Olen ihan hirveä globaalisaation kannattaja

Aloin tekemään yhteenvetoa, miten kaikilla tavoilla olen hyötynyt globaalisaatiosta, erityisesti Suomessa, niin ihan mielettömän hieno asia!

Rahaa tulee töitten muodossa jatkuvalla syötöllä. Työelämä tarjoaa todella laajalla kirjolla erilaisia haastavia työtehtäviä eikä tarvitse vain näpertää jotakin käpylehmiä tai täyttää turveämpäreitä pellolla. Jatkuvaa oppimista ja kun rahaa kertyy hyvin säästöön, niin voin markkinaehdollisesti pitää lomaa kun siltä tuntuu.

Suomessa on ruokakulttuurikin parantunut aivan toisiin mittoihin, mitä se oli joskus 90-luvulla, saati 70-luvulla. Löytyy hampurilaista, kebabia, sushia, kasvisruokaa ja ravintoloiden tasokin noussut paljon. Puna- ja valkoviinit ovat ihan vakiotavaraa joka paikassa eikä tarvitse tyytyä keskiolueeseen ja veteen.

Ennen kaikkea se varallisuuden nousu Suomessa. Oikein ahdistaa katsoa jotakin vanhaa Uuno-elokuvaa kun katsoo YYA-ajan Suomen autokantaa ja kaupunkiympäristöä. On vaan mahtavaa olla globaalisaatiossa mukana, koska se tarjoaa mitä parasta ympäri maapalloa. Ja sitten kun haluaa, niin voi lähteä lomille.

Eipä taida samoja vaihtoehtoja olla jossain Kazahkstanissa, Pakistanissa, Sudanissa, Pohjois-Koreassa, Tsetseeniassa, Uzbekistan. Joka päivä vain seistää lehmien ja aasian kanssa pellolla keppi kädessä, poltetaan nuotiota ja syödää samaa kaalisoppaa vettyneenä tai kuivana.
29237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Globaalisaatio toimii hyvin fiksuille ihmisille.

Äänestä

Street of Philadelphia on gloplisaation saavutuksista paras!

Äänestä
  • Omasta mielestäni paras globaalisaation saavutus on joko F-22 hävittäjä tai mielettömän hyvä elintaso ylivertaisissa länsimaissa.

    Äänestä

Itse kannatan myös globaalisaatiota. Tuo todella paljon hyvää yhteiskuntiin, siellä pärjääminen vaatii älyä ja jatkuvaa kehitystä. Syitä miksi venäjä ei pärjää globaalisaatiossa.

Äänestä

Uuno Turhapuro elokuvien aiikaan kaikkien muidenkin länsimaiden autokanta oli sitä mitä Suomessakin. Eli mikä ihmeen vertailukohta se autokanta muka on.

Äänestä
  • Ei pidä paikkaansa. Suomi on aina olllut autojen kaatopaikka Euroopassa. Suomessa autojen keski-ikä yli 10 vuotta, YYA-aikana lähempänä 15 vuotta.

    Äänestä

Se on huvittavaa että suomalaiset megat vastustaa glopaalisaatiota vaikka heidän suuri idoli donalti on todella globaali toimia ollut jo ainaskin 70-luvulta asti.

Äänestä
  • Ketkäs suomalaiset "megat" vastustaa globaalisaatiota? Ja Donald Trumpia kannattaa aivottomat ja länsimaita vihaavat kotiryssät.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ketkäs suomalaiset "megat" vastustaa globaalisaatiota? Ja Donald Trumpia kannattaa aivottomat ja länsimaita vihaavat kotiryssät.

    Ano ja kaikki sen kannatajat vapaudenliiton väki ja kaikki heidän kannatajat onhan näitä muitakin mutta siinä muutama sata alkuun. Tuo on totta trumin suomi kannttajat eli megat on myös vatnikkeja.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ano ja kaikki sen kannatajat vapaudenliiton väki ja kaikki heidän kannatajat onhan näitä muitakin mutta siinä muutama sata alkuun. Tuo on totta trumin suomi kannttajat eli megat on myös vatnikkeja.

    Ei ole ihme, että vapauden liittoa kutsutaankin tuttavallisesti vajakkien liitto tai vatnikien liitto

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ei ole ihme, että vapauden liittoa kutsutaankin tuttavallisesti vajakkien liitto tai vatnikien liitto

    Siellä ne somesivuillaan vapaudenliiton väki onnitelivat oikeen kilvan putinia kun sillä oli synttärit ja nää oikestii aikoo ja lulee että ne päsee eduskuntaan ei kyllä sitten millään näillä puuhilla mutta itse ovat siinä uskossa ne kertoo että muut herätään ihan juuri ja meistä tulee kuten heistä heräneitä ja oikean siis oikean tiedon tietäjiä hahaha buahahah.

    Äänestä

Ruokakulttuuri? Nyt vaivaa ylipaino ja insuliiniresistenssi kun tuo roskaruoka on levinnyt ympäri maailmaa.

Äänestä
  • Jos olet läski niin älä syytä globaalisaatiota. Ihan itse sitä ruokaa syöt, ei globaalisaatio roskaruokaa kurkustasi alas survo.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Jos olet läski niin älä syytä globaalisaatiota. Ihan itse sitä ruokaa syöt, ei globaalisaatio roskaruokaa kurkustasi alas survo.

    Muta kun kaupat sitä tyrkyttävät. Itse teen ruokia itsekin jolloin saan sellaista kun haluan.
    Moni ostaa kauppojen mainostakia ruokia kun ovat avuttomia.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Muta kun kaupat sitä tyrkyttävät. Itse teen ruokia itsekin jolloin saan sellaista kun haluan.
    Moni ostaa kauppojen mainostakia ruokia kun ovat avuttomia.

    Kuten ylemmässä kommentissa sanottiin
    "Tuo todella paljon hyvää yhteiskuntiin, siellä pärjääminen vaatii älyä ja jatkuvaa kehitystä. Syitä miksi venäjä ei pärjää globaalisaatiossa."

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Jos olet läski niin älä syytä globaalisaatiota. Ihan itse sitä ruokaa syöt, ei globaalisaatio roskaruokaa kurkustasi alas survo.

    Ei survo, mutta se pakottaa.

    Äänestä

Se on EU-aika, mitä sinä kuvailet. Globalisaatio on sen lakkauttanut ulkomailta eli termit ovat väärinpäin. EU-aikaan kuuluu oleellisesti se, että kokoomuslaiset kertoivat syövänsä lähinnä makaronivelliä. Se oli aivan liian ällöttävä tieto kokoomuslaisuudesta. Mautonta ja kamalan näköistäkin. Kokoomus paljastui terveyslahkoksi, joka on täysin syrjäytynyt suomalaisuudesta. EU alkoi tuomaan Suomeen etnistä ruokaa ravintoloihin ja ruokakauppoihin. Suomi melkein tarvitsi hätäapua ulkomailta, mutta osa suomalaisistakin oli riittävän kansainvälistä tasoa. Etteivät kokoomuslaiset koskaan luulisi johtavansa mitään Suomessa.

Vihervasemmisto on selkeästi kansainvälisempää tasoa ruuan suhteen ja myös mustia ja värillisiä on päässyt ehdokkaiksi ja eduskuntaan. Siinä on selkeä ero syökö kotona spagetti bolognesea vai makaronivelliä ja jostain syystä kokoomuslaiset eivät sitä edes huomaa. Kokoomuksen terveyshihhulit eivät yhtään osaa kunnioittaa spagetti bolognesea.

Äänestä

Globalisaatio on hyvinvointi yhteiskunnan syöpä josta saamme jo esimerkkejä pitkin eurooppaa turvattomuuden ja rikollisuuden lisääntymisenä...

Äänestä
  • Vastustat world wide webissä golobaalia toimintaa aika helvetin koomista hahaha buaahahaha ihan viikon paras haahahah.

    Äänestä

Näkemyksesi on kovin vammautunut ja äärimmäisen suppea. Koen syvää surua puolestasi.

Äänestä

Globalistit havahtuvat vasta sitten kun omia lapsia murhataan kaduilla maahanmuuttajien tai huumeidenkäyttäjien toimesta parin kympin tähden mutta silloin se on jo myöhäistä...

Äänestä
  • Sinäkin olet globaalisti toimiva henkilö etkö ole itse huomannut sitä? Haitta maahanmuuttoon voimme kyllä vaikuttaa vaikka suomi toimii globaalisti se ihan meistä itsestä kiinni ja valitettavsti aika moni suomalainen kannataa avoimien rajonen puoluieita sdp vihreät keskustaa vasemmistoliitoa ja rkp siitä johtuu suomen matu ongelmat.

    Äänestä

Globalisaatio on tyhjentänyt maaseudun.

Äänestä
  • Se aiheuttaa työttömyyttä, ilmastoa se rasittaa, se tuo miljoonia elätettäviä maahan jne. Firmat Kiinaan ja porukat pellolle firmoista. Työelämä on muuttunut helvetin kireäksi eikä työpaikka saata enää aamulla olla ihmisellä. Onko nämä nyt niin hyviä asioita?

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Se aiheuttaa työttömyyttä, ilmastoa se rasittaa, se tuo miljoonia elätettäviä maahan jne. Firmat Kiinaan ja porukat pellolle firmoista. Työelämä on muuttunut helvetin kireäksi eikä työpaikka saata enää aamulla olla ihmisellä. Onko nämä nyt niin hyviä asioita?

    Rajaton maahanmuutto on globalismia myös. Tämä nostaa hiilijalanjälkeä valtavasti sekä lisää luontokatoa.

    Kun tulija tulee kehitysmaista länteen kuluttamaan länsimaiseen tapaan hänen hiilijalanjälki monikymmenkertaistuu kun ihminen alkaa kuluttamaan länsimaiseen tapaan.

    Vihervassut unohtaa tietoisesti tämän totuuden.

    Globaalisaatio on tuonut miljoonittain työpaikkoja Suomeen. Ilman globaalisaatiota Suomessa veistellään käpylehmiä tai poltettaisiin kotitekoista viinaa maakuopassa.

    Ilmasto on ja menee, jos tulee toinen ja joskus erilainen ilmasto.

    kiina kohtu sortuu eikä jää ainoaksi halpamaaksi vaan muitakin löytyy. kiina on vain hetkellinen paha, mutta pitkässä juoksussa vain pysäkki.

    Työelämä on todella hyvä kun saa tehdä haastavia töitä ja hyvin erilaisia. Globaalisaatio luo aina lisää työpaikkoja ja vaihtoehto on tietysti itse perustaa oma yritys.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Rajaton maahanmuutto on globalismia myös. Tämä nostaa hiilijalanjälkeä valtavasti sekä lisää luontokatoa.

    Kun tulija tulee kehitysmaista länteen kuluttamaan länsimaiseen tapaan hänen hiilijalanjälki monikymmenkertaistuu kun ihminen alkaa kuluttamaan länsimaiseen tapaan.

    Vihervassut unohtaa tietoisesti tämän totuuden.

    Vihervassut tarvii vaalikarjaa pysyäkseen vallassa.

    Tässä teille ajattelemattomille globalisteille:
    https://www.s-sanningen.com/smr

    Valitettavasti en löydä suomalaista.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Vihervassut tarvii vaalikarjaa pysyäkseen vallassa.

    Tässä teille ajattelemattomille globalisteille:
    https://www.s-sanningen.com/smr

    Valitettavasti en löydä suomalaista.

    Kai tiedät että sinäkin olet globaali tomia noiden globaalien linkkiesi kanssa? Oletko sinä siis ajattelava globaalisti?

    Äänestä

Kohta saat globaalin palkkatarjouksen, kehitysmaalaisten mamujen veroisen sopparin, jos ei kiinnosta niin saat mennä, tulijoita riittää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Aloin tekemään yhteenvetoa, miten kaikilla tavoilla olen hyötynyt globaalisaatiosta, erityisesti Suomessa, niin ihan mielettömän hieno asia!

Rahaa tulee töitten muodossa jatkuvalla syötöllä. Työelämä tarjoaa todella laajalla kirjolla erilaisia haastavia työtehtäviä eikä tarvitse vain näpertää jotakin käpylehmiä tai täyttää turveämpäreitä pellolla. Jatkuvaa oppimista ja kun rahaa kertyy hyvin säästöön, niin voin markkinaehdollisesti pitää lomaa kun siltä tuntuu.

Suomessa on ruokakulttuurikin parantunut aivan toisiin mittoihin, mitä se oli joskus 90-luvulla, saati 70-luvulla. Löytyy hampurilaista, kebabia, sushia, kasvisruokaa ja ravintoloiden tasokin noussut paljon. Puna- ja valkoviinit ovat ihan vakiotavaraa joka paikassa eikä tarvitse tyytyä keskiolueeseen ja veteen.

Ennen kaikkea se varallisuuden nousu Suomessa. Oikein ahdistaa katsoa jotakin vanhaa Uuno-elokuvaa kun katsoo YYA-ajan Suomen autokantaa ja kaupunkiympäristöä. On vaan mahtavaa olla globaalisaatiossa mukana, koska se tarjoaa mitä parasta ympäri maapalloa. Ja sitten kun haluaa, niin voi lähteä lomille.

Eipä taida samoja vaihtoehtoja olla jossain Kazahkstanissa, Pakistanissa, Sudanissa, Pohjois-Koreassa, Tsetseeniassa, Uzbekistan. Joka päivä vain seistää lehmien ja aasian kanssa pellolla keppi kädessä, poltetaan nuotiota ja syödää samaa kaalisoppaa vettyneenä tai kuivana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu