"Entinen erityisavustaja Matti Niemi kertoi minulle keskustelusta, joka käytiin Marinin kanssa Kesärannan virka-asunnolla. Se ajoittui kesään 2021. Pääministerin kanssa pohdittiin, millaisia asioita tulevina vuosina pitäisi edistää. ”Sanna sanoi minulle, että hän on päätymässä johtopäätökseen, että Suomen tie on kohti Natoa. Hän kertoi ajattelevansa, että Suomesta pitäisi tehdä Naton jäsen, mutta se ei tulisi tapahtumaan kovin helposti tai nopeasti."
Marin oli jo kesällä 2021 Natoon liittymisen kannalla
Anonyymi-ap
182778
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 182
Vanhimmat
Sanna on Suomen kiihkein Nato vastustaja, vastustanut Natoa dokumentoidusti-14, -19, -22.
Uudet tiedot todistavat toisin.
Putinistipersua harmittaa, kun Sanna vei Suomen Natoon Medvedevin naureskeluista huolimatta. Sen jälkeen on setämiesten hymyt hyytyneet. Joutuvat jo atomipommeilla uhkaamaan.
Näin toimii Boss Lady.
Varsinkin kokoomuslaisia vtuttaa!
Fakta on se, että oikein uutisessa, joka oli julkaistu heti Ukrainan sodan alkamisen jälkeen, Sanna Marin sanoi, että Suomi hänen vaalikaudellaan hae Nato -jäsenyyttä.
Marin edusti puheenjohtajana SDP:n virallista linjaa, vaikka oli jo Naton kannalla. Vei Suomen ja myös Ruotsin Natoon, kun lukee uutta ruotsalaista kirjaa Ruotsin Natoon vieneistä tapahtumista.
On teillä putinistipersuilla faktat. Omasta päästä niitä aina vetelette.
Miltä tuntuu olla Putinin puudeli?
USA:n entinen suurlähettiläs ylistää Sanna Marinia
Iltasanomissa Yhdysvaltain Suomen ex-suurlähettiläs Derek Shearer kertoo samaa viestiä, jota on kuultu Ruotsista Suomen liittymisestä Natoon.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010729035.html
Derek Shearer toteaa Sanna Marinista: ”Tarkoitan, hän liikkui vähän nopeammin kuin Niinistö. Ja nuorempana hänellä ei ollut Venäjää koskevia historiallisia pidäkkeitä.”
”Shearerin mukaan Marin tuli esiin julkisemmin, aloitti keskustelut Nato-jäsenyydestä ja sanoi haluavansa tehdä asian vakavasti.”
”Käsittääkseni hän otti vahvan johtajuuden eduskunnassa sen sijaan, että olisi ollut vastahakoinen. Illallistin eilen Paavo Lipposen kanssa ja tämä ylisti häntä juuri tästä. Lounastin tänään toisen Suomen entisen suurlähettilään kanssa. He kiittelivät häntä hänen työstään ja roolistaan Nato-prosessissa. joten toivon kaikkea hyvää hänen tulevalle uralleen, mikä se onkaan, kenties elokuvissa.”
Shearer ymmärtää. että Sanna Marinista tuli pääministeri liian nuorena.
”Kun pääset huipulle ja olet kolmekymppinen, mitä teet loppuelämäsi? Söin illallista hänen kanssaan Los Angelesissa viime vuonna, ja hän oli jo puhumassa Hollywood-agenteille ja ihmisille projekteista.”
Niin, miksi muumioitua nuorena eduskunnassa, jossa ainoa tehtävä on painaa nappia?
Ex-suurlähettiläs ylistää Sanna Marinia:
”Ja tietysti mielestäni entinen pääministerinne ansaitsee paljon kunniaa.”
Kunniaa Sanna Marin ei kotimaassaan saanut. Edelleen häntä pilkataan ja media repii hänestä häväistysjuttuja.
Ymmärrän hyvin, miksi Marin ei anna haastattelua suomalaiselle medialle.
Maailma on avara eikä kannata jäädä urputtamaan Suomi-nimiseen ankkalammikkoon, jonka rantapusikoista ammuskellaan haulikolla osuman toivossa.
Sanna Marin on liian hyvä Suomelle.
Vaaran vuosina Suomi sai Sanna Marinin vajaaksi neljäksi vuodeksi, vaikka olisi ansainnut Antti Rinteen.
Joskus onnenpyörä pysähtyy oikealla hetkellä oikeaan kohtaan.
Sanna Marin johdatti Suomen ja Ruotsin Natoon Sauli Niinistön hold your horses -jahkailusta huolimatta
Tapio Tuomaala
Tapio Tuomaala
24.9.2024 10:16
päivitetty 24.9.2024 10:16
4
30
Näyttää siltä, että yhdessä vaiheessa pääministeri Sanna Marin pelkäsi Sauli Niinistön torjuvan Suomen Nato jäsenyyden.
Tämä käy ilmi tuoreesta ruotsalaiskirjasta Högt över havet – så övergav Sverige alliansfriheten, Korkealla meren yläpuolella – näin Ruotsi luopui liittoutumattomuudestaan.
Helsingin Sanomien referoinnista: ”Marin kertoi Anderssonille, että Suomessa vain kaksi kahdeksasta eduskuntapuolueesta kannatti Nato-jäsenyyttä. ”Mutta asiat muuttuvat nopeasti”, Marin sanoi. Marin totesi, että ei ollut vielä päättänyt omaa kantaansa Nato-jäsenyyteen. Ruotsalaisvieraiden mukaan Marinin myönteinen kanta jäsenyyteen oli kuitenkin päivän selvä. Sen verran painokkaasti hän Nato-jäsenyydestä puhui.”
””Se oli se tapa, jolla Marin puhui jäsenyydestä – pikemminkin kuin se mitä hän sanoi. Se oli meille täysin uutta”, eräs Kesärannan lounaalla ollut ruotsalaislähde kertoo kirjassa.”
”Ruotsalaiset olivat tottuneet siihen, että Niinistö ei ilmaise asioita yleensä kovinkaan suoraviivaisesti ja selkeästi. Tällä kertaa tilanne oli kuitenkin toinen.”
””Nyt saimme Niinistöltä epätavallisen selkeän viestin. Se oli, että meidän pitäisi ottaa rauhallisesti”, nimetön lähde kertoo kirjassa.”
”Malttia penännyt Niinistö puhui kokouksessa Nato-jäsenyyden riskeistä ja siitä, että vallalla oli yleisesti suuri epävarmuus. Miten venäläiset suhtautuvat asetoimituksiin Ukrainaan? Halusiko Putin laajentaa konfliktia?”
””Niinistö käytti ilmaisua hold your horses”, eräs ruotsalainen kertoo. Kehotti malttiin Nato-jäsenyyden suhteen.”
Muistan itsekin epäilleeni, että Niinistö lankeaa samaan jahkailuun Naton suhteen kuin Mauno Koivisto Neuvostoliiton romahdettua. Naton ovi oli apposen auki Suomelle, mutta Koivisto jäi funtsimaan. Nato-juna lähti asemalta ja Su0mi jäi Venäjän panttivangiksi.
Helsingin Sanomien otsikko ”Niinistö ja Marin eivät pitäneet toisistaan” kertoo, miten halveksivasti Niinistö suhtautui maailmalla supersuosittuun pääministeriin.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tapio-tuomaala/sanna-marin-johdatti-suomen-ja-ruotsin-natoon-sauli-niiniston-hold-your-horses-jahkailusta-huolimatta/
Se oli Sanna Marin joka vei Suomen Natoon ja myös Ruotsin.
Yle uutisia Marin: Minun hallituskaudella ei mennä Natoon... sitten takki kääntyi ku huomas missä tuuleen
Miltä tuntuu olla Putinin puudeIi ja kirjoitella ryssäntotuuksia?
Marin oli pääministeri ja puolueen puheenjohtaja, hän edustaa julkisesti SDP.n yleistä linjaa, vaikka kerrottiin tänään että hän oli henkilökohtaisesti jo aiemmin kääntynyt Naton kannalle.
Medvedev on ollut tietoinen Marinin kannasta jo silloin naureskellessaan.4
Tiedustelu on toiminut. Varmaan tietoläheitä on ainakin silloin ollut runsaasti koskien suomalaisten poliittisia kantoja.
Jälkikäteen keksitty sopiva juttu.
Medvedev naureskeli vuonna 2019 Marinin ollessa liikenneministeri.
Ehkä noin, mutta taustalla tapahtui muuta, kuten nyt on kerrottu.
Itse asiassa Niinistö vastusti Naton jäseneksi hakemista. Kun siitä puhuttiin julkisuudessa ensimmäisiä kertoja, Niinistö oli se, joka jarrutteli.
Näinhän se on.
Neuvostoliitto tulee mieleen.
Sanna toisti mitä puolueessa tai päättävissä oli höpötetty vuosia. Jokaisella on työnsä lisäksi omakin mielipide. Se mitä on yhteisesti päätetty on eri kuin mitä itse ajattelee. Ja Yksi ihminen ei ole koko Suomi. Suomalaiset on paennut Amerikkaan aina se on meidän kakkos maa. Siis koko Amerikan manner. Meillä on eurooppalainen historia eikä venäjän hyökkäykset sitä poista. Suomi on ollut NATO maa liittyessään unioniin ja yhdessä pohjoisen alueen kanssa hyvinkin yksimielinen. Eivät auttaneet suomea kun stalinistit hyökkäsi piti turvautua muihin. Mutta nyt heidän on pakko auttaa. Tai menettävät miljoonansa mitä saavat. Suomen heimot on skandinaavista ei slaavista ja eurooppalaista länttä. Kyllä me Natossa haluamme olla. Lännen tyyliin.
Venäläiset on Aasian paise . Aina ryöstelleet muilta ja uhonbeet uraa uraa uraa.
Sanna sanoi mitä isommat käski. Sannan mielipidettä ei kysytty. Pelkurit on laistanut Suomen hoitamisen ja vapauden jo vuosikymmenet. Suomen sotilaat piti itsenäisyydestä huolen vastustuksesta huolimatta ja vaikka Viipuri meni ja niitä nytkin täällä juoksee meidän työpaikoissa kouluissa kirkoissa. Mutta Eestiläiset on aloittanut taistelun vapautensa puolesta. Kielensä. Eesti keeles ja englanti.
Meillä oli kerrankin munaa presidentillä joka on puuttunut täältä. Viimehetkellä sitä munaa löytyi.
Iltasanomat sanoma yhtiö on pööuutiset aina Venäjältä niillä on suorat yhteydet venäjän presidentin linnaan ja kuvat sieltä. Suora yhteys Saksan venäläisiin ja Berliinin Novosti Ylen novostiin. NE HALUAA ETTÄ KAIKKI PUHUU VENÄJÄÄ EIKÄ KUKAAN OMAA KIELTÄÄN.
Sanna joka päästi suustaan vain sen mikä oli käsketty. Jokaisella on johtajansa.
URAA URAA URAAA . URAAA URAAA URALILTA URAAA. HAMINASSA LUK OILIN VARASTO JA VIRASTO URAAAA URAA URAAA.
Suomalaiset olisi mennyt Natoon jo aiemmin. Viimeistään kun Eesti meni.
JUUDEASSA ON TIETTY ALUE MIHIN MUUTTAA ASUMAAN JOS TÄÄLLÄ AHDISTAA. JUUDEASSA ON TILAA MYÖS ARABIASSA ON TILAA. Jordaniassa jerikossa on tilaa.
Iltiksessä oli kuva KANERVASTA jonka hiukset oli täynnä mikrosiruja.
Juutalaiset vakoojat Venäjältä vainoharhoissaan. Itse vainoavat kristittyjä. Myös ortodoksit vainoaa luterilaisia.
Juutalaiset ja venäläiset / valkovenäläiset seuraili ja seurailee ihmisiä kuin huumekauppiaat seuraa ja muslimit että mitä voisi varastaa ja huijata.
Fakta on tämä. Olet lukutaidoton, etkä ymmärrä itseäsi fiksumpien puheita.
Valko-Venäjän ei enää ole. Sinne entisen valkolaisten alueelle pääsee lentämällä Istanbuliin ja sieltä pääsee.
Valkovenäjän uusi pressa on Putte kun tämä kuolee tämä blondi siellä. Se oli sen alueen loppu kun päästi venäjän armeijan sinne.
Helluntaissa on ollut niin suomalais Jeesus vastaisista toimintaa ikiajat tuotu varastettua viety ja venäjän laittomia Suomeen.
Eikö nää setelit kuulu arabiaan kuitenkin. Mihin Abraham on haudattu . Bershevassa on tilaa .
DEREK KUULUU KUIN ZELENSKYI ABRAHAMIN HAUDALLE BERSHEVAAN. KADONNUT LAMMAS.
Joku lestadiolainen lahko miettii toimituksessa tärkeintä teemaa ; juoko joku olutta vapaa aikanaan. Ei väliä mitä toiset opiskelee tekee työtä hoitaa asioita mutta se vapaa aika , siitä porataan.
Ja Eteenkin Petteri Orpoa hatuttaa vieläkin raskaasti. Meni tuokin sulka sivusuun demareille! Stubb repi jo juokuhousunsa, kun hän oli aina kannattanut liittymistä. Ainoa epäilijä, Natoon liittymiselle vuosien varrella Ukrainan sodan alkamiseen asti, oli Niinistö. Yksitoista vuotta halusi soitella Putinille, vaikka Salea Vladimir vain jekutti.
SUURIN VAATIMUS NATOLLE ON TÄMÄ ETTÄ EESTI SUOMI RUOTSI SAA PITÄÄ MAANSA JA KIELENSÄ SEKÄ JOPA PUHUA ENGLANTIA. JA ITALIAA.
No missäs niin sanoi..."ei todennäköisesti" tarkoita etteikö hakisi sittenkin, pöljä!
Lausehan oli sanottu ryssiä varten, että liittyminen ehditään sopia Ruotsin kanssa. Jos Ruotsi ei olisi hakenut Natoon yhtäjaljaa Suomen kanssa, olisi yksin hakiessa pian venäläisiä sotalaivoja ollut Helsingin edustalla.
Marin toimi kylmän viileästi ja harkiten Natoon liittymistä ennen ja sen jälkeen. Että lopeta tuo tavispersun jankutus ja usko itseäsi viisaampia.
Kokoomuksessa on todella kova Marin-viha.
Eikä mikään ihme, kun maailmalla on suitsutettu SDP:n, pääministeri Marinin rohkeutta viedä Suomi Natoon. Sale vain jabbasteli ja viivytteli.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000008502942.html
Et edelleenkään ymmärrä fiksumpiesi puheita.🤣🤣🤣 Nato-optio oli Marinin hallituksen ohjelmassa. Eikä Marin sanonut, että hänen hallituskaudellaan "ei sitten haeta Nato-jäsenyyttä". Hän totesi että "Nato-jäsenyys on erittäin epätodennäköinen hänen hallituskaudellaan. "
Marinin lausunto perustui asiantuntemukseen. Ei Natoon noin vain kävellä. Ensin piti varmistaa kansan kannatus. Se vahvistui vasta noin pari kuukautta Marinin puheiden jälkeen Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Venäjä pullisteli Marinin puheiden aikaan Ukrainan rajalla ja vaati naapurivaltioista - ml. Suomi - etupiiriä. Naton laajeneminen siinä tilanteessa ei ollut lainkaan itsestään selvää. Vaikka Nato hyväksyisi Suomen niin ratifiointiprosessit ovat kestäneet 1-10 vuotta. Suomessa oli eduskuntavaalit 2.4. 2023.
Marinin hallitus ja presidentti ryhtyivät selvittämään alkuvuonna 2022 Nato-maiden kantoja. Marin lobbasi Ruotsin messiin. Suomesta tuli lopulta jäsen VAIN KAKSI PÄIVÄÄ ENNEN kuin Marinin hallitus jätti eronpyynnön. Olisi voinut mennä myös toisin.
Persut olisivat halunneet liittää Suomen Venäjään, tai ainakin Unkariin.
Ei pidä paikkaansa. Esimerkiksi tuo 2022 lausuma kertoo, että Marin ei uskonut että hänen pääministerikaudellaan Natoon liittyminen Natoon oli poliittisesti mahdollista. Hän ei puolella lauseella edes vihjannut että hän ei olisi halunut liittymistä tai että liittyminen olisi huono asia.
Ja Marin oli sikäli oikeassa, että ilman Putinin merkittävää vetoapua Marin ei olisi saanut pääministerikaudellaan Suomea Natoon.
Persut eivät ole putinisteja. He kannattavat Natoa toisin kuin vihervassut jotka empi viimeiseen asti kääntyäkö naton kannalle vai ei. Kun huomasivat että sillä on valtava vaikutus kannatukseen, he hampaat irvessä kääntyivät silmän lumeeksi naton kannalle.
Jussi puhui Naton puolesta jo kymmenen vuotta sitten.
Teitä vassuja vanha suola janottaa. Te seisotte puten rinnalla hamasin puolella samassa leirissä.
Punikit valehtelee että korvat lepattaa. Heitä vanha suola janottaa. Sama aate ja kaikki tuolla puttelassa.
Putin pelkäsi supernoitaa . Siksi Suomi oli rauhassa Venäjältä Marinin hallituksen aikana .
Joo, ja Venäjän Kreml-johtoinen pää-tv:kanava teki Marinista pilaohjelman, jossa oli persujen mustamaalausmateriaalia, oliko oltu jopa yhteydessä? Marinhan oli antisuomettumisen airut joka tuki Zelenskyitä ja Ukrainaa täysillä ja lähetti Putinille haisevia vastalauseita.
Kunnat on vastuussa mitä tontteja myyneet harjoitus alueiden vierestä arabeille ja Kiinalle sekä venäläisille. Kokeile ostaa tontti venäjän armeijan harjoitus alueen vierestä. Tai Kiinan.
Zelenskyi kotimaa on JUUDEASSA. Sanna tukee Ukrainaa koska koko Euroopan union tukee ukraine itsenäisyyttä. Varkaat varastaa.
Aikamoinen tuuliviiri Marin tuntui olleen. Hän kuitenkin sanoi, että hänen PM-kautenaan tuskin Natoon liitytään. Tuo uutisoitiin kansainvälisessä mediassa.
Samaa mieltä olivat Nyrvistö ja kokoomus sekä Purra.
Kieltämättä melkoinen tuuliviiri Suomen kansa.
Voi minun päiviäni.Pelätään sotaa,hukataan rahaa,tehdään hätiköityjä päätöksiä ja eletään velkavankeudessa joukossa kun tyhmyys tiivistyy....
Älä valehtele. Jokainen vähänkään asioita seuraava tietää ja tiesi, että Niinistö oli vankka Naton kannattaja. Hän odotti vain sopivaa hetkeä, ja se sopiva hetki tuli kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Kansakuntana suomalaiset kääntyivät Nato-myönteisiksi samaan aikaan, ja miltei yhdessä yössä.
Niinistö meidät pelasti, ei kukaan muu. Viisas ja järkevä mies.
Niinistö oli tunnettu Nato-vastaisuudestaan. Se harmitti kokoomuksessa.
Tarvittiin Sanna Marin käännyttämään Niinistökin Naton kannalle.
SE MITÄ JOKU PÄÄTTÄJÄ ÄÄNEEN SANOO YLEISÖLLE ON ETUKÄTEEN MÄÄRÄTTY . TYÖPAIKASSA OLLAAN ERILAISIA KUIN ARKIELÄMÄSSÄ.
Suomen maan pettureita lienee myös Esko Aho ja muutkin venäjää puhuvat.
GEORGIA. SITTEN MUUTA JA SITTEN UKRAINAA JA LOPULTA VALKOVENÄLÄISET TEKI TODELLISET OHARIT IKUISEKSI AJAKSI TUHOSIVAT ALUEENSA ITSE.
Valko-Venäjä on lopullisesti loppu. Sinne ei tule enää uutta pressaa se on venäjää nyt. Siellä on venäjän armeija.
Voitte ottaa jo sen valkolainen sanan siitä pois. Bela sanaa ette enää tarvitse. Pelkkä russija riittää Valko-Venäjän itsenäisyys meni siinä.
Ruotsalainen tutkija Tomas Ries on kiinnittänyt huomiota siihen, ettei Sauli Niinistöllä ole ollut juurikaan sanottavaa Natosta tultuaan valituksi presidentiksi.
Että kokoomuslaisia vtuttaa raskaasti, kun Sauli jahkaili jahkailusta päästyään ja Sanna Marin vei Suomen Natoon!!!
Näin se asia maailmalla nähdään ja näin se on!
Esko Ahon ongelma oli peliriippuvuus ja rahaa paloi uhkapeleihin ja pokeriin. Se oli syy, miksi Esko Aho velloi Venäjän valtion pankissa vuosia, eikä kukaan ihmetellyt.
Vasta viime tipassa erosi maaliskuussa 2022. Siinä meillä oikea kepulainen ryssien perheen nuolija ja Suomen petturi.
Purra on hallapersu eli putinisti.
Setämiehille on vaikeaa tunnustaa kuinka Super Sanna pelasti Suomen tuona niin kohtalokkaana aikana. Siksi Amerikassakin yli puoluerajojen ihmetellään yhdestä tanssivideosta Suomessa nostettua kohua.
Ai mahdoton kuinka typerää.
Kaikki, siis KAIKKI oli pelkästään Niinistön ansiota. Marinin oli pakko pyörtää puheensa, ja nyt hänen aiempia puheitaan yritetään mitätöidä kirjan myötä.
On teillä huono muisti.
Onneksi tässä kohtaa historiaa tuli Sanna ja Niinistö kun järkiinsä. Että se rohkeus sieltä nousi esiin.
Kommunismissa on hyvää vain se että köyhillä pitää olla hyvät työolot ja palkka millä maksaa asumisen ja ruuan. Terveydenhoito kuuluu kaikille sitä ymmärtää kaikki puolueet se on ihmisavolle kuuluvaa auttamista. Mutta että joku ryhmä puolue tai uskonto alkaa käydä muita tuhoamaan on jo laitonta. Pahuutta.
Meidän Tohtori Sanna Marin is The BEST!!!
Suomalaiset typerykset oikeasti kuvittelevat, että itse päättivät liittyä Natoon... Eivät kerta kaikkiaan pysty liittämään asiaa Bidenin hallinnon valtaannousuun -21.
Lampaat menee juuri sinne, mihin isäntä haluaa.
Naton jäseneksi pääsy vaatii jokaisen Nato maan hyväksynnän.
Ajatelkaa jotain ääri lahkolaisia niiden tyhmyyttä ja virheitä ! Ja toimittajien virheitä.
Kadonneet lampaat menee mihin huvittaa tosin. Pahoille teille väärentämään.
Ei vihollismaalle pidä kertoa täyttä totuutta, vaan se mikä on viisasta.
Vastuullisesti toimittu joka tapauksessa.
Kiitos putinille Natopäätöksestä.
Onneksi venäläiset on tyhmiä.
Ei Marin yksin vienyt Suomea Natoon. Eduskunnan Nato äänestyksessä vain 8 edustajaa vastusti Natoon liittymistä. Perussuomalaisetkin kannattivat sutä.
Käytännössä Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. Maiden parlamentit toimivat vain kumileimasimina.
Natoa vastusti Kyllönen joka jo vuosia sitten ajoi varaosia venäjän armeijalle oli huolissaan .
YK venäläiset ei ole ollutkaan aseista riisunnassa . Eikä kiina. Kun kusettavat. Rahatkin.
>> Se oli Sanna Marin joka vei Suomen Natoon ja myös Ruotsin.
Ainoatakaan puheenvuoroa tai dokumenttia ei löydy, jossa Marin olisi julkisesti tuonut NATO-kannatuksensa esille ennen huhtikuuta 2022. Tammikuussa 2022 Marin sanoi, että Suomi ei tule hänen hallituskaudellaan hakemaan NATO-jäsenyyttä.
Jo maaliskuussa 2022 suomalaistta 78% kannatti NATO-jäsenyyttä.
Suomalainen kansalaismielipide oli se joka vei Suomen Natoon noin selkeästi ja peräänantamattomasti. Sekä presidentti että pääministeri olivat vain tämän liittymispäätöksen asiakirjoja toimittelevia teknisiä virkailijoita.
Poliittinen liittymispäätös NATO:on oli suomalaisten oma kansalaismielipide, joka NATO-asiaa veti ja johti.
Marinia arvosteltiin voimakkaasti tuon tammikuun 22. 2022 puheenvuoron jälkeen jolloin viiri alkoi kääntyä Naton suuntaan
Miksi, sinä Putinin puudeli, levittelet valheita?
Ymmärrän toki, että bunkkeripapparaisesi on aivan hiilenä, kun kassatyttö vei Suomen Natoon.
Miten kehtaat haukkua ihmisiä, jotka tietävät kuinka asiat menivät. Eivät sinun typerät kirjoituksesi asiaa muuksi muuta.
Taidat olla eilisen teeren poikasia?
Suomi puhuu suomen kieltä vielä vuonna 3036 . Anno domino.
Eestissä puhutaan Eestin kieltä vielä vuonna 3037 .
Eläköön kauan Suomen kielisyys.
Kova lupaus.
höpö höpö
Nyt valkopesu käynnissä, onko Marin tekemässä paluuta?
Luoja meitä varjelkoon.
Ei me satuolentojen varaan tätä jätetä.
Eestin ja Suomen kieliset iloitsee vapaudesta.
YouTube siunaa ja varjele meitä.
Tarkoittaa että se oli siis iso valhe että kansa olevinaan olisi 2022 keväällä päättänyt Suomen Natoon viemisestä.
Päättäjät kun oli jo kulisseissa v. 2021 aloittaneet sen prosessin.
Meille valehdeltiin että Venäjän hyökkäys Ukrainaam keväällä 2022 oli se josta kaikki ns. lähti liikkeelle, "yhdessä yössä päät kääntyivät".
Valheilla Suomi natotettiin, päättäjät ja media loivat kuvaa että kansa olevinaan maan vei Natoon.
Taustalla kuitenkin oli jo tällaiset natotuskuviot olleetkin jo pidemmän aikaa käynnissä ja päättäjät tarvitsivat vain sopivan tekosyyn jotta kansa ostaisi valheet paremmin.
"Päättäjät kun oli jo kulisseissa v. 2021 aloittaneet sen prosessin."
Ei vaan Marin pohti avustajansa kanssa kesällä 2021, että demareiden käännyttäminen Naton kannalle aloitetaan vuoden 2023 puoluekokouksessa, ja että koko prosessin läpivientiin arveltiin kuluvan kaksi vaalikautta.
Putinin antoi sitten helmikuussa 2022 lisävauhia ja loppu onkin historiaa.
Ei saatu kansanäänestystä koska pelkäsivät että kansa paremmin harkittuaan kuitenkin äänestäisi väärin.
Tuosta ei päästä yli eikä ympäri.
Hei haloo, jos pääministeri tuollaista pohtii niin koko maan natottamista se silloin tarkoittaa, varsinkin kun tietävät että Kokoomus varmasti kannattaa.
Niin mutta kumminkin Marin porukoineen jo 2021 oli päättänyt että maa viedään Natoon.
Kulissien takana pohditaan paljon muutakin. Ei tuo Kesärannan keskustelu ollut mikään kannanotto, vaan pohdintaa millä aikataululla demareista saadaan Nato-myönteisiä.
Ei siitä marinit sun muut päättäneet. Normaalioloissa tuollainen olisi kirjattu jonkun hallituksen ohjelmaan, mutta nyt olosuhteiden pakosta Natoon liittyminen tuli ajankohtaiseksi ennenaikojaan.
Meillehän voi jälkikäteen syöttää mitä tahansa, ja näyttääpä palstalaisissakin olevan niitä joihin tarinat uppoavat.
Venäjällä on tapana kirjoittaa historiaa uusiksi. Sieltäkö on otettu oppia?
Venäjä ajoi montakin maata Natoon jo. Juudakset muuttaa Juudean vuorille sotimaan.
Valko-Venäjän ei enää ole se on nyt venäjän armeijan miehittämänä.
ONNI ON JEESUS JA VAPAA SUOMEN MAA.
Kyllähän Marin tuon itsekin totesi silloin huhtikuussa 2022, että "joskus vuoden 2021 aikana" oli vaihtanut kantaansa.
Jossain vauheessa tosiaan vetosi vuoteen 2021. Miksei sitten kukaan sitä noteerannut aikaisemmin, vaan vasta nyt, kun joku muu sen sanoi?
Kaikkia totuus ei mielytä.
>> Marin oli jo kesällä 2021 Natoon liittymisen kannalla
No ei pääministereilel ennenkään ole siitä maksettu, mitä ajatuksia ne päässänsä ajattelevat. Pääministerin palkkaa ja etuisuuksia maksetaan vain tekemisistä ja toteuttamisista.
Vaikka Sanna Marin olisi pääministerinä keväällä 2022 parkuen vastustanut Natoon menoa, niin kansalaisten paineen edessä Natoon olisi menty joka tapauksessa.
Marin itse ei avannut suutaan millään lailla NATO-jäsenyydestä ennen toukokuuta 2022, jolloin Nato-paperit jätettiin.
Marin ja Niinistö kertoivat kantansa yhtä aikaa. Siitä milloin Niinistö alkoi kannattamaan Nato-jäsenyyttä ei ainakaan minulla ole käsitystä.
Vaan kun ei vastustanut, vaan oli Nato-jäsenyyden kannalla jo ainakin vuotta aiemmin.
Siitä myönteisestä kannasta ei ole muuta kuin joku huonomuistisen avustajan muistelu mitä jossain baari-illlan etkoilla on pohdittu.
Useammasta lähteestä ajankohta on jo vahvistettu. Marin itsekin silloin keväällä 2022.
Eipä tuolla mitään merkitystä tosin ole. Valtiojohto kertoi kantansa vasta keväällä 2022, kuten olivat aikaisemmin luvanneet.
Muuan Purra muuten vastusti Natoon liittymistä vielä kesällä 2021, luultavasti vieläkin, mitta kahdet rattaat edellyttivät puolesta äänestämisen.
Lopputulema on, että se oli Sanna Marin, joka vei Suomen ja Ruotsin Natoon. Asia ovat myös ulkomaalaiset lähteet vahvistaneet.
Marinin ryyppyporun keskinäiset pohdiskelut eivät vielä ole useampi lähde. Marinistit jostain syystä yrittävät tehdä Sannasta Suomen natoon viejän. Laitavasemmisto vielä eduskunnassa äänesti jäsenhakemusta vastaan
Ja kokoomuskin on tainnut olla viemässä Suomea natoon jo 70-luvulta. Kokoomus on Niinistön puolue.
Putinstipersut ovat ymmärrettävistä syistä näreissään Marinille, joka Putinin vastustuksesta huolimatta vei Suomen ja Ruotsin Natoon.
Nythän Marin tekee työtä Ukrainan EU-jäsenyyden eteen, joka sekin on Putinille painajainen.
Ei ole helppoa olla putinistipersu nykypäivän Suomessa.
Ja tarvittiin lepakoiden kasvattama nuori vasemmistolainen liberaali kassatyttö viemään Suomi Natoon, kun karvaperseisistä umpiheteroista Jumalaan uskovista setämiehistä ei siihen ollut.
Sitähän Haloset, Tuomiojat ja muut demariputinistit vastustivat ainakin 70-luvulta asti.
Setämies Niinistö lopulta vei Suomen natoon. Marini vain astui Niinistön varpaille vähän väliä. Laitavasemmiston putinistit vastustavat vieläkin.
Putin-kuiskaaja Niinistö neliraajajarrutti Suomen Natoon viemistä sen minkä heikko huru-ukko vanhoilla päivillään enää pystyi. Ruotsalaisetkin ihmettelivät Niinistön käytöstä. Suomalaiset eivät niinkään, koska täällä ymmärrettiin Niinistön olevan Putinin kavereita.
Putinistipersuthan vastustavat edelleen Suomen EU- ja Nato-jäsenyyttä, ja hallapersut noudattavat 100-prosenttisesti Kremlin ohjeistusta.
Nyt kannattaisi marinistiputinistin pysyä vain totuudessa, eikä vääristellä persujen kantoja. Ruotsalaiset tosin ihmettelivät, mutta Marinin toimintaa.
Totuus tekee tietenkin putinistipersulle kipeää. Niin kipeää, että pitää 24/7 kirjoitella Marinistakin valheita.
Fakta on, että Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. Sori siitä.
Marinistiputinistin lähde on fiktiivinen radiokuunnelma ja Seiska-lehti. Natojäsenyyden pääarkkitehti oli suuri valtiomies Niinistö, jota varpaillehyppijä nimitteli boomeriksi.
Oivoi kuinka putinistipersu taas kirjoittaa historiaa uusiksi omasta päästään, aivan kuten Kremlin bunkkeripappa on neuvonut. Ottaahan se koville, kun antisuomettunut kassaneiti teki sen mikä eniten Kremlin hurua pelotti – teki Suomesta Naton jäsenvaltion.
Sekä ruotsalaiset että USA:n suurlähetystö on vahvistanut, että Suomen Natoon vei Marin, eikä Putinin kaveri huru-Niinistö, jolle Suomen Nato-jäsenyys tiesi kaveruuden loppumista jääkiekkotoverinsa kanssa.
Marin kannatti siis jo kesäkuussa 2021 Nato-jäsenyyttä, toisin kuin putinisti, hallapersu Purra.
https://demokraatti.fi/sanna-marinin-nato-kannasta-paljastui-uutta-tietoa
"Pääministeri Sanna Marinin (sd.) kerrotaan todenneen kesäkuussa 2021, että Suomesta pitäisi tehdä Naton jäsen."
Jaa eikö? Kumma juttu, sillä jos on yhtään politiikkaa seurannut, on ollut tietoinen Niinistön Nato-myönteisyydestä. Se ei alkanut Venäjän hyökkäyksestä, vaan paljon aikaisemmin.
Käytköhän sie ihan täysillä?
Et näköjään ole politiikkaa seurannut edes lähihistoriassa.
Ei Niinistön Nato-kannasta tiennyt kukaan sen aikaisemmin kuin Marininkaan. Ilmoittivat sen samassa tilaisuudessa keväällä 2022.
Loppuivatko argumentit?
Demariputinisti siteeraa omia vale- ja vääristelyuutisia. Marinin putinistiavustajan pohdinnat menneiltä vuosilta ei ole mikään lähde.
Koville se ottaa putinistepersua, kun antisuomettunut kassaneiti vei Suomen Naton jäseneksi. Ja Ruotsin siinä samalla myös.
Ymmärrän toki että olet kiukkuinen, koska isäntäsi bunkkeripapan toive ei toteutunut.
Sauli vei suomalaiset natoon. Presidentti Saulin apuna toimi pääministeri, joka sattui tuohon aikaan olemaan demari. Presidentin avustajan roolissa olisi tuossa tehtävässä onnnistunut välttävästi kuka vain.
Kyllä tiedettiin. Turha vängätä.
Mikä on motiivisi valehdella?
Niinistö: "Minun kurkustani tungetaan väkisin Natoa alas"
"Presidentinvaaleissa vastustajat ovat yrittäneet pelata Niinistön käteen epäilyttävää Nato-korttia, jolloin Niinistö on ärsyyntynyt ja kiistänyt ajavansa Suomea Natoon. Presidentti Niinistö ei ole lähtenyt kääntämään kansaa Nato-jäsenyyden kannalle, vaikka ainakin kokoomuksen piirissä sitä on varmasti toivottu."
https://yle.fi/a/3-12441805
"Niinistö ja Marin kertovat tänään Nato-kantansa."
Tuo "tänään" oli 12.5.2022. Sitä ennen emme tienneet sen enempää Marinin kuin Niinistön Nato-kantoja.
Joten lopeta valheiden levittely.
Niinistö VASTUSTI Nato-jäsenyyttä loppuun asti. "Hold your horses!"
Eihän Putinin hokikaveri voi Natoa kannattaa.
Kova oli jarruttamaan kyllä.
Suomesta tuli USAn sota koneiston jäsen. Ja ydinaseiden kohde mitä hienoa tässä on?
Ahtisaari Martti Olavi, presitentti,oli jo 90 luvulla NATOn kannalla!
Viimeinen rehellinen sosialidemokraatti!
Sen jälkeen on tullut valetta,minä minä minä kiva....ym
Martti ja Sanna ovat samasta puusta veistettyjä. Sannaa tosin on veistetty enemmän, koska jäljelle on jäänyt niin vähän. Tai sitten on latvaosasta veistetty, ja Martti tyvipöllistä.
Tiedä vaikka joskus alkaisi rauhahommeleihin.
Marin oli vain kevytkenkäinen kassatyttö ja huumeidenkayttäjä, ei sen enempää.
Taaksepäin katsoen oli onni, että Nato-liittymisen hetkellä Marin oli pääministeri eikä vaikkapa Orpo. Orpo ei olisi kyennyt ohjaamaan Niinistöä Naton suuntaan.
Vaan asia olisi edennyt Niinistön tahdon mukaan, joka jo nyt tiedossa olevan perusteella ei olisi vienyt meitä Natoon.
Pelottaa ajatellakin, mikä tilanteemme siinä tapauksessa olisi nyt.
Miksi laitavasemmistolainen kommunisti yrittää taas kerran kirjoittaa historiaa uusiksi?
Miksi te putinistipersut vastustatte Suomen Nato-jäsenyyttä?
"Elokuussa perussuomalaisten puheenjohtajaksi valittu Riikka Purra kirjoitti heinäkuussa 2021 blogissaan, että ei kannata Nato-jäsenyyttä."
www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/466bd944-b23a-5757-a1d7-c7a8906a3e2a
2021? Oletko huomannut että reilun parin kuukauden päästä on 2025?
Älä vaihda puheenaihetta. Miksi te putinistipersut vastustatte Suomen Nato-jäsenyyttä?
Se on Li Anderssonin kommunistiporukka, joka on putinistien eu-ryhmässä. Persut jätti ryhmän jossa oli putinisteja, miksi vasemmistoliitto jatkaa venäjämielisten ryhmässä?
Vastaa nyt tuohon kysymykseen miksi te putinistipersut vastustatte Suomen Nato-jäsenyyttä?
Siihen ei voi vastata koska lapsellinen väitteesi ei pidä paikkansa, vaan on vasurivalehtelua.
No siinähän on jumaIauta suora lainaus putinistipurraltanne.
Eli koska et vastaa, niin myönnät ettette te putinistipersut kannata Suomen Nato-jäsenyyttä. Ok.
Miksi vasuri aina valehtelee ja vääristelee?
Ai putinistipurranne on nyt vasuri. Ok.
Älä vääristele, kuten jo sanoin.
Ai Maaseudun Tulevaisuus nyt kirjoitteli valheita. Ok.
Hah😂 "Ei natoon minun hallituskaudellani" 🤭
...taustalla tapahtui muuta.
