Suomalaiset eivät enää usko, että heillä on hyvä vanhuus

Anonyymi-ap

Eikö täällä enää saa verojen vastineeksi mitään ? Hallitus on ajanut
sosiaali- ja terveydenhuollon retuperälle. Ihmiset eivät voi enää luottaa
julkisiin palveluihin. Vanhuuden ja sairauden turvaksi rakennettu
järjestelmä ei enää toimi. Ikääntyviä ihmisiä huolestuttaa, pitääkö
heistä kukaan huolta. Saako mitään hoitoa verojen vastineeksi ?

23

257

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Orpo romuttaa palvelut.
      Vuodessa on jo kaaos saatu aikaan hyvinvointialueille.

    • Anonyymi

      Ikävä suunta on hallituksen toteuttama terveysasemien lakkauttaminen.

    • Anonyymi

      Henkilokunta hyvinvointialueiila on katkea is pisteessä .
      Sairaslomat lisaantyneet.

    • Mitä on vanhuus, se on elämistä niin ansaitun eläkkeen kuin työvuosina kerätyn varallisuudenkin turvin. Olen jo itsekin eläkkeellä mutta ei se ole elämää huonommaksi tehnyt joskin vapaa-aikaa tuppaa olemaan yllin kyllin.

      Kun hoitaa asiansa talouden suhteen ja miettii mihin on varaa kohta koulun loppumisen jälkeenkin, niin kyllä pärjää kunhan on pitänyt huolen siitä, jotta on ollut työttä työikänsä!

    • Anonyymi

      Perskokkareiden äänestäminen on kuin omaan nilkkaan ampuisi.
      Ja rammaksi jäät kun et saa terveyspalveluja.

      Äänestä lisää perskokkareita!
      Tollo!

    • Anonyymi

      KANSALAISET! LATAA JA VARMISTA!
      Kansanedustajat ovat kansanvihollisia.
      VALLANKUMOUS NYT!

    • Kun nyt olen 80 vuotias niin kaiketi kohta ainakin vanhus, en kuitenkaan ole mitään ihmeempää havainnut. Ainoastaan sosialisti sote on hieman pilannut terveydenhoidon toimintaa.

      • En minäkään ole mitään ihmeempää henkilökohtaisesti havainnut. Se johtuu siitä, etten vielä ole tarvinnut terveys- ja vanhuspalveluita ikääntymisen vuoksi. Normaali ihminen tietää kuitenkin ihan yleisen elämänkokemuksen perusteella, että terveys ja kunto voivat vanhetessa sillä tavoin pettää, että tällaisia palveluita tarvitaan. Avauksen mukaan kyse on tämän huonontumisen pelosta. Jos seuraa vähänkin nykyistä sotekeskustelua, niin onhan siinä ihan normijärjellä ymmärrettävissä, että tällaiset pelot lisääntyvät.

        En itsekään kannata nykymuotoista sotea. En kritisoi sitä kuitenkaan minkään sosialismin vuoksi, koska minä - toisin kuin sinä - pidän hyvänä sitä, että yhteiskunta huolehtii kansalaisten terveyden- ja sairaanhoidosta. Tottakai on sosialismia, että myös varaton sydänkohtauksen saanut ihminen hoidetaan eikä kysellä ensin sitä, onko hänellä varaa maksaa hoito. En siis kannata kaiken kattavaa markkinataloutta vaan sosialismia on ujutettava mukaan kansalaisten perusasioihin kuten juuri terveyden- ja sairaanhoitoon, koulutukseen, turvallisuuspalveluihin, asumisen turvaamiseen sekä perustoimeentulon saamiseen. Muutoin ajaudumme yhteiskuntaan, mistä olemme saaneet näkemyksen siitä, miten Suomeenkin saapuneet romanikerjäläiset toimivat. En tavoittelisi Suomeen ehdoin tahdoin kerjäläisyhteiskuntaa eli pidän hyvänä sellaista sosialismia, millä tämä estetään.

        Soten tarpeeton asia on maakuntapohjaisuus sekä siihen liittyvä edustuksellisuus, mikä on kepulainen idea. Minusta yhden alueen sotekin olisi paljon parempi malli. Siinä asioita hoidettaisiin keskitetysti sosiaali- ja terveysministeriöstä käsin eli kiista eri sairaaloiden tarpeesta pohdittaisiin keskitetysti valtiovallan toimesta.

      • Anonyymi

        Mitä sinä julkista terveydenhuoltoa kuormitat, kun aina yksityistä hehkutat. Mene yksityiselle

      • Anonyymi
        mielipidepankki kirjoitti:

        En minäkään ole mitään ihmeempää henkilökohtaisesti havainnut. Se johtuu siitä, etten vielä ole tarvinnut terveys- ja vanhuspalveluita ikääntymisen vuoksi. Normaali ihminen tietää kuitenkin ihan yleisen elämänkokemuksen perusteella, että terveys ja kunto voivat vanhetessa sillä tavoin pettää, että tällaisia palveluita tarvitaan. Avauksen mukaan kyse on tämän huonontumisen pelosta. Jos seuraa vähänkin nykyistä sotekeskustelua, niin onhan siinä ihan normijärjellä ymmärrettävissä, että tällaiset pelot lisääntyvät.

        Sosialisti sinä olet, sen tämäkin kirjoituksesi paljastaa.

        Soten hallintomalli on susi, se on totta, mutta se ei ole päätekijä siinä, että soten kustannukset karkaavat käsistä.

        Sosialistien (=SDP, Vasemmistoliitto, Vihreät) ajama pakko käyttää julkisia palveluntuottajia keskeisissä palveluissa on se, joka johti kustannusten kasvuun.

        Kyseessä on täysin ideologinen, ja idiotismiin perustuva, seikka. Toki sosialistit (=SDP, Vasemmistoliitto, Vihreät) ajoivat soteen väkisin palkkaharmonisoinnin (koska ay-liike niin vaati), takautuvat kustannusten maksut valtion piikistä (koska sosialistinen ajattelu estää järjen käytön) jne jne.

        Sosialismin tunkeminen soteen on se joka maksaa, se olisi parasta tunnustaa ja korjata.

      • mielipidepankki kirjoitti:

        Se sosialistinen näkemyshän toi soteen sen, että yksityinen sektori jätettiin syrjään. Se taas toi seurauksena henkilökuntapulaa jota SS viisikoineen ei osannut laskea. Sosialistiseen ajatteluun kun kuuluu se, että annetaan määräys mutta ei saada sen toteutusta koskaan onnistumaan aivan kuten naapurin paratiisillekin kävi!

        Yksi alue voi olla liian vähän koska olosuhteet Lapissa ja eteläisimmässä Suomessa ovat varsin erilaiset mutta yli 20:n alueen sijaan 4 tai 5 voisi olla hyvä määrä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sinä julkista terveydenhuoltoa kuormitat, kun aina yksityistä hehkutat. Mene yksityiselle

        Minähän maksan julkisesta koko ajan!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sosialisti sinä olet, sen tämäkin kirjoituksesi paljastaa.

        Soten hallintomalli on susi, se on totta, mutta se ei ole päätekijä siinä, että soten kustannukset karkaavat käsistä.

        Sosialistien (=SDP, Vasemmistoliitto, Vihreät) ajama pakko käyttää julkisia palveluntuottajia keskeisissä palveluissa on se, joka johti kustannusten kasvuun.

        Kyseessä on täysin ideologinen, ja idiotismiin perustuva, seikka. Toki sosialistit (=SDP, Vasemmistoliitto, Vihreät) ajoivat soteen väkisin palkkaharmonisoinnin (koska ay-liike niin vaati), takautuvat kustannusten maksut valtion piikistä (koska sosialistinen ajattelu estää järjen käytön) jne jne.

        Sosialismin tunkeminen soteen on se joka maksaa, se olisi parasta tunnustaa ja korjata.

        Kiva nähdä, jotta muitakin ajattelevia yksilöitä löytyy!

      • Anonyymi

        Harvemmin sitä mielisairas omaa tilaansa tajuaa, kaikki sinun jorinoittesi lukijat kylläkin näkevät sen huutavan tarpeen mikä sinulla psykiatrian palveluihin on.

    • Anonyymi

      Kun kokoomussuomessa ei lapsuus ja keski-ikäkään ole hääppöistä, niin miten sitten vanhuus olisi

    • Anonyymi

      Ei tässä ole millään ikäluokalla hääppöstä! Lasten ja nuoret? Työtä ei ole ?? Vanhustenhoito varsin kotihoito? Mihin ne verorahat menee?, Asunnottomia tulee?? Paitsi maahanmuuttajat?? Kongkursseja mikään ei kannata? Vuokria korotetaan taas ja tavallisten elämää kurjistetaan!

    • Anonyymi

      Hallitus on rankka,
      kätyrlauma sankka,
      ne kauhun tuskaa levittää yl onnettoman maan,
      mutta kansa ottaa vallan vastaan,
      hallituksen polkee paskaan,
      sotkee sontaan orponpurran,
      sekä köörin muun.

    • Anonyymi

      Miksi kukaa uskoisikaan, ei ole syytäkään uskoa,
      mutta tilanne voi alkaa muuttua paremmaksi,
      kun hallitus vaihtuu.

    • Anonyymi

      Politiikka näyttää nykyisen hallituksen aikana ihmisestä todella likaisen puolen,
      osalla tulee härskisti esiin oma etu, poliitikon sidosryhmän etujen ajaminen, yhteiskunnalle tämän hallituksen poliitikkojen virheet maksavat liikaa.

      • Anonyymi

        Me olemme se yhteiskunta. ihmisen tasolla hallituksen politiikka maksaa liikaa
        inhimillisinä kärsimyksinä.

    • Anonyymi

      OrpoPurra sinimustasi suomalaisten tulevaisuuden.

    • Anonyymi

      Vanhuus voisi olla siedettävää, jos uskoisi pääsevänsä kuoltuaan taivaan iloihin, kuten muslimit.
      Mutta me eurokristityt tiedämme, jotta jumala on pelkkä mainostemppu.

      • Anonyymi

        Hallituksen vaalilupaukset olivat pelkkä valhe.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe