Jaksoivat synnyttää lapset ja hoitaa kodin.
Nykyiset naiset vain valittavat ja keskittyvät itseensä. Lapsia eivät huoli.
Näin huonolla naisaineksella ei Suomella ole tulevaisuutta.
Nykyiset naiset vain valittavat ja keskittyvät itseensä. Lapsia eivät huoli.
Näin huonolla naisaineksella ei Suomella ole tulevaisuutta.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Ei niitä kakaroita olisi tehty aikoinaankaan paria enempää, mutta kun ei ollut ehkäisyä.
Kun suomalainen mies on tunnetusti heikko sängyssä, niin mitäpä naiset heikomminkoulutetuilla ukoilla tekisivätkään. Pelkkä rasite.
Spermapankista laatusiittiöitä ja nainen pärjää omillaan.
Naisilla on niin pitkät kynnet kuin puukon terät. Ei niillä voi vauvaan koskea.
Meillä perussuomalaisissa nainen on ensisijaisesti synnytyskone ja vasta toissijaisesti nainen.
Puhut sontaa!
Nykyisin kaikki ovat Tytti Tuppuraisia, etenkin yli 50 vuotiaat.
Tytti onkin naisille erinomainen esimerkki.
Upeat sääret. Mitähän niiden yhtymäkohdasta löytyy?
Crossfit naiset valtavine muskeleineen pieksee kotisohva miehet mennen tullen
Porvaristolla oli ennen vanhaankin palkattu lastenhoitaja, jottei rouvien tarvinnut liata käsiään.
Meilläkin kävi siivooja kerran viikossa, vaikka äiti oli kotiäiti.
Joka toinen nuori nainenhan taitaa olla nykyään somevaikuttaja?
Kommunismi valtaa maailmaa. Lapset laitetaan jo pieninä kommuunin hoidettaviksi. Kommunismia on koitettu piilottaa nimeämällä se päivähoidoksi ja varhaiskasvatukseksi.
Todellakin. Yks Sanna Marinkin ruikutti, että ku mäki oon vaan ihminen ja iha vaa olutta otin. Ihme kakara.
Niin mites lapset muka kasvattaa lapsia?
Ei ole mitään valittamista. Oma tupa - oma lupa - oma ammatti - oma elämä.
Totta. Työläisäidit ja maalaisäidit tekivät kahta työtä, maalla molempia palkatta.
Kyllä sitä kerkesi olla tehtaassa töissä, ommella pojille vaatteet ja kerätä puolukat metsistä.
Herroilla oli parempi palkka ja äidit olivat kotiäitejä. Hienoja. Kävivät kampaajalla joka viikko. Ja niillä oli tosiaan kotiapulainen joka siivosi ja laittoi ruokaa.
Ollaan me siitä kehitytty. Meillä koulutetaan kaikki lapset. Kyllä naisissa edelleenkin on noita lätkävaimokandidaatteja, jotka ikäänkin kehittää itseään, pääosin kehoaan, että saisivat rikkaan äijän.
Suurin osa on kasvatettu omillaan toimeentulevaksi ja hankkimaan oma ammatti oman kiinnostuksen mukaan. Kun ei nykymaailmassa voi luottaa toisen siivellä elämiseen.
Ja Suomessa kohtuullisen elintason on saanut sillä, että molemmat käy kokopäivätöissä. Sillai tavalliset ovat saaneet asuntolainansa maksettua. Muistan ajan, jolloin mun palkka meni lainoihin ja ruokaan. Ja olin se isompituloinen ja nainen.
Naiset on vahvoja. Nykyään fiksuja ja koulutettuja.
Naiset on nykyään tyhmempiä itsekkäämpiä narsisteja oikeastaan ei edes naisia.
Vitsejä ja ketään miestä tuskin moiset kiinnostaa
Luulevat olevansa jotain vain tajutakseen eräänä päivänä burnoutissa olevansa kusetettu nollia.
Äärifasistille Purralle nykyiset naiset ovat kauhistus, koska hänen mielestään miehen pitää päättää kuinka nainen elää.
Tuskin vahvatahtoinen Purra on miehen komenneltavissa.
Ukothan se on pieksäneet tuohon kuntoon. Juopottelut toki vahvasti mukana, kuten elävänä syntyneiden osuus kokonaismäärästä osoittaa. Päihdeongelmia on muillakain persueukoilla, josta seurauksena keharilapsia.
Kylläpäs pursuilet taas valheellista vihapuhetta, kertoo, että sinun ei ole hyvä olla. Oman mielenterveytesikin kannalta ei kannata kerätä tuollaisia kiukkutunteita jotakin henkilöä tai henkiläöitä kohtaan, kannattaa relata ja siirtää ajatukset ärsytyksen kohteista muualle, jotta eti räjähdä ja silloin on vasta paha olla, et pysy enää housuissasi.
Miksi joillakin on taipumus purkaa huonoja tunteitaan johonkin täysin tuntemattomaan henkilöön?Tuollaista olen havainnut nimenomaan viherpunakannattajissa.
Olisiko se niin, että punavihreät elävät epätasopainossa tunteillen koko elämänsä, kun heillä ei järkeä saa käyttää?
Ei ole hyvä kenellekään olla liian tunteellinen ei varsinkaan kerätä niitä huonoja tunteita sisäänsä, jotta ne ihan pursuilevat yli, hyviä tunteita kyllä saa olla, mutta ne näyttävät puuttuvan punavihreillä ainakin kirjoituksista. Ja sitenhän kirjoitetaan, mitä tunnetaan.
Alatalo laulaa osuvasti, tytöt tahtoo pitää hauskaa - nykyään.