Palestiinan alueella 2000 vuotta sitten liikkui paljon kerjäläisiä kaduilla, jotka tekeytyivät sairaiksi saadakseen enemmän sääliä ja paremmin almuja.
Oli mukamas sokeita, rampoja, mykkiä jne. Oli hyvät markkinat tekosairaille ja kaupunkeihin tuli muista lähikaupungeista tekosairaita kerjääjiä, ettei heitä tunnistettaisi huijareiksi, koska heidän omassa kaupungissa heidät jo tunnettiin tekosairaiksi rahan vuoksi kerjääviksi huijareiksi.
Kyseisiä tekosairaita maantiekiertäjä ja huijari Jeesuskin sitten paranteli käskemällä heitä ottamaan makuualustansa ja häipymään paikalta. Luonnollisesti asia tulkittiin niin, että tapahtui ihme, kun rampa tai sokea otti jalat allensa ja häipyi, koska tekosairaat pelkäsivät, että heidät tunnistettaisiin huijareiksi. Luonnollisesti syntyi myytti ihmeparantajista, joka sanoivat vain sanan ja sairas tuli terveeksi.
Kyseiset mukamas ihmeparantajat luonnollisesti kertoivat itse kukin, että he ovat ainoita oikeita ihmeparantajia ja muut ovat huijareita. Niin Jeesuskin toimi, kun sanoi, että muut väittävät olevansa aitoja parantajia. Jeesuksia ja ettei heitä tule uskoa, koska he ovat huijareita ja hän on ainoa oikea aito parantaja.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Nykyäänkin on suuret määrät huijariparantajia, jotka ovat ottaneet mallin suoraan Jeesukselta. He kertovat seuraavansa vain Jeesuksen esimerkkiä ja siinä he ovatkin aivan oikeassa. Kukaan ei siis voi heitä syyttää huijareiksi.
Maria Jalovaara yksi tälläkin hetkellä Suomessa vaikuttava rahalle perso huijari.
Uittaa omiin liiveihinsä herkkäuskoisilta kusettamiaan rahoja surutta ja tekee mukamas hyväntekeväisyyttä.
Pastorit ja muu kirkon nimissä toimiva porukka luonnollisesti perustaa toimintansa kusetukseen. Rahalla on valtava voima, kun kyse on uskonnoista ja niiden piirissä toimivista huijareista.