Jeesus huusi ja vannoi jumalalle ja ihmisille että hän kärsii kaikki kaikkien ihmisten synnit heidän puolestaan. Onko kyse seksistä vai jopa väkivallasta toista ihmistä kohtaan? Tässä julistuksessaan hän tuomitsi jumalan olemassa olon ihmisten johtajana ja jumalana jolla on oikeus tuomioihin ja vannoi ettei jumala ikinä pääse tuomitsemaan yhtäkään ihmistä hänen synneistä eikä teoista. Tällä tavalla Jeesus asetti itsensä suojamuuriksi jumalaa vastaan ihmisten kaikkinaisen vapauden puolesta toteuttaa syntejä ja tekoja kaikessa vääryydessä ja julmuudessa. Eli todellisuudessa Jeesus oli vääräprofeetta joka herjasi jumalaa vastaan. Nyt sitten on maailma kehittynyt ja sen kehityksen taustalla on Jeesus, joka huolehtii ihmisten vapaudesta kärsien itse kaiken.
Tuomionpäivä on se päivä kun Jeesus sielullisesti kuolee omaten myös kuolemansa fyysisyydelle. Kuolee kuolemalla kuten raamatussa sanotaan, ja tämän jälkeen Jeesusta ei enää ikinä ole eikä tule olemaan missään ikinä. Tämä päivä ja hetki on se hetki kun tämä suoja poistuu ihmisiltä. Silloin kaikki ne ihmiset jotka ovat uskoneet Jeesukseen ja ottaneet Jeesuksen omaksensa ja jopa tietämättään mistään mitään ovat eläneet sen elämän jota suojaa Jeesus, niin silloin tulee se hetki kun kaikki ihmiset ovat jumalan edessä tuomiollisia kaikesta ja kaikesta siitäkin mistä ja milloin Jeesus oli suojana. Koko Jeesuksen olemassa olon ajan ihmiset ovat eläneet Sodomiaa ja Gomorraa ja sen on suojannut olevaksi Jeesus. Tuomionpäivänä koko maailma luhistuu ja kaikki ovat tuomiollisia jumalan silmien alla. Toisin sanoen voidaan sanoa että Jeesus on petturi ihmisiä ja ihmisyyttä kohtaan. Hänen katkeruudestaan on vaikea sanoa miksi hän tämän kaiken on tehnyt. Mutta kaikki Jeesuksesta ja hänen antamasta vapaudesta on kuitenkin saatanasta lähtöisin olevaa sotaa jumalaa vastaan ja myös ihmisyyttä vastaan koska Jeesus itsekin tietää että hänen kuolemansa tuo vanhat synnit takaisin tuomiollisiksi jokaiselle ihmiselle. Tämän lupauksen hän teki tietäen tuomionpäivänkin tulevan, eli on pettänyt kaikki ihmiset ja siten saanut heidät elämään jumalan vastaisesti ja kuolemallaan pettää lopullisesti. Jeesus on historian suurin ihmisvihaaja ja jumalan vihaaja.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.