Tilanne ohi, pikku homma. 12 ikkunaa, saunat ja muut vielä.
Ei sitä ikkunanpesijää täältä löytynyt
Anonyymi-ap
11453
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sitä kun on yksin, sitä on tiedän.
Sitä kun on yksin, sitä on tiedän.
Mukavasti toistoa.
Joo. Väitti tossa kesällä että oli ne itse lopulta pessyt. Nyt ne on siis vieläkin likaisemmat. Voisi varmaan luvata muutaman timantin naimakaupat ja pari maasturia niin saisi taas asunnon siistiksi seuraavaa kesää varten että voi taas bilettää kavereiden kanssa. Viekotella montaa eri naista. Ihan yhtä tyhjän kanssa nämä kaikki maajussit. Pysykää naiset viisaina. Annetaan herrojen ostaa kun niillä on rahaa.
Mikähän sinullakin on? Olen toissakesän jälkeen pessyt itse ikkunani varman kohta kymmenen kertaa. Meillä ei biletetä vaan tehdään vain arkisia mutta mukavia asioita.
Kertakäyttökäsineet käteen jotteivät sormet tahraa laseja. Lopuksi on jynssättävä jokaisen lasin reunat kuivalla liinalla puhtaiksi. Oikein likainen ikkuna kannattaa pyyhkiä ensin kostealla rätillä ennen kuin sen pesee erityislaitteilla. Jonkinlainen lastasysteemi siinä täytyy mukana olla. Itse pesin ne ennen kuin säät kylmenivät eli silloin oli oikeastaan vielä kesä.
En minä sormilla lasiin koske. Kolmella rätillä pesen. Ei siinä mitään erityislaitteita tarvitse. Oli se minullakin lastakuivaus, mutta totesin turhaksi viirut vain jäi. Pilvinen päivä ja siitä puhdasta tuli.
Voisin, mutta pystytkö hallitsemaan itseäsi?
Pitäisikö ihan nakuna ,noin niinkö? Häh?
Joka 3 vuosi riittää pesu jos asuu maalla.Maisemia näkee ihan ulos mennessään.
Sisälle ei tarvii edes nähdä.
Monesti kesää pesen ja jo keväällä suursiivouksen aikaan. Nyt syksyisin pesasin kun linnut ikkunoihin lensi. Hyönteisetkin sotkeneet tähän asti ja nyt kirkas tulevaisuus tältä osin.