Minun puolueessani ei sallita minkään asteista homostelua. Siksi erosin persuista ja liityin Kristillisdemokraatteihin, joka näyttää jääneen ainoaksi terveeksi puolueeksi Suomessa.
Ruutupaitahomon vuoksi erosin persuista
Anonyymi-ap
20180
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Lähekkö päivin vetämällä toivioretkelle Gazaan ?. Israel on luvannut kunnon varusteet .
Kuumaa terästä niskaan?
Ehkä homostelun kannalta kd onkin ainoa terve, mutta muuten sekin puolue on lähinnä tyttöjen puuhastelemaa holhousta täynnä, joka ei juuri vasureista eroa muuten kuin taustaideologialtaan.
Toveri Punikki tekeytyy Perussuomalaiseksi !
Yksinkertaista koulupoikalogiikkaa.
ha-ha- haa
Kiinni jäit !
Jos joku haluaisi jostain syystä tekeytyä tyypilliseksi persuksi, oletettavin henkilö olisi tietysti Hakkarainen.
Teukka kertoo laittaneensa korkin kiinni (ties monennenko kerran) ja keskittyneensä hartauden harjoitukseen, jos oikein yhtä viime ajan uutista muistan.
Moni on juuri siksi liittynyt.
Kristillisdemokraateissa on suhteessa kaikkein eniten homoja, he ovat piilohomoja järjestään.
Menit ojasta allikkoon.
Mistä tietosi on kotoisin? Perussuomalaisten trollitehtaalta?
Mistä tietosi on kotoisin? Perussuomalaisten trollitehtaalta? Vai miten ihmeessä voit tietää?
Allikko = joukko Alla Pugatsevia
Kirkonmiesten rikoshistoriasta, oikeuslaitoksemme arkistosta.
Ruutupaitahomo ei noudattanut eduskunnan pukeutumissääntöjä, Halla-aho ei puuttunut.
HaIIa-aho on pelkkä anaaIitappi sivarineidon persaukossa.
Halla-aho tykkää kun puolueessa on nuoria homopoikia.
Halla-ahon mielestä esimerkiksi skinheadit ovat kaikki homoja.
sanoo gaymoktar
Ei työnteko Perussuomalaiselle puolueelle tarkoita trollausta.
Nyt Trollataan Perussuomalaisten puolue uudelleen suureksi. 💪
Ristillisyys on ollut Italiassa kuoripoikien ikeenä 1000 vuotta . Sama toiminta Lapin ja Oulun lääneissä .
Perussuomalaisten Miesten välinen seksi on puhdasta, ei homoilua.
ap on gay vassari