Psykiatri kertoi mielipiteensä lääkkeistä

Voin allekirjoittaa tämän omassa elämässäni. Kun masennuslääkkeet aloitettiin tunsin niiden vaikutuksen muuttuneen n. 8-9 kuukauden kohdalla ja oloni muuttui huonompaan. Annosta nostettiin. Tämä johti taas jonkinasteiseen muutaman kuukauden buustiin olossa ja hiljalleen yhä yhä kasvaviin haittoihin. Tunsin yhtäkkiä kuin genitaalini olisivat menneet täysin tunnottomiksi.

Kokemukseni masennuslääkkeistä oli että ne tekivät elämäni epätasapainoisemmaksi vaikutuksen muuttuessa ja vieroitusoireineen. Alkuaikana olin medication spellbinding tilassa luullen että lääke on jotenkin tosi suotuisa,suotuisampi mitä olikaan. Tavoittelin aina samaa vaikutusta lääkkeistä mutta uskon että vaikutus on vain hetkellinen koska aivot adaptoituu lääkkeeseen ja sen vaikutus muuttuu ja heikkenee.

Usein ihmiset kehuvat lääkkeitään juuri alkuvaiheessa. Muutama hönö saattaa luulla lääkkeen olevan tehokas kun se pitää vieroitusoireita poissa koska tottakai saattaa olla itkuinen ja heittelevä olo vieroituksessa. Huumeistakin tulee henkisiä vieroitusoireita.

N. 10 vuoden sisällä masennuslääkevieroitus johti minut useisiin lääkkeisiin kun oireita lääkittiin ja toimintakyvyttömäksi. En ole koskaan ollut niin toimintakyvytön.

Lääkkeettömänä kaiken jälkeen tajusin että olisin todennäköisesti pärjännyt elämässäni paremmin ilman lääkkeitä.

Mitä olen seurannut useita psyykenlääkkeitä pitkään käyttävien ihmisten elämää, niin mieleen tulee että voi olla että lääkkeet ovat estäneet heitä voimasta paremmin. He ovat kellontarkassa riippuvuussuhteessa lääkkeisiinsä. Yksi annos unohtuu tai sen otto lykkäytyy niin tulee kauhea ahdistus. Jos mukana on lyhytvaikutteisempi lääke, annosten välilläkin olotila heittelee. Vuosien mittaan teho on kyseenalainen. Kun on paha olo yhtä lääkettä lisätään ja sitten on hankala sanoa enää mikä johtuu mistäkin jos 6 kuukauden sisällä olo menee vieläkin letargisemmaksi. Päälle vielä fyysisen sairauden hoitoon tarkoitetut lääkkeetja on entistä hankalampi sanoa enää mikä johtuu mistäkin.

Uskon aloituksessa esille tuotujen asioiden olevan totta ja pitävän paikkansa. Eli lääkkeistä ei ole ollut, lupaavan alun jälkeen, kohdallani mitään merkittävää hyötyä. Päinvastoin. Haittoja, eli anhedoniaa, ahdistuneisuutta, keskittymis/muistivaikeuksia, pahenevaa väsymystä, akatisiaa, tardiivia dyskinesiaa ja vaikea-asteista toimintakyvyttömyyttä on ollut jo yli 20 vuoden ajan. Monien edellä kertomieni oireiden takia sairastuin lopulta noin 10 vuoden kuluttua annetusta diagnoosista ja lääkkeiden aloittamisesta myös alkoholismiin.
Silti lääkärit suosittelivat minua ottamaan ja käyttämään säännöllisesti ja koko elämän ajan neuroleptejä.

Sain tarpeekseni yhä enemmän oireista ja lopetin neuroleptien käyttämisen. Oireita on toki vieläkin, mutta ei niin vakavina ja haittaavina. En tiedä, missä olisin, jos olisin vieläkin jatkanut lääkkeiden ottamista.

Minulla on ollut sama annos 39 vuotta lääkkeitä, eivätkä ole voimaansa menettäneet

Esimerkiksi skitsofreniaan hoitotuloksiin liittyvän meta-analyysin mukaan lääkkeettömyys oli systemaattisesti yhteydessä parempaan sosiaaliseen toimintakykyyn ja suurempaan todennäköisyyteen olla työelämässä. Vaikka pitkän aikavälin tutkimukset ovat yleensä naturalistisia, meta-analyysissa ei havaittu tutkimusasetelmalla eikä vinouman riskillä olevan vaikutusta yhteyteen, eli ajan kuluessa (yli kaksi vuotta) lääkkeettömyys vaikutti korreloivan paremman toimintakyvyn kanssa verrattuna lääkittyihin potilaisiin:

"In support of the validity of our effects, however, we did not find evidence that the study design or the risk of bias moderated the effect of maintenance vs. discontinuation/dose-reduction on social functioning in the subgroup analyses. "

Meta-analyysissa myös havaittiin, että kokeissa joissa lääkkeet lopetettiin nopeasti, lääkitys vaikutti suojaavan tehokkaammin skitsofrenian relapsilta kuin jos lopetus tehtiin asteittain. Kun kokeet joissa lopetus tehtiin hyvin lyhyessä ajassa poistettiin, relapsin riski laski lyhytkestoisissa RCT-kokeissa 3,26-kertaisesta 1,65-kertaiseksi:

"However, subgroup 2-level meta-analyses showed that whilst no differences were found for NRS (k = 5, n = 692, OR = 0.66, p = 0.343; 95% CI [0.28 to 1.57]), relapse was more likely after discontinuation than maintenance in RCTs (k = 24, n = 3970, OR = 3.26, p < 0.001; 95% CI [2.33 to 4.56]). This difference became smaller, yet
remained significant when all of the 12 aforementioned abrupt-switch placebo controlled efficacy trials were removed (k = 13, n = 933, OR = 1.65, p = 0.017; 95% CI [1.11 to 2.45]). "


Tämä tukee ajatusta, että relapsi usein sotketaan lääkityksen vieroitusoireisiin etenkin, kun tutkimuksissa käytetty relapsin määritelmä ei ole luotettava eikä viittaa kliinisesti merkitsevään psykoosiin. Tämä havaitsi Joanna Monrieff kumppaneineen tutkimuskatsauksessaan Definitions of relapse in trials comparing antipsychotic maintenance with discontinuation or reduction for schizophrenia spectrum disorders: A systematic review, jossa havaittiin että 82 tutkimuksesta löydettiin 54 eri määritelmää relapsille, ja vain kuusi niistä oli sekä luotettavia että kliinisesti relevantteja (viittasi olennaisesti psykoosiin, ei vain pari päivää kestäviin epämääräisiin oireisiin). On jännittävää, että alan tutkimuksessa ei ole kamalasti panostettu ydinoireiden koherenttiin määrittämiseen, vaan vakavana pidetyn sairauden kliininen relapsi voi viitata oikeastaan mihin vaan yleisoireiluun, jonka voi mitata kyselykaavakkeella ja joka ylittää tietyn pisterajan parin päivän ajan. Oikeasti sekaisin oleva ihminen ei edes pystyisi vastaamaan kysymyksiin, joiden vastaaminen on välttämätöntä relapsin tunnistamiseksi lääkekokeessa. Ajatella, jos minkä tahansa somaattisen sairauden uusiutumisen arvioimiseksi olisi kehitetty 54 eri määritelmää ja vain 6 niistä olisi sellaisia, että ne luotettavasti mittaisivat sitä, mitä niiden on tarkoitus mitata. Rintasyövän uusiutumisellekin olisi virkistävän monta määritelmää, ei sen aina tarvitsisi olla syöpäkasvaimen kehittyminen tai viitata mitenkään syöpäsoluihin kudoksissa. Ei ihme, että hoidon tulokset ovat heikentyneet vuosikymmenien aikana ja että kehitysmaissakin on paremmat hoitotulokset skitsofrenialle kuin länsimaissa. Tämän johdosta varmaan WHOn ja YK:n valtioille suunattussa mielenterveyspoliittisessa ohjeistuksessa Mental health, human rights and legislation varoitellaan biomedikaalisen psykiatrian haitallisesta vaikutuksesta kehittymättömien maiden väestön mielenterveyteen. Sen mukaan länsimainen reduktionistinen (biomedikaalinen ja individualistinen) lähestymiskulma voi olla haitallinen sekä yksilöille että kansoille, joilla voi olla omia perinteisiä tapoja ymmärtää mielenterveyttä:

"Furthermore, applying a Western reductionist approach to different cultures including Indigenous populations who may have their own conceptions and methods of approaching mental health, well-being and healing, may be detrimental both to the individual and the collective. "

Monet ihmiset käyttäytyy tosi oudosti nykyään ja huumausaineita käytetään enemmän kun koskaan.

Vääristynyt kehonkuva,narsismi, yliseksuaalisuus tulee mieleen ja semmoinen pinkeä ylivirittyneisyys jossa vaikuttaa kuitenkin et ihminen on ihan pihalla.

Kuinka yleistä mahtaa olla, että kokaiinia käytetään boostaamaan mielialaa silloinkin kun on jo mielialalääkkeet päällä?

Sorry vaan, mut en halua näitä itsetehostettuja sekokäyttäjiä tuonne liikenteeseen ja päättään asioista.

Minulle kirjoitettiin lääke 35 vuotta sitten. Käytän sitä nytkin samansuuruisena. Yksi ylimääräinen lääke tuli vaihdevuosissa, kun lopetin hormonit. Stressaannun, jos yritän vähentää tuota 35 vuotta sitten kirjoitettua lääkettä.