Kaikkea se Purrakin möläyttelee. Mehän ollaan jo Natossa 😆
Sillä ei ole mitään merkitystä mitä "taustalla" tapahtuu vain oikeilla virallisilla päätöksillä ja lausumilla
Viralliset kannat ja päätös Nato-jäsenyyden hakemisesta saatiin toukokuussa 2022.
Onneksi Marin vei Suomen Natoon Niinistön neliraajajarrutuksesta huolimatta.
Kyllä!
KIITOS SANNA ❤️
Totta Sanna Marin teki Suomen turvallisuuden kannalta sodan jälkeisen historiamme tärkeimmän päätöksen ja vei Suomen Natoon.
Joku orpo ei saa pidettyä edes hallituspuolueita ruodussa.
Niin teki. Ja vei myös Ruotsinkin Natoon.
Eräs Sannan tunteva: "Olen sanonut hänelle, että en kannata Natoa. Siihen hän vain totesi, että hänen mielestä jäsenyys on meille tarpeen. Minä tyydyin siihen."
Putinistipersuthan vastustavat edelleen Suomen EU- ja Nato-jäsenyyttä, ja hallapersut noudattavat 100-prosenttisesti Kremlin ohjeistusta.
Miksi vasuri aina valehtelee ja vääristelee?
Totuus on Suomen kansan vastaisille putinistipersuille katkeraa nieltävää.
"Anonyymi
2024-10-13 16:41:36
Miksi vasuri aina valehtelee ja vääristelee?"
++++++++++++++
Aina kun vasuri on eri mieltä populistien kanssa se "valehtelee ja vääristelee.
Tuohan nyt jo 106vuotta vanha asia.
Jee
Kertausta.
30.12.2021 6:00
https://www.is.fi/politiikka/art-2000008505454.html
Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun apulaisprofessori Tomas Ries kiinnitti Ilta-Sanomien haastattelussa huomiota tasavallan presidentti Sauli Niinistön Nato-hiljaisuuteen.
– Ennen kuin Niinistöstä tuli presidentti, hän suhtautui melko positiivisesti Nato-jäsenyyteen. Mutta sen jälkeen, kun hänestä tuli presidentti, hän on ollut täysin hiljaa asiasta, Ries sanoi.
Ries arveli, että Niinistö on saanut Venäjän presidentiltä Vladimir Putinilta viestin, että Suomen Nato-jäsenyys ei olisi hyväksyttävää.
– Tulkintani on, että yksityisissä keskusteluissa Putin on sanonut, että se on punainen viiva, Ries sanoi.
...
Vuoden 2012 presidentinvaalikampanjan aikana Niinistö linjasi, että Nato-jäsenyys pitää ratkaista kansanäänestyksellä.
– Jos sinne haluja on, niin kansalta se pitää kysyä, Niinistö sanoi.
Keväällä 2014 Venäjä oli miehittänyt Krimin niemimaan ja loukannut sen jälkeen toistuvasti Suomen ilmatilaa.
– On hyvin ilmeistä, että jos Suomi liittyy Natoon, se epäilyksettä vahingoittaisi suhteitamme (Venäjän kanssa). Täytyy pitää mielessä, että 1 300 kilometriä on pitkä, pitkä raja, eikä sitä vain pidetä kiinni, Niinistö sanoi.
...
Kokoomuksen puoluekokouksessa kesäkuussa 2018 puolueen entinen puheenjohtaja Alexander Stubb sanoi, että jos tasavallan presidentti ilmoittaisi, että Nato-jäsenyys on Suomen turvallisuuden kannalta hyvä asia, niin silloin mielipiteet maassa muuttuisivat.
...
Jouluaattona 2021 Venäjän ulkoministeriön tiedotusosaton johtaja Maria Zaharova lähetti viestin Suomeen.
– On täysin selvää, että Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon… johtaisi vakaviin sotilaallisiin ja poliittisiin seurauksiin, jotka vaatisivat Venäjältä asianmukaisia vastatoimia, Zaharova sanoi uutistoimisto Ria Novostin mukaan.
"Marin oli jo kesällä 2021 Natoon liittymisen kannalla"
Tuon saattoi päätellä, nyt sitten tuli vahvistus.
Ihmisoikeushenkilöt varoittelivat useaan kertaan, että ihmisoikeuksien heikkeneminen usein edeltää sotaa. Venäjän kohdalla se ennustus toteutui täysin. Ei siis mikään ihme, jos vuoden 2021 tapahtumien perusteella Marin päätyi johtopäätökseensä.
Sanna on ollut ensimmäinen pääministerimme, jolla ei ole suomettumisen taakkaa harteillaan.
Niinpä sitten maksetut trollit häntä kovasti haukkuvat. Ja iltapäivälehdet peesaavat heitä.
Orpo taas on perinteinen kasvattamobroileri, jolla varmaankin lukee tyynyliinassaankin KGB, sisäpuolella.
Putinistipersuille Sanna on kirosana, koska vei Suomen Natoon.
Sanna on kaukaa viisas yksilö. Haistelee politiikan suunanmuutokset hyvissä ajoin.
Marin on suomalainen ja Suomen puolella – Suomen puolestapuhuja.
Samaa ei voi sanoa EU- ja Nato-vastaisista hallapersuista, putinisteista.
Kalle Kustaa antaa Sannalle Ruotsin Natoon viemisestä medaljongin.
https://www.expressen.se/nyheter/varlden/kungen-prisar-marin-efter-svenska-nato-processen/
Hyvä Sanna! Ei oltaisi Trumpin aikakaudella enää päästy Natoon.
Putinistipersuthan vastutavat Suomen Nato-jäsenyyttä.
Naton kannatus on kait nykyään jo laskusuunnassa suomalaisten keskuudessa.
Persuja nyt ei suomalaisiksi lasketa.
Tuohan ei putinistipersuille käy.