Minulla oli psykooseja, harhaluuloisuushäiriö joka muuttui psykoottisesta masennuksesta skitsoaffektiiviseksi, joka muuttui paranoidiseksi skitsofreniaksi, ollen välillä hoitoresistantti skitsofrenia.
Sitten on sekamuotoinen persoonallisuushäiriö, johon kuuluvat eristäytyvä ja estynyt persoona sekä sosiaalisten tilanteiden pelko.
Onko ihme, että viihdyn parhaiten kotona...
Sitten on sekamuotoinen persoonallisuushäiriö, johon kuuluvat eristäytyvä ja estynyt persoona sekä sosiaalisten tilanteiden pelko.
Onko ihme, että viihdyn parhaiten kotona...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Lähde kotoa ulos, eihän diagnoosit estä elämistä ja liikkumista.
Diagnooseista huolimatta olet ihminen, sisälläsi on aivan täysin elävä ja oleva ihminen.
Diagnoosit eivät tee ihmisestä sairasta, ei sairaampaa kuin mistä syystä diagnoosit on annettu. Pohjalla on sairauksia, joista on annettu ne diagnoosit, mutta et sinä itse ole diagnoosi, sinulla on diagnoosi.
Kysymyksesi on vähän hassu, koska eihän kukaan kerää mitään diagnooseja, joillekin niitä vain kertyy.
Rohkeasti vaan kotoa pihalle, näet ihmisiä, saat vähän liikuntaa, pirteyttä, ym.
Sairautesi ei kuitenkaan näy ulospäin, kukaan ei voi tietää tuolla ulkona, että olisit jotenkin sairas, että sinulla on diagnooseja.
Usko ja luota itseesi, älä vähättele itseäsi, sinullakin on ihmisarvo, ihan kuten kaikilla muillakin. Kaikkea hyvää sinulle.
Diagnoosit on annettu ihan oikeasta syystä. Esim mainitsemani persoonallisuushäiriöt todellakin estävät elämästä samanlaista elämää kuin valtaväestö. Ensin tuli ongelmat ja vasta sitten niille nimi ja selitys. Ei ne diagnoosit estäkään elämästä ja kyllä mä ulkoilen tarvittavan määrän. Ongelmat tulevat esiin, kun pitää toimia muiden kanssa vuorovaikutuksessa. Luepa huviksesi mitä oireita noilla häiriöillä on, kaikki täsmää minuun.
Ei minun tarvitse huvikseni lukea, koska olen itsekin kärsinyt psyykkisistä ongelmista, esim. skitsoaffektiivinen on diagnoosina, sekä epävakaa persoonallisuus.
Muistaakseni ensimmäisen kerran jouduin sairaalaan parikymppisenä, ja silloin oli tuo psykoottinen masennus. Tosin sen jälkeen en ole ollut koskaan masentunut.
Muistan omalta kohdaltanikin, kuinka jossain vaiheessa välttelin vuorovaikutustilanteita, kun oli vielä paha paniikkihäiriökin, jota valitettavasti aloin lääkitä päihteillä.
Jokainen tosin pärjää sairauksineen ja diagnooseineen omalla tavallaan, eihän siihen kukaan toinen voi oikein mitään sanoa.
Sinunkin kohdalla on hyvä se, että kaikesta huolimatta ulkoilet, ettet jää neljän seinän sisälle kokonaan.
Vuorovaikutustilanteitakaan ei pysty ihan aina välttämään, mutta kun sellaisestakin lopulta selviää ihan hyvin, niin voi vähän kehua itseään, että onnistuinpas.
Toisaalta myös, niitä omia oireita ei ole hyvä jatkuvasti tarkkailla, koska totta kai kaiken huomaa, jos keskittyy liikaa vain niihin.
Ja joka tapauksessa eläminen onnistuu, vaikka ei aina niin hyvin, mutta jos täytyy, niin sitten vähän huonommin. Mutta kyllä niinkin voi pärjätä.
Toivon kaikkea hyvää sinulle.