Maatalous Suomen suuri saastuttaja tuhoaa Saaristomeren veden ja ilman

Anonyymi-ap

Suomen metsien hiilinielut ovat vähentyneet merkittävästi, kertoo The Guardian.

Suomen luonto on vuosikymmenten ajan sitonut enemmän hiilidioksidia kuin päästänyt sitä ilmakehään. Noin vuodesta 2010 lähtien nieluihin varastoitunut hiilidioksidimäärä on kuitenkin vähentynyt.

Vuosien 2009 ja 2022 välisenä aikana metsien hiilinielut olivat vähentyneet jopa 90 prosenttia, The Guardian kertoo. Vuosina 2021 ja 2022 maankäyttösektori muuttui nettonielusta nettopäästölähteeksi.

Suomi ei saa ostaa puuta Venäjältä ja nyt täytyy hakata kotimaista, nielut kuolee kilvan hakkuiden kanssa.
Sari Essayah lisää sonnan määrää Varsinais Suomen pelloissa mikä lisää Saaristomeren ilman ja veden saastumista.
Kalliiksi tulee maa ja metsätalous Suomen veronmaksajille

6

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näin se on. Muualla maailman maiss ei ole nautoja niin paljon kuin meillä. Useimmissa maissa ei ole ollenkaan.

    • Anonyymi

      Mites se on, kun on uutisoitu (hyssytelty tosin enimmäkseen), että kauppa jättää biojätteiden sekaan muovijätteet ja ne ohjautuvat lannoitteiden mukana peltoon. Tämä on maatalouden ja viljelijän vika? Miksi ei kauppaa uskalleta laittaa tilille ja sakottaa? Siksi, kun maaseutu ja maatalous on kaiken pahan juuri?

      • Anonyymi

        Tuo on totta joka sana


    • Anonyymi

      Miksi kaadetaan puita ja rakennetaan kauppa- ja varastohalleja sekä laajennetaan kaupunkien asuinalueita ja jätetään olemassa olevat ränsistymään paikoilleen? Tuhlataan tällaisella maankäytöllä tuplaten pinta-alaa ja luontoa. Tämä aiheuttaa suurta luontokatoa ja vähentää hiilinielua. Mutta kun kaupunkilainen ja grynderi haluavat sen 2022 rakennetun betonihirviön sijaan uuden. Maaseudulla sentään istutetaan puita tilalle, kaupungit jättävät asfalttipintaisiksi rojuvarastoiksi.

    • Anonyymi

      Ei kannata kaikkia satuja uskoa

    • Anonyymi

      Lopetaan metsäteollisuus ja maatalous ja mennään kaikki Kelan asiakkaiksi. Luonto kiittää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      901
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe