Avohakkuisiin tuntuva haittavero

Hehtaarien mukaan. Itse olen niistä pääasiassa luopunut ja moni muukin kaupunkilainen metsänomistaja.
MHY:tkään ei asiasta enää mussuta. Niissäkin on ymmärretty maailman muuttuneen.
Kepulit vaan pistää metsää lakoon vaikka asuinalueiden viheralueilla.
23256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Jokainen metsänomistaja maksakoon itselleen omista metsistään. Ulkopuolisille selittäjille sakot metsän omistajien saatavaksi.

Äänestä
  • Aloittaja

    Yksityisomistuksen suoja ei oikeuta ympäristön tuhoamiseen. Tämä.nähtiin raakkutapauksessa.
    Näitä tullaan lähivuosina käsittelemään käräjillä.eli metsänomistaja voidaan haastaa ympäristö rikoksesta avohakkuiden takia.

    Äänestä

Laisillesi piiperoille tulee pikimmin asettaa merkittävä haittavero. Olette te siinämäärin haitallisia elinkeinoelämälle ja ihmisten omaisuudelle.

Äänestä
  • Kokoomus ja persut ovatkin jo tukistelleet kotiin elätettäviä mutta toisten omaisuuden suojelioissa on merkittävä potentiaali verotukselle.

    Äänestä

  • Kepulin omaisuus on tukiaisilla tehtyä joten ei kannata kauheasti suuta soittaa.
    Ja se laatikko Volvo on tosi mauton.
    Lakimieheni selvittää parastaikaa voidaanko avohakkuista haastaa ympäristörikoksena?

    Äänestä

  • Kimo.Tekki kirjoitti:

    Kepulin omaisuus on tukiaisilla tehtyä joten ei kannata kauheasti suuta soittaa.
    Ja se laatikko Volvo on tosi mauton.
    Lakimieheni selvittää parastaikaa voidaanko avohakkuista haastaa ympäristörikoksena?

    Muista palkata riittävän kallis lakimies, kuten ääliöiden kuuluukin.

    Jotenkin ei voi välttyä ajatukselta sinun olevan persaukinen yhteiskunnan elätti?

    Ja mikä intressi sinulla on ko. asiaa selvittää?
    Megalomaniako?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ja mikä intressi sinulla on ko. asiaa selvittää?
    Megalomaniako?

    Pysy kepuli asiassa jos osaat.
    Palstan on siistiydyttävä junttien törkeilyistä!

    Intressini on tuhota Maalaisliitto.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Muista palkata riittävän kallis lakimies, kuten ääliöiden kuuluukin.

    Jotenkin ei voi välttyä ajatukselta sinun olevan persaukinen yhteiskunnan elätti?

    Kepureppanalta tyypillistä solvaamista.
    No kansakoulun oppimäärällä ei voi enempää vaatia.

    Tukieemelin ei paljon kannata eläteistä puhua.

    Äänestä

  • Kimo.Tekki kirjoitti:

    Pysy kepuli asiassa jos osaat.
    Palstan on siistiydyttävä junttien törkeilyistä!

    Intressini on tuhota Maalaisliitto.

    Motiivisi vakuttaa hmm, melko megalomaaniselta.
    Lakimiehet nauravat matkalla pankkiin lypsäessään kaltaisiasi höpsähtäneitä.
    Vaikka tuskin sinä mitään toimeksiantoa olet edes tehnyt, pelkkää tuuleen huutelua juttusi ovat.
    Onnea vaan kepun kaatoon, "Don Quijote" :-)

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Eikös tuolla pallomekkopojalla ollut se yhteinen lakimiehensä pankkomajurin kanssa? Kumpikin uhkailee välillä milloin mistäkin :)))

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Eikös tuolla pallomekkopojalla ollut se yhteinen lakimiehensä pankkomajurin kanssa? Kumpikin uhkailee välillä milloin mistäkin :)))

    Kusipilkkihaalari luulee Polka Dotia pallomekoksi.
    Juntti.

    Äänestä

Jatkuvan kasvun menetelmää voitaisiin tukea esimerkiksi verohelpotuksilla. Silloin kaikki olisivat tyytyväisiä. Metsänhoitokin pääsisi kummallisuuksista ja rajoituksista kuten säästöpuuryhmistä, suoja-alueista, kyntämisestä ja suurelta osin taimien istuttamisesta. Ties mitä muita etuja syntyisikään.

Äänestä
  • Juuri näin. Kepulit on vähän ajastaan jäljessä

    Äänestä

  • Niin, porkkanaa kepin sijaan. Sieltä täältä kaatelu tulee paljon kalliimmaksi kuin normaali talousmetsän kaato. Siksi ylimääräiset kulut pitää voida vähentää verotuksessa.

    Äänestä

Paljonko Helsingin pitäisi maksaa puistojensa ja rantojensa tuhoamisesta?

Äänestä

Heh, kaipa se " lakimiehesi" osaa neuvoa että ryhmäkanne on varteenotettava keino kun tavoitteenasi on osoittaa avohakkuiden olevan lainvastaisia.

Varaudu rahanmenoon tämän ja muiden hybriksessä suunnittelemiesi "kepu-operaatioden" kohdalla ... mutta ainahan voit myydä polkupyöräsi :-)

Tosin niilläkään rahoilla et kovin pitkälle "asiaasi" edistä, mokoma tyhjänjauhaja.

Äänestä

Ai se on poliittinen valinta tuo metsän uudistus.
Voivoi vasuri. Tutki hieman tarkemmin miten metsiä uudistetaan kestävästi.

Äänestä
  • Vinkkasin jo parille tutulle poliitikolle avohakkuiden kriminalisoinnista.
    PARASTA ASIASSA ON ETTÄ KEPUJUNTTI JOUTUU VARARIKKOON JA ULOSOTTOON.
    VOUTI VIE LAATIKON JA LAATIKKO VOLVON!

    VOI ETTÄ TEKEE AJATUSKIN TUKIAISVENKULASTA OSTARIA SIIVOAMASSA.HYVÄÄ.!!!!

    JA VASURI TYÖNJOHTAJANA KÄSKEE!!!!

    Äänestä

  • Kimo.Tekki kirjoitti:

    Vinkkasin jo parille tutulle poliitikolle avohakkuiden kriminalisoinnista.
    PARASTA ASIASSA ON ETTÄ KEPUJUNTTI JOUTUU VARARIKKOON JA ULOSOTTOON.
    VOUTI VIE LAATIKON JA LAATIKKO VOLVON!

    VOI ETTÄ TEKEE AJATUSKIN TUKIAISVENKULASTA OSTARIA SIIVOAMASSA.HYVÄÄ.!!!!

    JA VASURI TYÖNJOHTAJANA KÄSKEE!!!!

    Sulla on kyllä ketjut tosi löysällä.

    Äänestä

  • Tommosta se on perskepupaskan argumentointi
    Toivottavasti menee tiloja konkurssiin.

    Äänestä

Kyllä nyt kannattaa hakata kaikki metsät sileeksi,niillä ei kohta ole mitään arvoa ,kun lahtareiden sotakiima yltyy teoiksi🤔

Äänestä
  • Viherpunikkien 'metsänsuojelukiima' ja politikoijareiden sotakiima yhdessä vie Suomen metsiltä arvon. Toinen tuhoaa niiden taloudellisen käytön, toinen tuhoaa ne. Parempi kaataa alas kaikki. Siitä voi sitten myydä polttopuiksi, kun saavat aikaan sen sähkökatkoksen, joka jatkuu ja jatkuu. USA:aanhan sitä ennakoidaan juuri vaalien alle.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Kemo.Tikki kirjoitti:

Hehtaarien mukaan. Itse olen niistä pääasiassa luopunut ja moni muukin kaupunkilainen metsänomistaja.
MHY:tkään ei asiasta enää mussuta. Niissäkin on ymmärretty maailman muuttuneen.
Kepulit vaan pistää metsää lakoon vaikka asuinalueiden viheralueilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu