Kokoomuslainen esittää eläkkeellepääsyn sitomista työkuntoon

ja siis irrottamista henkilön iästä. Aika kylmää kyytiä.. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010778643.html
373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tällä tupamäellä on vielä paljon opittavaa mikäli vain edellytyksiä on oppimiselle.
Paha munaus on esittää että neljännes palkasta
Työntekijältä menee eläkemaksuun. Sen verran todella menee palkkasummasta, mutta suurimman osan maksaa työnantaja, palkkasummasta menee pienempi osa.
Oikeassa on että eläkkeelle pääseminen ei välttämättä pidä olla ikään sidottu, huomattavasti parempi olisi esim. työvuosien perusteella eläköityminen eikä pelkän iän perusteella. Kyllä vaikka 40 v työelämässä tulisi riittää, valitettavasti Binga ei itse saa sen verran työvuosia koskaan kasaan ja silti on oikeutettu eläkkeeseen.

Äänestä

Binga Tupamäki on kultalusikka suussa syntynyt ja hyvillä oksilla kasvanut eikä tajua todellisuudesta ja ELÄMÄSTÄ hevon kuusta! Kuten ei nuorempi sukupolvi muutenkaan!

Äänestä

Olen itse tehnyt töitä jo lapsesta asti kaikki kesät ja 15 vuotiaasta jo elättänyt itseni ja perhettäni. Nyt olen vanhus. Olen nähnyt, monta kertaa vuosikymmenien aikana , että leuhkat, kohtuuttomat, suuriääniset, ylimieliset ja huonompiosaisia halveksivat kohtaavat itse elämässään myöhemmin sellaisia vastoinkäymisiä, etteivät olisi ikinä nuorena, kultalusikka suussa syntyneenä osanneet kuvitella heille tapahtuvan. Eli: on parempi olla nöyrempi ja kasvattaa ymmärrystä erilaisia kohtaloita kohtaan halveksimatta, kasvattaa luonnettaan eli empatiaa ja myötätuntoa ja tietoa elämän monimuotoisuudesta .

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

ja siis irrottamista henkilön iästä. Aika kylmää kyytiä.. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010778643.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu