllä ne silmät vielä KERRAN avautuvat, niin että me kaikki olemme SIELLÄ ja Jeesus on mennyt Isämme luokse valmistamaan Riemujuhlaa, jonne kaikki kutsutaan. Mutta nyt eletään elämässä ja yritetään löytää se KAUNEUS ja SIELUN RAKKAUS, JUMALA,SYDÄMESTÄMME kaikkia ja kaikkea kohtaan. Vaikka inhimillisten rajoitusten puitteissa joudumme elämään.
Kun vain liian kaukainen
on sokeutta silmien näkevien.
Kun hätähuuto lähimmäisen,
on kuuroutta korvien kuulevien.
Kun ei osaa anteeksiantoa,
ei voi vapauttaa sielua kahleista.
Jumala on uskovien Isä, mutta kaikkien Luoja. Osa porukasta huitelee menemään ilman Jumalaa ja pelastusta. He ovat kääntäneet selkänsä Jumalalle, kenties entiselle Isälleen, jolle monet rippikoulussa uskonsa tunnustivat.
Raamattu ei opeta kaiken kattavaa Jumalan suvaitsevaisuutta, mutta opettaa kaiken anteeksiantavaa Isää katuvalle, kuten tuhlaajapojalle.
Emme potki pois yhtään ketään, mutta Raamattu paljastaa tosiasiat: Kaikki eivät ole sisällä automaattisesti 'pelastusveneessä'. Muutoinhan Jeesus olisi turhaan kärsinyt ja evankeliumin julistaminen turhaa, jos kaikki olisivat jo automaattisesti Isän yhteydessä. Eivät ole kaikki, mutta avattua JEESUS-OVEA voi käyttää. Eikä sitä kannata läimäyttää itse edessään kiinni.
Kirjoitit:
"Jonkun täytyy sitten lohduttaa itkijää ja sanoa että kaikki me olemme isän lapsia, vaikka tuo yksi sinua kiusaakin ja väittää olevansa sinua parempi eli isän ainoa lapsi."
Vast. Älä pane lohduttajan suuhun vääriä sanoja, koska eksyminen syvenee etsijöiden kohdalla.
Meitä uskovia on maailmassa satoja miljoonia.
Me adoptoidut? vai lehtolapset, isän "lipsaukset"? vai neitseellisesti syntyneet? onko viisainta pysyä kaukana "lellikeistä"? Vaikka minä kyllä sinnikkäästi yritän levittää Rakkauden sanomaa ja Heidänkin sieluaan rakastaa, niin kuin ISÄ, LUOJA minua on opettanut, sillä hekin ovat veljiämme ja sisariamme. Mutta täytynee kai tunnustaa, että ei ihminen voi olla kaikkivoipa, vaan täytyy vain rukoilla heidänkin puolestaan Jumalaa avaamaan silmät. Toisaaltahan me emme voi tietää kokonaisuutta, mikä heidän oppisuunnitelmansa tarkoitus on tässä elämässä. Täytyy vain antaa kaikkien kukkien kukkia.
Kirjoitit:
"Minulle hän on opettanut, että suurin ja tärkein on RAKKAUS ja se ei valikoi, se ei arvostele eikä se tuomitse ketään eikä mitään. Jumala on luonut niin suurenmoisen ja moninaisen maailman, jossa me saamme ja voimme kasvaa ja kehittyä RAKKAUDESSA. Eikä minun ole tätä Rakkautta tarvinnut Raamatusta lukea, joka ihmisten kirjoittama kirja ja muunneltukin sisältöä moneen kertaan, vaan minä olen saanut itse kuulla sen suoraan ISÄLTÄNI Jumalalta, kun kuuntelen sydämelläni Hänen ääntään."
Vastaus: Raamattu ja Jumala ei opeta tällaista rakkautta, vaikka sanookin että suurin on rakkaus. Rakkaus-sanalle annetaan monenlaisia sisältöjä, joilla ei ole mitään tekemistä kristillisen rakkauden kanssa.
Siellä sisälläsi puhuu humanismin ääni ja olet erehtynyt pitämään sitä Jumalan äänenä.
Sinullahan nyt kummallinen Raamattu on. Nyt paremmin ymmärtää, ettet ole koskaan Jumalaa tuntenut. Minun Raamattuni on luotettava ja mahdolliset käännösvirheet tarkastan alkukielestä, hepreasta.
Jeesus sanoi:
Joh.14:14 Jos te anotte minulta jotakin minun nimessäni, niin minä sen teen.
15 Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni. 16 Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti,
17 totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.
Jeesus tässä sanoo tärkeitä asioita mm...Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni.
Miten rakastaa Raamatullisesti (pitää Jeesuksen käskyt), jos ei usko koko kirjaan tai pitää sen sisältöä väärennöksenä tai vähintään väännöksenä?
Jeesus lainasi aikansa Raamattua VT:a muutaman kerran. Kai Hän tiesi, että se on totta. Löytyihän Qumranin kirjakääröt 1947 ja voitiin verrata uuden ajan Raamattukirjoihin. Sama sisältö.
Jeesus sanoi isä-kysymyksestä eräälle omahyväiselle uskonnolliselle ryhmälle näin:Joh. 8:39 He vastasivat ja sanoivat hänelle: "Aabraham on meidän isämme". Jeesus sanoi heille: "Jos olisitte Aabrahamin lapsia, niin te tekisitte Aabrahamin tekoja.
40 Mutta nyt te tavoittelette minua tappaaksenne, miestä, joka on puhunut teille totuuden, jonka hän on kuullut Jumalalta. Niin ei Aabraham tehnyt.
41 Te teette isänne tekoja." He sanoivat hänelle: "Me emme ole aviorikoksesta syntyneitä; meillä on yksi Isä, Jumala".
42 Jeesus sanoi heille: "Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut, vaan hän on minut lähettänyt.
43 Minkätähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sentähden, että te ette kärsi kuulla minun sanaani.
44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.
45 Mutta minua te ette usko, sentähden että minä sanon totuuden.
46 Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin? Jos minä totuutta puhun, miksi ette minua usko?
47 Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat. Sentähden te ette kuule, koska ette ole Jumalasta."
Tämä katkelma osuu väittämäsi ytimeen, eikä paljoa kommentteja tarvita.
Vai tarkistat nuo Johanneksen evankeliumin lainaukset alkuperäiskielellä, hepreaksi?????
Kirjoitit:
"Toisaaltahan me emme voi tietää kokonaisuutta, mikä heidän oppisuunnitelmansa tarkoitus on tässä elämässä. Täytyy vain antaa kaikkien kukkien kukkia."
Vastaus: Tässä juuri on humanismin heikkous: ..antaa kaikkien kukkien kukkia..., vaikka olisi kuinka epä_raamatullinen ajatuskanta.
Ja mitenkä estäisitkään uskovia loistamasta totuuden valoa? Me vain heijastamme Kristus-totuutta, eikä voi estää....daidadaa...
No UT kreikasta ja VT hepreasta, kun siihen takerruit.
Onhan minulla kolme käännöstä UT hepreaksikin.
On selvää, että UT oli aluksi hepreaksi ja/tai arameaksi. Esim Matteuksen evankeliumista on väitöskirja, jossa osoitetaan, että se on ollut hepreaa aluksi. Tyyliseikat ym osoittavat, että Matteus on aluksi kirjoitettu hepreaksi.
Jeesuksen aikaan ei taidettu kovinkaan paljon enää hepreaa puhua. Taisi Jeesuskin puhua arameaa, tai jotain aramean murretta...
Ketkäs sen UT:n kanonisoivat. Ei kai ne aramean murretta puhuvat kalastajat siellä jossain ?
Jeesus pesi meidän syntimme puhtaiksi uhriverellään.
VÄÄRIN! Jeesuksella ei ollut voimaa pestä kuin muutaman ihmisen synnit pois. Kaikki muut joutuvat kadotukseen, koska pesuaine loppui kesken.
Eikö Sinulla ole todellakaan mitään henkilökohtaista yhteyttä Jumalaan, kun et vastaa mihinkään omin sanoin, eikö Jumala koskaan puhu Sinulle mitään muuta kuin Raamatun välityksellä? Onkohan nyt voinut käydä niin, että Raamatusta on tullut Epäjumala? Muistelen siellä kyllä Jeesuksen jotain maininneen Fariseuksista ja kirjanoppineista?
Inhimilliseen elämäänhän Luoja on meidät kaikki luonut, että me tässä elämässä oppisimme elämään ja käyttämään Hänen pyyteettömän Rakkautensa voimaa. Ketään Hän ei ole tarkoittanut ovimiehiksi eikä portinvartijoiksi Taivaaseen, sillä tänne elämään meidät on luotu ELÄMÄÄN Hänen koko luomakuntansa ja lähimmäisten keskuuteen. Ei mennä ensin ovesta sisälle ja sitten vasta aletaan elämään. Huomaa, että Jumala ON sielussasi ja haluaa Sinun kuuntelevan joka hetki sydämesi ääntä, jolla Hän sinulle puhuu. Meidät on tänne luotu Elämää varten, ja kun sen aika on päättynyt, punnitaan kenelle ovi on auki Taivasten valtakuntaan. Sitä Sinä et voi päättää, älä ylennä itseäsi ja Raamattua Jumalaksi.
Kun sanoit, että myös ns. uskovaisten kohdalla Luojalla on miljardin giganttien kiintolevyt, niin ei kait niillä ole mitään merkitystä, jos Jeesus on vapauttanut ja pyyhkinyt pois kaikki syntinne. Eli DEL, DEL, DEL….
Omahyväisyytesi, itsekkyytesi, kylmyytesi, PAHUUTESI loistaa rovion tavoin kaikkien edessä. Selitä mitä selität, olet vain yksi opaste ja viitta pois vihan jumalan luota.
Se jolle tässä esitelmöit osasi kirjoittaa kauniimmin kuin yksikään uskovainen täällä ikinä kykenisi. Teille kaiketi opetetaan vain ivaamisen ja pilkkaamisen taito.
Olen lukenut että aina kun Jeesus siteerasi vanhoja kirjoituksia (Tooraa?) hän siteerasi sen kreikkalaista käännöstä.
Herää epäilys olisiko sitten UT:stakin suurin osa kirjoitettu kreikaksi.
Mutta ei ainakaan hepreaksi. Epätodennäköistä. Siinä vaiheessa ko. kieli oli jo jäänyt pyhien rituaalien kuolleeksi kieleksi.
En ole missään törmännyt Jeesuksen kreikan osaamiseen.
Klassista hepreaa saattoi hyvinkin taitaa uskonnolliset juutalaiset. Tai saattoivat osata lukea / resitoida.
Arameaa on käytetty myös jonkun verran VTssä.
oh 19:20 Tämän päällekirjoituksen lukivat monet juutalaiset, sillä paikka, jossa Jeesus ristiinnaulittiin, oli lähellä kaupunkia; ja se oli kirjoitettu hebreaksi, latinaksi ja kreikaksi
Poistu ymmärtämätön pilkkaaja foorumilta. Eikö joku ilmoittaisi asiattomista viesteistä?
En ole ovenvartija Taivaaseen, mutta sisälukutaito on tallella ja Jumalan antama ymmärrys lukea Raamatusta, millä ehdoilla sisälle mennään.
1.)Usko Kristukseen omana Vapahtajana
2.) Suun tunnustus, oman uskon julkituominen
3.)Pysyminen Kristuksessa ja Hänen pysymisensä meissä vaelluksemme loppuun asti.
Näillä ohjeilla perille.
Jos kuumottaa rovion lähellä, niin siellä oikeassa helvetin kuumuudessa myös lämpö riittää. Kunpa ei kukaan valitsisi väärin, että joutuisi tuohon vaivan paikkaan.
Valitse Jeesus ja vältä kadotus.
Eikö kestä olla erimieltä kanssassi? Rakkaudella sanoen, kun olen seurannut tätä keskustelua minusta on hirvittävää Jumalan pilkkaa pitää ihmisten kirjoittamaa Raamattua Epäjumalana. Kun nyt käy esille,että sitä luetaan ja tulkitaan niin monin eri tavoin ja kiistellään käännöksistä ja tarkoituksista. Siitähän sen jo tietää, että ei se ole Jumalan kädestä syntyisin, sillä Hän on luonut kaiken muunkin niin täydelliseksi, puhtaaksi ja totuudenmukaiseksi.
Loppuiko myös Raamatun lauseet vastaukseksi minun viimeiseen kirjoitukseeni DEL,DEL,DEL...?
Edelleenkin avaa ihana, täydellinen Rakkaus sielussasi, herää Rakkauteen ÄLÄ tuomitse, Älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi!
Sitäkö että sinun jumalasi on niin mitätön ja pikkuruinen ettei hän ole olemassa kuin sinua ja sinun kavereitasi varten?
Herää. En pilkkaa vaan herättelen sinua!
Jeesuksen toki mutta EN SINUA.
Voi Hyvä Rakas Veli lue nyt sieltä Raamatusta muutakin, esim. Jeesuksen humanistisia opetuksia. Eikö se Jumala puhu Sinun sydämellesi yhtään mitään, onko se kivikova? Sanooko se Raamattu, että lue vain tätä kirjaa, Äläkä ajattele sydämelläsi? Onko Sinun tehtäväsi vain olla käännyttäjä kristinuskoon ja paikan varaaja Taivaaseen tai Helvettiin? Eikö Sinun tarvitse Rakastaa lähimmäistäsi niin kuin itseäsi ja toimia ja Elää sitä toteuttaen.
Ennemmin menen kyllä Helvettiin kuin Sinunkaltaistesi Taivaaseen. Ja nämähän ovat vain ihmisten keksimiä sanoja Helvetti tai Taivas ja en nyt enää kyllä ole yhtään varma, että se teidän Taivas olisi edes Jumalan, Rakastavan Isän koti. Minulla on aivan ihanan hyvä, tasapainoinen mieli, kun Isä minun sydämellä puhuu, että välillä liidellen ja välillä kompuroiden me kaikki olemme taipaleella Isän luokse kotiin, kukin omassa tahdissaan.
Niin onhan sen kristinuskon piirissä ollut noitavainotkin ja nytkö rovio jo sytytetty?
Vaadin kuitenkin ensin tuomion julistamista.
Noitahan minä kyllä vähän olenkin, sillä saan kokea Jumalan suuria ihmeitä ja Rakkauden tekoja joka hetki ja niistä minä haluan myös kertoa muille. Eli onko minun kirjoituksissani tai sanoissani ollut väärää todistusta Jumalan pyyteettömästä Rakkaudesta ja Lähimmäisen Rakkaudesta. Muistutuksena vielä, että näen Sinunkin sielusi puhtaana ja Jumalan Rakkaus siellä asuu, joten avaa vain sydämesi ja ajattele ja toimi sillä Pyhän Hengen Rakkauden voimalla.
Vaikka Rooman valtakunnan rajoilla käytettiinkin latinaa,(lähinnä virkakielinä) ei se tarkoita, että paikalliset kalastajat olisivat osanneet muuta kuin omaa äidinkieltään.(siis arameaa).
tätä joidenkin kristillisten piirien intoa saada UT:in alkukieleksi heprea. Miksi se olisi ollut heprea kieli jota juuri kukaan ei enää puhunut ja jolla kirjoitetut tekstit tarvitsivat kääntäjän/käännöksen muissakin yhteyksissä? UT:ssä käytetyt VT:n lainauksetkin ovat pääosin Septuagintasta. Miksi kirjoittaa hepreaksi mutta lainata heprealaisia tekstejä kreikan kautta? Mutta jos sinulla on tutkijalähteitä anna tulla. Uskonintoa puhkuvat amatöörit ja lähetyssaarnaajat santalat, syvännöt yms eivät kelpaa, tutkijalla tarkoitan nimenomaan tutkijaa kielitieteilijää, historioitsijaa.
Samoin jos arvelet että UT:n kieli oli aramea eikä koine esitä lähteet.
lukea tämä ennen kuin vastasin renelle, nyt tuli samat uudestaan...
Luitko sen 'heh'nimimerkin törkeän pilkan. Se ei sovi asiafoorumille. Tässähän on pyritty selvittämään kolminaisuutta ym. tärkeitä ulottuvuuksia.
Raamattu itse ei ole Jumala,vaan Hänen ilmoituksensa. Onhan siinä 10 käskyä, jotka Jumala itse kirjoitti kivitauluihin ja antoi Moosekselle.
Rakkaus on todella vuodatettu uskovien sydämiin Pyhän Hengen kautta. Roomalaiskirje 5:5 mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.
Se oma sydämen rakkaus on hyvä sekin, mutta Jumalan rakkaus on enemmän. Kreikassa on kolme eri rakkauden ulottuvuutta: eros, philos ja agape, joista viimeinen on se, jonka Jumala antaa uskoville Pyhän Hengen saamisen yhteydessä, kuten Paavali edellä kirjoitti roomalaisille.
Ihmisen luonnollinen ihmis- ja lähimmäisrakkaus on hyvä asia sekin, en ole koskaan sitä kieltänyt ja eroshan tarkoittaa seksuaalisen rakkauden aluetta.
En anna väärää todistusta, koska sydämen kyllyydestä suu puhuu.
Sinä pilkkasit Jeesuksen pyhää uhriverta, joka on se lunastusmaksu, joka meidän syntisten edestä on vuodatettu.
Raamattu sanoo, että Jumala tahtoo pelastaa kaikki:
2Pietari 3:9 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.
Minua ei tarvitse herätellä, sillä tulin uskoon jo 30 vuotta sitten.
Minut voit ohittaa heti. Jeesus on tuhat kertaa parempi valinta.
Läpiluen Raamattua jatkuvasti pienen hetken päivässä eli luen muutakin.
Jeesus arvosti Raamattua, johon Hän viittasi allaolevassa katkelmassakin.
33 Juutalaiset vastasivat hänelle: "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi".
34 Jeesus vastasi heille: "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: ‘Minä sanoin: te olette jumalia’? 35 Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli-ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin- 36 niin kuinka te sanotte sille, jonka Isä on pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan: ‘Sinä pilkkaat Jumalaa’, sentähden että minä sanoin: ‘Minä olen Jumalan Poika’?
37 Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua.
38 Mutta jos minä niitä teen, niin, vaikka ette uskoisikaan minua, uskokaa minun tekojani, että tulisitte tuntemaan ja ymmärtäisitte Isän olevan minussa ja minun olevan Isässä."
39 Niin he taas tahtoivat ottaa hänet kiinni, mutta hän lähti pois heidän käsistänsä.
Kirjoitit:
"Onko Sinun tehtäväsi vain olla käännyttäjä kristinuskoon ja paikan varaaja Taivaaseen tai Helvettiin? Eikö Sinun tarvitse Rakastaa lähimmäistäsi niin kuin itseäsi ja toimia ja Elää sitä toteuttaen."
Vast. On minulla muutakin tehtäviä, mutta Raamattu ja Jumalan rakkaus velvoittaa uskovia pitämään esillä hyvää sanomaa ja se ei opeta ihmistä kehittymään humanistiksi vaan tulemaan uskovaksi.
En ole paikanvaraaja Taivaaseen, jos ilmoitan Raamatun ehdot, miten Taivaaseen sen mukaan mennään. Sinä edustat ihmisen luontaista hyvyyttä, joka on valheellista. Jokaisen ihmisen pitäisi tunnustaa oman sydämensä kavaluus ja kierous, se ei pyhity. Raamattu sanoo, ettei se voikaan, vaan uudet voimat pitää saada sydämeen.
Onneksi on Jeesus.
Kirjoitit:
"Ja nämähän ovat vain ihmisten keksimiä sanoja Helvetti tai Taivas ja en nyt enää kyllä ole yhtään varma, että se teidän Taivas olisi edes Jumalan, Rakastavan Isän koti."
Vast. Raamattu ja Jeesus puhuvat molemmista. Ei ne silloinole ihmisten keksimiä.
Kirjoitit näin:
"Noitahan minä kyllä vähän olenkin, sillä saan kokea Jumalan suuria ihmeitä ja Rakkauden tekoja joka hetki ja niistä minä haluan myös kertoa muille. Eli onko minun kirjoituksissani tai sanoissani ollut väärää todistusta Jumalan pyyteettömästä Rakkaudesta ja Lähimmäisen Rakkaudesta."
Edellisessä viestissä kirjoitit, että Helvetti ja Taivas ovat ihmisten keksimiä sanoja. Nehän löytyy Raamatusta ja Jeesus käytti niitä.
Nyt tuntia myöhemmin puhut Jumalan rakkaudesta ja lähimmäisen rakkaudesta.
Taidat lukea Raamattua valikoidusti kuin Piru tekee. Sehän Jeesusta kiusatessaan lainasi Raamattuakin.
Koeta vaan ottaa koko Raamattu vakavasti, niin Tie löytyy.
Apt.21:
40 Ja kun hän sen salli, niin Paavali, seisoen portailla, viittasi kädellään kansalle; ja kun oli syntynyt syvä hiljaisuus, puhui hän heille hebreankielellä ja sanoi:
1 "Miehet, veljet ja isät, kuulkaa, mitä minä nyt teille puolustuksekseni puhun".
2 Kun he kuulivat hänen puhuvan heille hebreankielellä, syntyi vielä suurempi hiljaisuus. Ja hän sanoi:2
Miksi Paavali olisi puhunut hepreaa, ellei kuulijat ymmärtäneet. Aramea on vähänkuin savon murre verrattuna hepreaan.
Kaikilla on tasan sama Jumala kuin sinullakin. Sinä vain yrität omia Jumalan itsellesi, kun oletat että ihmisten pitää huudahtaa sinun edessäsi että näytä sinä rene meille TIE.
Kyllä Jumala pitää huolen omistaan, ja Jumalan omia ovat kaikki ihmiset. Eihän Raamatussakaan sanota että osan ihmisistä on luonut saatana.
Paavali varmaan osasi hepreaa, hän oli oppinut mies.
Mutta rahvas ei osannut muuta kuin omaa äidinkieltään. Heprea säilyi vain pyhien kirjoituksien kielenä.(misnan heprea)
Kyllä se "savon murteen kaltainen" aramea, siis valtakunnanaramea (Raamatun aramea,Qumranin tekstien aramea, targumit) otti selkävoiton hepreasta jo ennen Jeesuksen syntymää.
Iaraelilaiset ilmeisesti puhuivat muinaisaramean murteita ennen saapaumistaan Kaanain maahan.
Paavali piti puheensa juutalaiselle kuulijakunnalle hepreaksi:
Apt.21:40 Ja kun hän sen salli, niin Paavali, seisoen portailla, viittasi kädellään kansalle; ja kun oli syntynyt syvä hiljaisuus, puhui hän heille hebreankielellä ja sanoi:
1 "Miehet, veljet ja isät, kuulkaa, mitä minä nyt teille puolustuksekseni puhun".
2 Kun he kuulivat hänen puhuvan heille hebreankielellä, syntyi vielä suurempi hiljaisuus. Ja hän sanoi:
Prof. Hallvor Rönning on tehnyt väitöskirjan Jerusalemin YO:ssa prof. Flusserin johdolla siitä, että Matteus oli ensin kirjoitettu hepreaksi.
Olen kanssasi samoilla linjoilla. Jotkut kristityt pitävät hepreaa niin ylivoimaisena, että eivät suostu hyväksymään kielihistoriallisia tosiasioita. Vaikea tajuta missä heidän totuutensa on.
Milloin ko.väitös on tehty?
Vaikuttaa aika erikoiselta nykytietämyksen valossa.
Kirjoitit:
"Kaikilla on tasan sama Jumala kuin sinullakin. Sinä vain yrität omia Jumalan itsellesi, kun oletat että ihmisten pitää huudahtaa sinun edessäsi että näytä sinä rene meille TIE.
Kyllä Jumala pitää huolen omistaan, ja Jumalan omia ovat kaikki ihmiset. Eihän Raamatussakaan sanota että osan ihmisistä on luonut saatana."
Vast.
Onko idän uskonnoissa sama Jumala kuin meillä Jeesukseen uskovilla? Ei varmasti ole.
Mitään semmoista en oleta, mitä väität. Meitä on miljoonia muitakin tiennäyttäjiä.
Jumala pitääkin huolen omistaan, mutta pelkkä ihmisenä olo, vaikka Luojan luomana, ei tarkoita suinkaan mitään automaatiota:kaikki Taivaaseen.
Silloinhan Jeesusta ei olisi tarvittu Pelastajaksi ja sovittajaksi.
Ei sanota, että osan on luonut Saatana, mutta Jeesus sanoi:
Matt.7:13 Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
14 mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
Näyttää siltä, että monet kulkevat laveaa tietä ja vain harvat ovat löytäneet Tien. Silti Jumalan tahto on selvä:
2Piet. 3:9 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.
Pane hakurobottiin Hallvor Ronning tai löytyiskö David Flusserin nimellä.
Voithan kysäistä Hallvorilta, kun löydät e-mailinsa.
Maailmassa on pieni osa väestöstä kristinuskon kulttuurissa eläviä ihmisiä, ja suuri osa, jotka eivät ole koskaan kuulleet Jeesuksesta ja Raamatusta. Myös kristinuskon piirissä on suuri määrä ihmisiä, jotka eivät ole lukeneet Raamattua, vaikka sen olemassaolon tietävät. Lisäksi on suuri määrä ihmisiä, jotka lukevat Raamattua hyvin monella tapaa ja ymmärtävät myös sen sanomaa hyvin monella tavalla ja kuten tässäkin keskustelussa käynyt esiin kiistelevät kielestä, käännöksistä ja tarkoituksesta.
Nyt olen ymmärtänyt, että ns. uskovaisten tarkoitus on levittää vain sokeaa uskoa ja tarjota Raamatun lauseita, eivätkä tarjoa ihmisille elävää etsintää ja näin ollen vain kuollut kirja on jäänyt jäljelle. Mielestäni Raamatun lukeminen pitäisi aloittaa siitä, mitä Jeesus ensin kansalle opetti ja miettiä ja pohtia niitä vertauksia ja oppia niitä ymmärtämään ja sitten vasta lukea sitä, mitä Jeesus opetti opetuslapsilleen.
Minun elävä yksi ja ainoa Jumala on myös muiden uskontojen ja myös uskonnottomien Jumala, miksi Hän muuten olisi luonut maailmaan niin valtavan määrän ihmisiä elämään ”tyhjänpäiväisen” elämän, jotka eivät tiedä Teidän Taivaasta mitään eikä sinne pääsyn ehdoista. Herää jo katsomaan koko maailmaa, jossa kaikki on yhden Jumalan luomaa ja Hänen luomistyöllään kaikella ja kaikilla on tarkoitus. Jumala on Pyhä ja Täydellinen.
On paljon Pyhiä kirjoja ja ihanaa luettavaa, mitkä opettavat suvaitsevaisuutta ja kaikkien ihmisten samanarvoisuutta, rakastamaan jokaisen sielua, vaikka ei hyväksykään kaikkia tekoja ja olemaan rohkea taistelussa vääriä tekoja vastaan. Kaikilla uskonnoilla ja opeilla ja ihmisillä on yksi ja sama Jumala, vaikka se niin monimuotoisena ja monennimisenä esitetään ja se asuu jokaisen sielussa ja se on kaikessa luodussa.
Olenko epäjumalan palvelija, kun katselen kaunista kukkaa tai kuuntelen Taivaan lintua, tuulen huminaa ja ajattelen siinä Jumalan ilmentävän itseään. Kun oivaltaisin jokaisessa lähimmäiseni kohtaamisessa kohtaavani Jumalan, joka ilmentää itseään auttajana, tukijana tai autettavana ja tuettavana tai opettajana tai oppilaana tai muuten vain ilahduttamaan ja tuomaan päivääni onnellisuutta. Ennen kaikkea olen kait ns. uskovaisten mielestä todellinen pakana, kun pidän itseäni jumalallisena, että minun sielussani asuu Jumala, joka on samalla osa minun maallista kehoani ja jokaista soluani. Minä yritän opetella toteuttamaan niitä kolmea rakkauden muotoa, lähimmäisen rakkautta ja romanttista rakkautta ja universaalista rakkautta.
Jos minun pyrkimys huom. pyrkimys hyvyyteen on sinun mielestäsi valheellista niin ok, mutta koskaan ei minun sydämessäni ole kavaluutta eikä kieroutta, siitä voin olla varma. En nyt välitä siitä onko minulla taivasosuutta vai ei eli saanko mitään palkkaa siitä, kun haluan levittää kaikkialle Jumalan pyyteettömän Rakkauden sanomaa, uskon sen olevan Pyhän Hengen voimaa, vaikka sitä en itse omistaisikaan, mutta voinhan kertoa siitä muille.
Eikö siellä Raamatussa puhuta Jumalan pyyteettömästä rakkaudesta ja lähimmäisen rakkaudesta ja Taivaasta ja Helvetistä ja Sinä korostat vain sanomaa taivaasta ja helvetistä ja minä tästä toisesta. Kuten edellä sanoin sitä Raamattua tosiaan luetaan ja ymmärretäänkin monin eri tavoin ja minä olen lukenut paljon kirjoja Rakkaudesta, sen kolmesta eri muodosta, mutta Raamattua minä en osaa lukea enkä ymmärtää enkä sinun raamatunlauseitakaan ja monien lähimmäisteni kohdalla on varmasti samoin, ei kait tyhmyydestä Jumala rankaise? Tunnustetaanko kuitenkin, että ollaan molemmat hyvällä asialla, minä korostan Tietä Taivaaseen vaikken sinne pääsisikään ja Sinä korostat sinne Pääsyä. Enkä tunnustaudu pirun asialla olevani, kuten väitit. Tai sitten se pirukin on täynnä Jumalan rakkautta.
Halvor, siis yhdellä l-kirjaimella.
Googlesta löytyi paljon kritiikkiä ko.miehen tulkinnoista.
Ei mainittu juuri akateemisista tutkimuksista, kylläkin helluntaihörhötyksistä.
Ei vaikuttanut kovinkaan objektiiviselle. Uskossaan varmaan yes, ei ole mun tehtävä arvioida sita puolta.
Siis korjaus ei Päämäärää vaan Määränpäätä, niillä vähän eri merkitys ja näin ne sanat menevät sekaisin.
Se että on mahdollista eksyä matkalla tai pyöriä siinä pihalla ympyrää sekopäisenä ei tarkoita etteikö voi lopulta löytää perille siitä ahtaasta portista.
Jumala jonka maailmassa on mahdollista päätyä pysyvästi harhaan ja kadotuksiin on aivan liian pieni jumala, pelkkä ihmisten tunteisiin ja aivoituksiin perustuva kuvatus.
Kyllä kaikkien uskontojen jumalat mahtuvat siihen yhteen ainoaan Jumalaan mikä on koko maailmankaikkeuden luonut. Useille ihmisille ei vaan ole helppoa mieltää Jumalan laajuutta, joten he keskittyvät miettimään Jumalan erilaisia olemuspuolia joille sitten jokaiselle annetaan oma nimi.
Silläkin Jumalalla joka löytyy Raamatusta on useita nimiä, etkä silti oleta että ne ovat kaikki eri jumalia, vai kuinka? Sebaot, Jahve, Minä Olen Se Joka Minä Olen, Isä jne.
Jumala on niin iso ja laaja juttu että häneen vie monta tietä, jotka kaikki yhtyvät perillä siinä ahtaan portin kohdalla. Ahdas se on siksi että siitä portista ei voi änkeä egoaan, sitä joka haluaa uskoa että yksi usko on ok ja kaikki muut väärin.
Vastaan pitkään viestiisi kappaleiden väliin kommentoiden. Yleislausuntona sanoisin heti, että tässä lähestymiskulmassa, mitä allaoleva edustaa, Raamatun pelastusoppi on ohitettu 100%:sti. Se on korvattu yleisjumaluudella, jolloin kyllä puhutaan Luojasta, mutta ei Hänen pelastussuunnitelmastaan. Tällöin syntyy kuva antikristillisestä opista, vaikka Jeesus mainittaisiinkin jossain yhteydessä, lähinnä kuitenkin vain erään, kristinuskon opettajan ominaisuudessa islamin ym. uskontojen joukossa, ei mitenkään ylivertaisena, vaan eräänä pienehkön (kristikunta, eihän se nyt niin pieni ole) ihmiskunnan väestöryhmän uskonnon opettajana, vaikka meillä kristinuskovilla Jeesus on korvaamaton Pelastaja ja Lunastaja.
Kirjoitit:
"Maailmassa on pieni osa väestöstä kristinuskon kulttuurissa eläviä ihmisiä, ja suuri osa, jotka eivät ole koskaan kuulleet Jeesuksesta ja Raamatusta. Myös kristinuskon piirissä on suuri määrä ihmisiä, jotka eivät ole lukeneet Raamattua, vaikka sen olemassaolon tietävät. Lisäksi on suuri määrä ihmisiä, jotka lukevat Raamattua hyvin monella tapaa ja ymmärtävät myös sen sanomaa hyvin monella tavalla ja kuten tässäkin keskustelussa käynyt esiin kiistelevät kielestä, käännöksistä ja tarkoituksesta."
Vast.kommentti.
Puolenverran maailman väestöstä on kristinuskon piirissä. Suuri osa muista kansoista on satelliitti- radio/TV-internet-evankelioinnin kohteena + perinteinen kenttälähettitoiminta monissa maissa. Meidän häpeämme on, etteivät ole kuulleet paremmasta elämän tarkoituksesta, eivätkä lukeneet Raamattua. Onneksi sitäkin käännetään parhaillaan sadoille kieliryhmille. Mitään varsinaista kielikiistaa käänöksistä ei ole ollut, eikä kuulukaan olla tällä foorumilla.
Kirjoitit:
"Nyt olen ymmärtänyt, että ns. uskovaisten tarkoitus on levittää vain sokeaa uskoa ja tarjota Raamatun lauseita, eivätkä tarjoa ihmisille elävää etsintää ja näin ollen vain kuollut kirja on jäänyt jäljelle. Mielestäni Raamatun lukeminen pitäisi aloittaa siitä, mitä Jeesus ensin kansalle opetti ja miettiä ja pohtia niitä vertauksia ja oppia niitä ymmärtämään ja sitten vasta lukea sitä, mitä Jeesus opetti opetuslapsilleen."
Vast.kommentti: Oma piikittelevä arviosi on ns.uskovista. Kukaan tuntemani uskovainen ei levitä sokeaa uskoa, mutta tällainen yleisjumaluuden opettaminen levittää vain hämmennystä, siinä sen miinusarvo on. Tälläkin foorumilla on tarjottu useasti Jeesus-Tietä, joka on se elävän etsinnän kohde. Jeesusta tarjoamme henkilökohtaisen suhteen syntymiseksi, jolloin rakkauden opitkin seuraavat uskon hedelmänä.
Kirjoitit:
"Minun elävä yksi ja ainoa Jumala on myös muiden uskontojen ja myös uskonnottomien Jumala, miksi Hän muuten olisi luonut maailmaan niin valtavan määrän ihmisiä elämään ”tyhjänpäiväisen” elämän, jotka eivät tiedä Teidän Taivaasta mitään eikä sinne pääsyn ehdoista. Herää jo katsomaan koko maailmaa, jossa kaikki on yhden Jumalan luomaa ja Hänen luomistyöllään kaikella ja kaikilla on tarkoitus. Jumala on Pyhä ja Täydellinen."
Vast.kommentti: Luoja/ylläpitäjä ominaisuudessa Elävä Israelin Jumala on kaikille ihmisille sama, mutta ei heidän palvontansa kohteena, mutta saattaa olla heidän etsintänsä kohteena. Kirjoittaja ei selvästikään tunne Raamattua niin hyvin, että voisi ymmärtää Jumalan TULEVAN EVAKELIOIMISSUUNNITELMAN, joka on edessäpäin, ja joka koskettaa koko maailmaa. Sen tulevat toteuttamaan juutalaiset tulevina päivinä. Ja lisäksi Kristuksen tulevan hallintokauden aikana Israel tulee olemaan hengellisen opetuksen keskus koko maailmaa ajatellen. Meidän ei tarvitse järkeispäätellä Jumalan reviirillä.
Kirjoitit:
"On paljon Pyhiä kirjoja ja ihanaa luettavaa, mitkä opettavat suvaitsevaisuutta ja kaikkien ihmisten samanarvoisuutta, rakastamaan jokaisen sielua, vaikka ei hyväksykään kaikkia tekoja ja olemaan rohkea taistelussa vääriä tekoja vastaan. Kaikilla uskonnoilla ja opeilla ja ihmisillä on yksi ja sama Jumala, vaikka se niin monimuotoisena ja monennimisenä esitetään ja se asuu jokaisen sielussa ja se on kaikessa luodussa."
Vast.kommentti: On turha kietaista kaikki syntielämä samaan suvaitsevaisuuden kaapuun. Sille ei löydy mitään tukea Raamatusta, eikä asia noin etene. Ajatus kaikkien yhteisestä Jumalasta, joka monimuotoisena esitetään ja muka asuu jokaisessa on humaanisuuden hölynpölyä. Sillä ei ole mitään sijaa Totuuden kanssa.
Kirjoitit:
"Olenko epäjumalan palvelija, kun katselen kaunista kukkaa tai kuuntelen Taivaan lintua, tuulen huminaa ja ajattelen siinä Jumalan ilmentävän itseään. Kun oivaltaisin jokaisessa lähimmäiseni kohtaamisessa kohtaavani Jumalan, joka ilmentää itseään auttajana, tukijana tai autettavana ja tuettavana tai opettajana tai oppilaana tai muuten vain ilahduttamaan ja tuomaan päivääni onnellisuutta. Ennen kaikkea olen kait ns. uskovaisten mielestä todellinen pakana, kun pidän itseäni jumalallisena, että minun sielussani asuu Jumala, joka on samalla osa minun maallista kehoani ja jokaista soluani. Minä yritän opetella toteuttamaan niitä kolmea rakkauden muotoa, lähimmäisen rakkautta ja romanttista rakkautta ja universaalista rakkautta."
Vast.kommentti: Minä ainakin olen Jumalan palvelija silloinkin, kun katselen kaunista kukkaa tai kuuntelen linnun laulua tai hyvää musiikkia ja ajattelen siinä Jumalan ilmentävän rakkauttaan ihmiseen. Kunpa näkisin jokaisessa lähimmäisessäni mahdollisuuden kohdata hänet niinkuin Jeesus kohtaisi. Olen kaiketi uskon ulkopuolella olevien mielestä täysi fariseus, kun puhun näin ja väitän vielä omaavani henkilökohtaisen uskonsuhteen Kristuksen kanssa, jopa Pyhän Hengen. Vieläpä väitän olevani rakkauden eri sektoreiden oppimisen alaluokilla.
Kirjoitit:
"Jos minun pyrkimys huom. pyrkimys hyvyyteen on sinun mielestäsi valheellista niin ok, mutta koskaan ei minun sydämessäni ole kavaluutta eikä kieroutta, siitä voin olla varma. En nyt välitä siitä onko minulla taivasosuutta vai ei eli saanko mitään palkkaa siitä, kun haluan levittää kaikkialle Jumalan pyyteettömän Rakkauden sanomaa, uskon sen olevan Pyhän Hengen voimaa, vaikka sitä en itse omistaisikaan, mutta voinhan kertoa siitä muille."
Vast.kommentti: Sanonta kuuluukin, että rehellisyys maan perii. En tiedä vielä minkä maan? En koskaan voisi uskovana kuvitella sanovani taivasosuudestani noin. Sehän on se päämäärä ja kallis perintöosuus, josta UT niin paljon puhuu. Sanoit tuossa:"kun haluan levittää kaikkialle Jumalan pyyteettömän Rakkauden sanomaa, uskon sen olevan Pyhän Hengen voimaa, vaikka sitä en itse omistaisikaan, mutta voinhan kertoa siitä muille."-- Tuohon on sanottava, että se sisältää teologisen mahdottomuuden: Toimiminen Pyhän Hengen voimassa, omistamatta sitä.
Kirjoitit:
"Eikö siellä Raamatussa puhuta Jumalan pyyteettömästä rakkaudesta ja lähimmäisen rakkaudesta ja Taivaasta ja Helvetistä ja Sinä korostat vain sanomaa taivaasta ja helvetistä ja minä tästä toisesta. Kuten edellä sanoin sitä Raamattua tosiaan luetaan ja ymmärretäänkin monin eri tavoin ja minä olen lukenut paljon kirjoja Rakkaudesta, sen kolmesta eri muodosta, mutta Raamattua minä en osaa lukea enkä ymmärtää enkä sinun raamatunlauseitakaan ja monien lähimmäisteni kohdalla on varmasti samoin, ei kait tyhmyydestä Jumala rankaise? Tunnustetaanko kuitenkin, että ollaan molemmat hyvällä asialla, minä korostan Tietä Taivaaseen vaikken sinne pääsisikään ja Sinä korostat sinne Pääsyä. Enkä tunnustaudu pirun asialla olevani, kuten väitit. Tai sitten se pirukin on täynnä Jumalan rakkautta."
Vast.kommentti: Kirjoitit aiemmin, että Taivas ja Helvetti Raamatussa ovat ihmisten keksimiä nimityksiä! Oletko siis tullut tällävälin Taivas/Helvettiuskovaiseksi? 'Pelisi' paljastuu tässä kappaleessa, kun sanot ettet ymmärrä Raamattua, etkä sen lauseita. En ole tavannut vielä uskovaa, joka ei ymmärtäisi Raamattua, toiset enemmän toiset vähemmän, riippuen uskonvaelluksen kestostakin. Sanoit tuossa: " Tunnustetaanko kuitenkin, että ollaan molemmat hyvällä asialla, minä korostan Tietä Taivaaseen vaikken sinne pääsisikään ja Sinä korostat sinne Pääsyä".-- Tuohon tunnustukseen en voi yhtyä, koska sinä hämmennät kristinuskon ytimen, josta Lutherkin sanoi: 'Ihmisen kallein asia on tulla tuntemaan Jeesus Kristus, Jumalan Poika'.
Ihmisen humanistisen maailmankatsomuksen tie on kuljettu loppuun, eikä se ole johtanut maailmaa Jumalan tuntemiseen, eikä todellisen rakkauden löytymiseen. Ahtaalle portille kaikkine rakkauden pyrkimyksinesi, tunnustamaan synnit ja saamaan anteeksi Jeesuksen nimessä.
Tosiaan käännähän Raamattusi luettavaksi nälkää näkeville ihmisille ja slummeissa asuville lasten vanhemmille ja idän kulttuurien uskonnon piirissä oleville ja kaikille maailmankansoille ja opeta heidät sitten lukemaan sitä tai hommaa TV:t ja sateliittiyhteydet sinne viidakoihin niin kaikki tulevat kuulemaan Jeesuksen pelastustyön ja antavat suun tunnustuksen ja jäävät odottelemaan perintöosuuttaan. Siinä odotellessaan sitten Pyhän Hengen voima heille varmaan antaa ruokaa ja inhimilliset elämänolosuhteet. Eli ensin Raamattu ja sitten Rakkaus. Minä taas olen sitä mieltä, että toimitaan ensin Rakkauden hengessä siinä määrin kuin kyetään ja heitetään se epäjumala Raamattu roviolle. Varoittihan Jeesuskin Fariseuksista ja Kirjanoppineista.
Lue myös kirjoitukseni Oikotieltä Elämän Tielle. Sillä tämä aloittamani keskustelu Oikotie ei tuonut vastausta kysymykseen DEL, DEL, DEL….? Enkä enää jaksa kiinnostua Raamatun lauseista, kun Jumala puhuu minun sydämelleni ja sydämelläni.
Se velvoittaa minua elämään Pyhän Hengen = Rakkauden energian = elämänvoiman hengessä eikä tuijottamaan palkintoon ja perintöosuuteen.
jumala on iso ja mahtava eikä sitä kukaan voi voittaa!! jumala rulezz!! :)) no just.. mut jumala yrittää pitää ihmisiä omalla puolella puhumalla ihmisten omalletunnolla .. mut jos se ei auta ni tulee sielunvihollinen ja se ottaa ihmisen omantunnon omaan haltuun eikä se estele ihmistä tekemästä pahaa...