Olipa kerran Sana. Se Sana syntyi Jumalan Loputtomasta Armosta ihmisille, joilta puuttui henki ja elämä. Se koski syntiinlankeemusta, joka sai ihmisen vaipumaan pois Jumalasta. Tämä aikakausi, jota nyt elätte kuuluu luopumukselle. On maan matoja, joita riivaa vanhuus, joka poistaa kaikki ongelmat, kun lähdön hetki koittaa, kuinka moni on valmis hylkäämään kaiken sen, jonka eteen on tehnyt työtä ja jonka puolesta on kiivaillut.
No, se lähdön hetki koittaa kaikille. Niillekin, jotka kuuluvat saatanalle, joka on lihallinen ihminen. Ilman henkeä ihminen on kuollut ja kuopattu tai poltettu. Samantekevää kuinka elät, jos et kuulu Kristukselle vaivut unholaan ja joudut Kadotukseen. Vain Tosi Kristityt otetaan Taivaaseen. Te muut kuuluitte maalle, eikä Jumala päästä ihmistä taivaaseen, jos puuttuu Jumalan Sana, joka kuuluu Kristukselle.
Emmekä me hyväksy pilkkaajia, jonka järki on hulluutta ja jota vie eteenpäin se kiusa, joka kuuluu mahalle. Tehän, ette tiedä miten te olette olleet täällä, eikä teillä ole riittävästi tietoa, eikä taitoa, joka pitäisi teidät kaidalla tiellä. Ei kannattaisi ruveta Jumalan vastustajaksi. Se on kuoleman ja synnin takia Kadotus, ettekä te paljon muuta peri kuin kuoleman Kadotuksessa. Ei se usko kanna perille asti pilkkaajia, jotka eivät ole hurskaita vaan pelkästään maailmallisia.
Kristityn tulee elää Herran huoneessa ilman väheksyntää Kristuksen noudattamia arvoja vastaan, sillä ei Jumala antanut Kristusta tänne pelkästään kiusattavaksi, jos te ette rakasta Kristusta ja väheksytte Jumalan Sanaa ja syötte Kristittyjä, jotka pyrkivät noudattamaan Jumalan Sanaa, niin te ette voi elää kovin pitkään täällä. Te lähdette ennen ajan loppua, eikä Jumala säästä teitä Kadotukselta. Lopulta teiltä loppuu kaikki. Jumalattomat sortuu omaan hulluutensa.
Valtio ei noudata enää Jumalan lakeja. Te kerskutte jumalattomuudella. Homoseksuaalivähemmistöt, jotka ryvette saastassa ja pyritte antamaan toisille käärmeen, joka on saatana. Myrkkynne on tehnyt Suomesta sairaan kansan, joka poistuu täältä pian. Enkä minä anna armoa teille, jotka kulutatte maata täällä ja pilaatte toisten elämän roskallanne. Te, ette todellakaan jatka sukuanne miehenpuolet ja naisenpuolet ja muut Saatanan syömät ateistit.
Te olette Jumalan kasvojen edessä heittiöt, joiden pieru ja persereikä täyttää maan. Te tulette näkemään pian Kristuksen ja kerron jotakin minäkin olen siellä veljien kanssa ja kysyn Suomelta elitkö niinkuin Kristus vaatii, jos et vastaa tai valehtelet. Saat sen kohtalon, jonka luojamme antaa saatanalle. Armo on teille tuntematon, enkä aio sitä teille enää selittää...
No e Deus on omni potent que Iesus Cristo.
Onko selvä te olette loukanneet minua henkilökohtaisesti. Enkä minä ole yksin vaan Rakas Vapahtajani on täällä koko ajan. Oletteko te tietoisia, ettei Jumalan ihmisiä löydy enää Suomesta tarpeeksi vaan täällä elää jumalaton tyhjänpuhuja, joka ei osaa enää mitään tehdä. Sen takia Suomi tulee poistumaan maallisesta ajasta pian... Uudet sukupolvet ovat turmeltuneet. Jumala on antanut jo viestin, eikä se jää tähän. Teille on annettu armonaikaa, mutta aikanne on valunut hukkaan. Emmekä me rakasta teitä, jotka ette kuulu Kristukselle kuten kuuluu..
Te, ette ole Jumalan Lapsia... OMNI POTENT IESUS CRISTO ON DEUS..
No Excelsio Deo No Verbatum No Salvatore.. Amen.
ANGELUS DEI
VERBATUM DEI
Lopun aikojen Kristityt...
21
398
Vastaukset
- Anonyymi
Jumala rakastaa vain niitä, jotka kuuluvat Kristukselle. Katukaa syntejänne niin saatte Jumalan armon ja rakkauden. Se tarkoittaa sitä, että on luovuttava synnistä, joka sitoo sinut ihmiseen, jolla on pelkästään synti.
- Anonyymi
Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.
- Anonyymi
Suomi on Profeetta Hesekielin kirjan Googin joukon Mesek ja matkalla haudattujen joukkoon. Josta nouseminen on vaikea ellei mahdoton.
Myös Suomi on Jes. 25:6-12 kohdan Mooab joka kaatuu maan tomuun. Eli sen tuomitsee vanha lihallinen Aadami tomuksi eikä se enää nouse.
Nyt alkuun on Sodoma ja Gomorra nostettu tuomiolle tätä pahaa sukupolvea vastaan. Se tarkoittaa homojen ja murhamiesten nostamista tuomiolle tätä sukupolvea vastaan.
Ei ihme että hurskaat kauhistuvat menoa, mutta Jumalasta kaikki on lähtöisin. Hän pani liikkeelle suuren voimansa ja ottaa 2028 vallan Jumalan valtakuntana maailmassa.
Odottakaa! Poikaa.
Meno äityy yhä vielä islamin eskatologian mukaan. Maanteillä ja puistoissa avoimesti harjoitetaan seksiä. Tullaan kaikki aviorikosten todistajiksi, mutta emme voi tehdä mitään. Häpeää joudumme kantamaan sillä tämä on Babylonin porttoon jäävän osakin.
Kaikki maailman veri lankeaa 2020-2030 eläineiden päälle. Ilman Kristuksen sovitustyötä ei ole mitään mahdollisuutta selvitä. Hän on maailman pelastaja.- Anonyymi
Älä huoli on mahdollista saada armo Kristuksen Sovitustyön kautta. Islamin eskatologia ei koske Kristittyjä. Islamilaisilla ei ole Kristusta. Oletko sinä tietoinen Pyhästä Hengestä. Usko syntyy kuulemisesta ja oletko sinä uskossa. Turha paasaus pois, jos haluat tehdä Jumalan työtä. Opi tuntemaan Pyhä Henki. Jumala on yhä täällä Jumalan Sanassa, eikä mitään tapahdu vuonna 2028. Olet rienaaja, joka haluaa vesittää Pyhän Hengen työ. Olet näitä pilkkaajia ateisteja, joita kohtaa Kadotus. Hei islamin uskoinen eskatologi, ei kuulu Kristukselle..
Älä puhu roskaasi moabista, sinä pakana Suomi. Ateistit haluavat aina ottaa, jotain epäoleellista Vanhasta Testamentista. Tehän, ette tunne Jumalaa lainkaan. Tehän kuulutte pelkästään niihin Kadotuksen ihmisiin. Olisi parasta tyytyä osaansa ja lukea Evankeliumeja. Ota opikseksesi äläkä rienaa Elävää Jumalan Sanaa Kristuksessa. Sinä olet paheellinen ihminen, joka joudut Kadotukseen. Älä puhu enää roskaasi vaan lue Evankeliumeja ja Uutta Testamenttia. Äläkä ole homoseksuaali, äläkä niiden paheiden kannattaja, äläkä ateisti...
Nova No versum Deo. Deo inbilitare est concert non habitare Spiritus...
ANGELUS DEI
VERBATUM DEI
- Anonyymi
Mitä aineita olet imenyt?
- Anonyymi
Hiljaa, no loppusi on Kadotus.... Me emme Siunaa sinua. On mahdollista, että Jumalan on annettava sinulle Kadotus, sillä sinä et opi mitään. Kuolema on sinulle armollinen. Kiitos Jumalan armosta niille, jotka häntä vihaavat.. Kadotus...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hiljaa, no loppusi on Kadotus.... Me emme Siunaa sinua. On mahdollista, että Jumalan on annettava sinulle Kadotus, sillä sinä et opi mitään. Kuolema on sinulle armollinen. Kiitos Jumalan armosta niille, jotka häntä vihaavat.. Kadotus...
Oletko harkinnut ottaa yhteyttä paikkakuntasi mielenterveyspalveluihin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko harkinnut ottaa yhteyttä paikkakuntasi mielenterveyspalveluihin?
Kuule, oletko sinä ajatellut ottaa vastaan Kristus Jumalan Sanassa mieletön sairas mieli... Äläkä puhui muuta kuin, jos haluat tuntea Jumalan Kristuksessa..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuule, oletko sinä ajatellut ottaa vastaan Kristus Jumalan Sanassa mieletön sairas mieli... Äläkä puhui muuta kuin, jos haluat tuntea Jumalan Kristuksessa..
En ole, en ole koskaan tuntenut tarvetta uskoa itse keksittyihin mielikuvitusolentoihin.
Mistä sinun tarpeesi on tullut?
"Jumalattomien", seksuaalivähemmistöjen - ja koko Suomen - uhkailu lyhyellä elämällä ja "Kadotuksella", mitä se sitten tarkoittaakaan, on harvinaisen vastenmielistä tekstiä, joka kertoo hyvin sairaasta mielestä. Tuosta tuli mieleen, ettet ehkä naputa näitä aivopierujasi ihan selvin päin.
"Onko selvä te olette loukanneet minua henkilökohtaisesti. "
Ketähän sekin mahtaa kiinnostaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole, en ole koskaan tuntenut tarvetta uskoa itse keksittyihin mielikuvitusolentoihin.
Mistä sinun tarpeesi on tullut?
"Jumalattomien", seksuaalivähemmistöjen - ja koko Suomen - uhkailu lyhyellä elämällä ja "Kadotuksella", mitä se sitten tarkoittaakaan, on harvinaisen vastenmielistä tekstiä, joka kertoo hyvin sairaasta mielestä. Tuosta tuli mieleen, ettet ehkä naputa näitä aivopierujasi ihan selvin päin.
"Onko selvä te olette loukanneet minua henkilökohtaisesti. "
Ketähän sekin mahtaa kiinnostaa?No, se kiinnostaa sinua sairas mieli. Henkilökohtaisesti kiinnostaa Pyhää Henkeä ja se otetaan sinulta pois, koska et uskonut riittävästi Jumalan Sanaan.. Valitan, mutta tämä Jumalan Sana ei muutu, jos se on sinulle vastenmielistä, niin Kadotus on riittävä paikka sinulle Suomi, mutta erään asian sinulle sanon sinä kuolet nyt, koska et ymmärtänyt Jumalaa, joka välitti tämän viestin ihminen. Se rivous otetaan teiltä kaikilta pois Jeesuksen Kristuksen Sanoin: "Isä anna heille anteeksi, sillä he eivät ymmärtäneet kuka on Jumalan Sana. JEESUS KRISTUS.."
ANGELUS DEI
VERBATUM DEI - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, se kiinnostaa sinua sairas mieli. Henkilökohtaisesti kiinnostaa Pyhää Henkeä ja se otetaan sinulta pois, koska et uskonut riittävästi Jumalan Sanaan.. Valitan, mutta tämä Jumalan Sana ei muutu, jos se on sinulle vastenmielistä, niin Kadotus on riittävä paikka sinulle Suomi, mutta erään asian sinulle sanon sinä kuolet nyt, koska et ymmärtänyt Jumalaa, joka välitti tämän viestin ihminen. Se rivous otetaan teiltä kaikilta pois Jeesuksen Kristuksen Sanoin: "Isä anna heille anteeksi, sillä he eivät ymmärtäneet kuka on Jumalan Sana. JEESUS KRISTUS.."
ANGELUS DEI
VERBATUM DEIAjatuksesi ja suomesi ovat siinä kunnossa, että olet joko täysin sekaisin tai sitten puppugeneraattoria käyttävä botti. Eikä ihan viimeisintä mallia.
- Anonyymi
Älä huoli on mahdollista saada armo Kristuksen Sovitustyön kautta. Islamin eskatologia ei koske Kristittyjä. Islamilaisilla ei ole Kristusta. Oletko sinä tietoinen Pyhästä Hengestä. Usko syntyy kuulemisesta ja oletko sinä uskossa. Turha paasaus pois, jos haluat tehdä Jumalan työtä. Opi tuntemaan Pyhä Henki. Jumala on yhä täällä Jumalan Sanassa, eikä mitään tapahdu vuonna 2028. Olet rienaaja, joka haluaa vesittää Pyhän Hengen työ. Olet näitä pilkkaajia ateisteja, joita kohtaa Kadotus. Hei islamin uskoinen eskatologi, ei kuulu Kristukselle..
Älä puhu roskaasi moabista, sinä pakana Suomi. Ateistit haluavat aina ottaa, jotain epäoleellista Vanhasta Testamentista. Tehän, ette tunne Jumalaa lainkaan. Tehän kuulutte pelkästään niihin Kadotuksen ihmisiin. Olisi parasta tyytyä osaansa ja lukea Evankeliumeja. Ota opiksesi äläkä rienaa Elävää Jumalan Sanaa Kristuksessa. Sinä olet paheellinen ihminen, joka joudut Kadotukseen. Älä puhu enää roskaasi vaan lue Evankeliumeja ja Uutta Testamenttia. Äläkä ole homoseksuaali, äläkä niiden paheiden kannattaja, äläkä ateisti...
Nova No versum Deo. Deo inbilitare est concert non habitare Spiritus...
ANGELUS DEI
VERBATUM DEI- Anonyymi
Älä enää puhu muuta kuin sen, jota me olemme opettaneet sinulle ateisti Evankeliumeissa, sillä siinä on ainut pelastustie jumalattomille, joilla ei ole kuin lihallinen ihminen saatanassa, jos et halua löytää Kristusta, joudut Kadotukseen.
Nova No versum Deo. Deo inbilitare est concert non habitare Spiritus...
ANGELUS DEI
VERBATUM DEI
- Anonyymi
Isä, jos sinä haluat , ota tämä malja minulta pois. Älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni vaan sinun.
Hän itse on asettanut maljan syntien anteeksiantamusta varten. Ja on itsekin osallinen siihen. Niin puhuin turhan kovia sanoja ja kiroominen mielessäni. Anteeksi Se. Olen vihastunut muihin kun rauhaani on pilkaten häiritty. Vaikka pitäisi iloita kun pilkataan.
Olen ollut mieletön kun olen hyljännyt evankeliumin tärkeitä neuvoja. Pyydän anteeksi ja kiitän antamistanne neuvoista keskittyä evankeliumiin.- Anonyymi
Kiitos ja Jumalan Siunausta Sinulle Rakas Lapsi...
- Anonyymi
Iesus Cristo est nombre fili Deus..
- Anonyymi
No Sempre Deo egilit Deus... ANGELUS DEI
- Anonyymi
Kolme sanaa sinulle ole ilman Jumalan Sanaa ja joudu kadotukseen, sillä sinua ei siunata, jos et usko Herraamme ja Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen ja hänen Sovitustyöhönsä ristillä, joka on osoitus Jumalan ylitsevuotavasta armosta syntisille ihmisille. Amen.
Noudata Jumalan Sanaa ja elä nuhteettomasti, niin voit löytää Jumalan Sanan Pyhässä Hengessä. Kuulut silloin Kristukselle ja olet Jumalan Lapsi.- Anonyymi
"sillä sinua ei siunata"
Ja jos minua ei siunata, se liikuttaa sinua tarkalleen millä tavalla?
- Anonyymi
Ei ole helppoa lukea Uutta Testamenttia, jos ei ole onnistunut löytämään aikaisemmin muuta aikaa kuin ihmisen aika. Eikä ole helppoa kiinnostua asiasta tässä nykyajassa, kuitenkin olisi hyvä löytää muitakin arvoja kuin ne, jotka liittyvät uusavuttomuuteen Uuden Testamentin suhteen. En halua yleistää, mutta on parempi katsoa kuin katua.
- Anonyymi
No Verbatum Dei Ecclestore Vox Novum Testamentum per amore lei.
Amore Vox Deus Verbatum Iesus Cristo. Novum Testamentum per lei novum ecclestore. Amen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2926436Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652019- 1801780
- 1191251
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141235Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681153Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71116Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411011RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j521009Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962