Eilen Hyvinvointialueen valtuusto siunasi Kontiolahden kepulaisten pitkään jatkuneen unelman, Lehmon terveysasema lakkautetaan ja yli 8000 ihmisen pettäminen on saanut sinetin.
Kun muutimme Lehmoon, meille hehkutettiin omaa lähellä olevaa terveyskeskusta ja tämän ympärille on rakentunut koko Lehmo-Kylmäoja alueen kasvu. Nyt se ainoa syy asua näillä alueilla on Kontiolahden ominen päättäjien toimilla saatettu päätökseen ja Soteasema rakennettiin kunnallisella päätöksellä kirkonkylään, joka tulee kuihtumaan hyvin nopeasti. Nyt heitteille jätetylle Lehmo-Kylmäoja alueen asukkaille etsitään soteasemaa jossa asioida.
Meidän alueen asukkaiden on nyt syytä kiittää kunnan päättäjiä, erityisesti Kepun Paiholan siipeä saamastamme kohtelusta ja pyllistää kontiolahden soteasemalle kun meille esitetään palvelupaikkaa.
Kun nyt näyttää sille, että Lehmon alueen asukkaiden päätehtävä kunnassa on kustantaa pölhöjen politikkojen sekoilua kunnassa, suosittelen kaikille joilla on mahdollista siirtää veronmaksukunta ennen vuodenvaihdetta muualle kuin Kontiolahteen. Laista löytyy tähän mahdollisuus ilman asuinpaikan vaihtoa.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei ole tässä kunnassa enää veto eikä pitovoimaa, aion muuttaa täältä pois palvelujen äärelle Lehmon nukkuma lähiöstä.
Onko kepu saastuttanut Kontiolahdenkin.
Petosjytky tuhoaa suomen ja kurjistaa kansan. Ja saksikäsipetturin ylimielisyys vaan kasvaa..
Kahtokeepas ikärakennetta Kirkolla on väestö vanhempaa ja tarvitsee terveyspalveluita enempi kuin Lehmon taajamajossa väestö nuorempaa ja josta on lyhyt matka Siilaisille tai keskussairaalaan ...jotakuinkin yhtä pitkä matka Lehmolaisilla kirkollekin.
Ihan vaan tiedoksi, Lehmossa asuu 3x enemmän +70 vuotiaita kun kirkonkylässä.
Kirkonkylä nyt ei vaan asukasluvultaan riitä Sotekeskuksen asukasmäärään 3800 asukasta, joten tällä kepuveivauksella kohta Kontiolahdella ei ole ainuttakaan terveyskeskusta. No onhan tästä suht lyhyt matka Joensuun uteen sotekeskukseen Karjalankadulle, joten ei kirkonkylään kannata jättää yhtään mitään.
Lehmon alueen alueliitos on seuraava kiireellinen asia mitä tarvitaan. Loppu Kontiolahdesta joutaa liittää Juukaan.
Persu agitaattori huutelee omiaan
Lehmolaisilla ei ole minkäänlaista hätää. Jos osaa lukea niin tulee palvelupiste. Ehkä kannattaa varata aika optikolle!
kontiolahti iso alueeltaa parepi olla isolla kirkkolla joensuulla harmia pyhä selästä enosta jne keskusta ol oikeessa mikä lie liikoo keskustelussa se on leikkii
Hyvinvointialue katsoo asiaa laajemmin. Lehmossa kaikki paremmin, 15 min sisällä koko repertuaari, 5 soteasemaa ja keskussairaala, eikö mikään riitä, jumankauta???