Ei taaskaan sipulia

Kun hain viikoittaisen riisikakku annoksen, niin siinä samalla valitsin maitoa ja mehua. Mehu ehkä unohtui kauppaan tiskille? Mutta pääasia, joka unohtui oli sipuli. Nyt sipulin raikkauteen ei ole pääsyä. Ja sipuli on kuitenkin elintarvike, jossa on monia ihmiset terveyttä edistäviä aineita mukana. Ja maku on suutuntuman mukaisesti pehmeä ja raikas.
12343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Rainbow paahdettu sipulirouhe 200 g

Säilyy ja säilyy.Käy moniin ruokiin.
On hyvää ihan pelkistäänkin.
Kantsii ostaa kuivakaappiin.

Äänestä
  • Hyvä vinkki. Kerran ostin L-kaupasta paahdettua sipulirouhetta. Se ei säilynyt kovin hyvin. Mutta nyt voi kokeilla sateenkaariväen tuotetta, jos sitä tulee vastaan.
    Yhden kerran olen ostanut pakasteiden laarista sipulimurskaa muovipussissa. Sekään ei säilynyt kovin pitkään, mutta kuitenkin noin viikon. Muutoin se oli käyttöominaisuuksiltaan, suutuntumaltaan ja makumaailmaltaan varsin bueno kokonaisuus.
    Sitä käytettiin muistaakseni mm. murekkeeseen. Siihen aikaan ihmiset tekivät murekkeitta. Murekkeisiin laitettiin jauhelihaa, jauhoja, korppujauhoja, kananmunaa ja mausteita. Eräs murekkeiden evoluution vaihe oli neuvostotyyppinen kananmunan kätkeminen murekkeeseen ja muistaakseni myös tomaattimurskaa, joka siihen aikaan oli yleensä makoisaa saatettiin käyttää asian edistämiseksi jo valmistusvaiheessa? Joku saattoi laittaa murekkeeseen ruokasieniäkin. Ja jokainenhan muistaa tuohon aikaan kuuluneet raastepöydät. Naiset ja erilaiset vaihtoehtoliikehdintöjen edustajat ottivat raastepöydästä.
    Jos pisteitä täytyisi antaa sille pakastesipulipussille, niin ne olisivat 3.5/5. Eli varsin hyvä onnistuminen elintarvikemaailmassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Hyvä vinkki. Kerran ostin L-kaupasta paahdettua sipulirouhetta. Se ei säilynyt kovin hyvin. Mutta nyt voi kokeilla sateenkaariväen tuotetta, jos sitä tulee vastaan.
    Yhden kerran olen ostanut pakasteiden laarista sipulimurskaa muovipussissa. Sekään ei säilynyt kovin pitkään, mutta kuitenkin noin viikon. Muutoin se oli käyttöominaisuuksiltaan, suutuntumaltaan ja makumaailmaltaan varsin bueno kokonaisuus.
    Sitä käytettiin muistaakseni mm. murekkeeseen. Siihen aikaan ihmiset tekivät murekkeitta. Murekkeisiin laitettiin jauhelihaa, jauhoja, korppujauhoja, kananmunaa ja mausteita. Eräs murekkeiden evoluution vaihe oli neuvostotyyppinen kananmunan kätkeminen murekkeeseen ja muistaakseni myös tomaattimurskaa, joka siihen aikaan oli yleensä makoisaa saatettiin käyttää asian edistämiseksi jo valmistusvaiheessa? Joku saattoi laittaa murekkeeseen ruokasieniäkin. Ja jokainenhan muistaa tuohon aikaan kuuluneet raastepöydät. Naiset ja erilaiset vaihtoehtoliikehdintöjen edustajat ottivat raastepöydästä.
    Jos pisteitä täytyisi antaa sille pakastesipulipussille, niin ne olisivat 3.5/5. Eli varsin hyvä onnistuminen elintarvikemaailmassa.

    Miten niin laitettiin. Itse laitan murekkeita useinkin. Täytteillä tai ilman. Jopa juhlapäivinä on paistina mureke.
    Ja raastetta teen usein. sipulia en niinkään usein käytä, pari kertaa viikossa johonkin ruokaan.

    Äänestä

Jotkut ei näe mitä ostavat, jotkut unohtavat mitä ostavat ja jotkut unohtavat ostettavat ainekset tiskille. Kyllä olis sitä tässä lääkärille sarkaa.

Köyhyyden aiheuttamat puutostilat alkavat aiheuttaa näkö-sekä unohdusongelmia jotka vain pahenevat jos ei saa hoitoa.

Ai niin..ei saa hoitoa jollei ole rahaa yksityiseen. Suomi on todellinen SUO..maa. Suossa ollaan. Pehmeää siellä on muttei erityisen raikasta ellei pakkasilmaa siksi voi sanoa.

Äänestä

Päihdeongelmatkin voi olla syynä unohteluun.

Äänestä
  • Jos on päihdeongelmaa voit hakeutua terveyskeskukseen ja siellä naiset sitten laittavat asiaa eteenpäin. Monet eivät tosin tunne sitä puolta. Ruokajonosta ei saa, eikä tarvitse saada päihteitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Jos on päihdeongelmaa voit hakeutua terveyskeskukseen ja siellä naiset sitten laittavat asiaa eteenpäin. Monet eivät tosin tunne sitä puolta. Ruokajonosta ei saa, eikä tarvitse saada päihteitä.

    Päihdeongelmaisten pitäisi saada juuri nimenomaan ruokajonosta etanolia. Litra tapioo ei olisi pahitteeksi. Olisi lääke ja saisi samalla ruokaa ja ehkä... EHKÄ säästyisi myös tuohon ravitsemuspuoleen.
    Kyllä alkoholistikin syö, ja mielellään, jos muistaa. Se olisi hyvää sosiaalihuoltoa. Tapiopullo viinaa, vitamiinipiikki persuksiin no heh ehkä poretabletit varmaan riittäisi, leipää voita.
    Lappu jolla saa ostaa vain ja ainoastaan elintarvikkeita. EI SOKERIA EI HIIVAA-KIELTO. Tosin köyhä alkkis ei voisi silloin leipoa


    Saatan joutua polkaisemaan jalkaisin tapion ostoon vaikka sainkin vain vielä vähän aikaa sitten katkopiikkejä perskannikan lihakseen. PIRULAuta..

    Äänestä

  • Kaupoissa näkee paljon mummeleita, jotka "ei ole oikein enää kartalla" eli joko
    aamulääkkeet unohtui tai sitten ne on otettu vahingossa tuplana.
    Farmaseuttien kanssa kun keskustelee, niin ilmenee, että monella on vain
    ongelmana se, että voi ostaa joko lääkkeet tai elintarvikkeet kuukaudeksi, sillä
    molempiin ei todellakaan ole varaa.

    Äänestä

  • P.ervokki kirjoitti:

    Päihdeongelmaisten pitäisi saada juuri nimenomaan ruokajonosta etanolia. Litra tapioo ei olisi pahitteeksi. Olisi lääke ja saisi samalla ruokaa ja ehkä... EHKÄ säästyisi myös tuohon ravitsemuspuoleen.
    Kyllä alkoholistikin syö, ja mielellään, jos muistaa. Se olisi hyvää sosiaalihuoltoa. Tapiopullo viinaa, vitamiinipiikki persuksiin no heh ehkä poretabletit varmaan riittäisi, leipää voita.
    Lappu jolla saa ostaa vain ja ainoastaan elintarvikkeita. EI SOKERIA EI HIIVAA-KIELTO. Tosin köyhä alkkis ei voisi silloin leipoa


    Saatan joutua polkaisemaan jalkaisin tapion ostoon vaikka sainkin vain vielä vähän aikaa sitten katkopiikkejä perskannikan lihakseen. PIRULAuta..

    Rahat riittää hyvin elintarvikkeisiin, kun jätää se viinalekkerin sinne alkoon.
    Olen ovelta muutaman kerran kysellyt että milloin avaavat sen alkon "outlet"
    pisteen, mutta ei ole kuulemma vielä suunnitelmissa. Joten odotellaan vaan.

    Äänestä

Nykymenolla alkaa joka paikassa nähdä entistä enemmän ihmisiä, jotka eivät ole kartalla. Aamulääkkeitä ei edes ole, vaikka monella pitäisi.
Ilman kenkiä mennään pakkasella. Tai housut nilkoissa.
Saa nähdä löytyykö tulevana talvena paljonkin paleltuneita.
Kyllä tuollainen hallitus pitäisi ajaa ulos tekemästä enempää pahaa.
Valittavat, että Suomi muka joutuu johonkin eu:n tarkkikselle.
Sitä oikein toivoisinkin, että joutuisi. Tulisi järkeä tähänkin maahan.

Äänestä

No nyt on sipulia. Heti aamulla, kun herää voi lisätä sipulirenkuloita riisikakun päälle. Sattui vielä ihan terve yksilö matkaan.

Äänestä

Riisikakussa ja ehtoollisleivässä on varmaan samat aineet mausta päätellen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun hain viikoittaisen riisikakku annoksen, niin siinä samalla valitsin maitoa ja mehua. Mehu ehkä unohtui kauppaan tiskille? Mutta pääasia, joka unohtui oli sipuli. Nyt sipulin raikkauteen ei ole pääsyä. Ja sipuli on kuitenkin elintarvike, jossa on monia ihmiset terveyttä edistäviä aineita mukana. Ja maku on suutuntuman mukaisesti pehmeä ja raikas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu