Mariinin talousministerit tuhosivat valtiontalouden

Anonyymi-ap

Ensin Katri Kulmuni laitettiin tappelemaan Antti Rinteen kanssa ja siten sai itse kenkää. Kertoi keskustan parhaan kyvyn jatkavan tehtävässä, mutta kansan pettymys oli suuri kun talousasioista ymmärtämätön, Matti Vanhanen aloitti kassantuhoajana. Tapansa mukaan Matti jätti senkin homman kesken ja Annika Saarikko laitettiin lopullisesti valtion kassasta vastaavaksi.

Kerran kysyin Annikalta, että miksi hän ei toimi kuin Iiro Viinanen, joka vastasi jokaiselle rahanjakamista ehdottaneelle ministerikolleegalleen, että ok, kun kerrot myös mistä vastaava määrä leikataan. Annika kertoi olleensa vasta pikkutyttö kun Iiro Viinanen oli hallituksessa valtionvarainministerinä. Se vastaus selvitti miksi Annika toimi siten, kun toimi.

4

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin ja marinilla oli näitä avustajia kasapäin joiden pitää maksaa valtiolle eikä toisinpäin. He ovat velkaa tunaroinnista Suomen valtiolle.

    • Anonyymi

      Marinin hallituksen aikana koronakriisi , energiakriisi ja ukro pakolaiset maksoivat noin 20-30 miljardia . Tarkempia lukuja ei julkaista siksi kun marin voi olla politiikassa vielä 30 vuotta . Paras hallitus oli vuosikymmeniin .

    • Anonyymi

      Marin hoiti hommat hienosti. Harmi että saatiin sitten nämä tunarit Suomea tuhoamaan!

      Kaikki lähti heikkenemään koska hallitus itse tuottaa työttömyyden ja ajoi työllisyyden alas.

      Harmi että Marin ei saanut jatkaa, Suomi olisi nyt yhtä hyvässä iskussa kuin muut Euroopan maat.

      Paska hallitus tämä nykyinen!

      • Anonyymi

        Eli, kunpa saataisiin taas vasemmistohallitus ja meidän kepulaiset apupuolueeksi, eikös olisi hyvä?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe