Onko maailmansota jo kynnyksellä?

Länsimaat ovat alkaneet olla myöntyväisiä antamaan Ukrainalle pitkän matkan ohjuksia, jotta se kykenee iskemään myös Venäjän puolelle puolustaakseen maataan Venäjän hyökkäykseltä. putler varoitti heti, että tällainen lupa tarkoittasi Venäjän ja vastapuolella Naton sekä EUn välisen sodan alkamista. Ja sellaista sotaa nimitettäisiin kolmanneksi maailmansodaksi. Venäjä itse eskaloi sotaa sopimalla Pohjois-Korean joukkojen siirtymisestä sen avuksi Ukrainan sotaan. Jos näin tulee käymään, niin voi kysyä, miksi Ukrainalla ei olisi vastaavaa oikeutta sopia sen tukijoiden kanssa sotilaiden lähettämisestä rintamalle.

Eskalaatio on vaarallinen, mutta niin ovat putlerin puheetkin. Hän on monasti varoittanut punaisten linjojen ylittämisestä, mutta kun ne on ylitetty, mitään erityisempää ei ole seurannut. putler ymmärtänee, että hänen uhkauksensa kärsivät inflaation sitä myöten, kun ne jäävät toistuvasti vain uhkauksiksi. Kukaan ei usko hänen uhkauksiinsa ja se osaltaan kannustaa länsimaita ylittämään niitä punaisia linjoja. Sota voi sillä tavoin eskaloitua ikään kuin sisältäpäin. Rintamalla voivat jatkossa taistella toisiaan vastaan esim. ranskalaiset sotilaat ja pohjois-korealaiset. Seuraava eskalaatio on siirtää sotaa muuallekin kuin Ukrainaan. Venäjällä lienee ainakin halua hajauttaa länsimaiden mielenkiintoa pois Ukrainasta. Toisaalta kun kaikki liittyy kaikkeen, Pohjois-Korean mukaantuloa on aktivoimassa Etelä-Koreaa, joka tulee lisäämään apuaan Ukrainalle, jos Pohjois-Korea sotkeutuu Ukrainan sotaan. Yhdysvallat on puolestaan Etelä-Korean vankka tukija, joka puuttuu peliin, jos sota laajenee Koreoiden väliseksi kahaksi. Kiinakaan ei halua tällaista laajentumista, joten se reaktio voi olla yllättävä ja epätoivottava moneltakin kannalta. Toisaalta sodan voisi saada loppumaankin se, että laajenisi Korean niemimaalle. Silloin Kiinan Xi voisi nousta ja esille ja tulla sanomaan, että nyt riittää. Hänen sanallaan on suurta painoarvoa niin Venäjällä kuin Pohjois-Koreassa. Mutta yksi mahdollisuus sodissa on se, että ne etenevät salamavauhtia eikä kukaan ehdi ajoissa pysäyttää niitä. Ehkä Kiinassa toivottavasti jo pohditaan vakavissaan sitä mahdollisuutta.

9

113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eikös se ole Ukrainan asia minne se iskee? Venäjä iskee koko ajan Ukrainaan, niin kyllä olen sitä mieltä että Ukraina iskee minne tarpeelliseksi näkee. Emme me mitään vääryyttä tahdo.
      Onneksi Ukraina vei osan sotaa venäjän aleelle. Tuhotkoon omaa maataan.

      • Ehdottomasti Ukrainalla on oikeus iskea sotilaallisiin kohteisiin Venäjän puolella, koska sieltä käsinhän Ukrainaan hyökätään. Ukrainan toiminta ei ole tässä kohdin ongelmallista eikä se eskaloi sotaa muualle länsimaihin. Ongelman on koettu olevan siinä, jos Ukraina alkaa hyökätä Venäjän suuntaan länsimailta saatavilla pitkän matkan ohjuksilla. putler tulkitsee sen niin, että Nato ja EU hyökkäävät Venäjälle ja Venäjä on silloin joutunut "tahtomattaan" sotaan näitä vastaan. putlerin tulkinnan mukaan Nato käy tällä tavoin peiteltyä sijaissotaa Venäjää vastaan Ukrainan avulla.

        Oikeuden näkökulmasta Ukrainalla on oikeus puolustautua ja muilla mailla on oikeus sitä siinä auttaa. Venäjä tietysti tulkitsee tämän puolustuksen hyökkäykseksi Venäjää vastaan ainakin silloin, kun länsimaisia ammuksia alkaa lentää Venäjän maaperälle. Venäjä ei ole tähänkään asti piitannut mistään oikeudesta vaan on asettanut sotilaallisen voiman oikeuden edelle. Länsimaiden on pakko siirtyä tähän samaan logiikkaan ja vastata sotilaalliseen voimaan sotilaallisella voimalla, kun asiaa ei onnistuta ratkaisemaan Haagin kv. rikostuomioistuimessa, minkä tuomittavaksi putler joukkoineen pitäisi tietysti saada.


    • Anonyymi

      Koko "tappelu" on melko kummallinen kun vaan toinen osapuoli saa lyödä ja toisen pitää vaan koko ajan puolustaa/suojautua!

      Pari viikkoa kun vielä jaksetaan odottaa niin ainakin yksi "checkpoint" tulee tsekattua.

      No olisko Venäjällä sitten ihan oikeasti mahdollisuuksia avata rintamalinjoja jonnekin muualle eurooppaan Ukrainan lisäksi? Vaikea tätäkään on uskoa sillä niin vaivalloista tämä nykyinenkin sota tuntuu sille olevan. Saamme euroopassa todennäköisesti nähdä lisääntyvää elektronista häirintää ja ehkä lentoliikenteeseen kohdistuvia iskuja?

      Mitä tulee Venäjän ydinaseisiin niin kieltämättä aika pelottava skenaario mutta ei se ole ongelmaton Venäjän itsensäkään kohdalla SILLÄ, miksi olettaisimme että ydinaseisiin liittyvä kunto ja valmius olisi sen paremmalla tolalla kuin perinteiset aseetkaan - Eikös siellä joku kantoraketti jo räjähtänyt siiloon, tällä kertaa ei vielä kantanut ydinpommia?

      Kiinalla olisi tässä valttikortit käsissä MUTTA se ei niitä käytä KOSKA Jenkit ovat sen suututtaneet Taivanin politiikallaan. Kiina katsoo vierestä "hykerrellen" kun sen kilpailevat taloudet (EU ja USA) kamppailevat Venäjän kanssa pakotteiden ja tukipakettien kanssa.

      Tosin siinä kohtaa jos ydinaseet tulisivat kuvaan mukaan niin kyllä Kiinassakin oltaisiin varpaillaan ja luulempa että Xi Jinping ei anna Puttelle "lupaa" niiden käyttöön.

      • Kummallisuus johtuu siitä, että Venäjä ei pelkää sotia, mutta länsimaat eivät halua sotaa. putler tietää tämän ja käyttää lännen "heikkoutta" hyväkseen.

        Venäjä ei avaa uusia rintamalinjoja Eurooppaan, mutta Moldovan ja Georgian suuntaan se niitä rintamia avata, koska se tietää, että näissä maissa on heikot puolustusvoimat. Muualla Euroopassa sen reunavaltiot ovat Naton jäseniä eikä Venäjä uskalla tässä vaiheessa haastaa Natoa sotilaallisesti. Venäjällä tuskin pahoiteltaisiin sitäkään, jos Koreoiden välit äityisivät sodaksi, joka hajauttaisi USAn mielenkiintoa moneen suuntaan.

        Kiina ei tee gllobaalia politiikkaa Taiwanin vuoksi. Taiwan lienee Kiinalle erilliskysymys, jonka Kiina ei halua vahingoittavan sen etuja kaikessa. Kiina tuskin katselee tilannetta hykerrellen, koska Kiina on panostanut taloudelliseen kasvuun. Sodan eskaloituminen johtaisi todennäköisesti mittaviin talouspakotteisiin, joita USA haluaa asettaa Kiinalle jo nyt rauhan oloissa. Kiina käy jonkinlaista nuorallatanssia, missä se käyttää Venäjän tilaa hyväkseen taloudellisesti mutta haluaa samaan aikaan kaupan käyvän lännen suuntaan entiseen malliin. Kiinassa avainsana on vakaus. Tätä puolta ei ehkä Kiinan kohdalla lännessä ihan ymmärretä. Kiina pyrkimys vakauteen on luonnollisesti lännen ja rauhan kannalta hyvä asia. Toivottavaa on, ettei Kiina luovu tästä vakauden tavoittelusta. Useat Kiinan politiikkaa tuntevat asiantuntijat näkevän Kiinan tavoittelevan nimenomaan vakautta. Sodat eivät edistä Kiina intressejä, koska se uskoo nousevansa taloutensa turvin USAn rinnalle toiseksi maailmanmahdiksi. Toisin kuin Venäjällä Kiinassa suurvalta-aseman katsotaan tarkoittavan sekä taloudellista että sotilaallista hegemoniaa. Kiina menee siihen suuntaan. Venäjähän on taas antanut taloudessa valua rapakuntoon ja sen taloudellinen voima heikkenee koko ajan, missä ilmastonmuutoksen vastaiset toimet ovat keskiössä. Jos Venäjää halutaan painaa alaspäin, ilmastotoimia kannattaa globaalisti vahvistaa myös tästä syystä.

        Venäjä on täysin riippuvainen Kiinasta taloudellisesti ja putler on tässä suhteessa XIn pihdeissä.


    • Anonyymi

      Varsinaisesti mikään ei estä Ukrainan tukijoita lähettämästä joukkoja rintamalle. Etelä-Korean laki ei ehkä tällä hetkellä salli sitä, mutta se asia voi muuttua piankin. Myöskään Venäjälle osuvien pitkän matkan ohjusten ei tarvitse välttämättä olla länsimaisia ja ne voivat olla ukrainalaisia, mutta valmistettu länsimaiden avustuksella. Se kiertäisi Putinin linjat aika mukavasti.

      • Anonyymi

        Stupp vaatii kaikkein voimakkaimmin maailman johtajista pitkän kantaman ohjusten vapauttamisen puolesta. Se yritti höpöttää Saksan johtajallekin sitä mutta onneksi se oli viisas eikä luvannut.
        Sehän tarkkottaisi maailmansotaa ,Mitä Suomi siitä hyötyisi?
        Ja Stupp? yrittääkö Stupp saada jonkun Eu :n johtajan tai Naton johtajan tittelin kesken Presitentti kauden ? Eikait se muuten noin hulluna joka paikassa keulis.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Stupp vaatii kaikkein voimakkaimmin maailman johtajista pitkän kantaman ohjusten vapauttamisen puolesta. Se yritti höpöttää Saksan johtajallekin sitä mutta onneksi se oli viisas eikä luvannut.
        Sehän tarkkottaisi maailmansotaa ,Mitä Suomi siitä hyötyisi?
        Ja Stupp? yrittääkö Stupp saada jonkun Eu :n johtajan tai Naton johtajan tittelin kesken Presitentti kauden ? Eikait se muuten noin hulluna joka paikassa keulis.

        Stubbin vaatimuksilla ei ole sinänsä suurta merkitystä. Päätös pitkän kantaman ohjusavusta Ukrainalle on saatettu jo hyvinkin tehdä. USA ja Britannia eivät tunne tarvetta julistaa päätöstä tiedoksi Venäjälle vaan se halutaan pitää pimennossa. Tärkeintä on jo tässä vaiheessa, että tämän uhan alla Venäjä joutuu vetäytymään, jotta esim. sen lentokalusto altistu hyökkäyksille. Pitkän matkan ohjuksilla on mahdollista tuhota venäläisiä lentotukikohtia ja koneita, jos nämä eivät ole riittävästi suojattuja. Tehokas suojaaminen edellyttää niiden vetämistä kauemmas Venäjälle, jolloin aktiivinen toiminta-aika Ukrainassa lyhenee ja Ukraina ehtii paremmin varautua hyökkäyksiin. Tiedon ohjusten antamisesta Ukrainalle saa vain sitä kautta, kun niitä aletaan ensi kertaa käyttämään. Tätä taktiikkaa USA sovelsi jo aikaisempien ohjustensa luovuttamisessa.

        Sodankäynti on yleensä kahden melko tasaväkisin sotaosapuolen välillä symmentristä. Toisin sanoen molemmilla osapuolilla on mahdollisuus käyttää toisiaan vastaan samanlaisia sotatoimia. Venäjä on hyökännyt Ukrainaan ja ampuu Ukrainaan pitkän matkan ohjuksia Venäjältä käsin. Symmetria edellyttää, että Ukrainalla on oikeus puolustautua ampumalla vastaavasti Venäjälle pitkän matkan ohjuksia tuhotakseen sen sotilaallisia kohteita. Vain Venäjän mielestä tämä on väärin. Ukrainan pitäisi sen mielestä puolustautua vain omalla maaperällään tai olla puolustautumatta kokonaan. Venäjä on saanut aseapua sekä Iranista että Pohjois-Koreasta. Nyt myös miehistöapua Pohjois-Koreasta. Ukrainalla on paitsi symmetrinen oikeus saada vastaavaa apua tukijoiltaan myös kansainvälisen oikeuden perusteella saada tällaista ulkopuolista apua. Viime kädessä sotatoimet voisivat olla jopa YK:n selvällä mandaatilla tehtäviä samaan tapaan kuin se teki aikoinaan 1953 Koreoiden sodassa Pohjois-Korean hyökätessä. Koska Venäjä voi turvaneuvoston jäsenenä estää tämän, sitä mahdollisuutta ei nyt käytetä.

        Presidenttimme toiminta ei ole hullua. Hän puolustaa vain sääntäpohjaista maailmanjärjestystä eli kansainvälistä oikeutta, jota Venäjä ei kunnioita. Suomen etu on puolustaa kaikissa tilanteissa kv. oikeutta, koska se on meidän turvamme voimankäyttöön siirtyvässä maailmassa. Juuri sen takia Suomi tuomitsi mm. Israelin siirtokuntapolitiikan, koska haluamme toimia johdonmukaisesti laillisuuden edistämisessä. Jos sääntöpohjaisuus ja oikeus hylätään, pienillä mailla on olennaisesti vähemmän turvaa. Tämän Stubb ja useat muutkin pienten maiden johtajat tajuavat. Tämän tajuaa suuressa määrin koko Eurooppaa varsinkin sen vuoksi, että Trumpin valinta voisi horjuttaa Natosta saatavaa turvaa. Sääntöpohjainen maailmanjärjestys on vaihtoehto voimankäyttöön perustuvalle maailmanjärjestykselle, jota Venäjä haluaa lakien noudattamisen tilalle. Sitä voisi verrata Suomen sisällä siihen, että rikoslaki kumottaisiin ja ammattirikollisest saisivat päättää väkivalloin siitä, kuka kaduilla määrää.


    • Mihinkä on palstalta kadonnut ilkka.luoma? Kommentoin hänen "slaavisota"- juttujaan toteamalla, että kyseessä on diktatuurin ja demokratian välinen konflikti, jonka Putin eskaloi sodaksi hyökkäämällä Ukrainaan. Nyt alkaa yhä enemmän näyttää siltä, että konflikti eskaloituu maailmanlaajuiseksi. Yhä useampi valtio asemoituu jommalle kummalle puolelle, jotkut selkeästi, toiset vähän epäröiden. Putin eskaloi konfliktia järjestelmällisesti kohti maailmansotaa. Pohjois-Korea oli helppo nakki, Brics-puuhastelu on vähän haastavampaa.

      Putinin yksi suuri tavoite on saada USA neutraloiduksi. USAn tilanne on aivan karmaiseva demokratian kannalta. Ns "liberaalit" ovat onnistuivat polarisoimaan maan niin perusteellisesti, että se on nyt lamaannuksen tilassa. Miten käy presidentin vaaleissa? Toteutuuko Putinin suuri toive? Trump ei kyllä kykene romuttamaan demokratiaa USAssa, mutta pystyy kyllä estämään USAn vahvan tuen demokraattisille valtioille. Miten demokraattiset valtiot selviävät ilman Yhdysvaltoja, joka pelasti maailman fasismilta toisessa maailmansodassa ja kommunismilta kylmässä sodassa?

      Demokratia olisi täysin ylivertainen totalitarismiin verrattuna, mutta nyt polarisaatio on tehnyt siitä heikon. Yhdysvalloissa polarisaatio alkoi liberaalien ääriytymisestä ja Trump on kiihdyttänyt ja hyödyntänyt sitä omassa vallantavoittelussaan. Kun puhutaan Putinin "hyödyllisistä idiooteista" niin "liberaalit" ovat ehdottomasti olleet kaikkein hyödyllisimpiä Putinille. Ilman ääriliberaalien aikaansaamaa vastarektiota vapaassa maailmassa ja sen seurauksena syntynyttä lamaannuttavaa polarisaatiota ei Putinilla olisi mitään mahdollisuutta johtaa diktatuuria voittoon.

    • Anonyymi

      Eihän tuo Puter rauhoitu ennen kuin Ukraina saa iskeä pitkän kantaman ohjuksilla Moskovaan. Kun Moskovan valot sammuvat niin Puterkin bunkkerissaan tulee toisiin ajatuksiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      44
      3081
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      88
      2095
    3. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      78
      1719
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1445
    5. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      239
      1235
    6. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      148
      1104
    7. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      1074
    8. Kyllä tämä tästä kääntyy hoki Orpo tänään eduskunnassa

      Mihin suuntaan se sitten kääntyy? Kyllä on mielenkiintoista odottaa tätä "käännöstä" mihin Orpo uskoo. Milloin ja miten
      Maailman menoa
      116
      1059
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      13
      1018
    10. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      48
      1011
    Aihe