Henkisesti terve ihminen ei alennu pilkkaamiseen.
Jos on omat asiat kunnossa, suo sen mahdollisuuden ja oikeuden myös muille. Pilkkaajahan kokee suunnatonta alemmuutta ja yrittää muita alaspainamalla päästä heidän tasolleen tai edes lähelle heitä.
Pilkkaaminen nousee myös kateudesta. Pilkkaaja kokee olevansa heikommassa asemassa kuin jotkut tietyt henkilöt ja siksi hän pyrkii pilkan avulla uskottelemaan itselleen, että nämä ovat huonoja ja epäonnistuneita, jolloin hän kokee suggeroinnin avulla luulevansa, että onkin heitä parempi ja ylemmällä tasolla.
Pilkkaaja on alituisessa velan tunteessa henkisesti. Hän kuvittelee pilkan avulla maksavansa tätä velkaa, mutta se ei onnistu, sillä pilkkaaja vahingoittaa loppujen lopuksi vain itseään.
Hän rapauttaa pilkkaamisella ja muita halveksumalla omaa henkisyyttään ja moraaliaan, jolloin lopputuloksena on aina vain heikompi itsetunto ja itsekunnioitus.
Jos on omat asiat kunnossa, suo sen mahdollisuuden ja oikeuden myös muille. Pilkkaajahan kokee suunnatonta alemmuutta ja yrittää muita alaspainamalla päästä heidän tasolleen tai edes lähelle heitä.
Pilkkaaminen nousee myös kateudesta. Pilkkaaja kokee olevansa heikommassa asemassa kuin jotkut tietyt henkilöt ja siksi hän pyrkii pilkan avulla uskottelemaan itselleen, että nämä ovat huonoja ja epäonnistuneita, jolloin hän kokee suggeroinnin avulla luulevansa, että onkin heitä parempi ja ylemmällä tasolla.
Pilkkaaja on alituisessa velan tunteessa henkisesti. Hän kuvittelee pilkan avulla maksavansa tätä velkaa, mutta se ei onnistu, sillä pilkkaaja vahingoittaa loppujen lopuksi vain itseään.
Hän rapauttaa pilkkaamisella ja muita halveksumalla omaa henkisyyttään ja moraaliaan, jolloin lopputuloksena on aina vain heikompi itsetunto ja itsekunnioitus.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Näinhän se menee. Pilkkaajat yrittävät täyttää sisäistä vajettaan.
Pilkkaajat ovat ymmärrykseltään alikehittyneitä. Heihin pitää suhtautua säälien ja kärsivällisesti, vaikka tosin muutosta parempaan heidän kohdallaan tuskin tapahtuu.
Totta.
Miksi nuoleskelet jatkuvasti omia kommenttejasi, käsitätkö mitä se sinusta kertoo?
Sananl. 3:34
Hän pilkkaa pilkkaajia; mutta nöyrille hän antaa armon.
Jeesus pelastaa syntisiä!
Helluntailaisethan täällä pilkkaa työkseen kristittyjen lapsien saamaa pyhää kastetta nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.
Jaak. 2:7
Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]
Voi Teuvo sinua! Miten sinä kehtaat! Kyllä sinun pitää katsoa nyt hyvin tarkasti peiliin ja tehdä sydämestäsi parannusta, mutta pystytkö siihen enää?
Niin monesti on sinua katumukseen kehotettu herjoistasi, mutta sinä vaan haluat niistä pitää kiinni. Mitä ihmettä sinulle on tapahtunut?
Kateus? Katkeruus? Muuta?
Ihan todella sinun pitää nähdä, että sinunkin elämäsi on rajallinen ja sitä ennen sinunkin pitää laittaa asiasi kuntoon ensisijaisesti Jumalan kanssa.
Mutta hei, Teuvo ON trolli. Senhän me kaikki tiedämme. Se yrittää vaan ärsyttää ja hämmentää.
Trolleja on useimmilla palstoilla. Jotkin elämän kolhut, tragediat ja frustraatiot ovat vammauttaneet heidän mielensä ja siksi he koittavat saada kompensaatioita tällaisilta palstoilta, kun eivät enää pärjää normaalissa kanssakäymisessä muiden ihmisten kanssa.
Juuri niin!
Paavalia ja Jeesukseen uskovia on tällä palstalla pilkattu liian paljon ja liian kauan! Miksi sellainen sallitaan? Miksi vihapuheeseen ei puututa?
Nämä naurettavat ”edesmenneet” paavalinpilkkaajapellet saisivat jo tervehtyä ja lopettaa hölmöilynsä.
Siinäpä tyypillinen kommentti "Jeesuksen omalta" joka ruikuttaa alituiseen, että Paavalia ja uskovia herjataan.😀
Taidat nyt puhua isättömyydestään kiusatusta Jeesuksesta?
Se trolli voi joskus olla oikeasti vain sellainen kuin on, ei sen tarvitse mitään esittää eikä keksiä.
Oiskos siitä "Jeesuksesta" ynnä muista "jumaluuksista" joitain todisteita, enkä nyt tarkoita Raamatuksi mainittua ihmisen vilkkaan mielikuvituksen tuotetta, vaan jotain konkreettista?
Edes yksi?
Lasketaanko se pilkkaamiseksi kun sanotaan toista väärä uskoiseksi?
Jos sinulla on totuudelliset perustelut väitteellesi. Onko?
Eihän uskosta voi jättää pilkkaamista ja herjaamista pois.
Mitä siitä sitten jäisi jäljelle?
Ei mitään, koska uskoon tullaan ja tehdään parannus juuri siten että ryhdytään herjaamaan muita uskovia siitä miten eivät ymmärrä Raamatusta mitään ja että heistä Raamattu kirjoittaa kaikenlaisia juttuja.
Välttämättä Jeesuksen ohjeet ja käskyt eivät menneet siten, mutta mitä väliä.
Uskovaiset 👹👺pilkkaavat ateisteja ja jopa toisiaan.
Jos jostain niin juurikin uskovaisiksi itseään väittävistä, pätee sanonta
"susia lammasten vaatteissa."
Raamatun mielikuvitustarinoihin uskovia ei siis saisi lainkaan kritikoida vaan sen sijaan tulisi aina vain nyökytellä hyväksyvästi heidän horinoilleen?🤣
Usko juuri sitä uskovat kritisoivat toisiaan ja herjaavat.
Ei ateistien hörinöillä ole siinä mitään osaa
Kiinnostaisi tietää, kuinka vakaumukselliset kristityt ja muhamettilaiset puolustelisivat oppejaan toisilleen.
Miten ateistit pystyy uskovia herjaamaan.
Ei ne tajua mikä on laittomuuden tekemistä ja miten mätkäistään Raamatulla päähän.
Ihan kujalla ne on.
Ps. 2:4
Hän, joka hallitsee taivaassa, nauraa, Herra pilkkaa heitä.
Raamattu varoittaa ns. vapaista suunnista ja muista pellehermanneista, jotka kieltävät Jumalan lait ja käskyt.
2. Piet. 2:19
He lupaavat näille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia: kenen voittama ihminen on, sen orja hän on.
Mitä vanhempi kirkkokunta, sen lähempänä alkuperäistä oikeita Raamatun uskoa se on.
Mutta näin on päässyt käymään.
1. Tim. 4:1
Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja.
Luuk. 21:8
Niin hän sanoi: "Katsokaa, ettei teitä eksytetä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen se', ja: 'Aika on lähellä'. Mutta älkää menkö heidän perässään.
Tätä aikaa nyt eletään.
13 Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
14 Eikä ihme; sillä itse Saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.
Jeesus varoittaa itsensä uskovaisiksi julistaneista.
21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Oikeita Kristuksen valitsemia apostoleita oli vain 12 kpl.
Ei yhtään enempää. Apt.1:26
Ilm. 21:14
Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä.
He elivät Jeesuksen kanssa ja kuulivat Jesuksen omat opetukset. Näkivät Jeesuksen tekemät ihmeet, ristinkuoleman ja ylösnousemuksen.
Kaikki muut ovat itse itsensä apostoliksi julistaneita valeapostoleita.
"Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi."
Vain uskovia mätkiä Raamatulla päähän.
Ateistit vain nauraa partaansa.
Raamattu varoittaa itsensä uskoviksi julistaneista. Heitä pitää varoa ylikaiken.
13 Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
14 Eikä ihme; sillä itse Saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.
Epämääräiset rukouspalvelut lupaa ihmisille vaikka mitä hyvää.
Matt. 6:7
"Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. [Saarn. 5:1,2; Sir. 7:14]
Mark. 12:40
mutta vievät leskiltä talot ja latelevat pitkiä rukouksiaan vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan heidän tuomionsa." [Matt. 6:5]
Alkuseurakunnassa yksi pariskuntakin tapettiin talokaupan rahojen saamiseksi heiltä. Syy laitettiin Pyhän Hengen ja Jeesuksen piikkiin ja täydestä meni.
Ananiaan ja Safiiran ryöstömurhat olisi pitänyt tutkia ja selvittää ja laittaa syylliset vastuuseen teoistaan. Ei murhia olisi saanut salata ja peitellä seurakunnan sisälle.
Pyhän Hengen syyttäminen murhamieheksi on raju Pyhän Hengen pilkka. Ei sellaisiin väitteisiin pidä yhtyä.
Tuo Markuksen kohta saattaa viitata juuri Ananiaan ja Safiiran kohtaloon.
Mark. 12:40
mutta vievät leskiltä talot ja latelevat pitkiä rukouksiaan vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan heidän tuomionsa." [Matt. 6:5]
Jeesuksen tarkoitushan oli, että Kristuksen omaksi kastetut pysyvät synagoogan palveluksessa ja säilyttävät Juutalaisen uskon. Jeesus oli uskoltaan Juutalainen alusta loppuun asti.
Ilm. 14:12
Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.
Ei Jeesus tullut Juutalaisuutta hävittämään ja tuhomaan.
Matt. 5:17
Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
Jeesus lähetti lisää lainopettajia, ei mitään hurmahenkisiä hihhuleita.
Matt. 23:34
"Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen. "
Uskovat voivat vain keskenään mätkiä toisiaan Raamatulla. Uskottomille se pelkkää sirkushuvia.
Alkuseurakunnan roistot ja antikristukset pakottivat Ananiaan ja Safiiran myymään talonsa ja tappoivat heidät saadakseen talokaupan rahat itselleen.
Jumalan tarkoitus on, että ihmisillä on omat talot ja viinitarhat. Ei niitä pidä epärehellisille pastoreille pidä luovuttaa.
Hes. 28:26
He asuvat siinä turvallisesti ja rakentavat taloja ja istuttavat viinitarhoja. Turvallisesti he asuvat, kun minä panen toimeen tuomiot kaikille heidän naapureillensa, jotka ovat heitä halveksineet. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra, heidän Jumalansa."
Kymmenyksiäkään ei saanut antaa rahana.
5. Moos. 14:26
ja osta sillä rahalla kaikkea, mitä haluat, joko raavaita tai lampaita, viiniä tai väkijuomaa, kaikkea, mitä mielesi tekee, ja syö siellä Herran, sinun Jumalasi, edessä ja iloitse, sinä ja perheesi.
Ei ihme ollenkaan, että Johannes karkotettiin sieltä pois Patmos-nimiselle saarelle kuolemaan, kun hän alkoi laukomaan totuuksia.
1. Joh. 2:18
Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.
Joh. 10:12
Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee. Susi saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman,
Johannes ei joutunut Patmoksen saarelle uskonnollisten riitojen vuoksi, siksi että ei viettänyt sapattia eikä noudattanut juutalaisia tapoja ja lakeja. Nyt ei ollut siitä kyse, vaan hänet sinne lähetettiin Rooman keisari Domitianuksen toimesta kun ei palvellut eikä kunnioittanut keisaria. Muutoin oli sama mitä ja mihin uskoi tai mitä höpisi kun vain olisi palveonut keisaria.
Myöhemmin roomalaiset tosin huomasivat että tämä uusi usko Jeesuksessa ilman juutalaisuutta onkin hyvä juttu ja ottivat sen itsekin vastaan ja vähän ehkä liian tosissaan omivat itselleen.
Juurikin noin.
Pilkkaajat liikkuvat heikoilla jäillä.
Uskohan on sitä, että jankataan toisille uskoville samoja Raamatun jakeita ja hokemia, että näin asia on sekä tälläisiä muut ovat.
Niin tulisi uskoa ja siihen tehdä parannus tai pahennus jos on elänyt aikaisemmin paremmin.