Poliisi johtaja, harkitsemme elokapinan lakkauttamista koskevaa kannetta

Anonyymi-ap

Poliisiylijohtaja Ilkka Koskimäen mukaan ympäristöliike Elokapinan lakkauttamiseen liittyvän kanteen nostamista harkitaan paraikaa Poliisihallituksessa.

– Se on meidän työkalupakissa, mutta nyt on keskeistä, että keräämme tähän asiaan tietoa ja arvioimme, onko yhdistyksen toiminta oleellisesti lain vastaista, Koskimäki sanoo Verkkouutisten Asiakysymys -videohaastattelussa.

Learn more
Koskimäki viittaa Helsingin poliisissa meneillään olevaan esitutkintaan koskien Eduskuntatalon törkeää vahingontekoa. Kun tästä saadaan lisätietoa, samassa yhteydessä tutkitaan ja selvitetään myös Elokapinan tai muiden järjestöjen osuutta tapahtumiin.

Yhdistysten lakkauttamiseen on Suomessa korkea kynnys. Poliisihallitus voi nostaa kanteen, jos yhdistys toimii olennaisesti vastoin lakia tai hyviä tapoja.

Edellisen poliisiylijohtajan Seppo Kolehmaisen kaudella Poliisihallitus nosti kanteen uusnatsijärjestö Pohjoismaisen vastarintaliikkeen lakkauttamiseksi. Vuonna 2020 Korkeimman oikeuden päätöksellä järjestö lakkautettiin.

Koskimäki ei halua lähteä suhteuttamaan Elokapinan toimintatapoja tähän:

– En lähtisi selvittelyvaiheessa vertaamaan näitä eri järjestöjä toisiinsa. Tämä työ tehdään itsenäisesti Poliisihallituksessa ja yhteistyössä muiden poliisiyksiköiden kanssa.

Poliisihallitus arvioi Koskimäen mukaan, ovatko perusteet lakkauttamiselle olemassa. Jos kanteen nostamiseen päädytään, Poliisihallitus ei tästä erikseen ilmoita, vaan se tulee haastehakemuksena käräjäoikeuteen.

Eduskuntatalon pylväät töhrittiin toissa viikolla punaisella maalilla. Kyse oli ympäristöliike Elokapinan ja ruotsalaisen Återställ Våtmarkerin mielenilmauksesta.

6

94

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ei ne uskalla sitä lakkauttaa 🤣🤣🤣

      • Anonyymi

        herlinkin antoi rahaa kun uhkasivat koneen hissejä ???


    • Anonyymi

      Nyt on oikeaa toimintaa.

    • Anonyymi

      Poliisi ei todellakaan lakkauta yhtään järjestöä.

    • Anonyymi

      No ainakin Elokapina-liike on jonkinlainen sarjarikollinen. Tekee rikoksia harva se päivä!

      • Anonyymi

        Herlin ainakin saa maksa Eduskunta-talon korjaukset ja uudet pylväät!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe