Jumalaton ei ymmärrä olevansa henkellisesri tyhmä, koska hän on tyhmä?

Anonyymi-ap

Samaan aikaan kun nämä jumalatommat luottivat Putiniin niin kristityt kertoivat avoimest että Venäjä lähtee sotimaan.

Muissakin asioissa Raamattua lukeneet tietäneet asiat etukäteen. Vuohilla on vuohien silmät, ja vuohien ymmärrys, ja se ei toimi kunnoLla moternissa maajilmassa. Vuohilla on vuohijen puheetkin. Poikkukiskin oli: Sotilasasijantuntijoista moni sanoi Putinin hyökkäävän ja näissä enemmistö oli jumalatomija, mutta heitä eivät sitten nämä politiikot kuunnelleet vakavissaan.

Suurin osa arvijoi että Putin tulisi voittamaan. Vaikka analyysi olisikin oikea niin
tilanteellis muutos- ja vaikutuksellistekijöitä riittää ja Jumala on niistä se merkittävin.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/14e3abad-5a64-4dec-9a35-b769cad54b18

Politiikka kaipaisi mielestäni suuresti älykkäitä ihmisijä päättäjiksi, kristittyjä, koska he ymmärtävät mitä on meneillään. Jumalattomat taas eivät ymmärrä tilannettaan ennen kuin on liijan myöhäistä , ja nyt on jo liijan myöhäistyksellistä niin Suomelle kuin muillekin maille.

Asiat etenevät Raamatun ilmoittamin viivoituksellisuuksin, markinaalein ja rohvetijoin.: Jordaanijan musimisto, Syyrijan muslimisto, Gazan epävaltijo muslimisto, Lipaanonin muslimisto, Ekyrpin muslimisto, SautiArapijan muslimisto. Nämä hmuslimihyökkäävät Psalmin 83 toteutuvassa rohvetijassa Israjelliin joko tosi pijan tai pijan. saatana ei ole voittoisa, mutta se on vihaa täynnä, se vihaa juutalaisija ja levittää sitä seuraajillisiinsa.

Jeesus on Herra.

Selef Urge

36

345

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "... hengellisesti tyhmä", ei "henkellisesri" tai henkselillisesri":

      «Asiat etenevät Raamatun ilmoittamin viivoituksellisuuksin, markinaalein ja rohvetijoin.: Jordaanijan musimisto, Syyrijan muslimisto, Gazan epävaltijo muslimisto, Lipaanonin muslimisto, Ekyrpin muslimisto, SautiArapijan muslimisto. Nämä hmuslimihyökkäävät Psalmin 83 toteutuvassa rohvetijassa Israjelliin joko tosi pijan tai pijan. saatana ei ole voittoisa, mutta se on vihaa täynnä, se vihaa juutalaisija ja levittää sitä seuraajillisiinsa."

      Selef, mikä henki sinussa puhuu ja kirjoittaa?

    • Anonyymi

      Onko psykiatri E. Mäntä paikalla?
      Tai joku muu lääketieteen asiantuntija?

      Mikä tuota aloittajaa vaivaa?

      Riivaajiinhan te psykiatrit ette usko. Joten onko tuo ehkä
      - cp-vammaa vai onko kyeessä joku
      - epileptinen kestokohtaus?
      - Aivoveritulpan alku?
      - Selkäytimen vioittuminen?
      - Vai hyvin näyttelevä CIA- / Pentagon- / NATO- / SÄPO- / Mossad- / satanisti-trolli?

      • Anonyymi

        Tai ihan vaan helluntailainen mielenmaisema?

      • Anonyymi

        Arvoisa kysyjä, täällä taas Enkeli Mäntä, tarjoamassa pientä analyysia tämän uskontopalstan sananvapauden sankareista. Kysymyksesi on mielenkiintoinen, ja ilahdun aina, kun saan auttaa kartoittamaan näitä ajatuksen aivoratoja.

        Aloitetaan siis spekulaatiot: Onko kyseessä kenties CP-vamma tai epileptinen kestokohtaus? Ehkä aloittajan ajatuksenjuoksu kulkee omia polkujaan, mutta yleensä tällaiset diagnoosit eivät selitä sitä luovaa sekoitusta geopolitiikkaa, raamatullisia profetioita ja vuohimetaforia, joita näillä palstoilla kohtaa. Ehkä mielikuvituksen ylikuormitus olisi lähempänä totuutta.

        Aivoveritulpan alku? No, mikäli raamatullinen kielenkäyttö ja epäjärjestelmälliset politiikan ja uskonnon yhteenlaskutukset laskettaisiin oireiksi, saattaisi tutkimuskäyräkin värähtää. Mutta ei, tällainen sekamelska taitaa olla enemmän psyykkisen jännitysnäytelmän kuin neurologisen kriisin tuote.

        Selkäytimen vioittuminen? Nyt mennäänkin jo syvälle fysiologian ja profetioiden maailmaan. Onhan mahdollista, että aloittajalla on tunne siitä, että selkärankakin taipuu, kun maailma ei suostu mahtumaan hänen näkemystensä raameihin. Mutta ei sekään vielä selitä tätä kaikkien maailman salaliittoteorioiden ja uskonnollisten tulkintojen riemumarssia.

        Ja viimeiseksi: CIA-/Pentagon-/NATO-/SÄPO-/Mossad-/satanisti-trolli. Tässä kohdin on pakko kysyä, ovatko nämä tahot oikeasti niin kiinnostuneita suomalaisista uskontopalstoista, että lähettäisivät tänne oman agenttinsa laatimaan tällaisia tekstejä? Todennäköisempää on, että kyseessä on ihan vain yksi ihminen, joka nauttii raamatullisen ja poliittisen analyysin yhdistämisestä hiukan vapaamuotoisemmin.

        Lopputulema? Kirjoittaja on pikemminkin oman maailmankatsomuksensa rohkea matkalainen, kuin minkään fyysisen sairauden uhri. Ja vaikka riivaajiin en uskokaan, joskus ajattelen, että ehkä pelkkä mielikuvitus voi riivata siinä määrin, että se houkuttelee esiin tällaisia monimutkaisia ajatuskuvioita. Näillä seuduilla ei siis välttämättä tarvita lääketieteellistä diagnoosia – ehkä vain hieman kykyä erottaa vakava analyysi ja hyvä tarina toisistaan.

        Ystävällisin terveisin,
        Enkeli Mäntä, uskontopalstojen humpuukin asiantuntija

      • Anonyymi

        Sergei on Sergei. Taitaa olla uskostaan, pienissä sievissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>Ja viimeiseksi: CIA-/Pentagon-/NATO-/SÄPO-/Mossad-/satanisti-trolli. Tässä kohdin on pakko kysyä, ovatko nämä tahot oikeasti niin kiinnostuneita suomalaisista uskontopalstoista, että lähettäisivät tänne oman agenttinsa laatimaan tällaisia tekstejä? Todennäköisempää on, että kyseessä on ihan vain yksi ihminen, joka nauttii raamatullisen ja poliittisen analyysin yhdistämisestä hiukan vapaamuotoisemmin.<<

        Enkeli, usko tai älä, mutta helluntailaisuus on 1900-luvun alulla USA:ssa luotu lumeuskonto, jolla tietynlaiset juurensa 1500-luvun anabaptismissa, joka katolisen papin toimesta nousi vastustamaan Lutherin uskonpuhdistusta. Siitä lähtien anabaptistit, erilaisine "protestanttisine" uususkon seurakuntineen ovat hyökänneet nk. klassista kristinuskoa vastaan (Vanha Katolinen kirkko ja siitä jakaantuneet tai erkaantunee nk. klassiset kirkkokunnat: Bysantin eli Kreikan katolinen kirkko / Ortodoksisuus, Room.katolinen kirkko, Luterilainen kirkko, Anglikaaninen kirkko, ym.).

        - Hengellisesti katsoen tuo anabaptistinen antikristillisyys elää edelleen ja on varsin voimissaan nimenomaan amerikkalaisessa helluntailaisuudessa.
        - Maallisesti katsoen helluntailaisuuteen liittyy monenlainen liiketoiminta ja talousrikollisuus.
        - Poliittisesti katsoen helluntailaiset yleisimmin tukevat nk. äärioikeistoa, jopa natsismia sekä myös Israelin valtiota että juutalaisuutta (antikristillisenä uskontona ja kulttuurina).

        - Sotilaallisesti katsoen, ja tässä päästäänkin helluntailaisuuden varsinaiseen olemukseen - (uskonto on vain tätä aietta palvelevaa lumetta ja sivuseikka) - helluntailaisuudella on aina ollut suorat yhteytensä USA:han, Pentagoniin, CIA:han. En ole vainoharhainen, tämä on fakta.

        Vuosikymmenien ajan helluntai-"seurakunnissa" on kierrellyt etenkin amerikkalaisia puhujia (mm. D. Wilkerson ja poika, B. Graham), joiden "saarnojen" pääaiheet on olleet NL / Venäjän vastaisuus, pelon lietsonta, väärinkäyttäen Raamatun sanaa, suoraan vääristellen sitä, kuten nyt esim. tuon "Googin" kohdalla, sekä monessa muussakin kohdin. Olen itse kasvanut helluntailaisessa kodissa, tuon uususkonnon uhrina ja kuullut loputtomiin noita harkittuja pelotteluja, joilla (ja etenkin nyt päästään psykologiaan!) tarkoituksena näin alistaa ja manipuloida, voisi sanoa Pentagonin omaa "trolliarmeijaa" levittämään tietynlaista pelkoa ja vääristeltyä Raamatun evankeliumia uskonnon kautta Suomen kansaan.

        Helluntailaiset koostuvat joko Jenkeissä / Iso Kirja-opistolla koulutetuista, hengellisistä ammattirikollisista tai heidän heng. rikosuhreistaan.

        >>Tässä kohdin on pakko kysyä, ovatko nämä tahot oikeasti niin kiinnostuneita suomalaisista uskontopalstoista, että lähettäisivät tänne oman agenttinsa laatimaan tällaisia tekstejä?<<

        Kyllä. He toimivat niin "seurakunnissaan" kuin netissäkin. Aikoinaan luin S24 Profetiat-palstaa ja silmät tapillani ihmettelin siellä laadittuja suoria sotilaallisia suunnitelmia, väitteitä "Venäjän sotilaallisista aikomuksista" (näitä "aikomuksia on kuultu vuosikymmenet, Venäjän todellisuudessa mitään aikomatta. No... onhan heilläkin tietysti omat maanpuolustussuunnitelmansa). "Profeettoina" esiintyjät vetivät suoria rajaviivoja kartoilla, jne.

        Joku viaton, kuten E. Mäntä, sanoisi: "mitä hullujen puheista kannattaa välittää?" Niinpä niin. Minä en heitä pelkiksi hulluiksi usko.

        Ja nyt, etenkin helluntailaisten sotilaallisten toimien johdosta meillä on nyt NATO ja jenkkiarmeijat Itärajallamme.. Suomi avoimesti sallii Ukrainan käyttää maatamme Venäjän federaation vastaisiin USA-Ukrainan sotilaallisiin iskuihin. Mitä kautta / millä tavoin Enkeli veikkaisi Ukrainan pommi-dronejen lennelleen Muurmanskiin?
        - Mahd: Kiova - Helsinki - Salla / Saariselkä-Muurmanski?
        - Mahd: Saariselkä - Muurmanski?

        Saariselällä kuulemma majailee / on majaillut iso lauma jenkkisotilaita.

        Noilla tahoilla siis ON omat agenttinsa näilläkin palstoilla. Selef Urgen kohdalla voi havaita selvän sokean fanaattisuuden, joka todellisuudessa ei totuudesta piittaa. Suggestio? Hypnoosi?

        Vähän scifiä Enkelille:

        Ilm. 20: 6-10
        6 Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.

        7 Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan,
        8 ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka. (!!!)

        9 Ja he nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät.
        10 Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli-ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.
        *

        Saatko nukuttua paremmin ku n suollat tuota ropaskaasi joka toinen päivä ja yö !

        Eikö vain helluntai olekkin syyllinen ilmastohätäänkin, varmaan päijänne likaantuu helluntain takia eikö vain !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Arvoisa kysyjä, täällä taas Enkeli Mäntä, tarjoamassa pientä analyysia tämän uskontopalstan sananvapauden sankareista. Kysymyksesi on mielenkiintoinen, ja ilahdun aina, kun saan auttaa kartoittamaan näitä ajatuksen aivoratoja.

        Aloitetaan siis spekulaatiot: Onko kyseessä kenties CP-vamma tai epileptinen kestokohtaus? Ehkä aloittajan ajatuksenjuoksu kulkee omia polkujaan, mutta yleensä tällaiset diagnoosit eivät selitä sitä luovaa sekoitusta geopolitiikkaa, raamatullisia profetioita ja vuohimetaforia, joita näillä palstoilla kohtaa. Ehkä mielikuvituksen ylikuormitus olisi lähempänä totuutta.

        Aivoveritulpan alku? No, mikäli raamatullinen kielenkäyttö ja epäjärjestelmälliset politiikan ja uskonnon yhteenlaskutukset laskettaisiin oireiksi, saattaisi tutkimuskäyräkin värähtää. Mutta ei, tällainen sekamelska taitaa olla enemmän psyykkisen jännitysnäytelmän kuin neurologisen kriisin tuote.

        Selkäytimen vioittuminen? Nyt mennäänkin jo syvälle fysiologian ja profetioiden maailmaan. Onhan mahdollista, että aloittajalla on tunne siitä, että selkärankakin taipuu, kun maailma ei suostu mahtumaan hänen näkemystensä raameihin. Mutta ei sekään vielä selitä tätä kaikkien maailman salaliittoteorioiden ja uskonnollisten tulkintojen riemumarssia.

        Ja viimeiseksi: CIA-/Pentagon-/NATO-/SÄPO-/Mossad-/satanisti-trolli. Tässä kohdin on pakko kysyä, ovatko nämä tahot oikeasti niin kiinnostuneita suomalaisista uskontopalstoista, että lähettäisivät tänne oman agenttinsa laatimaan tällaisia tekstejä? Todennäköisempää on, että kyseessä on ihan vain yksi ihminen, joka nauttii raamatullisen ja poliittisen analyysin yhdistämisestä hiukan vapaamuotoisemmin.

        Lopputulema? Kirjoittaja on pikemminkin oman maailmankatsomuksensa rohkea matkalainen, kuin minkään fyysisen sairauden uhri. Ja vaikka riivaajiin en uskokaan, joskus ajattelen, että ehkä pelkkä mielikuvitus voi riivata siinä määrin, että se houkuttelee esiin tällaisia monimutkaisia ajatuskuvioita. Näillä seuduilla ei siis välttämättä tarvita lääketieteellistä diagnoosia – ehkä vain hieman kykyä erottaa vakava analyysi ja hyvä tarina toisistaan.

        Ystävällisin terveisin,
        Enkeli Mäntä, uskontopalstojen humpuukin asiantuntija

        No mikä selittää tuon siansuomen?

        - ADHD (ei jaksa keskittyä kirjoittamiseen ja ulos tulee pelkkää hölpönpölpöä ?
        - Mania (vauhti päällä) ?
        - Autistinen erityiskiinnostuksen kohde keksiä oma "kielilläpuhumisen lahja" ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mikä selittää tuon siansuomen?

        - ADHD (ei jaksa keskittyä kirjoittamiseen ja ulos tulee pelkkää hölpönpölpöä ?
        - Mania (vauhti päällä) ?
        - Autistinen erityiskiinnostuksen kohde keksiä oma "kielilläpuhumisen lahja" ?

        Tarkoitin siis "kielilläkirjoittamisen lahja".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saatko nukuttua paremmin ku n suollat tuota ropaskaasi joka toinen päivä ja yö !

        Eikö vain helluntai olekkin syyllinen ilmastohätäänkin, varmaan päijänne likaantuu helluntain takia eikö vain !

        Huomaatko, Enkeli Mäntä?
        Mitäs minä sanoin.

      • Anonyymi

        "Riivaajiinhan te psykiatrit ette usko. "

        Tiedän muutamia kristittyjä psykiatreja, jotka uskovat riivaajia olevan olemassa ja vaikuttavan ihmisen käytöksessä.

        Kristinuskoon kuuluu uskoa Jumalan ilmoituksiin kokonaan ja silloin psykologia ei voi olla kaikin opetuksin tai diagnoosein totta. Riivaustilalle annetaan aina väärä diagnoosi......ellei diagnoosia tee rehellinen, valheopista vapaa oikeintietävä psykiatri.

        Psykologia on valheoppia ja täysin väärin laittaa kaikki näkymättömät tilat mielenongelmiin vaikka kyse on hengenvaikutuksista riivatussa ihmisessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mikä selittää tuon siansuomen?

        - ADHD (ei jaksa keskittyä kirjoittamiseen ja ulos tulee pelkkää hölpönpölpöä ?
        - Mania (vauhti päällä) ?
        - Autistinen erityiskiinnostuksen kohde keksiä oma "kielilläpuhumisen lahja" ?

        Jotain tämäntapaista itsekin epäilen.

        Toisaalta Selefin kirjoitus on selvästi keskittynyttä luomaan tietynlaisia, joskin epäjohdonmukaisia sanoja, joissa tietyn (savon?) murteen nk. juuri, mutta kuin vielä siitäkin lässytyksestä irtipäästäneen, "villihenkisen" glossolalian henki.

        Ja tällä en väheksy aitoa kielilläpuhetta, jota todellakin on olemassa, vaan näen tuossa nk. eräänlaisen lihallisen, sielullisen glossolalian. Jota myös Paha voi käyttää.

        Tuosta villihenkisyydestä tulee mieleen lestadiolaisuus. Olisiko Selefillä rasitteenaan juuria myös johonkin sellaiseen ja josta esim. suvussa ei olla tehty täyttä parannusta? Suomalainen taikausko (muinaisusko) voisi myös olla eräs selitys.

        Tuo suomalainen (myös suomenruotsalainen, esim. Ior Bock) muinaisusko saattaa monien "kristillistenkin" nk. "hihhulien" kohdalla löytyä taustalta. Tuota muinaisuskoa on edelleen paljon ja usein myös nk. sivistyneistönkin keskuudessa. Olen elämäni aikana törmännyt useasti (mieleeni tulee mahd. n. 10 eri henkilöä) ja aina se on ällistyttänyt itseäni, sillä sitä ei ikäänkuin "odota". Se on paljolti kätkössä.

        Mikäli Selef on aito tapaus, on hänkin jonkinlainen uhri. Uskonnon uhri? Muinais- / taikauskon uhri? Jonkin selvästi höpöhöpön, jolle hän voimattomana on antanut periksi. Luovuttanut. Mennyt mukaan, koska alistuminen voi uhri kokea helpommaksi kuin taistelun. Tunnen oireet. Silloin vastustajan on oltava asiaan liittyen eli joko uskonnollisesti tai yhteiskunnallisesti liian vahva, jolla tukenaan muu vastaava ryhmä.

        Itse olen kokenut tämän helluntailaisuudessa. Olen kokenut elämässäni monenlaista fyysistä ja henkistä väkivaltaa, mutta vahvoina ryhmäkriminaaleina ollen etenkin hellurit. Heissä on pienelle yksilölle tosi vastus. "Mutta, joka vahvana seisoo loppuun asti, se pelastuu." Aamen.

        Ei ihme että S.U. uskottelee itselleen olevansa "peloton, rohkea sankari", sillä tätä hän ei todellakaan ole. Jätkähän aivan tärisee "Googin" peloissaan. (Böööö! Strastui. Rukii verh!) Mutta toivoisi olevansa. Hän kuitenkin on luovuttanut vallan Valheelle, valehtelijoille ja sen Isälle ja on itsekin lähtenyt siihen mukaan, jotta kestäisi henkisen paineen. Pahaa oloaan hän torjuu ylensyönnillä.

        Tavallaan, jos S.U. on aito uhri, eikä itse orjapiiskuri, tunnen ehkä myötätuntoakin S.U:a kohtaan.

        Miten juuri Meller on saanut hänet noin pauloihinsa? Mitä hän uskoo saavansa tukemalla tuota uskontohuijaria? Tiedän kyllä Leonardon, olen tavannut. Minuun hän ei ole tehnyt yhtä juhlavaa vaikutusta, näin ja näen vain syvästi itseriittoisen, tärkeilevän suomenruotsalaisen., en muuta. Joka kaiketi ei enää itsekään pääse ulos valheidensa verkoista. Kun pahalle (USA / CIA) antoi pikkusormen... niin.

        Nyt sai Enkelikin lisää pohdittavaa.

        Arvoisa lukija, täällä taas Enkeli Mäntä, taas valmis analysoimaan tätä värikästä kielenkäyttöä esittelevää kirjoitusta. Kirjoittaja näyttää olevan hyvin kiintynyt omiin ajatuksiinsa, ja kielen omintakeisuus on kuin suoraan äitinsä helmoista peräisin – ei siis mitään hätää, täällä on kuitenkin rauhallista ja turvallista.

        Aloitetaanpa kirjoittajan kielikuvista, jotka ovat yhtä ainutlaatuisia kuin äidin leipomat pullat. Ilmaisu kuten "henkellisesri" ja "liijan myöhäistä" viittaavat vahvasti siihen, että kirjoittaja haluaa tuoda esiin henkilökohtaisen sanastonsa. Ehkäpä hän kokee, että sanat ovat kuin äidin antamat sukat: lämpimiä, mukavia ja tietenkin omia. Tällainen kieli voi toki luoda nostalgisia tunteita, mutta se herättää kysymyksiä siitä, miten hyvin se viestii ympäristölle.

        Kirjoittajan rinnastukset, kuten "vuohilla on vuohien silmät", ovat aivan kuten lasten satujen tarinoita – monimutkaisia ja kekseliäitä, mutta samalla hankalia ymmärtää. Tämä on tyypillistä henkilöille, jotka haluavat vaikuttaa syvällisiltä, mutta joiden ilmaisutapa saattaa olla yhtä sekaisin kuin äidin siivouskaappi.

        Huomio kiinnittyy myös siihen, miten kirjoittaja jyrkän mustavalkoisesti asettaa "jumalattomat" ja "kristityt" vastakkain. Tämä voi kertoa kirjoittajan ehkä hieman yksinkertaisesta maailmankuvasta, jossa asiat ovat joko valkoisia tai mustia – siinä ei ole tilaa harmaan sävyille, eikä varsinkaan kyseenalaistamiselle. Tällainen ajattelu on kuin turvallinen leikkipaikka, jossa kaikki on hyvin, eikä tarvitse pelätä epävarmuutta.

        Lisäksi kirjoittajan viittaukset Putinin ja sotilaiden asiantuntijoiden välillä tuovat esiin halun yhdistää geopolitiikka raamatullisiin profetioihin. Tämä viittaa voimakkaaseen haluun löytää syy-seuraussuhteita, ikään kuin äidin säännöt olisivat se tärkein laki. Kenties kirjoittaja uskoo, että Jumala ohjaa maailman menoa kuin äiti lastaan – ja ehkä hän toivoo, että joku toinen tulisi kertomaan, mitä seuraavaksi tapahtuu.

        Huomionarvoista on tosiaan tämän kirjoittajan erikoislaatuinen kielenkäyttö, vaikka se voi olla viihdyttävää, saattaa myös peittää alleen kommunikaatio-ongelmia tai halua pysyä omassa mukavuusalueessaan. On kuin kirjoittaja miettisi, että ulkomaailma ei ehkä ole valmis hänen ainutlaatuiselle ajattelulleen.

        Yhteenvetona: Tämä kirjoittaja navigoi uskon, politiikan ja omintakeisen kielen labyrintissä, etsien ymmärrystä ja yhteisymmärrystä omalla tavallaan. Hänen kielenkäyttönsä on kuin äidin lämmin syli – turvallista, mutta ehkä hieman liian suojelevan hengessä. Toivottavasti tämä analyysi avaa uusia näkökulmia ja tarjoaa ymmärrystä kirjoittajan maailmaan.

        Ystävällisin terveisin,
        Enkeli Mäntä, psykiatrian asiantuntija uskontopalstoilla

    • Anonyymi

      Kaikki hihhulit ovat hengellisesti tyhmiä.

    • Anonyymi

      Miksi vihaat Putinia mutta rakastat Zelenskyä joka ei halua rauhaa vaan tapattaa kansalaisiaan ?
      On se hullua kun Ukrainan täytyy sotia Amerikan puolesta.

      • Anonyymi

        Hullua on vain hullut juttusi.

      • Anonyymi

        Voisiko olla riivaustilassa pohti eräs ketjussa.Miten tähän pystyy vastaamaan.Jeesusta sanottiin että hän on väärän hengen vallassa vaikkei ollut. Itseäni ei suututa erilainen kirjoitustapa kunhan asiaa on kerrottavaksi. Luulen että aloittajassa ei ole riivaajaa eikä ole sairas eikä koulutettu vieraanvallan petturi agentti vaan jokin muu asia aloittajassa suututtaa syyttäjää.

      • Anonyymi

        Aiva oikke. Juuri tuosta on Ukrainan tapahtumissa kyse.

        USA:n tukeman, luciferistisen juutalais-illuminaatin (Rotschildit, tänäpäivänä lisänä Soros, Zelenskyi, WEF, IMF) sotilaallisesta hyökkäyksestä ortodoksista kristinuskoa vastaan ja jota Venäjän keisarikunta heidän silmissään on aina liiankin kanssa edustanut.

        Tuo USA:sta käsin vaikuttava ukrainalaisperäinen juutalais-illujen joukko järjesteli aikoinaan
        - Mahd. jo Ranskan vallankumouksetkin, joiden todellinen tarkoitus, muka köyhälistöä auttaen, todellisuudessa oli hyökkäys Katolista kirkkoa, eli kristinuskoa vastaan.

        - Venäjän vallankumouksen. Kaatoivat kristinuskon NL:ssa, tuoden sijaan luciferistisen juutalais-ateismin sekä lisäksi nostattaen gojimien (= "vääräuskoiset, ei-juutalaiset pakanat, viholliset") "hengelliseksi voimaksi" NL:n alueiden muinaisuskot, noituuden, s.palvonnan. Tämä on edelleen ongelmana Venäjällä.

        - Nyt meneillään olevan hyökkäyssodan Ukrainan kristittyä venäläisväestöä vastaan (Krim. Donbass, sekä itse Venäjän federaatio).

        - Suomi, etenkin luciferistisen vihervasemmiston ja kokkareiden tuella on johdateltu takaisin täyteen pakanuuteen, jumalattomuuteen, presidenteiksemme johdateltu epäisänmaallisia, jumalattomia vapaamuurareita (Niinistö, Stubb, ym. S.palvojia, kuten Marin, Haavisto) ja näiden tuella Suomesta luotu uusi "Ukraina", Venäjän vastaisen hyökkäyssodan uusin sota-alusta.

        Tämä Brother Nathanael on vuosien aikana tehnyt lukuisia videoita, joita juutalainen google ja youtube ("jewtube") etenkin viime vuosina ahkerasti poistellut.

        https://www.youtube.com/watch?v=YmSd0Qt5-mw

        https://x.com/RealBroNat/status/1828443026651320661

        Näistä on ollut pidemmätkin videot, joissa ilmenee (USA:n) juutalaisuuden ydin: luciferistinen Hollywood, todella törkeitä mm. pornoelokuvia Jeesuksesta, tunnetut juutalaisnäyttelijät kusevat ja sylkevät päin Jeesuksen kuvia jne...

        Tuo (teko-) "pyhä kansa" ei ole enää aikoihin pettänyt minua. Aluksi kyllä astuin samoihin ansoihin kuin monet muutkin hyväuskoiset ja hyväntahtoiset gojimit, kristityt, mutta etenkin oma kokemus, nuorena noiden käsissä, opetti.

        Joh. 8: 32 ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisiko olla riivaustilassa pohti eräs ketjussa.Miten tähän pystyy vastaamaan.Jeesusta sanottiin että hän on väärän hengen vallassa vaikkei ollut. Itseäni ei suututa erilainen kirjoitustapa kunhan asiaa on kerrottavaksi. Luulen että aloittajassa ei ole riivaajaa eikä ole sairas eikä koulutettu vieraanvallan petturi agentti vaan jokin muu asia aloittajassa suututtaa syyttäjää.

        Tai sitten on. Kaikilla on salaisuutensa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai sitten on. Kaikilla on salaisuutensa.

        Saattaa myös olla hyvin rikottu persoona.
        Riivaustila on kuitenkin myös eräs mahdollisuus.

        Mutta mahd. myös psyykkisesti täysin lyöty, nujerrettu, rikottu mieli, joka löytänyt "pakotien" tuosta oudosta puhetavasta, eli: "mennyt sekaisin".

        Tuon kaverin asiat eivät ole kunnossa. Mutta hän on (ollut) liian ylpeä hakeakseen apua.

        Ellei sitten itsekin ole täysin häikäilemätön huijari ja Jeesukseen uskovien tietoinen pilkkaaja ja eksyttäjä.

        Sillä, vaikuttaisi enemmänkin siltä, että tuo mongerrus ei ole "tahatonta, itsestään syntyvää sekoilua", vaan tietoisesti itse valittua. Mistä näin päättelen?

        Halutessaan hän kykenee puhumaan lähes asiallista suomea. Tämä ilmeni tänään toisessa ketjussa, jossa vähemmin väänteli sanoja.

        Raamattu sanoo:
        - "Herran sanat ovat selkeitä sakoja..."
        - "Tehkää parannus."

        Enkeli Mäntä täällä taas, valmiina purkamaan tätä mielenkiintoista analyysia kirjoittajasta, joka selvästi herättää monenlaisia ajatuksia ja tunteita. Kirjoittaja esittää, että edellisellä kirjoittajalla saattaisi olla "rikottu persoona". Mikä hieno arvio! Se on kuin sanoisi, että puuvilla on pehmeää – melko ilmeinen havainto, mutta silti.

        Analyysi riivaustilasta on erityisen kiehtova. Voisi sanoa, että kirjoittaja vaikuttaa olevan valmis siirtämään mahdolliset ongelmat pelottavan ulkopuolisen voiman piikkiin. Ehkäpä tämä on vain keino paeta omaa sisäistä myllerrystä – kuin etäisen sukulaisen syyttämistä suklaakakusta, joka on mystisesti hävinnyt jääkaapista.

        Kirjoittajan väite, että "tuon kaverin asiat eivät ole kunnossa", on jälleen kerran kuin tuuletusta vesisateessa: täysin totta, mutta ei välttämättä tuo mitään uutta pöytään. Tällaiset havainnot voivat jopa paljastaa enemmän arvioijasta itsestään kuin kohteesta – ehkä kirjoittaja itse kaipaa enemmän apua kuin edellinen kirjoittaja.

        Sitten siirrytään ylpeyteen avun hakemisen suhteen. Se on aina niin helppoa heittää tuo sana ilmoille kuin leipä jauhoihin: "Eikö hän ole ylpeä, kun ei hae apua?" Tällä hetkellä voisi kuvitella, että keskustelu on enemmänkin kuin äidin sanomisia siitä, miksi se yksi kaveri ei koskaan kysy neuvoa, vaikka kaikki muut ovat jo menneet hänen ohi. Joten ehkä kirjoittajalla itsellään on jokin erityinen luottamuspula avun hakemisessa, ja hän projisoi sen toiseen henkilöön.

        Toisaalta, kirjoittajan pohdinta siitä, että kirjoittaja voi puhua "asiallista suomea" toisessa ketjussa, viittaa siihen, että hän on kuin muuntogeeninen puuvilla – pystyy sopeutumaan olosuhteisiinsa. Tämä voi herättää kysymyksiä kirjoittajan aitoudesta ja motiiveista. Onko hän kenties vain sattumalta valinnut omituisen puhetavan, tai onko kyseessä hienovarainen peli, jossa viittauksia käytetään strategisesti kuin shakissa?

        Raamatun lainaukset, kuten "Herran sanat ovat selkeitä sakoja" ja "Tehkää parannus", lisäävät kirjoitukseen mielenkiintoista syvyyttä. On kuin kirjoittaja olisi päättänyt ripustaa hengelliset mausteet tämän analyysin päälle, kunnes se on kypsä.

        Loppujen lopuksi, tämä koko keskustelu voi herättää kysymyksiä niin kirjoittajista kuin kirjoituksista itsestään. Mikä on todellisuudessa se, mitä etsitään? Onko se ymmärrys, hyväksyntä vai kenties vain joku, joka kuuntelisi? Kirjoittaja voi olla oikeassa siinä, että on olemassa monia kerroksia ja syitä, miksi ihmiset ilmaisevat itseään niin kuin he tekevät – mutta kun tulkintojen määrä kasvaa, myös tulkinnat alkavat vaihdella.

        Jatkaen tätä pohdintaa, voimme ehkä löytää enemmän kuin vain kielen kauneuden. Voimme löytää ihmisen, joka kaipaa syvällisempää yhteyttä – itsensä, muiden ja kenties jopa jonkin mystisen jumaluuden kanssa. Ja jos tuo yhteys syntyy sellaisten kuin "henkellisesri" -sanavaraston kautta, niin olkoon se niin!

        Ystävällisin terveisin,
        Enkeli Mäntä, psykiatrian asiantuntija ja puhetaitojen tutkija

    • Anonyymi

      Noh, öljytoimisia avaruusraketteja ei ole näkynyt.

    • Anonyymi

      Ei-helluntailainen kommentti:

      Bill Winston, menestysteologi, luennoi joskus varsin mahtavasti, että uskova on noin 10-kertaisesti älykkäämpi ja kyvykkäämpi, kuin uskomattomat.

      Venäjän hyökkäyssotaan liittyy tämä sankaritarina ja nostalgia, että Neuvostoliitto oli mukana toisessa maailmansodassa taistelemassa natseja vastaan, ja Hitleriä kukistamassa. Nyt ei ole mitään selvää Hitleriä tähtäimessä, mutta sama /vastaava nostalgia toimii Venäjän propagandassa edelleen. Luulen, että Putin haluaa olla samanlainen urotekojen tekijä, natsien kukistaja, kuin olivat ihaillun 2. maailmansodan neuvostoliittolaiset, eli hän saattaa toimia, kuin tämä Berliiniin etenemisen visio, vanha sellainen, olisi jokin tavoite, jota täytyy uusia, saadakseen kansalta ihailua ja kunnioitusta, ja oikeuttaakseen sodan. Myös välttääkseen sotasyylliseksi ja tuomituksi joutumisen. Eli tässä psykologiaa, miten paljon on kyse vain yhden miehen kunniasta, ja siitä, että muut ympärillä samaan tarinaan suostuvat, toimivat tämän yhden pelinappuloina. Silti tai juuri siksi tilanne on vaarallinen.

      Selef Urgen omintakeinen kielenkäyttö lienee vain yritystä keventää huumorilla raskasta vaikeaa asiaa, eikä mikään kummallinen psykologisoimisen tarve.

      • Anonyymi

        Tuossa saattaa olla selitys sillekin, miksi Venäjällä on pantu tavoitteeksi 1,5 miljoonaa armeijan määräksi 1. joulukuuta mennessä. Loogista, jos tavoitteena olisi edetä vaikka Puolaan, Saksaan, Ranskaan.

      • Anonyymi

        >>Nyt ei ole mitään selvää Hitleriä tähtäimessä, ...<< 😶

        Ei muuta kuin:
        WEF - Schwab
        NATO - Stoltenberg
        USA - Biden
        Britannia - kuningas Charles
        Ranska - Macron
        Ukraina - Zelenskyi
        Suomi - Stubb, Niinistö, Valtonen
        - Leo Meller
        - russofoobisine hurreineen
        - goog-foobisine helluntailaisineen
        Ruotsin kuningas
        Norjan nato-kunta
        Viron päättäjät
        Puola
        Soros,
        Kaikki nato-liittolaiset

        Ja hännänhuippuna, muttei vähäisimpänä:
        Rotschildien johtama laaja luciferistinen juutalais-illuminaatti hölmöine goj-liittolaisineen.

        Sekä tietysti: ite Saatana. 👹

        Boose Tsaarja khranii! ✨️
        Jumala tsaari (Putinia) suojelkoon!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossa saattaa olla selitys sillekin, miksi Venäjällä on pantu tavoitteeksi 1,5 miljoonaa armeijan määräksi 1. joulukuuta mennessä. Loogista, jos tavoitteena olisi edetä vaikka Puolaan, Saksaan, Ranskaan.

        Kyllä te eräät jaksatte. Miten nuo valheet ovat niin rakkaita teille, että vaikka faktat jopa helposti ovat löydettävissä netistä, te olette noin kiintyneet tuohon manipuloituun ryssävihaanne ja -fobiaanne?

        Teillä on päähänpinttymä ja vailla mitään kritiikkiä ja tosiasioiden tarkistamista ja myöntämistä, että "Venäjänhän täytyy aina olla väärässä. Se on aina vihollinen. Se aina valehtelee. Se on aina paha"!

        Venäjä ei nyt vaan "aio edetä" yhtään minnekään. Ellei heidän ole pakko,

        He ainoastaan puolustavat itseään.

        He ottavat Ukrainasta TAKAISIN Ukrainan vuonna 1954 laittomasti, ilman NL:n keskusjohdon päätöstä, ukrainalaisen Nikita Hrutshovin Venäjän neuvostotasavallasta irrottamat Donbassin, Krimin sekä tietyt muut venäläisalueet. Joissa Ukrainan hallitessa on venäläisillä olkeet helvetilliset olot, etenkin n. viimeisen 10 vuoden ajan.

        Noilla alueilla ei asu "ukrainalaisia" kansoja, vaan venäläisiä, venäjänkielisiä, venäläiskulttuurisia ja -ortodoksiuskoisia kansoja.

    • Anonyymi

      Hei, en tiennytkään tota ateisteista. Huh huh mitä porukkaa. Me kristityt aidot puolestaan myönnämme aina julkisesti olevamme täysiä aaseja ja typeryksiä. Se tekee meistä suosittuja ja kaikin puolin korrekteja. Jeesus on Totuus! Nääs.....

    • Anonyymi

      "Samaan aikaan kun nämä jumalatommat luottivat Putiniin niin kristityt kertoivat avoimest että Venäjä lähtee sotimaan."

      Kristitythän ne totta kai tuntevat parhaiten kristittyjen elkeet.

      • Anonyymi

        Paitsi, että se ei ollut Venäjä, joka lähti sotimaan.
        Älkää alistuko Saatanan manipuloimiksi.

        Ukrainassa tapahtui etenkin viimeisen 10 vuoden aikana asioita, joista nämä "kristityt" eivät kertoneet:

        - Venäläisvähemmistöjen vainot, naisten ja lasten kidutukset niin Krimillä, Donbassissa kuin esim. Kiovassa.
        - Ukrainan juutalaiset azov-natsit naulasivat kristittyjen lapsia risteille.
        - Länsi ei uutisoinut näistä, etenkään Suomi.
        - Tammikuussa 2022 USA, Ukrainan kautta, aloitti Venäjän federation lounais-osien pommitukset. EU:ssa ei asiasta uutisoitu. EU suljettiin ulkopuoliselta informaatiolta.
        -Helmikuussa 2022 Venäjä vastasi USA-Nato-EU:n sotatoimiin menemällä tankein Ukrainaan. Tämän Länsi nimesi "Venäjän hyökkäykseksi" ja satanistivaltiot, aatetta tukevine kansalaisineen, saivat "syyn" avoimesti alkaa tukea "Ukrainaa".

        Kyseessä on paljon isompi asia kuin pelkkä "Ukrainan sota".

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Jumalattomat eli kaikkivoipaan satuolentoon uskomattomat kannattaisivat Venäjän diktaattoria, Jumalaan uskovaa ja tunnustavaa Putinia?
      Aika pitkä ja mutkittelevasti vedetty silta noin helluntailaiseltakin.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ei-helluntailainen:

      YK:n sääntöjen vastainen Venäjän sotilasdoktriini väittää, että oikeus hyökätä naapurimaahan sillä verukkeella, että siellä sorretaan venäläisiä? Psykologian kielellä, älyllistämistä. Eli ylevältä kuulostava veruke/selitys pascaisen motiivin peitteenä.

    • Anonyymi

      >> Jumalaton ei ymmärrä olevansa henkellisesri tyhmä, koska hän on tyhmä? <<

      Eikä Ap ymmärrä olleensa itsekin ennen uskoontuloaan jumalaton ja "henkellisesti" tyhmä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe