Raamatun täydellisyys ja alkuperä

Usein unohdetaan, että juutalaiset toivat Raamatun pakanoille ja näin ihmiskunnalle. Kun se saatiin heiltä, apostoleilta, se oli täydellinen sen suhteen mikä pelastukseen kuuluu. Sen jälkeen sen sisältö on muuttunut tarkoituksella ja vahingossa, kuten Ilmestyskirjan lopun varoitus ilmoittaa etukäteen.

Muuten itse kirjakokoelma on varsin oikea, ja vaihtelee vain vähän eri kirkoissa.

Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu. Kuitenkin kasteen täsmällinen tapa ja edellytykset puuttuvat kirjasta.

Oppi, että Raamattu ja vain Raamattu on väärä. "Raamattu" on oikein, mutta "vain Raamattu" on väärin. Kaikkea oppia pitää verrata Raamatun kokonaisuuteen ja Paavalin kirjoituksiin, mutta jatkuva ilmoitus on oikea oppi. "Vain Raamattu" on väärä oppi.

Juutalaisten pilkka ja rasismi heitä kohtaan on niin väärin kuin väärin voi olla. He ovat edelleen Jumalan omaisuuskansa, silmäterä, ja uskonnonvapauden pitäisi vallita, vaikka he ovatkin väärässä siinä, etteivät usko, että Jeesus on Messias. Se muuttuu, kun Jeesus tulee takaisin, ja nytkin on jo paljon juutalaisia kristittyjä opettamassa meitä.

330

1312

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuokin kohta jota siteeraat oikeana "joka uskoo ja kastetaan" on täysin tuntemattoman kulkumiehen runoilua satojen vuosien perästä kirkolliskokousta varten.

      Asiasta on varoitus -92 käännöksen viitteenä Mark.16:9 kohdalla näin kauniisti ilmaistuna, ettei ketään loukattaisi:

      Jeesus ilmestyy lähimmilleen
      9 Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä. [16:9--20: Markuksen evankeliumi päättyi alkuaan jakeeseen 16:8. Joku varhaiskristillinen kirjoittaja on täydentänyt evankelistan esitystä muualta tunnetulla, luotettavaksi katsotulla perimätiedolla.]

      Raamatussa on se totuus ja valhe sekaisin. Totuus on siellä kuin peltoon kätketyn aarteen kaltainen, se pitää sieltä löytää, ja harvat ovat ne, jotka sen sieltä löytävät.

      Käärme pitää heti oman herätyssaarnansa paratiisissa ja kieltää koko perisynnin olemassaolon, syyttää Jumalaa valehtelijaksi.

      Nainen tuli uskoon ja sai miehensäkin tulemaan samaan uskoon, koska se synti antoi sitä ymmärrystä.

      1. Moos. 3:6

      Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä. Hän otti siitä hedelmän ja söi ja antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan, ja mieskin söi.

      • On toinenkin tapa teologisesti. Sen sijaan että selitetään kasteen välttämättömyys pois, myönnetään, että pienet lapset eivät tarvi kastetta ja kaikille sen tarpeessa oleville Jumala järjestää sen tavalla tai toisella, jos ansaitsevat sen.

        Silloin tajuaa, että upotuskasteelle niiden toimittamana, joilla on valtuus, on mentävä. Eikä saa opettaa muulla tavoin. Jos kerran on mahdollista ja vain väärä teologia estää sen. Ei saa edistää väärää teologiaa, väärää oppia, jota kirkot ovat täynnä traditioittensa takia, jotka ovat luopuneita traditioita.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        On toinenkin tapa teologisesti. Sen sijaan että selitetään kasteen välttämättömyys pois, myönnetään, että pienet lapset eivät tarvi kastetta ja kaikille sen tarpeessa oleville Jumala järjestää sen tavalla tai toisella, jos ansaitsevat sen.

        Silloin tajuaa, että upotuskasteelle niiden toimittamana, joilla on valtuus, on mentävä. Eikä saa opettaa muulla tavoin. Jos kerran on mahdollista ja vain väärä teologia estää sen. Ei saa edistää väärää teologiaa, väärää oppia, jota kirkot ovat täynnä traditioittensa takia, jotka ovat luopuneita traditioita.

        Lahkolaisten anabaptististisissa upotuskasteissa ihmiseen pumpataan vierasta henkeä.

        Pyhä Henki pakotetaan poistumaan uudestikasteen edessä ihmisestä pois, kun toinen henki pumpataan sisälle ihmiseen.

        Joissakin lahkoissa ennen anabaptistista uudestikastetta ihminen laitetaan lukemaan ääneen kirous lapsena saadusta kasteesta nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lahkoissa ei tehdä ristinmerkkiä, eikä tunnusteta Jumalan Kolmiyhteisyyttä.

        Eksyttäjät nimittävät Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä... Saatanaksi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lahkolaisten anabaptististisissa upotuskasteissa ihmiseen pumpataan vierasta henkeä.

        Pyhä Henki pakotetaan poistumaan uudestikasteen edessä ihmisestä pois, kun toinen henki pumpataan sisälle ihmiseen.

        Joissakin lahkoissa ennen anabaptistista uudestikastetta ihminen laitetaan lukemaan ääneen kirous lapsena saadusta kasteesta nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.

        toinen helluntai - toinen henki - toinen kaste - toinen herra

      • Anonyymi

        Teuvo. Olet kovin kerkeä huomauttelemaan kaikenlaista toisten kirjoituksista, jopa Raamatusta. Asetut siis Jumalan sanan yläpuolelle!
        Sitten vielä kirjoittelet aivan puutaheinää epäraamatullisia löpinöitä ja herjoja. Häpeä!
        Ai niin, et sinä enää osaa hävetä.

        Jokaisesta valheestasi joudut tekemään tiliä Jumalalle. Muista se Teuvo!
        Ja sekin on syytä muistaa, että valehtelijat eivät peri iankaikkista elämää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lahkolaisten anabaptististisissa upotuskasteissa ihmiseen pumpataan vierasta henkeä.

        Pyhä Henki pakotetaan poistumaan uudestikasteen edessä ihmisestä pois, kun toinen henki pumpataan sisälle ihmiseen.

        Joissakin lahkoissa ennen anabaptistista uudestikastetta ihminen laitetaan lukemaan ääneen kirous lapsena saadusta kasteesta nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.

        Perkele on aina vihannut Jeesukseen uskovia. Niin nytkin mm. sinun kauttasi Teuvo.

      • Anonyymi kirjoitti:

        toinen helluntai - toinen henki - toinen kaste - toinen herra

        Yksi ainoa oikea kaste. Upotuskaste uskovalle sellaisen toimesta jolla on valtuus: " NN, Jeesuksen Kristuksen antamalla valtuudella Kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä. Aamen. "

        Pikkulapset ja vauvat eivät mitään kastetta tarvitse. Siunaamista vaan ja ristimisen, eli nimen.

        Kastetoimitusta voidaan tehdä uudestaan, ei se yksi sitä tarkoita. Jos esim on eronnut ja tulee uudestaan. Tai on kastettu vaan ilman valtuutta, tai lapsena.

        Tämä on järkeenkäypää teologiaa, mutta palkkapapit ovat ammattilaisia selittämisessä ja väärien oppien puolustamisessa. Eivät rukoile ja kysy enää, kuten pitäisi.

        Luehan tarkemmin.

        Room.5 "Sillä yhden ihmisen tottelemattomuuden teko teki kaikista ihmisistä syntisiä. (perisynti)

        Lapsella voi olla lisäksi omien esivanhempien syntejä niskassa. Murhasta lähtien.

        Valit. 5:7

        Meidän isämme ovat syntiä tehneet; heitä ei enää ole. Me kannamme heidän syntivelkaansa.

        Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun. (perisynti)

        Ei kukaan synny suoraan sisälle Jumalan valtakuntaan. Kastaa pitää.

        Kritityt on kastannu lapsensa sisälle Jumalan valtakuntaan koko ajan ja tekevät niin aina Ihmisen Pojan päivän asti, silloin ei ketään enää ehditä kastaa kristityksi, kun toinen korjataan talteen ja toinen jätetään.

        Room. 9:8

        Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset.

        Ei tuo sitä sano mitä väität.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Ei tuo sitä sano mitä väität.

        Miksi kapioit Jumalan sanan totuutta vastaan?

        Mihin anabaptistiseen lahkoon olet sotkeentunut?

        Kristityksi lapsena kastetun kastaminen lahkokasteella toiseen kertaan on paha hengellinen synti ja laittomuuden teko.

        Ihan sama asia, jos Juutalaispojalle tehtäisiin ympärileikkaus toiseen kertaan.

        Lahkolaiset lukee ahkeraan Etiopialaisen eunukin kastetapausta ja huudahtaa voitonriemuisasti:
        "Ei mainittu lapsia kastetun"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi kapioit Jumalan sanan totuutta vastaan?

        Mihin anabaptistiseen lahkoon olet sotkeentunut?

        Kristityksi lapsena kastetun kastaminen lahkokasteella toiseen kertaan on paha hengellinen synti ja laittomuuden teko.

        Ihan sama asia, jos Juutalaispojalle tehtäisiin ympärileikkaus toiseen kertaan.

        Teuvo itse on vihamielinen äärilahkolainen. Hänellä oli aiemmin oikein vihalistakin. Edelleen hän vihaa kaikkia.

      • Anonyymi

        "He ovat edelleen Jumalan omaisuuskansa, silmäterä"

        Koska juutalaiset eivät noudattaneet Jlan tahtoa, heitä koeteltiin ankarasti esim naapurikansojen toimesta.
        Kun syntimitta täyttyi Jlan lähetti kansan pakkosiirtolaisuuteen Babyloniin.
        Se oli kuitenkin rajattu 70 vuoteen, jonka jälkeen Jla palautti juutalaiset takaisin omaan maahansa.
        Mutta heille annettiin uusi armonaika - 70 vuosiviikkoa eli 490 vuotta.
        Tämä aika päättyi, kun he hylkäsivät Jeesuksen Stefanoksen kivittämisen aikaan.

        Ei ole luvattu mitään uutta armonaikaan enää juutalaisille.
        Jeesuksen ajasta eteenpäin Jeesukseen uskovat ovat "todellisia israelilaisia".

        Juutalaisten paluu Jerusalemin maahan on ennustettu ja tapahtunut. Toinen Eksodus. Se tulee tapahtumaan vielä voimallisemmin. Kristittyjen kanssa. Kuten olet tajunnut. Ja Uusi Jerusalem, Toinen Jerusalem perustetaan Amerikan mantereelle. Juutalaisvastainen rasismi pitää lopettaa, heillä on siunauksensa ja kirouksensa. Tulevat vielä tajuamaan, että Jeesus on Messias. Monet jo tajuavat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teuvo. Olet kovin kerkeä huomauttelemaan kaikenlaista toisten kirjoituksista, jopa Raamatusta. Asetut siis Jumalan sanan yläpuolelle!
        Sitten vielä kirjoittelet aivan puutaheinää epäraamatullisia löpinöitä ja herjoja. Häpeä!
        Ai niin, et sinä enää osaa hävetä.

        Ei kuolleet osaa hävetä, eikä näköjään muutamat elävätkään!

    • Anonyymi

      Paavali tunnustaa Roomalaisille herkkänä hetkenään Korintossa kirjoittamassaan kirjeessä olevansa vilpillinen.

      Room. 3:7

      Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?

      • Anonyymi

        Teuvo ilmestyy aina paikalle hokemiensa kanssa, jos vain vähänkin on tilaisuutta herjata Paavalia, tai myös ilman tilaisuutta.
        Omaksi kadotuksekseen hän sitä tekee, kuten apostoli Pietari sanoi.

      • Ei ole valheellinen kasteen asiassa.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Ei ole valheellinen kasteen asiassa.

        Paavali valehteli taitavasti mahdollisesti kaikista asioista "min lögnaktighet".

        Svenska Bibeln v. 1917 kääntää, että Paavali oli luonteeltaan epärehellinen, jossa asusti Saatanan enkeli. Se on kaikista pahin yhdistelmä sellainen?

        Room.3:7
        Och å andra sidan, om Guds sannfärdighet genom min lögnaktighet ännu mer har trätt i dagen, honom till ära, varför skall då jag likväl dömas såsom syndare?

        2. Kor. 12:7

        Och för att jag icke skall förhäva mig på grund av mina övermåttan höga uppenbarelser, har jag fått en törntagg i mitt kött, en SATANS ÄNGEL, som skall slå mig i ansiktet, för att jag icke skall förhäva mig.

      • Anonyymi

        Paavali oli ensimmäinen Jesuiitta.

        Tarkoitus pyhittää keinot.

        Room. 3:7

        Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavali oli ensimmäinen Jesuiitta.

        Tarkoitus pyhittää keinot.

        Room. 3:7

        Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?

        Kun et halua ymmärtää, niin et ymmärrä.

    • Anonyymi

      Tarkoitatko ”jatkuvalla ilmoituksella” kenties jotain muuta kuin sitä, mikä on Raamatussa?
      Eli onko se jotain Raamatun ulkopuolista ilmoitusta, joka menee ohi Raamatun kirjoitusten?

      • Anonyymi

        Brooklynistä tulee jatkuvaa uutta ilmoitusta lahkoille, jota syväkurkut sitten levittää kokouksissaan.

      • Jumala elää ja toimii koko ajan. Raamattu ei riitä, eikä ole tarkoituskaan. Jatkuva ilmoitus on oikea oppi, sen loppuminen on väärä oppi. Myös kanonisen ilmoituksen kohdalla.

        Pyhä Henki ilmoittaa, mikä ilmoitus on Jumalasta, mikä ei.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Jumala elää ja toimii koko ajan. Raamattu ei riitä, eikä ole tarkoituskaan. Jatkuva ilmoitus on oikea oppi, sen loppuminen on väärä oppi. Myös kanonisen ilmoituksen kohdalla.

        Pyhä Henki ilmoittaa, mikä ilmoitus on Jumalasta, mikä ei.

        Eiköhän ne jatkuvat opit lahkolaisille tule sieltä henkimaailmasta.

        Eiköhän siellä lahkoissa ihmisiä visko selälleen ihan muut henget, voimat ja energiat.

        Ei lahkoissa ihmisen selälleen kaatamiseksi ja hurmostilaan saamiseksi vielä mitään Jumalan voimia tarvita.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Jumala elää ja toimii koko ajan. Raamattu ei riitä, eikä ole tarkoituskaan. Jatkuva ilmoitus on oikea oppi, sen loppuminen on väärä oppi. Myös kanonisen ilmoituksen kohdalla.

        Pyhä Henki ilmoittaa, mikä ilmoitus on Jumalasta, mikä ei.

        Jeesus ilmoitti oikeille apostoleilleen kaiken mahdollisen, mitä uskoon, pelastukseen ja elämään tarvitaan. Mitä siihen lisätään tai otetaan pois, se on pahasta.

        Joh. 15:15

        En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni.

        Paavali ei kuulu tuohon valittujen joukkoon.

        Ilm. 21:14

        Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet.

        Raamatun opin lisäksi laitettu on valheoppia.
        Raamattu on Jumalan sanaa. Se pysyy. Muu on lustetta, joka palaa.
        Älä hyvä ihminen lähde seuraamaan Perkelettä, kuten Teuvo tekee. Teuvo keksii jatkuvasti kaikenlaista valhetta ja roskaa, joka on tulelle talletettu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän ne jatkuvat opit lahkolaisille tule sieltä henkimaailmasta.

        Kyllä ja Teuvon katkeroituneesta ja kaikkea vihaavasta mielestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus ilmoitti oikeille apostoleilleen kaiken mahdollisen, mitä uskoon, pelastukseen ja elämään tarvitaan. Mitä siihen lisätään tai otetaan pois, se on pahasta.

        Joh. 15:15

        En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni.

        Paavali ei kuulu tuohon valittujen joukkoon.

        Ilm. 21:14

        Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet.

        Ei turhaan Jeesus teitä eksyttäjiä varoittanut, mutta SILTI te eksytte!

        Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.”
        Matt 22:29

        Luopuneet kirkot eivät enää tiedä, mitä apostolit tiesivät. Nyt se on palautettu, mutta papit ja uskovat eivät tule hääjuhliin. Täytyy pyytää kadulta ketkä haluavat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raamatun opin lisäksi laitettu on valheoppia.
        Raamattu on Jumalan sanaa. Se pysyy. Muu on lustetta, joka palaa.
        Älä hyvä ihminen lähde seuraamaan Perkelettä, kuten Teuvo tekee. Teuvo keksii jatkuvasti kaikenlaista valhetta ja roskaa, joka on tulelle talletettu!

        Lisää tulee, mutta Raamatun opin mukaista sen pitää olla. Tuollainen jatkuvan ilmoituksen kieltäminen on selkeää harhaoppia, eikä ole Raamatun mukaista.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Jumala elää ja toimii koko ajan. Raamattu ei riitä, eikä ole tarkoituskaan. Jatkuva ilmoitus on oikea oppi, sen loppuminen on väärä oppi. Myös kanonisen ilmoituksen kohdalla.

        Pyhä Henki ilmoittaa, mikä ilmoitus on Jumalasta, mikä ei.

        Olet saanut lahkolaisten epäpyhän valheen hengen, josta on vaikea päästä eroon.

        Joillekin se lahkoralli on päättynyt, kun on mennyt perinteiseen Kristilliseen kirkkoon Herran Pyhällä Ehtoolliselle ja tunnustaa syntisyytensä ja käyneensä lahkolaisten kokouksissa ja kokeneensa jotain henkimaailman asioita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatun opin lisäksi laitettu on valheoppia.
        Raamattu on Jumalan sanaa. Se pysyy. Muu on lustetta, joka palaa.
        Älä hyvä ihminen lähde seuraamaan Perkelettä, kuten Teuvo tekee. Teuvo keksii jatkuvasti kaikenlaista valhetta ja roskaa, joka on tulelle talletettu!

        Lopeta vainajan herjaaminen ja tee parannus, jos se on enää mahdollista kohdallasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei turhaan Jeesus teitä eksyttäjiä varoittanut, mutta SILTI te eksytte!

        Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.”
        Matt 22:29

        Helluntailaiset, Jehovat ja Mormoit eivät edes lue niitä Jeesuksen tarkoittamia kirjoituksia eli Tooraa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet saanut lahkolaisten epäpyhän valheen hengen, josta on vaikea päästä eroon.

        Joillekin se lahkoralli on päättynyt, kun on mennyt perinteiseen Kristilliseen kirkkoon Herran Pyhällä Ehtoolliselle ja tunnustaa syntisyytensä ja käyneensä lahkolaisten kokouksissa ja kokeneensa jotain henkimaailman asioita.

        Ei ole paha henki täällä vaan Perkeleen kirkoissa ja niiden harhaopeissa. Kristus tuntee lampaansa ja haluaa kaikkien kokoontuvan yhteen. Minä olen kokoontunut. Hienot papit ja uskovat eivät halua tulla hääjuhliin, kuten ennustettu on Raamatussa, Jeesuksen vertauksessa. Täytyy kutsua aitovieriltä. Samanlaisia olette kuin juutalaiset. Ette rukoile, ette kysy.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Lisää tulee, mutta Raamatun opin mukaista sen pitää olla. Tuollainen jatkuvan ilmoituksen kieltäminen on selkeää harhaoppia, eikä ole Raamatun mukaista.

        Juuri tuo aikaansaa harhaopit ja eksytykset, jota yrität levittää. Jos puhut tai joku puhuu ohi Raamatun ilmoituksen, hän eksyttää.
        Raamattu, Jumalan Sana on TOTUUS, ei ihmisten sepitykset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lopeta vainajan herjaaminen ja tee parannus, jos se on enää mahdollista kohdallasi.

        Taasko yrität tuota perkeleellistä valhetta tänne tunkea? En usko tuollaisia typeriä valhehuhuja!

      • Sitä, että kaanon ei lopu Raamattuun. Sana on elävä. Jumala ilmoittaa tänäänkin mitä tekee ja sitten myös tekee sen. Elää ja toimii, on viime kädessä vallassa.

        Myös muinaisuudessa Apostolien teot ja muu oikea kristillisyys jatkui, eikä siitä ole vielä löydetty tekstiä, koska kristityt tapettiin kerettiläisinä ja menivät maan alle ja siihen aikaan tuntemattomiin maihin. Erämaahan, katosivat tunnetusta historiasta.

        Israelin 10 sukukuntaa myös katosi historiasta. Heidän tekstejään ei ole vielä löydetty. Ja Jeesus ilmestyi heillekin ylösnousseena, mistä arabien kautta on säilynyt hämäriä muistoja, ja Islam luulee, ettei Jeesus kuollutkaan, vaan saarnasi jossain Armenian ja Kashmirin alueella.

        Israelin ja Kristuksen Kirkon historia ja nykyiset tapahtumat kuuluvat myös Jumalan Sanaan, kun ne kirjoitetaan ja löydetään kanonisessa muodossa.

        Meidän kirkoilta, katoliset ja protestanttiset, tieto katosi, mutta rakkaus säilyi, ja Kain taas tappoi Abelit. Perkeleen kirkkoa on enemmän kuin Jumalan kirkkoa.

        Tämä ei ole mikään jenkkkinäkemys, vaan kansainvälinen ja israelilainen ja Ilmestyskirjassa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juuri tuo aikaansaa harhaopit ja eksytykset, jota yrität levittää. Jos puhut tai joku puhuu ohi Raamatun ilmoituksen, hän eksyttää.
        Raamattu, Jumalan Sana on TOTUUS, ei ihmisten sepitykset.

        Raamattu ilmoittaa selvästi, että Jumala elää ja toimii ja puhuu, eikä lopettanut puhumistaan ja Sanaansa 2000 v sitten.

        Kaiken uuden ilmoituksen pitää tietysti olla Raamatun opin mukaista.

        Mutta sen ei tarvi olla katolisen tai protestanttisen Raamatun tulkinnan mukaista.

        Tämän pitäisi olla selvä jokaiselle, eikä luulla, että ilmoitus loppuu Raamattuun. Se on Juudan sauva, mutta tulee myös Joosefin sauva. Raamatun mukaan. Ja Jumala on elävä eikä kuollut.

        Meidän pitäisi keskustella opillisista eroista rakkauden hengessä eikä niin, että luterilaiset ym tulevat tänne määräämään mikä on oikein ja mikä väärin. Mikä on ainoa oikea, heidän määräämä Raamatun tulkinta.

        Pakko pois, ja totuus esille. Pyhä Henki ja Raamattu yhdessä sanovat totuuden, eivät erikseen. Ja Jumalan profeetat ja apostolit, kuten Raamatun aikanakin. Papit saarnoissaan, jos ovat oikeita Jumalan pappeja.

    • Anonyymi

      Väkevän eksytyksen siemenet on kirjoitettu sinne Raamattuun. Ei se lopun ajan eksytys muuten mikään väkevä eksytys muuten olisikaan.

      Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,.

      Hän vastasi: 'Minä menen valheen hengeksi kaikkien hänen profeettainsa suuhun'. Silloin Herra sanoi: 'Saat viekoitella, siihen sinä pystyt; mene ja tee niin'.

      • Anonyymi

        Hyvin olet Teuvo viekoitellut, mutta ilman tulosta kuitenkin. Oman lahkosikin osasit hajottaa…

      • Eksytystä on se Perkeleen kirkko ja väärät lahkot. Sitä on kaikkialla. Mikä niistä väkevin on? Katoliset kirkot ja Protestantit ja juutalainen oppi? Vai Islam? Kaikki väkeviä ja harhaoppisia.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Eksytystä on se Perkeleen kirkko ja väärät lahkot. Sitä on kaikkialla. Mikä niistä väkevin on? Katoliset kirkot ja Protestantit ja juutalainen oppi? Vai Islam? Kaikki väkeviä ja harhaoppisia.

        Jenkkilahkot on sitä jälkikäteen, noin 100 v. sitten kylvettyä lustetta, joka kietoutuu kristillisten kirkkojen sisällekin, niin sitä ei voida enää sieltä repiä pois.
        Kaikilla Jenkkilahkoilla on omat opit, pyhät kirjat ja ramatut ja novumit, cd-levyt ja kasetit, vihkot ja oppaat jäsenille.

        Jeesus oli uskoltaan Juutalainen alusta loppuun asti.

        Herjaamalla Juutalaisten uskoa herjaat Jeesusta.

        Luuk. 4:16

        Ja hän saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan.

        Ilm. 14:12

        Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Eksytystä on se Perkeleen kirkko ja väärät lahkot. Sitä on kaikkialla. Mikä niistä väkevin on? Katoliset kirkot ja Protestantit ja juutalainen oppi? Vai Islam? Kaikki väkeviä ja harhaoppisia.

        Voi teitä eksyttäjiä!

        Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.”
        Matt 22:29

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jenkkilahkot on sitä jälkikäteen, noin 100 v. sitten kylvettyä lustetta, joka kietoutuu kristillisten kirkkojen sisällekin, niin sitä ei voida enää sieltä repiä pois.
        Kaikilla Jenkkilahkoilla on omat opit, pyhät kirjat ja ramatut ja novumit, cd-levyt ja kasetit, vihkot ja oppaat jäsenille.

        Myös valta kirkoissa on lustetta, ja itse kirkkojen opit ovat harhaoppisia.

      • Anonyymi

        Jumalan sana on puhdas, seitsenkertaisesti puhdistettua.
        Sinun syntinen mielesi on likainen Teuvo.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Eksytystä on se Perkeleen kirkko ja väärät lahkot. Sitä on kaikkialla. Mikä niistä väkevin on? Katoliset kirkot ja Protestantit ja juutalainen oppi? Vai Islam? Kaikki väkeviä ja harhaoppisia.

        Olet ihan samanlainen eksyttäjä kuin Teuvokin.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Myös valta kirkoissa on lustetta, ja itse kirkkojen opit ovat harhaoppisia.

        Joo ja santtunen on ainoa jolla on puhdas oppi?
        HOH HOIJAA!

      • Anonyymi

        Yksittäistapauksesta ei pidä tehdä mitään yleisyyttä eikä oppia. Juuri tuollaisilla kontekstista repäistyistä yksittäisistä kohdista te eksyttäjät teette harhaoppeja. Pyhää Henkeä ei teillä ole.

        Pitää paikkansa. Paljon on eksyttäjiä!

      • Niin, kaikki kirkot, suunnat ja lahkot ovat eksytystä. Ja Islam.

        Väkevä eksytys nykyaikana. Aivan hurja.

        Mutta Pyhä Henki vuodatetaan herätyksissa nyt viimeisinä aikoina pakanoille, kuten näemme selkeästi, helluliikkeissä ja karismaattisessa liikkeessä ja herätyksissa, ja oikean kirkon on Jumala myös perustanut, muttei sitä papit ja uskovaiset tietenkään usko. Niin vahva on eksytys, ja niin kovasti meitä koetellaan. Muuten emme kestä, kun Antikristus, Peto ja Väärä Profeetta hyökkäävät. Niillä on jo nimi, Stalin, Hitler, Mussolini, Putin, kaikki diktaattorit ovat Petoja, Muhammed ja väärät kristilliset johtajat vääriä profeettoja, Antikristuksia kaikki Kristuksen kieltäjät, ateistit, maallistuminen, tiedeusko, muut uskonnot. Valtion kyllä pitääkin olla maallinen, että uskonvapaus olisi taattu. Teokraattinen valtio perustetaan vasta Jeesuksen johdolla, kun hän tulee pian takaisin. Sitä ennen on kamalia diktatuureja ja sotia ja katastrofeja, kuten on jo ollut. Kaksi maailmansotaa, atomipommi, kommunismi, natsismi ja fasismi ym.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Eksytystä on se Perkeleen kirkko ja väärät lahkot. Sitä on kaikkialla. Mikä niistä väkevin on? Katoliset kirkot ja Protestantit ja juutalainen oppi? Vai Islam? Kaikki väkeviä ja harhaoppisia.

        Jumalan työn demonisointi on perkeleestä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jumalan työn demonisointi on perkeleestä.

        Niin, Pyhän Hengen työtä ei saa sanoa demoniseksi. Toisaalta: Jos se valo, mikä teissä on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys!

        On oltava henkien erottamisen lahja, Pyhän Hengen lahjoista, ja harjaannuttava siinä. Kun on jossain virassa tai tehtävässä, saa siihen johdatuksen.

    • Anonyymi

      Matt. 7:15

      "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. [7:15-20: Matt. 12:33; Luuk. 6:43-45 : Miika 3:5; Matt. 24:11,24; Ap. t. 20:29; 2. Piet. 2:1,2]

      • Anonyymi

        Totuuden julistajia kohdellaan todella huonosti. Eivät ole mitään haluttuja puhujia ja saarnamiehiä.

        Matt. 23:34

        "Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen."

        Huom. "LAINOPETTAJIA....ei lain kumoajia.

      • Tuollaisia ovat palkkapappien kirkot ja väkevä eksytys. Näin kävi Alkukirkolle myös ja tuli Perkeleen kirkko sen sijalle, Rooman valtion maallistunut valtiokirkko.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Tuollaisia ovat palkkapappien kirkot ja väkevä eksytys. Näin kävi Alkukirkolle myös ja tuli Perkeleen kirkko sen sijalle, Rooman valtion maallistunut valtiokirkko.

        Kolmannen polven kristitystä Timoteuksesta tuli Katolisen kirkon pappi.

        Jeesus perusti vain yhden ison Kirkon eli Katolisen kirkon, jonka päämies hän itse on.

        On vain yksi Paimen ja yski lauma.

        On vain Yksi yhteinen eli Katolinen kirkko ja seurakunta.

        Yksi yhteinen eli Katolinen kirkko, johon kaikki Kristukseen kastetut kuuluvat.
        On vain yksi Lauma ja yksi Paimen.

        Uuden liiton "katolinen" seurakuntakuntamalli tulee VT:n ajoista, jolloin koko Israelin kansa muodosti vain yhden seurakunnan.

        Joel 2:16

        Kootkaa kansa, pitäkää pyhä seurakuntakokous, kerätkää vanhukset, kootkaa lapset ja rintoja imeväiset; lähteköön ylkä huoneestansa ja morsian kammiostansa.

        Kristuksen Seurakunta muodostuu Kasteessa Kristuksen ruumiin jäseneksi.

        Koko Israelin lähes 2 milj.kansasta tuli kasteessa yksi seurakunta.

        1 Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi
        2 ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä
        3 ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa
        4 ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Tuollaisia ovat palkkapappien kirkot ja väkevä eksytys. Näin kävi Alkukirkolle myös ja tuli Perkeleen kirkko sen sijalle, Rooman valtion maallistunut valtiokirkko.

        Paavali oli Rooman hirmuvallan agentti. Hänellä oli Rooman hirmuvallan kansalaisuus, mikä tarkoitti käytännössä samaa asiaa kuin Rooman mafian jäsenyys. Lupa tappaa sekä Juutalaisia että Kristittyjä, mikäli he ovat uhka Rooman hirmuvallalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavali oli Rooman hirmuvallan agentti. Hänellä oli Rooman hirmuvallan kansalaisuus, mikä tarkoitti käytännössä samaa asiaa kuin Rooman mafian jäsenyys. Lupa tappaa sekä Juutalaisia että Kristittyjä, mikäli he ovat uhka Rooman hirmuvallalle.

        Paavalin isä teki palveluksia Rooman hirmuvallalle, rikastui ja sai Rooman kansalaisuuden.
        Poika Saulus toimi samalla tavalla ja sai Rooman kansalaisuuden.
        Paavali kävi muiden rikkaiden nuorukaisten tapaan opiskelemassa Juutalaisuutta kuuluisan Gamalielin yksityisoppilaana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On vain Yksi yhteinen eli Katolinen kirkko ja seurakunta.

        Yksi yhteinen eli Katolinen kirkko, johon kaikki Kristukseen kastetut kuuluvat.
        On vain yksi Lauma ja yksi Paimen.

        Uuden liiton "katolinen" seurakuntakuntamalli tulee VT:n ajoista, jolloin koko Israelin kansa muodosti vain yhden seurakunnan.

        Joel 2:16

        Kootkaa kansa, pitäkää pyhä seurakuntakokous, kerätkää vanhukset, kootkaa lapset ja rintoja imeväiset; lähteköön ylkä huoneestansa ja morsian kammiostansa.

        Ei ole katolinen kirkko tehnyt parannusta synneistään, mm. aneistaan, Neitsyt Marian palvonnastaan ja hillittömästä pedofiliastaan!
        Kaikki se on tulelle talletettu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavali oli Rooman hirmuvallan agentti. Hänellä oli Rooman hirmuvallan kansalaisuus, mikä tarkoitti käytännössä samaa asiaa kuin Rooman mafian jäsenyys. Lupa tappaa sekä Juutalaisia että Kristittyjä, mikäli he ovat uhka Rooman hirmuvallalle.

        ” niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, OMAKSI KADOTUKSEKSEEN.”
        2 Piet 3:16

        ”Joka myös jokaisessa kirjassansa näistä puhuu, joissa muutamat ovat työläät ymmärtää, jotka taitamattomat ja huikentelevaiset turmelevat, niinkuin muutkin Raamatut, omaksi kadotukseksensa.”
        Biblia 1776

        ” Så gör han i alla sina brev, när han i dem talar om sådant, fastän visserligen i dem finnes ett och annat som är svårt att förstå, och som okunniga och obefästa människor vrångt uttyda, såsom de ock göra med de övriga skrifterna, sig själva till fördärv.ä
        Ruotsi 1917

        ”As also in all his epistles, speaking in them of these things; in which are some things hard to be understood, which they that are unlearned and unstable wrest, as they do also the other scriptures, unto their own destruction.”
        KJV 1789

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totuuden julistajia kohdellaan todella huonosti. Eivät ole mitään haluttuja puhujia ja saarnamiehiä.

        Matt. 23:34

        "Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen."

        Harhaopit pitää tuomita jo täällä maan päällä. Ei mitään silkkihansikaskäsittelyä Teuvo sinulle!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Paavali oli Rooman hirmuvallan agentti. Hänellä oli Rooman hirmuvallan kansalaisuus, mikä tarkoitti käytännössä samaa asiaa kuin Rooman mafian jäsenyys. Lupa tappaa sekä Juutalaisia että Kristittyjä, mikäli he ovat uhka Rooman hirmuvallalle.

        Niin oli, mutta hän kääntyi ja on kunnioitettava pakanain apostoli, ja on kirjeissään laskenut perustan oikealle kristinuskolle, tuominnut kaikki silloiset tavat tehdä kristinuskosta harhaoppi. Harhaoppisiksi useimmat kirkot ovat silti kehittyneet.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole katolinen kirkko tehnyt parannusta synneistään, mm. aneistaan, Neitsyt Marian palvonnastaan ja hillittömästä pedofiliastaan!
        Kaikki se on tulelle talletettu!

        Näin on, se nyt ainakaan ei ole oikea kirkko.

    • Anonyymi

      Kirjaa tosin kukaan ei ole kuluttanut niin kovin loppuun alkuunkaan 🤭💯👆

    • Anonyymi

      Vainotut kristityt Rooman Katakombeissa hakkasivat kallioon lapsiensa syntymäpäivän, kastepäivän ja kuolinpäivän. Niitä ensimmäisiä kirkonkirjoja turistit käyvät siellä vieläkin ihmettelemässä.

      Jenkkilahkojen kellokkaat tulevat tänne hillumaan ja syyttämään, että vainonut kristityt tekivät väärin, kun kastoivat lapsensa Jeesuksen omiksi uuden liiton jäseniksi.

      • Eivät kastaneet. Lapset ovat puhtaita, eivät tarvitse kastetta. Syntymäaika tarvitaan, kun sinetöitiin vanhempiin, ikuiseksi perheeksi taivaassa.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Eivät kastaneet. Lapset ovat puhtaita, eivät tarvitse kastetta. Syntymäaika tarvitaan, kun sinetöitiin vanhempiin, ikuiseksi perheeksi taivaassa.

        Hätäkaste on hirmuinen oppi.

    • Anonyymi

      Jenkkilahkojen yhteinen kastelaki on kirjattu Mormonin Kirjaan, Moroni, luku-8

      Pienten lapsien vanhempia uhataan kuolemalla ja helvetillä, jos he aikovat viedä lapsensa kastettavaksi kristityiksi.

      • Lahkot ovat sellaisia, ja valta kirkot, että uhkailevat helvetillä.

        Kristuksen Kirkon, mormonien, mukaan vain pieni määrä kadotuksen lapsia heitetään tuliseen järveen, mutta toisaalta korkeimpaan taivaaseen eivät suinkaan kaikki pääse. Yksi tuomio tapahtuu kuollessa, yksi Jeesuksen tullessa, yksi Viimeisellä Tuomiolla, ei näitä sovi sekoittaa. Kaikki ovat kuolemattomia, mutta ikuinen elämä korkeimmassa taivaassa ei tule kaikille.

        Mormonit tietävät enemmän ja paremmin kuin muut, ja siitä Kain on kateellinen Aabelille, niinkuin aina. Tieto katosi, mutta rakkaus säilyi. Nyt tietokin on tullut takaisin.

      • Anonyymi

        Hätäkaste on perkeleestä.

    • Anonyymi

      Jenkkilahkot ja niidet perustajat ja niidet pyhät kirjat "raamatut"

      Jehovalaisuus: Charles Russell (Vartiotornilehdet)
      Helluntailaisuus: Charles Fox Parham (Ramattu kansalle ja Parhamin novumit)
      Mormonismi: Joseph Smith (Mormonin Kirja, Opin ja Liittojen kirjat)
      Adventismi: Ellen G. White (Sapatin säännöt ja ohjeet)

      • Protestantit: tunnustuskirjat.
        Katoliset: paavi.
        Mormonit: Raamattu ja muut Pyhät Kirjoitukset, koko Sana, mennyt, nykyinen ja tuleva.

    • Anonyymi

      Kristinusko perustuu Jumalan sanan iloitukseen.

      Ei mihinkään henkitason yhteyksiin henkimaailman kanssa, jotka henget puhuvat ihmiselle esiintyen vaikka kuuluisien profeettojen henkinä tai itsenään Jeesuksena kuiskuttaen hiljaisella äänellä suoraan ihmisen tajuntaan asioita ja puhumalla tulevaisuudesta.

      Silloin kun alkaa kuulla ääniä päästään, ja henget käskee tekemän sitä sun tätä, niin kiiruusti vastaanotolle.

      • Anonyymi

        2. Tim. 3:13

        Kelvottomat ihmiset ja petkuttajat menevät pahuudessa yhä pitemmälle, eksyttäen muita ja eksyen itse.

        Matt. 24:5

        Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.

        Matt. 24:11

        Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.

        Matt. 24:24

        Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.

        Mark. 13:6

        Monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä se olen', ja he eksyttävät monta.

        1. Joh. 2:26

        Tämän minä olen kirjoittanut teille niistä, jotka teitä eksyttävät.

        Kannattaa varoakin itseään tosiuskovaiksi julistaneita "Jeesustelijoita".

        Matt.7
        21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Paavalin herjaaminen ei varsinkaan ole Jumalan tahdon tekemistä, eikä myöskään Jeesukseen uskovien herjaaminen. Suuresti eksyt Teuvo Suni!

      • Pyhä Henki on olemassa myös. Opetuslapsena oleminen on Häen johdatuksessa olemisen opettelua. Maailmalle hulluutta, mutta uskovalle totista totta. Jos erehtyy hurmahenkiin tai pahoihin henkiin tai ihmishenkiin, niin se on väärin tai hulluutta. Tässä on paljon oppimista uskovaisella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa varoakin itseään tosiuskovaiksi julistaneita "Jeesustelijoita".

        Matt.7
        21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Milloin sinä Teuvo alat tekemään Jumalan tahtoa?

    • Anonyymi

      Raamatun mukaan Uuteen Jerusalemiin tuodaan Laintaulut, Jumalan itse kirjoittamat kymmenen käskyn lait.

      Luuk. 16:17

      Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.

      Varma merkki harhaopista on kaikki yritykset ja väitteet kumota Jumalan lait ja käskyt.
      Eksyttäjät yrittävät kumota Jumalan selkeät käskyt ja vaihtaa ne pelkkiin henkimaailman ilmiöihin.

      • Anonyymi

        Hepr. 9:4

        Siellä oli kultainen suitsutusalttari ja liitonarkku, joka oli kauttaaltaan kullalla päällystetty. Arkussa oli kultainen, mannaa sisältävä astia ja Aaronin sauva, joka puhkesi lehteen, sekä liiton taulut. [2. Moos. 16:33, 25:10,16, 30:1; 4. Moos. 17:25]

        Ilm. 11:19

        Taivaassa avattiin Jumalan temppeli, niin että temppelissä oleva Liitonarkku voitiin nähdä. Salamat leimusivat, ukkonen jylisi, maa järähteli ja raemyrsky riehui. [2. Moos. 25:9; Hepr. 9:4 | 2. Moos. 19:16; Ilm. 4:5, 8:5]

        Ilm. 3:12

        Siitä, joka voittaa, minä teen pylvään Jumalani temppeliin, eikä hän joudu milloinkaan lähtemään sieltä. Minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, uuden Jerusalemin, joka laskeutuu taivaasta Jumalani luota, ja oman uuden nimeni.

        Jeesus ei ole enää Jeesus-niminen, koska Saatana teki identiteettivarkauden kun Jeesus nousi taivaaseen.

        2. Tess. 2:4

        Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle, asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

        Höpö höpö Teuvo! Saatana ei varasta yhtään mitään kaikkivaltiaaksi Jumalalta!
        Kyllä juttusi ovat todella paksua lötinää ja karkeaa valhetta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus ei ole enää Jeesus-niminen, koska Saatana teki identiteettivarkauden kun Jeesus nousi taivaaseen.

        2. Tess. 2:4

        Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle, asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

        Jeesus on oikea Jumala, oikea nimi Jumalan Pojalle. Jeesus Kristus suomeksi, muilla kielillä erilaisia sanoja.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Jeesus on oikea Jumala, oikea nimi Jumalan Pojalle. Jeesus Kristus suomeksi, muilla kielillä erilaisia sanoja.

        Mark. 10:18

        Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä paitsi Jumala yksin.

        Jeesus ei ole Jumala, vaan ihminen, Jumalan pojaksi syntynyt ihminen, yksi meistä vain.

        Saatana teki identiteettivarkauden ja julistaa olevansa Jeesus-niminen Jumala.

        Siinäpä taas perkeleellistä valhetta Teuvolta! Jos Jeesus ei ole Jumala, sinulla ei ole mitään pelastumisen mahdollisuutta, sillä jos Jeesus oli vain ihminen, hän olisi ollut syntinen kuten mekin. Syntinen EI voi lunastaa toista syntistä.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Jeesus on oikea Jumala, oikea nimi Jumalan Pojalle. Jeesus Kristus suomeksi, muilla kielillä erilaisia sanoja.

        Jeesus ei paljastanut oikeata taivaallista nimemään, eikä sitä tehnyt Isä, eikä Pyhä Henki, koska niitä nimiä olisi pilkattu.

        Ei Jeesus käytä enää sitä maanpäällistä tavallista miehen nimeä "Joshua", eli Jeesus.

        Ilm. 3:12

        "Siitä, joka voittaa, minä teen pylvään Jumalani temppeliin, eikä hän joudu milloinkaan lähtemään sieltä. Minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, uuden Jerusalemin, joka laskeutuu taivaasta Jumalani luota, JA OMAN UUDEN NIMENI."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mark. 10:18

        Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä paitsi Jumala yksin.

        Jeesus ei ole Jumala, vaan ihminen, Jumalan pojaksi syntynyt ihminen, yksi meistä vain.

        Saatana teki identiteettivarkauden ja julistaa olevansa Jeesus-niminen Jumala.

        Menet aina vaan syvemmälle eksymyksessäsi Teuvo!

    • "2024-10-25 08:39:14
      Juutalaisten pilkka ja rasismi heitä kohtaan on niin väärin kuin väärin voi olla".
      ++++++++++++++++
      Juutalaisten kansa on mielipiteissään eronnut netanjahun toteuttamasta
      massiivisesta kansan murhasta. Gaza ja Libanon tosin Libanonin tuhoaminen on vasta alkutekijöissä.

      Juutalaisia ei pilkata esim suomessa eikä myöskään Juutalaiset
      koe rasismia.
      Äärioikeisto on tietysti luku sinänsä mutta tällä hetkellä niiden
      pääasiallinen kohde Islam.

      • Kansanmurhasta syyttäminen on juuri sitä rasismia. Tosiasioihin ei perehdytä, vaikka Israel taistelee kaikkien puolesta islamismia vastaan ja neuvoo terrorismin vastaisessa taistelussa koko Eurooppaa.

      • santtunen kirjoitti:

        Kansanmurhasta syyttäminen on juuri sitä rasismia. Tosiasioihin ei perehdytä, vaikka Israel taistelee kaikkien puolesta islamismia vastaan ja neuvoo terrorismin vastaisessa taistelussa koko Eurooppaa.

        "2024-10-25 15:14:16
        Tosiasioihin ei perehdytä, vaikka Israel taistelee kaikkien puolesta islamismia vastaan ja neuvoo terrorismin vastaisessa taistelussa koko Eurooppaa."
        ++++++++++++++++++++++++
        Israel ei ole netanyahu eikä netanyahu ole Israel.

        Miksi uskontoja vastaan pitäisi taistella?
        Uskonnot ovat sitä mitä ovat ei ne tappamalla lopu.
        Terroristeja löytyy joka maasta mutta terroristit taistelevat myö keskenään.

        Oma mielipiteeni on se että mikäli Gazassa ei olisi Hamas
        eikä Libanonissa Hizpollah Crime Minister olisi kantanut molempien maiden
        rajan yli Israelin lipun.

        "Rikosministeri!": Israelin panttivankiperheet marssivat Netanjahua vastaan
        https://www.commondreams.org/news/israel-hostage-protests-against-netanyahu

      • Anonyymi

        Perkele on kaiken antisemitismin takana. Se on aina pyrkinyt tuhoamaan juutalaiset, sillä pelastus tulee juutalaisista. Sieltä on tullut Jumalan laki, Raamattu, Mooses ja Jeesus Kristus ja pelastus.

        "Anonyymi
        2024-10-25 18:17:25
        Perkele on kaiken antisemitismin takana. Se on aina pyrkinyt tuhoamaan juutalaiset, sillä pelastus tulee juutalaisista."
        ++++++++++++++++
        Miksi sekoitat Israelin kansan ja netanyahun ?
        Ei Israelin kansa tappanut tänään Libonissa neljää toimittajaa.
        Sen teki armeija netanyahun käskystä.

    • Anonyymi

      "Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu. Kuitenkin kasteen täsmällinen tapa ja edellytykset puuttuvat kirjasta."

      Aloittajan väite ei pidä paikkansa. Raamatusta löytyy kasteen täsmällinen tapa ja edellytykset.

      Suomen messiaaniset juutalaiset ovat käyneet tätä kysymystä läpi juurta jaksaen blogissaan. Tämä on varsin tyhjentävä esitys asiasta:

      https://johannesleijona.blogspot.com/2024/08/pelastus-alkaa-uskovien-upotuskasteesta.html

      • Anonyymi

        Tuon mukaan ainoa oikea kaste on uskoville annettava upotuskaste Ap.t 2:38 mukaan. Mielenkiintoista!

      • Siinä on upotuskaste uskoville. Aivan oikein ja perusteltu.

        Lisäksi kastajalla pitää olla valtuus Jumalalta, pappeus, oikea pappeus. Eikä vauvoja kasteta, se asia Raamatusta puuttuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuon mukaan ainoa oikea kaste on uskoville annettava upotuskaste Ap.t 2:38 mukaan. Mielenkiintoista!

        Raamatussa ei ole yhtään tapausta jossa kristillinen kaste tehtäisiin koko ihminen veden alle painamalla ja upottamalla.
        Upottaa ja kastaa on täysin eri sanat ja niillä on täysin eri merkitys.

        Vanhimmat Jeesuksen kastetta kuvaavat argeologiset piirrokset kuvaavat Jeesuksen kastetta Jordanilla. Jeesus ja Johannes seisovat matalassa vedessä ja Jeesus on kumartuneena eteenpäin kun Johannes valaa käsistää vettä Jeesuksen pään päälle.

        Kasteita tehtiin turvallisesti joen ylityspaikassa, missä joki voitiin ylittää kävellen molempiin suuntiin. Joen toiselta puolelta kerrotaan tulleen paljon ihmisiä katsomaa Johaneksen kastetoimintaa.

        Mikve-pesu oli ainoa rituaali, jossa mentiin kokonaan veden alle katseilta piiloon pesemään lihan saastaisuuksia kuukautisten ja yhdynnän takia.

        Parhami ja Olseni teki niitä pesuja.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Siinä on upotuskaste uskoville. Aivan oikein ja perusteltu.

        Lisäksi kastajalla pitää olla valtuus Jumalalta, pappeus, oikea pappeus. Eikä vauvoja kasteta, se asia Raamatusta puuttuu.

        Raamattu ei puhu mistään uskovien ja vanhurskasten kasteesta, vaan syntisten kasteesta syntien anteeksisaamiseksi ja Pyhän uskon Hengen lahjan saamiseksi. Uusi liitto alkaa kasteesta, ei muutoin.

        Apt.2
        38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
        39 Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne.

        1. Piet. 3:21

        Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatussa ei ole yhtään tapausta jossa kristillinen kaste tehtäisiin koko ihminen veden alle painamalla ja upottamalla.
        Upottaa ja kastaa on täysin eri sanat ja niillä on täysin eri merkitys.

        Vanhimmat Jeesuksen kastetta kuvaavat argeologiset piirrokset kuvaavat Jeesuksen kastetta Jordanilla. Jeesus ja Johannes seisovat matalassa vedessä ja Jeesus on kumartuneena eteenpäin kun Johannes valaa käsistää vettä Jeesuksen pään päälle.

        Kasteita tehtiin turvallisesti joen ylityspaikassa, missä joki voitiin ylittää kävellen molempiin suuntiin. Joen toiselta puolelta kerrotaan tulleen paljon ihmisiä katsomaa Johaneksen kastetoimintaa.

        Mikve-pesu oli ainoa rituaali, jossa mentiin kokonaan veden alle katseilta piiloon pesemään lihan saastaisuuksia kuukautisten ja yhdynnän takia.

        Parhami ja Olseni teki niitä pesuja.

        Upotuskaste oli Raamatun ainoa kaste. Baptismo, kastaa upottamalla. Se on fakta. Sitä se on edelleen. Pirskottaminen ja valelu ovat feikkejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu ei puhu mistään uskovien ja vanhurskasten kasteesta, vaan syntisten kasteesta syntien anteeksisaamiseksi ja Pyhän uskon Hengen lahjan saamiseksi. Uusi liitto alkaa kasteesta, ei muutoin.

        Apt.2
        38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
        39 Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne.

        Järjestys: kääntykää ja ottakaa itsekukin kaste. Pelkästään kastamalla kääntymättömiä ja ei-uskovia tehdään vain käännynnäisiä ja paatuneita nimikristittyjä, jotka eivät tee Jumalan tahtoa, vaan elävät ilman Jumalaa maailmassa ilman ikuisuustoivoa!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raamatussa ei ole yhtään tapausta jossa kristillinen kaste tehtäisiin koko ihminen veden alle painamalla ja upottamalla.
        Upottaa ja kastaa on täysin eri sanat ja niillä on täysin eri merkitys.

        Vanhimmat Jeesuksen kastetta kuvaavat argeologiset piirrokset kuvaavat Jeesuksen kastetta Jordanilla. Jeesus ja Johannes seisovat matalassa vedessä ja Jeesus on kumartuneena eteenpäin kun Johannes valaa käsistää vettä Jeesuksen pään päälle.

        Kasteita tehtiin turvallisesti joen ylityspaikassa, missä joki voitiin ylittää kävellen molempiin suuntiin. Joen toiselta puolelta kerrotaan tulleen paljon ihmisiä katsomaa Johaneksen kastetoimintaa.

        Mikve-pesu oli ainoa rituaali, jossa mentiin kokonaan veden alle katseilta piiloon pesemään lihan saastaisuuksia kuukautisten ja yhdynnän takia.

        Parhami ja Olseni teki niitä pesuja.

        Pappien selittelyä. Rukoile rehellisesti ja kysy. Avoimin mielin. Suoraan Jumalalta.

    • Anonyymi

      Raamatun alkuperä on taivaassa ja Jeesus tuli taivas tuomaan pelastuksen ihmiskunnalle ja toteutti Mooseksen lait täydellisesti ja on ihmiskunnan vanhurskaus armosta anteeksianto Laupeutta Jeesuksen seuraajille tätä ei tahdota uskoa vaan Jeesus Jumala pystyy luomaan tyhjästä.

      Informaatio tulee materiaalin ulkopuolelta ja maailmankaikkeudessa on periaatteet ollut jo kaikki valmiina, niin luonnonlait ja niiden valmistus ja käyttäytyminen, kuin etiikka ja moraali.

      Jeesus uhrasi elämänsä meidän puolestamme. Kuinka sinä; haluatko uskoa Jeesukseen ja seurata häntä arjessa että koko elämässä?

      • Minähän seuraan.

        Tyhjästä luomista ei ole, se on henkimaailmasta tuomista, kuten itsekin ilmoitat tuossa.

      • Anonyymi

        Jeesus syntyi Marian kohdusta ihmiseksi ihmisten maailmaan.

        Jeesus oli synnitön ihmisuhri syntien anteeksisaamiseksi.

        Ei Jumalaa ole koskaan tapettu eikä Jumala ole mitään testamentteja tehnyt, ei vanhoja eikä uusia.

        1. Joh. 4:2

        Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta.

        Vain Saatana kutsuu Jeesusta Jumalaksi, koska se otti nimekseen Jeesus, kun Jeesus oli noussut taivaaseen.

        Joh. 14:30

        En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne, sillä maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitään.

        2. Tess. 2:4

        Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle, asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

    • Jeesus toteutti Mooseksen lait täydellisesti.
      Jotain ilmeisesti jäi toteuttamatta kun tuli kuolemantuomio.
      😄😄😄😄😄

      • Anonyymi

        Jeesuksen tuomio kuolemaan oli Paavalin kavereiden,Rooman vallan sotilaiden operaatioa tappaan Jeesus, joka oli uhka Rooman hirmuvallalle, koska huhuttiin, että Jeesuksesta tehdään Juutalaisten kuningas.
        Tappotuimion peruste oli kapina, koska Jeesuksesta puuhattiin Juutalaisten kuningasta.

        Paavali oli teloituskomppanian johtaja, jolla oli Rooman kansalaisuus ja lupa tappaa sekä Juutalaisia että Kristittyjä, jos he ovat uhka Rooman vallalle Israelissa.
        Kaksoiskansalaisuus oli ja on paha asia.

        Poliittiset murhat laitettiin siihenkin aikaan uskonnollisten kiistojen syyksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavali oli teloituskomppanian johtaja, jolla oli Rooman kansalaisuus ja lupa tappaa sekä Juutalaisia että Kristittyjä, jos he ovat uhka Rooman vallalle Israelissa.
        Kaksoiskansalaisuus oli ja on paha asia.

        Sinä olet tarkoitushakuisesti päättänyt unohtaa, että Jeesus pelasti Paavalin ja lähetti julistamaan evankeliumia.
        Siksi sinä olet eksynyt TOSI PAHASTI!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä olet tarkoitushakuisesti päättänyt unohtaa, että Jeesus pelasti Paavalin ja lähetti julistamaan evankeliumia.
        Siksi sinä olet eksynyt TOSI PAHASTI!

        Murhamiesten ja valehtelijoitten on vaikea pelastua.

        1. Joh. 3:15

        Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja, ja te tiedätte, ettei iankaikkinen elämä voi pysyä yhdessäkään murhaajassa.

        Ilm. 22:15

        Ulkopuolelle jäävät koirat ja noidat, irstailijat, murhaajat ja epäjumalien palvelijat ja kaikki, jotka rakastavat valhetta ja noudattavat sitä.

        Älä siis enää vihaa, älä siis enää herjaa Teuvo!

    • Anonyymi

      Voi syödä popkorneja ja katsoa vieressä kuinka tämän "täydellisyyden" sisällöstä taistellaan.

      Tuli ei ole vielä tarpeeksi korkealla, joten voisi kysyä santtuselta kuinka tuo Mormonien kirja sopii tähän täydellisyyteen?

      • Mormonin kirjassa on korjattu kirkkojen traditiot. Täydellisyys on sitä, että on oikealla polulla ja tekee parhaansa, ja aina parannuksen, muuten olemme kaikki syntisiä, emme täydellisiä kuin vasta joskus Taivaassa.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Mormonin kirjassa on korjattu kirkkojen traditiot. Täydellisyys on sitä, että on oikealla polulla ja tekee parhaansa, ja aina parannuksen, muuten olemme kaikki syntisiä, emme täydellisiä kuin vasta joskus Taivaassa.

        Nyt aloittaja palasti sarvensa.
        Mormonismi on paha eksytys ja heresia.

        Joseph Smith kuoli vankilatappelussa. Kultaiset levyt on edelleen kateissa.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Mormonin kirjassa on korjattu kirkkojen traditiot. Täydellisyys on sitä, että on oikealla polulla ja tekee parhaansa, ja aina parannuksen, muuten olemme kaikki syntisiä, emme täydellisiä kuin vasta joskus Taivaassa.

        Vai mormoni sinä oletkin. Nyt ymmärrän, miksi olet eksynyt.

    • Anonyymi

      Jos maan päältä olisi löytynyt yksikin synnitön ihminen, vaikka lapsi, niin ei silloin Jeesuksen olisi tarvinnut ottaa mitään syntiuhrin roolia.

      Sodomasta ja Gomorrasta ei löytynyt niitä kymmentä synnitöntä ihmistä, niin koko tuholta olisi säästytty. Pieniä lapsiakin sen kokoisissa kaupungeissa oli tuhansia.

    • Anonyymi

      Aloittaja yrittää levittää harhaoppia, että Jumalan kirjoitettu sana Raamattu ei riitä Jumalan mielen mukaiseen elämään.

      Eksyttäjät yrittävät uskotella, että pelkät henget antaa uutta ilmoitusta.

      • Anonyymi

        Eksyttäjät, Antikristuksen eivät tunnusta Jeesusta ihmiseksi, yhdeksi meistä. He sanovat, että Jeesus on Jumala. Niinhän asia ei ole.

        2. Joh. 7

        Maailmassa on nyt liikkeellä monia eksyttäjiä, niitä jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristusta ihmiseksi, lihaan tulleeksi. Siinä teillä on Antikristus, eksyttäjä.

        1. Tim. 4:1

        Pyhä Henki sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina moniaat luopuvat uskosta ja alkavat seurata eksyttäviä henkiä ja pahojen henkien opetuksia.

        Raamattu, Jumalan sana, ei enää riitä.

        Pitää saada hengiltä suoraan uutta tuoretta opetusta.

      • Anonyymi

        Raamattu on Jumalan ilmoitus ihmisille. Se riittää ja siinä on kaikki tarpeellinen.

    • Anonyymi

      <<Tyhjästä luomista ei ole, se on henkimaailmasta tuomista, kuten itsekin ilmoitat tuossa.<<<
      Tiede todistaa ettei se pääse millisekuntia lähemmäksi alkuräjähdystä.
      Kaikkihan tietää että kun energia on olemassa mutta se ei aina ilmaantuu jossain muualla mutta itse puhdasta energia ei pystytä pussittaan esim kilo puhdasta eneriaa. Eikä henkeä. Tiede todistaa että informaatio on materian ulkopuolelta ja materiasta ei synny elämää ja evoluutio on harhaa.
      Jeesus tuli taivaasta ha Henki ohja raamatun ja sen alkuperä on taivaassa. Ihmiset kirjoitti ylös mitä Henki antoi ylhäältä.

      Ihmiset elää harhassa, niillä ei ole henkeä, he ovat kuolleessa tilassa eikä ymmärrä altruismia ja hyvä hyvyyttä, armo anteeksiantoa eikä empatiaa ja itsensä uhraamista jota Jeesus teki meidät pelastaakseen, ei oteta ymmärrystä vastaan edes narratiivina.

      Korkeimmat tajunnan tilat on kadonnut.
      Ahneus itaruus irstaus ja kaikki paheet joita ihminen voi tehdä ne kuuluu ihmisoikeuksiin kuten sopimus BDSM: kidutusta, ruoskintaa ja nautintoa toisten rääkkäämisestä. Saasta leikit ne paheet vielä päälle, - vai että korkea kulttuuria?

    • Anonyymi

      Jenkkilahkojen yhteinen kastelaki on kirjattu Mormonin Kirjaan, Moroni, luku-8

      Pienten lapsien vanhempia uhataan kuolemalla ja helvetillä, jos he aikovat viedä lapsensa kastettavaksi kristityiksi.

      • Anonyymi

        "Minkä te sidotte maan päällä, se on sidottu taivaassa."

        Kasteen estäminen lapsilta kristityksi, sitoo lapsen harhaoppisen lahkon yhteyteen.
        Eikä pois päästetä, ennen kuin olet maksanut sen viimeisenkin euron lahkolle.

        Kirkko nyhtää verona valtavia summia kysymättä. Se on nykyajan ane.
        Ihmiset luulevat menevänsä taivaaseen, kun heidät on kastettu lapsena ja he maksavat kirkollisveroa.
        SUURTA EKSYTYSTÄ JA HUIJAUSTA!

    • Anonyymi

      Kaikkien Jenkkilahkojen yhteinen saaga menee, että Pyhä Henki katosi maan päältä 2000 v. sitten kunnes ilmestyi Ameriikkaan 1800 ja 1900-luvun vaihteessa ja palautti alkuseurakunnan ja Pyhän Hengen Ameriikkaan, Mormonismin, Helluntailaisuuden, Jehovalaisuuden ja Adventismin nimellä.

    • Anonyymi

      Aloittaja on Mormooni.

      Paavali oli myös Mormooni. Hän hyväksyi Korinton hurmoksessa ollessaan
      ns. sijaiskasteen kuolleitten puolesta.

      1. Kor. 15:29

      Mitä varten sitten jotkut antavat kastaa itsensä kuolleiden puolesta? Ellei kuolleita lainkaan herätetä, miksi he kastattavat itsensä näiden puolesta?

      1. Kor. 14:9

      Samoin tekin: jos ette kielellänne saa esiin selvää puhetta, kuinka voidaan sellainen puhe ymmärtää? Tehän puhutte silloin tuuleen.

      • Anonyymi

        Ei auta sinuakaan yhtään enempää sinun äärivihalahkolaisuutesi Teuvo.
        Opetat täysin vastoin Evlut kirkon opetusta!
        Kirkossa EI opeteta vihaamaan ja herjaamaan apostoli Paavalia!
        Paavalia kunnioitetaan ja arvostetaan kirkossamme!

    • Anonyymi

      Mormonit tekee sijaiskasteita kuolleista ihmisistä kyselemättä omaisilta siihen lupaa.

    • Anonyymi

      Suurimmat Jenkkilahkot ja niiden perustajat

      Jehovalaisuus: Charles Russell
      Helluntailaisuus: Charles Fox Parham
      Mormonismi: Joseph Smith
      Adventismi: Ellen G. White

    • Anonyymi

      Minkä takia tää lahkoista keskustelette, kun kysymys on taivaallisesta Jeesuksessa. Jeesuksessa kaikki on jo valmiina taivaassa; kaikki periaatteet on jo valmiina, ne voidaan löytää kun vaan rehellisesti totuudessa etsitään Pyhässä Hengessä jonka Jeesus lahjoittaa kun sitä uskossa anoo.

      Jeesuksessa ei ole mitään pahaa, mutta pahuudelle se on paha paikka!
      Maailma on korviaan myöten pahuudessa, riistoa ja sotaa, näin toimii evoluutio: syö tai tulet syödyksi tapa tai tulet tapetuksi, - tämä periaate toimii, vahvempi alistaa heikommat ja hyväksikäyttää rakenteilla.

      • Anonyymi

        Raamattu varoittaa tämän lopun ajan uskonlahkoista niihin sotkeentumasta.

        Gal.5.."sillä lihan himot ja teot ovat ilmeiset...ERISEURAT, LAHKOT...eivät peri Jumalan valtakuntaa"

        100 v. sitten tänne tuodut Jenkkilahkot eivät ole mitään Nasaretin lahkoja!

        Jenkkilahkot ovat paha eksytys ja heresia.

      • Anonyymi

        Aamen! Taivaassa ei kysytä, mihin kirkkoon tai seurakuntaan kuulut, vaan KENELLE KUULUT!

    • Anonyymi

      Raamatun perustotuus, Jumala on Kolme eri Personaa: Isä, Poika ja Pyhä Henki.

      Mutta he ovat yhdessä ja kaikessa samaa mieltä.
      Ei heillä ole erikseen erilaisia oppeja. Isän lakeja, Pojan lakeja ja Hengen lakeja.

      Jeesus on Poika, mutta ei Isä Jumala.

      1. Tim. 6:16

      Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen.

      • Anonyymi

        Raamattu on täydellinen sen alkuperäisessä muodossaan, jota lähimpänä on Biblia.

        vrt. Ilm. 22:18-19

        Kaikki uudistukset ovat heikentäneet Raamatun täydellisyyttä ja alkuperää.

    • Anonyymi

      Pelkistä "hengistä"puhumalla eksytetään, kun jätetään pois Isä, Poika ja Pyhä Henki, jotka yksi ovat ja yhdessä ovat. Ei erikseen.

      1. Joh.5
      6 Tämä on se, joka vedellä ja verellä tulee, Jesus Kristus, ei ainoastansa vedellä, vaan vedellä ja verellä. Ja Henki todistaa, että Henki on totuus.
      7 Sillä kolme ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat:
      8 Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.
      9 Jos me ihmisten todistuksen otamme, niin on Jumalan todistus suurempi; sillä tämä on Jumalan todistus, jonka hän Pojastansa todisti.

      Kristillinen yksi kaste: Henki, vesi ja sovintoveren osallisuus.

      Mikäli Kristillisen yhden kasteen y kolmesta todistajasta jokin puuttuu (Henki+vesi+veri), kyse ei ole kristillisestä kasteesta, vaan jostain muusta ilmiöstä.

    • Anonyymi

      Jenkkilahkot opettaa pahoja harhaoppeja, heresioita.

      Jenkkilahkot kieltää perisynnin kokonaan
      ja sen, että Kristillisellä Kasteella
      ja Herran Pyhällä Ehtoollisella
      olisi mitään tekemistä ihmisen syntiongelman kanssa.

    • Anonyymi

      Ylösnousemus Henki pelastaa, ei siinä paljon vesi auta.
      Sama joka herätti Jeesuksen kuolleista,.
      Yksin Jeesus!

      Kaikki kunnia kuuluu Isälle Pojalle ja Pyhälle Hengelle!

      • Anonyymi

        Jenkkilahkoissa on kristinuskolle vieras oppi ja henki.

      • Anonyymi

        Jeesus oli ihminen ihmisten joukossa ja siksi hänet piti kastaa Jordanilla vedestä ja Hengestä, jotta hän sai sen ylösnousemusruumiin.

        Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse sisälle Jumalan valtakuntaan."

        Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen. Siten hän kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta,

        Opetuslapset sanoivat: "Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin."

        Ei siellä Golgatalla Jumalaa uhrattu, vaan ihminen. Tosin täysin synnitön ihminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei siellä Golgatalla Jumalaa uhrattu, vaan ihminen. Tosin täysin synnitön ihminen.

        Heb 9:14
        ”kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!”

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heb 9:14
        ”kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!”

        Jeesus oli synnitön ihmisruhri.

        Jos maan päältä olisi löytynyt yksikin täysin synnitön ihminen syntiuhriksi, niin ei Jeesuksen olisi tarvinnut tulla ihmisuhriksi.

        Hepr. 2:14

        Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen. Siten hän kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus oli synnitön ihmisruhri.

        Jos maan päältä olisi löytynyt yksikin täysin synnitön ihminen syntiuhriksi, niin ei Jeesuksen olisi tarvinnut tulla ihmisuhriksi.

        Hepr. 2:14

        Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen. Siten hän kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta.

        1. Joh. 4:2

        Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta.

        2. Joh. 7

        Maailmassa on nyt liikkeellä monia eksyttäjiä, niitä jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristusta ihmiseksi, lihaan tulleeksi. Siinä teillä on Antikristus, eksyttäjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus oli ihminen ihmisten joukossa ja siksi hänet piti kastaa Jordanilla vedestä ja Hengestä, jotta hän sai sen ylösnousemusruumiin.

        Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse sisälle Jumalan valtakuntaan."

        Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen. Siten hän kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta,

        Opetuslapset sanoivat: "Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin."

        Synnymme äidin lapsivedestä. Uskoon tullessamme synnymme pyhästä hengestä; saamme Jumalan elävän pyhän hengen kuolleen henkemme tilalle.

    • Anonyymi

      Aloittajan kannattaisi hakeutua hoitoon ihan omasta tahdostaan, ettei tartte kenenkään viedä.

      • Anonyymi

        Tuollaisilla kommenteilla sinä häpäiset itsesi ja tuotat muille myötähäpeää.

    • Anonyymi

      1) missä kohti raamatussa puhutaan IKUISESTA helvetistä? Ei sellaista sieltä löydy. EI TODELLAKAAN LÖYDY!!!!

      2) Miten mahtoi käydä ihmisille, jotka SYNTYIVÄT ENNEN jeesusta? Joutuivat suoraan helvettiin ILMAN MAHDOLLISUUTTAKAAN pelastukseen.

      Ei helvetti, eihän TÄSSÄ OLE MITÄÄN JÄRKEÄ.

      • Anonyymi

        Mormonismin perustaja Joseph Smith kuoli vankilatappelussa.

        Aloittaja voisi kertoa,minkä takia Mormoni-lahkon perustaja vietiin vankilaan?

    • Anonyymi

      Vapaaehtoinen UPOTUSKASTE pyhällä hengellä täyttyneen kastajan suorittaessa kasteen ON AINOA OIKEA RAAMATUN MUKAINEN KASTE.
      Näkeehän sen lapsikasteen seuraukset, että sen seuraukset että suurinosa heistä on Jeesusta ja Raamattua ja uskossa olevia pilkkaavia ateisteja.
      HEDELMISTÄÄN HEIDÄT TUNNETTE.

      • Anonyymi

        Helluntailiikkeen perustajat Parhami ja Olseni vietiin vankilaan sodomiasta.

    • Meidän pitää keskustella rakkauden hengessä opillisista eroista.

      Raamatussa on totuus, mutta lisää on tullut ja tulee. Sen pitää olla Raamatun mukaista tietysti.

      Jumala on perustanut kirkkonsa uudestaan maan päälle. Se on ollut erämaassa, maan alla, kuten Ilmestyskirja kertoo.

      Enää ei tarvi etsiä Jumalaa ja profeettaa ja apostoleja erämaasta. Kirkko, profeetta ja apostolit ovat olemassa julkisesti ja avoimesti:
      Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko. Kansainvälinen, 17 miljoonaa jäsentä. Pieni ja hyvä. Perkeleen kirkko on iso ja paha.

      Raamatun lisäksi on jo muutakin. Se on oikea oppi. Vain Raamattu on väärä oppi. Raamattu on totta. Mormonin Kirja on totta. Kristuksen Kirkko ja sen Pyhät Kirjat ovat totta. Niitä tulee lisää.

      • Anonyymi

        Mormonismi on raju lopun ajan väkevä eksytys ja heresia muiden Jenkkilahkojen kanssa.

      • Anonyymi

        Jumalan seurakunta ei ole ollut missään erämaassa. Saatana viihtyy erämaassa, vei sinne Jeesuksenkin kiusattavaksi.

      • Anonyymi

        Mikset vastaa, miksi Mormonismin perustaja Joseph Smith vietiin vankilaan, jossa kohtasi pahan äkkikuoleman?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mormonismi on raju lopun ajan väkevä eksytys ja heresia muiden Jenkkilahkojen kanssa.

        Ei se ole mikään jenkkilahko vaan kansainvälinen ja oikea Jumalan kirkko. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko, sekä nimeltään että oikeasti.

        Kirkkoja on vaikka kuinka paljon. Kaikki ovat väärässä tai vain yksi oikeassa tai toiset enemmän ja toiset vähemmän oikeassa.

        Kristukseen uskominen on oikein. Siitä saa todistuksen rukoilemalla.

        Kristillisista kirkoista tämä Kristuksen Kirkko, mormonien pääkirkko on oikea. Siitä saa todistuksen tutkimalla ja rukoilemalla.

        Kaikki kirkot, jotka väittävät olevansa ainoita oikeita, ovat jo silloin väärässä, onhan hyvää muuallakin ja Kristuksen valoa maailmassa muuallakin, tieteessä, taiteessa, lähimmäisten auttamisessa, rakkaudessa, oikeudenmukaisessa esivallassa ja politiikassa jne.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jumalan seurakunta ei ole ollut missään erämaassa. Saatana viihtyy erämaassa, vei sinne Jeesuksenkin kiusattavaksi.

        Israelin historiassa profeetat olivat usein erämaassa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikset vastaa, miksi Mormonismin perustaja Joseph Smith vietiin vankilaan, jossa kohtasi pahan äkkikuoleman?

        Hänet vietiin syyttömänä odottamaan oikeudenkäyntiä vankilaan, jolloin lynkkausjoukko kännissä ja kiihoitettuna hyökkäsi vankilaan ja ampui hänet kuoliaaksi.

        Oikeudenkäynnissä olisi hyvinkin voitu vapauttaa.

        Oikea syy syytöksiin oli mormonien jatkuva aiheeton vaino niillä seuduilla. Syytökset olivat osa tätä vainoa. Heidän kimppuunsa oli usein hyökätty ja kiihotettu ja tapettu ja raiskattukin. Silti heitä aina syytettiin, jos puolustautuvat oikeutetusti. Kuten tässäkin tapauksessa. Mormonienemmistöinen esivalta oli lakkauttanut kirjapainon, jossa kiihotettiin kansaa heitä vastaan. Siitä saivat aiheen pidättää Mormoni johtajat, ja sitten vankilassa heitä ei suojeltu, kuten olisi kuulunut.

    • Anonyymi

      Jenkkilahkojen idea on kieltää Raamatun keskeisiä vanhoja totuuksia ja tuoda niiden tilalle uutta modernimpaa opetusta, minkä he ovat saaneet suoraan "hengiltä" omien gurujensa välityksellä.

    • Anonyymi

      Aloittaja on väärällä palstalla Mormonin kirjoineen.

      Kananttaisi mennä sinne Utahiin. Viedä ne kirjat ja heresiat sinne, mistä ne on laitettu liikkeelle.

      • Raamattu ja Mormonin kirja. Ei Raamattu yksin. Rukoile ja kysy. Tutki äläkä hutki.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Raamattu ja Mormonin kirja. Ei Raamattu yksin. Rukoile ja kysy. Tutki äläkä hutki.

        Mormonin liikkeen perustaja Joseph Smith kuoli pahan äkkikuolema vain 38-vuotiaana vankilassa.

        Ilm. 22:18

        Jokaiselle, joka kuulee tämän kirjan ennussanat, minä vakuutan: Jos joku panee niihin jotakin lisää, panee Jumala hänen kärsittävikseen ne vitsaukset, joista tässä kirjassa on kerrottu.

        Se on varoitus siitä, että joku voi niitä tehdä. Kyllä Raamatussa on poistoja, lisäyksiä ja käännösvirheitä. Lisäksi Ilmestyskirja ei ollut kuin yksi kirja ja aikaisemmin kirjoitettu kuin jotkut muut kirjat.

        Raamattu on tosi, mutta vain Raamattu on väärä oppi.

    • Anonyymi

      Wikipedia
      [261] Joseph ampui vankilaan salakuljetetulla pepper-box-pistoolillaan kolme laukausta porraskäytävään ennen kuin syöksyi kohti ikkunaa paetakseen huutaen "Oi Herra, Jumalani!"[262] ja kuoli pian maahan putoamisensa jälkeen saatuaan useita osumia luodeista.[260] Smith haudattiin Nauvoon.[263] Viittä miestä syytettiin myöhemmin hänen murhastaan, mutta heidät kaikki vapautettiin syytteistä.[264]

    • Anonyymi

      Kiddush rukous vaikuttaa hyvältä asialta.
      Jeesuskin otti maljan ja siunasi sen.

    • Anonyymi

      Ylösnoussut Jeesus Kristus antoi Paavalille julistettavaksi kaikkein ylimmän ilmoituksen, joka kuuluu:

      "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan."

      Kaikki, mikä on linjassa tämän ilmoituksen kanssa, on hyvästä.

      Kaikki, mikä vie syrjään tästä ilmoituksesta tai hämärtää sen tai peräti kieltää sen, on enemmän tai vähemmän pahasta.

      Aamen.

      • Anonyymi

        Paavali oli osa lopun ajan väkevätä ekstystä, josta hän vihajasikin jossain vaiheessa. Ilmeisesti omatunto vielä toimi siihen aikaan.

        Juudas oli apostoli, jolla oli erikoistehtävä. Paavali oli apostoli, jolla oli erikoistehtävä. Lopun ajan väkevän eksytyksen siementen kylväminen sinne Raamattuun. Eihän se eksytys muuten mikään raju olisikaan, jos joku ei olisi saanut tehtäväkeen sitä sinne Raamattuun kirjoittaa.

        Pavaali puhuu itsestään yleensä passivissa ja kolmatta persoonaa käyttäen. "Tunnen muuan miehen....en tiedä oliki ruumiissaan ja tekikö henkiruumiina trippejä noitien tavoin?

        Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,

        Jeesus puhui oikeille 12 Karistan apostolille kaiken mahdollisen totuuden eläissään heidän kanssaan. Mitä siihen sen jälkeen jälkikäteen lisätään on Perkeleestä ja pahojen henkiolentojen kautta tullutta viisautta.

        Joh. 15:15

        En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, SILLÄ MINÄ OLEN ILMOITTANUT TEILLE KAIKKI, mitä minä olen kuullut Isältäni.

        Ilm. 21:14

        Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus puhui oikeille 12 Karistan apostolille kaiken mahdollisen totuuden eläissään heidän kanssaan. Mitä siihen sen jälkeen jälkikäteen lisätään on Perkeleestä ja pahojen henkiolentojen kautta tullutta viisautta.

        Joh. 15:15

        En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, SILLÄ MINÄ OLEN ILMOITTANUT TEILLE KAIKKI, mitä minä olen kuullut Isältäni.

        Ilm. 21:14

        Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet.

        Jeesus ei luvannut kuolemansa jälkeen lähettää enää mitään uusia ihmeitä ja merkkejä eikä ilmoituksia. Jeesuksen kuolemaan loppui se aikakausi. Nyt odotellaan vaan Jeesuksen paluuta maan päälle.

        Ap. t. 1:11 ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän."

        Matt. 16:4

        Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki." Hän jätti heidät siihen ja lähti pois.

        Joh. 14:30

        En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne, sillä maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitään.

      • Anonyymi

        Raamatussa on myös se teoria, että lunastusmaksu eli Jeeuksen veri meni Saatanalle, jotta hän luovuttaisi ihmiset pois hallitsemastaan synnin vankilasta, eli tästä maailmasta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Paavali oli osa lopun ajan väkevätä ekstystä, josta hän vihajasikin jossain vaiheessa. Ilmeisesti omatunto vielä toimi siihen aikaan.

        Juudas oli apostoli, jolla oli erikoistehtävä. Paavali oli apostoli, jolla oli erikoistehtävä. Lopun ajan väkevän eksytyksen siementen kylväminen sinne Raamattuun. Eihän se eksytys muuten mikään raju olisikaan, jos joku ei olisi saanut tehtäväkeen sitä sinne Raamattuun kirjoittaa.

        Pavaali puhuu itsestään yleensä passivissa ja kolmatta persoonaa käyttäen. "Tunnen muuan miehen....en tiedä oliki ruumiissaan ja tekikö henkiruumiina trippejä noitien tavoin?

        Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,

        Paavali on ihan Ok. Häntä vastustetaan juuri siksi, että hän on esittänyt miten kumotaan kaikki tavat tehdä evankeliumista harhaoppi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus ei luvannut kuolemansa jälkeen lähettää enää mitään uusia ihmeitä ja merkkejä eikä ilmoituksia. Jeesuksen kuolemaan loppui se aikakausi. Nyt odotellaan vaan Jeesuksen paluuta maan päälle.

        Ap. t. 1:11 ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän."

        Matt. 16:4

        Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki." Hän jätti heidät siihen ja lähti pois.

        Joh. 14:30

        En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne, sillä maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitään.

        Nyt on lopun aika ja ihmeet jatkuvat taas. Niissä kirkoissa, joissa usko on kuollut, ihmeitä ei ole.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Nyt on lopun aika ja ihmeet jatkuvat taas. Niissä kirkoissa, joissa usko on kuollut, ihmeitä ei ole.

        Tämän lopun ajan ihmeet ja tunnusmerkit kuuluu tähän ihmeiden kategoriaan.

        Ilm. 16:14

        Sillä ne ovat riivaajain henkiä, jotka tekevät ihmeitä; ne lähtevät koko maanpiirin kuningasten luo kokoamaan heidät sotaan Jumalan, Kaikkivaltiaan, suurena päivänä.

        Molempia on tietysti, Saatanan ihmeitä ja Jumalan ihmeitä.

    • Anonyymi

      Katakombien vainotut Kristityt kastoivat heti lapsena vauvoina kristityiksi ja hakkasivat kallioon lapsiensa syntymäpäivän, kastepäivän ja kuolinpäivän.
      Ne ensimmäiset säilyneet "kirkonkirjat" ovat siellä vieläkin turistien nähtävissä.

      Nyt Jenkkilahkojen kellokkaat tulevat tänne syyttämään heitä, että he tekivät väärin, kun kastoivat lapsensa Jeesuksen omiksi.

      • Eivät kastaneet pieniä lapsia, lapset ovat puhtaita, eivät ymmärrä eivätkä tarvi kastetta. Sitten kun ymmärtävät, kastetaan. Sitä ennen vaan siunataan.

        Palkkapapit vaan selittävät, koska kirkot eivät tee parannusta selvistäkään asioista.

        Jos ei kasteen merkitystä tajua, ei ymmärrä kastetta. Tietysti voidaan tehdä niin, että kaste otetaan vastaan vasta myöhemmin. Niinhän ripillä tehdään, jolloin silloin vasta oikeastaan kaste tehdään, astuu voiman, on suoritettu.

        Eikä kasteella ole merkitystä ellei siihen liity Pyhän Hengen kaste, Pyhän Hengen lahjan saaminen ja tuli.

        Uskoon tulemisen kokemus ja syntien anteeksisaamisen kokemus ja halu tehdä vain hyvää eikä ollenkaan pahaa, into Jumalan työhön ja ilo ja onni evankeliumista ja toivosta Taivaaseen pääsystä, pelastuksesta, ja mielenrauha tässä elämässä.

        Enemmän tai vähemmän, tämä parannus ja pyhitys on jatkuva prosessi.

        Toimitus on välttämätön ja tuntemukset tulevat sitä mukaa kuin Jumala niitä antaa.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Eivät kastaneet pieniä lapsia, lapset ovat puhtaita, eivät ymmärrä eivätkä tarvi kastetta. Sitten kun ymmärtävät, kastetaan. Sitä ennen vaan siunataan.

        Palkkapapit vaan selittävät, koska kirkot eivät tee parannusta selvistäkään asioista.

        Jos ei kasteen merkitystä tajua, ei ymmärrä kastetta. Tietysti voidaan tehdä niin, että kaste otetaan vastaan vasta myöhemmin. Niinhän ripillä tehdään, jolloin silloin vasta oikeastaan kaste tehdään, astuu voiman, on suoritettu.

        Eikä kasteella ole merkitystä ellei siihen liity Pyhän Hengen kaste, Pyhän Hengen lahjan saaminen ja tuli.

        Uskoon tulemisen kokemus ja syntien anteeksisaamisen kokemus ja halu tehdä vain hyvää eikä ollenkaan pahaa, into Jumalan työhön ja ilo ja onni evankeliumista ja toivosta Taivaaseen pääsystä, pelastuksesta, ja mielenrauha tässä elämässä.

        Enemmän tai vähemmän, tämä parannus ja pyhitys on jatkuva prosessi.

        Toimitus on välttämätön ja tuntemukset tulevat sitä mukaa kuin Jumala niitä antaa.

        Room. 9:8

        Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset.

        Jenkkilahkot kieltää koko perisynnin. Syntinen olin jo syntyessäni, synin alle siinnyt äitini kohtuun.
        Alkuseurakunnassa ei ketään perheenjäsentä jätetty kastamatta sisälle Jumalan valtakuntaan, eikä ketään viety kenenkään ihmisen syliin saamaan pelkkää ihmissiuausta kasteen korvikkeena.
        Jenkkilahkojen opit on Perkeleestä.
        Ne teltat kannattaa kiertää kaukaa.

        Alkuseurakunta tunnetaan nykyään. Ei kastettu lapsia, pieniä lapsia, jotka eivät ymmärtäneet kasteen merkitystä.

        Palkkapapit vaan selittävät, kun heidän kirkkonsa eivät suostu tekemään parannusta selvistä asioista.

        Jenkkilahkoksi ei pidä mennä sanomaan oikeita, hyviä kansainvälisiä kirkkoja, jos niitä on. Jenkeissä tuli uskonvapaus heti itsenäistymisen jälkeen. Suomessa vasta viime vuosisadan alussa.

    • Anonyymi

      Mormonin Kirja, Moroni, luku-8

      Pienten lapsien vanhempia uhataan kuolemalla ja helvetillä, jos he aikovat viedä lapsensa kastettavaksi kristityiksi.

      • Ei, kun sanotaan, että ne, jotka silloin siellä harjoittivat lapsikastetta, tekivät väärin ja vasten parempaa tietoaan, se oli suoranaista jumalanpilkkaa. Harhaoppi se oli silloin ja on nykyäänkin ja aina.

        Meidän nykyiset lasten kastajat ovat vain väärien perimätietojen uhreja. Sen opin opettaminen on kuitenkin vakava harhaoppi. Kasteen tapa ja merkitys on kristillisen uskon keskiössä. Kyllä kirkkojen pitäisi tehdä parannus tuossa asiassa, eikä selitellä, mutta selittelyt vaan jatkuvat ja jatkuvat.

    • Anonyymi

      Jeesuksen viimeiset sanat, käsky ja ilmoitus maan päällä ennen taivaaseen nousemista helatorstaina.

      Mitä siihen lisätään, tai otetaan pois, on pahasta.

      Matt.28

      18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
      19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
      20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

      Ap. t. 1:11 ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän."

    • Anonyymi

      Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille...

    • Anonyymi

      Jeesus tulee kuninkaana näkyvästi takaisin vasta, kun juutalaisista hengissä säilynyt osa yhteen ääneen huutaa häntä avukseen antikristuksen ajan lopussa.

      • Anonyymi

        Edes Jeesus ei itse tietänyt paluunsa ajankohtaa. Isä yksin.

        Jenkkilahkot tuntuvan tietävän sen tarkasti. Jopa päivän tarkkuudella.

        Kenian lahkolaispastori kehotti seurakuntalaisia paastaoamaan, koska taivaaseen tempauspäivä piti olla lähellä.

        Lehtititietojen mukaan 300 ruumista on löytetty ja 400 on vielä kateissa.

        Ei tiedetä etukäteen. Se tiedetään. Yllätys tulee olemaan.

    • Anonyymi

      Mormonit, Parhamit, Russelit, Ellenit omine uusine oppeineen on paha eksytys ja heresia. Jenkkilahkot olisivat saaneet pysyä siellä rapakon takana.
      Heille ei Raamattu riitä.
      Alkavat seurata eksyttäviä henkiä ja pahojen henkien opetuksia.

      • Pahat henget ovat siellä missä ovat, eivät oikeissa opeissa ja hyvässä kristillisessä kirjallisuudessa. Paljon on harhaoppeja, kuka erottaa oikean opin?

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Pahat henget ovat siellä missä ovat, eivät oikeissa opeissa ja hyvässä kristillisessä kirjallisuudessa. Paljon on harhaoppeja, kuka erottaa oikean opin?

        Mormonismi ei ole tervettä kristinuskoa koskaan nähnytkään.

    • Anonyymi

      Ilm. 16:13

      Minä näin, kuinka lohikäärmeen suusta, pedon suusta ja väärän profeetan suusta lähti kolme saastaista henkeä, jotka olivat sammakon näköisiä. [1. Kun. 22:23; 1. Joh. 4:1 | Ilm. 12:3, 13:1,11]

    • Anonyymi

      Jenkkilahkojen opit on Perkeleestä.

      Jälkikäteen kylvettyä lustetta, mikä vaikuttaa päältäpäin rehevältä ja elinvoimaiselta, paremman näköiseltä kuin hitaasti kypsynet perinteinen kristillisyys.

      Jenkkilahkojen harhaopit ovat kietoutuneet jo kristillisten kirkkojen sisällekin, niin sitä ei voida enää repiä sieltä pois. Molemmat saavat kasvaa loppuun asti.

      Kristinusko sakramentteineen tuli Suomeen jo ensimmäisellä vuosituhannella.

      • Jenkkilahkot eivät ole kaikki samanlaisia, ja joillekin kirkoille se koko nimi on täysin väärä. Onko esim baptistit jenkkilahko?

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Jenkkilahkot eivät ole kaikki samanlaisia, ja joillekin kirkoille se koko nimi on täysin väärä. Onko esim baptistit jenkkilahko?

        Kaikki Jenkkilahkot on ei-kristillisiä lahkoja, riippumatta siitä. mitä nimeä ne itsestään käyttää.

        Kaikissa niisä on sama väärä henki, joka yrittää eksyttää oikeita kristittyjä luopumaan terveestä kristinuskosta ja liittymään heidän harhaoppisiin uskonlahkoihinsa maksaviksi jäseniksi.

        Jehovan todistajat eivät usko Jeesuksen Jumaluuteen. Kristuksen Kirkko, mormonit, uskoo.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Jenkkilahkot eivät ole kaikki samanlaisia, ja joillekin kirkoille se koko nimi on täysin väärä. Onko esim baptistit jenkkilahko?

        Jenkkilahkot ovat saman vieraan heresian hengen synnyttämiä. Oppeja on tarkoituksella eriytetty markkkinoiden laajentamiseksi ja segmentoimiseksi.
        Kohderyhmä käännyttämiselle ovat entuudestaan kristityksi kastetut ihmiset.

    • Anonyymi

      Joseph Smith, Mormonismin perustaja

      Wikipedia

      [13] Perheensä kanssa hän myös otti osaa uskonnolliseen kansantaikuuteen,[14]

      Perhe hankki vaatimattomalle maatilalleen lisätuloja aarteiden etsinnällä.lähde? Joseph väitti hänelle olleen kyvyn käyttää näkykiviä piilotettujen aarteiden löytämiseksi.[23] Näin tehdessään hän laittoi kiven valkoiseen hattuun ja väitti näkevänsä tiedot kivessä näkyvistä heijastuksista.[24]

      Joseph Smith kertoi, että 1823 hänen luonaan olisi käynyt Moroni-niminen enkeli yönä, jona hän on rukoillut saadakseen syntinsä anteeksi. Josephin kertoman mukaan Moroni paljasti hänelle haudattujen kultalevyjen sekä muutamien muiden esineiden, kuten näkykivien ja hopeisten silmälasien, joiden linssit oli tehty näkykivistä, sijainnin läheiseltä kukkulalta.[25] Smith kertoo myös yrittäneensä hakea levyt itselleen seuraavana aamuna, mutta sanoi enkelin estäneen hänen aikeensa.[26] Smith kertoi, kuinka seuraavien neljän vuoden aikana hän kävi kukkulalla vuosittain palaten joka kerta kotiin tyhjin käsin.[27] Samaan aikaan Joseph jatkoi aarteenetsintämatkojaan New Yorkin ja Pennsylvanian osavaltioissa sekä työskenteli apulaisena maatiloilla.[28] 1826 hän joutui oikeuteen Chenangon piirikunnassa New Yorkissa syytettynä teeskennellystä taidosta löytää aarteita näkykiven avulla.[29][30]

      Harrisin vaimo kadotti käsikirjoituksen, josta ei ollut olemassa kopiota, ja halusi Smithin kääntävän tekstin uudelleen. Tämä tapahtui suunnilleen samoihin aikoihin, kun Emma ja Josephin ensimmäinen lapsi syntyi kuolleena. Tuolloin Smith myös sanoi enkelin vieneen levyt pois ja kadottaneensa kyvyn kääntää,[52] kunnes 22 syyskuuta 1828 Smith jälleen väitti, kuinka levyt oli palautettu hänelle.[53] Smith kertoi saaneensa ilmoituksen, ettei puuttuvia 116 sivua pidä kääntää uudelleen.
      Vaikka Joseph Smith ei pitänyt väkivallasta, hänen kokemuksensa johtivat hänet uskomaan, että uskontonsa säilyttämiseksi tarvittiin aggressiivisempia toimia anti-mormoneja ja mormonipettureita kohtaan.[149] Kesäkuun 1838 tienoilla uusi jäsen Sampson Avard perustikin Daniteina tunnetun peitejärjestön[150] pelotellakseen entisiä mormoneja ja anti-mormonien suojeluskuntia.[151]

      Marraskuun 1. 1838 mormonit antautuivat osavaltion joukoille, suostuivat luopumaan omaisuudestaan ja lähtemään osavaltiosta.[171] Smith tuomittiin välittömästi sotaoikeudessa maanpetoksesta ja olisi teloitettu ellei Smithin asianajajana toiminut Alexander Doniphan olisi vaatinut Smithin tuomitsemista siviilinä siviilioikeudessa.[172] Tämän jälkeen Smith lähetettiin osavaltion oikeuteen alustavaan kuulusteluun,[173] jossa monet hänen entiset liittolaisensa, mukaan lukien danitejohtaja Samson Avard, todistivat häntä vastaan.[174] Smithiä ja viittä muuta, mukaan lukien Rigdon, vastaan nostettiin syytteet maanpetoksesta,[175] ja heidät passitettiin Livertyn vankilaan odottamaan oikeudenkäyntiä.[176]

      • Anonyymi

        jatkuu...

        Richard Bushmanin mukaan Smithin elämää hallitsi "hänen aistimuksensa ilmoitusten johdatuksesta." [265] Smith ei koskaan esittänyt ideoitaan selkeässä loogisessa järjestyksessä tai käynyt niistä muodollista keskustelua.[266] Sen sijaan hän saneli autoritäärisiä ilmoituksia ja antoi ihmisten päättää uskoivatko he vai eivät.[267] Smithin opetukset tulivat pääsääntöisesti ilmoituksina, jotka, kaikista muista pyhistä kirjoituksista poiketen, olivat epigrammisia ja oraakkelimaisia. Jopa Smithin seuraajat ovat erimielisiä hänen oppiensa merkityksistä.[266] Smith seuraajineen piti ilmoituksia mielipiteitä ja opetuksia korkeammassa asemassa,[268] ja toimiensa perusteella Smith näyttää uskoneen ilmoituksiinsa yhtä paljon kuin hänen luotetuimmat seuraajansakin.[269]

        Nuorena Smith tunnettiin poikana, jolla oli "lahja" kivestä näkemiseen. "Profeetallisen äänensä" hän löysi 1828.[270] Smithin ensimmäinen kirjattu ilmoitus oli Martin Harrisin toruminen tämän hukattua ensimmäiset 116 sivua Mormonin kirjan käännöstyöstä. Ilmoitus nuhteli Harrisia siitä, kuinka tämä "pelkäsi enemmän miestä kuin Jumalaa".[271] Puhujana Smith ei ollut ilmoituksellinen. Myöhemmät ilmoitukset noudattelivat samaa tyyliä, "määräileviä muttei koskaan väittelynhaluisia," vetoamatta järkeen tai pyhiin kirjoituksiin.[272] Tyypillinen ilmoitus alkoi sanoilla "Kuulkaa Oi inhmiset, jotka tunnustatte nimeäni, sanoo Herra teidän Jumalanne."[273]

        Kesäkuussa 1830 Smith sai "Mooseksen ilmoituksen", jossa Mooses näki "maailman ja sen tarkoituksen" ja kysyi Jumalalta luomisen tarkoituksesta, ihmisen kohtalosta sekä ihmisen suhteesta Jumalaan.[298] Ilmoitus käynnisti Raamatun uudelleen kirjoituksen, jonka parissa Smith työskenteli hajanaisesti vuoteen 1833 asti ja joka pysyi julkaisemattomana hänen kuolemaansa asti.[299] Toisin kuin perinteiset raamatunkäännökset, Smith lisäsi versioonsa pitkiä katkelmia "inspiraationsa mukaan."[300] Smith uskoi alkuperäisen tekstin korruptoituneen ja pirstoutuneen aikojen saatossa ja pyrki vahvistamaan raamatullista auktoriteettia palauttamalla sen alkuperäiseen muotoonsa.[300] Vaikka monet muutokset keskittyivät poistamaan ristiriitaisuuksia tai selkeyttämään tekstiä, toiset muutokset lisäsivät suuria "kadonneita" tekstin osia.[301] Esimerkiksi Smith lähes kolminkertaisti ensimmäisen Mooseksen kirjan viiden ensimmäisen luvun pituuden, ja jota hän kutsui Mooseksen kirjaksi.[302]

        Smith oli yhteydessä vainajahenkiin, kuten Moosekseen ?????

      • Tuollaista suunnilleen tapahtui, mutta tuo on kirkon vihaajien värittämä selvitys. Kirkko kertoo sen toisella tavalla, mitä kaikkea epäoikeudenmukaista heille koko ajan tehtiin, ja kuinka he puolustautuvat ja olivat syyttömiä syytöksiin, ja kuinka johtajat murhattiin. Se on totuus noista tapahtumista, ei tuo väritys.

        Oikeuden ja osaaltioiden ja liittovaltion olisi pitänyt puolustaa heitä roskajoukkojen hyökkäyksiä vastaan, muttei puolustanut, vaan asettui lynkkaajien ym. rikollisten puolelle ja syytti kirkon jäseniä rikoksista.

        Kirkkoa yksinkertaisesti vainottiin tuohon aikaan. Ja pahasti ja rumasti. Sitten lähtivät Kalliovuorille. Nyt kukoistaa, eikä kukaan voi mitään, vaikka halut on kovat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        jatkuu...

        Richard Bushmanin mukaan Smithin elämää hallitsi "hänen aistimuksensa ilmoitusten johdatuksesta." [265] Smith ei koskaan esittänyt ideoitaan selkeässä loogisessa järjestyksessä tai käynyt niistä muodollista keskustelua.[266] Sen sijaan hän saneli autoritäärisiä ilmoituksia ja antoi ihmisten päättää uskoivatko he vai eivät.[267] Smithin opetukset tulivat pääsääntöisesti ilmoituksina, jotka, kaikista muista pyhistä kirjoituksista poiketen, olivat epigrammisia ja oraakkelimaisia. Jopa Smithin seuraajat ovat erimielisiä hänen oppiensa merkityksistä.[266] Smith seuraajineen piti ilmoituksia mielipiteitä ja opetuksia korkeammassa asemassa,[268] ja toimiensa perusteella Smith näyttää uskoneen ilmoituksiinsa yhtä paljon kuin hänen luotetuimmat seuraajansakin.[269]

        Nuorena Smith tunnettiin poikana, jolla oli "lahja" kivestä näkemiseen. "Profeetallisen äänensä" hän löysi 1828.[270] Smithin ensimmäinen kirjattu ilmoitus oli Martin Harrisin toruminen tämän hukattua ensimmäiset 116 sivua Mormonin kirjan käännöstyöstä. Ilmoitus nuhteli Harrisia siitä, kuinka tämä "pelkäsi enemmän miestä kuin Jumalaa".[271] Puhujana Smith ei ollut ilmoituksellinen. Myöhemmät ilmoitukset noudattelivat samaa tyyliä, "määräileviä muttei koskaan väittelynhaluisia," vetoamatta järkeen tai pyhiin kirjoituksiin.[272] Tyypillinen ilmoitus alkoi sanoilla "Kuulkaa Oi inhmiset, jotka tunnustatte nimeäni, sanoo Herra teidän Jumalanne."[273]

        Kesäkuussa 1830 Smith sai "Mooseksen ilmoituksen", jossa Mooses näki "maailman ja sen tarkoituksen" ja kysyi Jumalalta luomisen tarkoituksesta, ihmisen kohtalosta sekä ihmisen suhteesta Jumalaan.[298] Ilmoitus käynnisti Raamatun uudelleen kirjoituksen, jonka parissa Smith työskenteli hajanaisesti vuoteen 1833 asti ja joka pysyi julkaisemattomana hänen kuolemaansa asti.[299] Toisin kuin perinteiset raamatunkäännökset, Smith lisäsi versioonsa pitkiä katkelmia "inspiraationsa mukaan."[300] Smith uskoi alkuperäisen tekstin korruptoituneen ja pirstoutuneen aikojen saatossa ja pyrki vahvistamaan raamatullista auktoriteettia palauttamalla sen alkuperäiseen muotoonsa.[300] Vaikka monet muutokset keskittyivät poistamaan ristiriitaisuuksia tai selkeyttämään tekstiä, toiset muutokset lisäsivät suuria "kadonneita" tekstin osia.[301] Esimerkiksi Smith lähes kolminkertaisti ensimmäisen Mooseksen kirjan viiden ensimmäisen luvun pituuden, ja jota hän kutsui Mooseksen kirjaksi.[302]

        Smith oli yhteydessä vainajahenkiin, kuten Moosekseen ?????

        Noita panetteluja on pilvin pimein. Pitää lukea myös kirkon apologia, jos noista on kiinnostunut.

    • Anonyymi

      Amerikassa kehitetty Mormonismi ei ole tervettä Kristinuskoa koskaan nähnytkään.

      • Anonyymi

        Mormonistien oppien käsittely ei kuulu Kristinuskon alle ollenkaan.

        Jokainen järkevä ihminen käsittää, että Mormonismi ei ole Kristinuskoa ollenkaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mormonistien oppien käsittely ei kuulu Kristinuskon alle ollenkaan.

        Jokainen järkevä ihminen käsittää, että Mormonismi ei ole Kristinuskoa ollenkaan.

        Kristuksen Kirkko, Mormonit, uskoo Raamattuun. Uuteen Testamenttiin. Ja Jeesus on ylösnoussut ja Jumalan Poika, Jumala. Se on kristinuskoa jos mikä.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Kristuksen Kirkko, Mormonit, uskoo Raamattuun. Uuteen Testamenttiin. Ja Jeesus on ylösnoussut ja Jumalan Poika, Jumala. Se on kristinuskoa jos mikä.

        Mormonismi on lopun ajan väkevä eksytys ja heresia, samoin kuin Jehovalaisuus, Pentecostalismi ja Adventismi. Pois tältä palstalta kokonaan niiden levittämät harhaopit ja heresiat.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Kristuksen Kirkko, Mormonit, uskoo Raamattuun. Uuteen Testamenttiin. Ja Jeesus on ylösnoussut ja Jumalan Poika, Jumala. Se on kristinuskoa jos mikä.

        Mormonismi löytyy otsikon muut uskonnot ja uskomukset alta,
        ei Kristinuskon alta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mormonismi on lopun ajan väkevä eksytys ja heresia, samoin kuin Jehovalaisuus, Pentecostalismi ja Adventismi. Pois tältä palstalta kokonaan niiden levittämät harhaopit ja heresiat.

        Väkevä eksytys on Paavin kirkko ja sen ekumenia toisella puolella ja hurmahenget toisella puolella. Ja väkevää eksytystä tulee vielä. Emme tiedä mikä niistä on se, mitä Raamattu tarkoittaa. Ja jehovalaiset, New Age ja Islam. Ja Tiedeusko ja maallistuminen ja ateismi. Ja kommunismi ja fasismi.

        Väkeviä ovat diktaattorien kirkot. Sitten kaikki pakotetaan niihin tai tapetaan.

        Oikea linja on herätykset, helluntaiherätykset ym ja karismaattinen liike ja Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon oppi ja toiminta. Eikä juutalaisia vastaan saa olla rasistinen. Uskonvapaus pitää olla, vaikka ovat vääriä muut opillisessa mielessä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mormonismi löytyy otsikon muut uskonnot ja uskomukset alta,
        ei Kristinuskon alta.

        Valtakirkot yrittävät määritellä kristillisyyden rajat. Määrätä ne mieluisikseen. Itse ovat jo epäkristillisiä.

    • Anonyymi

      Alkuseurakunnasssa lapset kastettiin muun perheen mukana samaan uskoon perheenpään kanssa. Se on factatietoa.

      Mitään sekauskoisia perheitä ei sallittu siihen aikaan.

      Kristittyjä vainottiin ja seurakunta kokoontui ihmisten kodeissa.

      Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti.

      Kasteita tehtiin ihmisten kodeissa sillä vedellä, mitä oli käytettävissä. Kaste tehtiin vettä valelemalla kolme kertaa pään päälle.

      Käytössä oli myös koko perheen kastaminen yhdellä kertaa priiskoittamalla vettä heidän päällensä.

      Ja puhdistaaksesi heidät tee näin: Pirskoita heihin synnistä puhdistavaa vettä.

      Juutalaisten pyhille lammikoille ei ollut mitään asiaa mennä tekemään kasteita. Vähemmästäkin olisi kivitetty kuoliaaksi harahoppisena.

      Perheenpään määräyksestä kaikki hänen taloudestaan riippuvaiset ihmiset perheineen, lapsineen, vanhukset, orjat, palvelijat perheinneen kastettiin välittömästi perheenpään määräyksestä samaan uskoon hänen kanssaan.

      Suurin tiedetty perhekuntakaste alkukirkon ajalta käsitti 500 eri ikäisen ihmisen kastamisen perheenpään määräyksestä samaan uskoon hänen kanssaan.

      Juutalaisille lapsien kastaminen oli täysin selvä asia entuudestaan.
      Sotaorvot lapset kastettiin proselyyttikasteella paljon ennen Jeesuksen aikaa.

      • Faktatieto on että koko perhe kastettiin. Ei siitä voi päätellä missä iässä lapset kastettiin. Vauvoja ei kastettu siitä yksinkertaisesta syystä, että se olisi opin vastaista. Kyllä siitä varmaan on tieto jossakin tämän lisäksikin.

        Pappisvalta yrittää pimittää tämän tiedon ja ammattielittäjät selittävät.

        Ovat niin hienoja ja perehtyneitä, mutta silti puolustavat harhaoppia, kun selkeää olisi, että vaatisivat kirkkoaan muuttamaan käytäntönsä ja sillä siisti.

    • Anonyymi

      Lahkosaatana yrittää estää lapsien kastamisen kristityiksi sisälle Jumalan valtakuntaan.

      Raamatun mukaan kun pakanoiden täysi lukumäärä on tullut sisälle Jumalan valtakuntaan, niin Saatana lahkoapureineen heitetään tuliseen järveen.

      • Anonyymi

        Kristillisen kasteen estäminen lapsilta.

        Ilm. 12:17

        Lohikäärmeen raivo yltyi, ja se lähti sotimaan naisen muita LAPSIA vastaan, niitä, jotka ovat uskollisia Jumalan käskyille ja Jeesuksen todistukselle.

        Uudestikaste anabaptismin hautaan

        Job 18:8

        Sillä hänen omat jalkansa vievät hänet verkkoon, hän käyskentelee katetun pyyntihaudan päällä.

        Kasteen tapa näkyy Jeesuksen kasteessa, hän halusi olla esimerkki.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Kasteen tapa näkyy Jeesuksen kasteessa, hän halusi olla esimerkki.

        Vanhimmat säilyneet argeologiset piirrokset kuvaavat Jeesuksen kastetta Jordanilla.

        Jeesus ja Johannes seisovat matalassa vedessä. Jeesus kumartuneena eteenpäin kun Johannes valaa käsistään vettä Jeesuksen pään päälle. Pyhä Henki tulee Jeesuksen pään päälle. Ei alaruumiin päälle, kuten lahkolaiset opettaa.

        Jordanissa oli useita matalia joen ylityspaikkoja, niitä kutsuttiin kahluupaikoiksi.

        Kasteita Jordanilla tehtiin turvallisessa paikassa joen ylityspaikassa, jossa joki voitiin kävellen ylittää molempiin suuntiin. Ihmisiä tuli paljon kävellen joen toiselta puolelta katsomaan Johanneksen kastetoimintaa.

        Ei sinne kasteastiaan eli pesoastiaan koko ihmistä painettu pyhitettyä vettä likaamaan.

        2. Moos. 40:7

        Ja paneman pesoastian seurakunnan majan ja alttarin välille, ja paneman siihen vettä.

        Jes. 12:3

        Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä.

        4. Moos. 8:7

        Ja puhdistaaksesi heidät tee näin: Pirskoita heihin synnistä puhdistavaa vettä.

    • Anonyymi

      Mistä kaste on peräisin? Raamatussa kaste ilmaantuu Johannes Kastajan myötä kun tämä kastaa kansaa parannuksen kasteella.
      Jo tätä ennen kaste oli tunnettu sakramentti eri kulttuureissa, Mesopotamia, Egypti, Idän uskonnot. Neitsyt Maria ja Jeesus lapsi on perua Egyptin Isis kultista joka oli levinnyt Kreikkaan ja Roomaan jo paljon ennen kristinuskoa. Roomassa on edelleen tuolta ajalta säilynyt Isis Jumalattaren temppeli.
      Isis Jumalatar on yhä vaikuttamassa katolilaisuudessa, jossa todellinen jumala ei ole Isä Jumala vaan Neitsyt Maria, Jumalan synnyttäjä.

      • Anonyymi

        Hindut kastoi upotuskasteella Gagnes-virralla ja kaatoivat ihmisiä selälleen nopealla tönäisyllä keskelle otsaa. Ylivainio kopioi sen tekniikan. Ja täydestä meni tyhmiin ihmisiin, jotka etsivät yliluonnollisia kokemuksia.

        googlaa: shaktipat

        Ylivainio laittoi liikkeelle tarinoita hänen kokouksissa tapahtuneista ihmeparanemisista, kaikkiaan 1304 tapausta.

        Oikea lääkäri tutki kaikki tapauksen Tampereen yliopistossa tekesmässään tri:n väitöskirjassa.

        Tutkimuksen lopputulos: Kukaan ei ollut parantunut yhtään mistään.

      • Anonyymi

        Kaiken luoja ja synnyttäjä on hamasta menneisyydestä asti ollut matriarkaalinen, feminiinien voima ja jumaluus, Äiti Maa. Patriarkaalinen jumaluuskäsite sai sijaa siinä vaiheessa kun ennen hajanaisesti eläneet yhteisöt saivat ensimmäisiä yhteiskunnallisia muotoja ja alkoivat järjestäytyä yhteiskunniksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hindut kastoi upotuskasteella Gagnes-virralla ja kaatoivat ihmisiä selälleen nopealla tönäisyllä keskelle otsaa. Ylivainio kopioi sen tekniikan. Ja täydestä meni tyhmiin ihmisiin, jotka etsivät yliluonnollisia kokemuksia.

        googlaa: shaktipat

        Ootpa tyhmä,kuin umpitollo.

    • Anonyymi

      Kaikki tulkinnat on vääriä kun katsotaan menneisyyteen kun pitäisi katsoa tulevaisuuteen ettei olla menossa päin helvettiä, kuten nyt!

      Kolossalaiskirje:
      3:1 Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella.
      3:2 Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä.

      Kaikki on jo valmiina. Jeesus on tehnyt kaikki periaatteet valmiiksi kuten sinutkin, DNA:n ja luonnon luonnon valmiiksi ja ne periaatteet jota tiede tutkii.

      Sanat eivät täällä ole yhdenmukaisia todellisuuden kanssa, eikä linjassa Jeesuksen opetusten kanssa, joten todellisuu on vääristynyt kun ihminen on itsekäs ja ahne ja kiitoksen kipeä: luonnevaurioinen ; mitä siitä tulee?

      • Anonyymi

        Paavali oli ensimmmäinen Jesuiitta.

        Tarkoitus pyhittää keinot.

        Room. 3:7

        Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?

        Kannattaakin lukea Jeesuksen opetuksia ja pitää niistä kiinni joka tilanteessa.

        Jeesus on oikeassa

        Jeesus: "Jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle. "

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus on oikeassa

        Jeesus: "Jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle. "

        Jokainen, joka kuulee nämä sanani mutta ei tee niiden mukaan, on kuin tyhmä mies, joka rakensi talonsa hiekalle.

        Jaakob oli Jeesuksen veli ja Jerusalemin seurakunnan johtaja.

        Jaak. 2:20

        Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?

    • Anonyymi

      Jotka pilkkaa Paavalia pilkkaa myös Pyhää Henkeä, kerran Paavali on puhunut asiansa Pyhässä Hengessä ja silloin pilkkaa Jeesusta ja silloin pilkkaa myös Jumalaa.
      Muistakaa tämä; Paavali ja Jeesus on samassa linjassa kulkemassa Jeesus tietä.
      Jeesus tiellä rakennetaan yhdessä armossa ja rakkaudessa Pyhän Hengen johtamana.

      Apt: 4:32 Ja uskovaisten suuressa joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu; eikä kenkään heistä sanonut omaksensa mitään siitä, mitä hänellä oli, vaan kaikki oli heillä yhteistä.

      • Anonyymi

        Jos Ananiaan ja Safiiran murhaa olisi tutkittu, niin kyllä Paavali kokeneena murhamiehenä olisi ollut pääepäilty siihen tekoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos Ananiaan ja Safiiran murhaa olisi tutkittu, niin kyllä Paavali kokeneena murhamiehenä olisi ollut pääepäilty siihen tekoon.

        Tässä on Paavalin hylkääjälle kääntymisen paikka jos uskoo Jeesukseen!

        Luuk. 10:16 Joka kuulee teitä, se kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut; mutta joka minut hylkää, hylkää hänet, joka on minut lähettänyt."
        Ja Paavali kuuli Jeesusta ja oli yhtä kun kääntyi pahoista töistään Saulista Paavaliksi.
        Tehe sinä samoin!

      • Paavali on totisesti kirjoittanut Pyhässä Hengessä, se on ihan selvää. Ne ovat syvällisiä ja hienoja kirjeitä. Samoin hänen tekonsa parannuksen jälkeen. Tärkeä osa Uutta Testamenttia.

        Se on ikävää, kun muiden apostolien teoista on niin vähän. Jotain hienoa ne kaikki tekivät koko elämänsä. Jos sellaiset kirjat löydetään, eivätkö nekin kuulu kaanoniin? Siitä näkee, että uusia kirjoja voidaan Pyhiin Kirjoihin lisätä Raamatun lisäksi.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Paavali on totisesti kirjoittanut Pyhässä Hengessä, se on ihan selvää. Ne ovat syvällisiä ja hienoja kirjeitä. Samoin hänen tekonsa parannuksen jälkeen. Tärkeä osa Uutta Testamenttia.

        Se on ikävää, kun muiden apostolien teoista on niin vähän. Jotain hienoa ne kaikki tekivät koko elämänsä. Jos sellaiset kirjat löydetään, eivätkö nekin kuulu kaanoniin? Siitä näkee, että uusia kirjoja voidaan Pyhiin Kirjoihin lisätä Raamatun lisäksi.

        Paavali oli juoppo.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Paavali oli juoppo.

        Tuollaiset vihaavat myös Jeesusta. Paavali oli pakanain apostoli Jeesuksen työssä.

    • Anonyymi

      Ihmisen suurin ongelma on se kun se tietää mutta ei elä sillä tavalla mikä oikein on, ja mikä on Pyhää elämää; ja siksi me tarvitaan Jeesuksen armoa joka päivä.

      Ja joka päivä on parannuksen päivä, jos seuraa Jeesusta ja Hänen Pyhää elämää: uhrautuvaa elämää toisten hyväksi.

      Ihmisellä on vain tapana puolustaa omaa näkemystä vain kinaamisen tasolla, puhumalla harhauttaa muita ja pitää muita vääräuskoisina.

      Pelkkää tekopyhää viihdettä.

    • Anonyymi

      Tekopyhyys on hyvin inhimillinen ja yleinen ongelma, jossa ajatusten, sanojen ja tekojen välillä on ristiriita. Usein ihmiset voivat kritisoida muiden toimintaa, vaikka omat teot eivät vastaa sanoja tai arvoja. Tämä voi johtua monista syistä: ehkä ihminen pyrkii näyttämään hyvältä muiden silmissä, mutta ei ole vielä itse valmis tai kykenevä elämään omien arvojensa mukaisesti.

      Todellisuus on, että ihmisillä on monesti ristiriitaisia motiiveja. Samalla, kun halutaan olla moraalisia ja oikeudenmukaisia, oma etu, pelot tai mukavuudenhalu voivat olla vahvoja vaikuttajia. Tekopyhyyden ymmärtäminen voi kuitenkin auttaa tunnistamaan omia motiiveja rehellisemmin ja yrittämään elää linjassa omien arvojen kanssa, vaikka se vaatisikin enemmän ponnisteluja tai rohkeutta olla avoin siitä, ettei aina onnistu täydellisesti.

    • Anonyymi

      Erittäin hyvä kirjoitus mikä todistaa miten uskonto vääristää poliittisen ajattelun. Koskee kaikkia uskontoja ja kaikista pahimpia ovat monoteistiset pelastususkonnot, mitkä ovat kylväneet vainoa ja kuolemaa historian saatossa.

      Nykyaikainen historia ja uskontotiede hyvin kertovat miten kaikki uskonnot ovat syntyneet ja miten ovat lainanneet oppeja muista uskonnoista.

      Usko tekee sellaisen aivovoltin että ensin satoja vuosia suullisena perinteenä kulkeneet tarinat saavat pitkän prosessin ja valintojen kautta kirjallisen muodon onkin lopulta sanatarkkaa jumalan sanaa. Tuosta sanastakin kesti satoja vuosia muotoilla oppi.

      ”Oikea usko” järjetön käsite sillä mitään uskoa ei voi todistaa oikeaksi. Kaikista vähiten tekee uskonnollinen kokemus sillä se todistaa aina oman uskon oikeaksi kaikissa uskonnoissa. Ihan uskontotieteen perusfaktaa että kulttuuri ja uskonto misså elää, tuottaa sen mukaisia uskonnollisia kokemuksia. Tässäpä kristinusko tekee toisen aivovilton. Muiden uskontojen kokemukset ovat paholaisesta.

      • Oikea usko on välttämätön käsite. Ne kirkot, jotka kylvävät vainoa ja kuolemaa, eivät tietenkään ole Jumalan asialla.

        Ja toisaalta Jumala on Jumala, hän saa käyttää tuhoavaa voimaansa aina kun haluaa. Se on puutarhanhoitoa, mädät oksat on leikattava. Kaikki kulttuurit tuhoutuvat, jos kypsyvät pahuuteen, kuten maailmassa usein on käynyt. Kun pahuus vaan leviää, kulttuurit kulkevat tuhoonsa.

        Parannus on se keino millä yksilöt ja yhteisöt pelastuvat. Juutalaisvastaisesta rasismista on aivan ensimmäiseksi päästävä eroon, se on aina natsismin ja fasismin ensimmäinen merkki, kun se alkaa leviämään eikä sitä vastustetaan. Samoin kristittyjen vaino, ja kaikki mielipidevaino ja uskonvapauden puuttuminen.

    • Anonyymi

      Paavali ei pitänyt valehtelemista uskosasioissa pahana ollenkaan, saatikka syntinä.

      Room. 3:7

      Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?

      • Anonyymi

        Kirje Roomalaisille.

        Paavali kirjoitti tuota tunnustusta valehtelustaan ollessaan Korintossa.

        Joten valheet sijoittuvat suurelta osin juuri Korinton tapahtumiin ja opetuksiin?

        Kuriiri vei kirjeen Roomaan.

        Paavalilla oli Rooman kansalaisuus, joten sympatiat oli siihen suuntaan?

    • Anonyymi

      Paavalissa oli Korintossa ollessaan jo uusi henkiopas, Saatanan enkeli, mikä laittoi miehen puhumaan molotusta, sekavilla hurmoskielillä glossolaliaa.

      1. Kor. 14:19

      Jotta voisin opettaa muitakin, haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia hurmoskielen sanoja.

      1. Kor. 14:9

      Samoin tekin: jos ette kielellänne saa esiin selvää puhetta, kuinka voidaan sellainen puhe ymmärtää? Tehän puhutte silloin tuuleen.

      Jeesus eikä hänen seurassaan kulkeneet oikeat apostolit eivät puhuneet sekavia molotuksia.

    • Anonyymi

      Rakastan Jumalaa yli kaiken lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

      Mikä tässä puitteissa on vikana paitsi pahuudelle ja hyväksikäytölle tää on kamala juttu.

      Sisältää armoa altruismia anteeksiantoa empatiaa laupeutta itsensä uhraamista toisten hyväksi. Tämä ei ole maasta vaan taivaallinen armon osoitus itse Luojalta.
      Evoluutio on itsekkyyttä, se johtaa tuhoon koko maailman.

      Realismia on kun tietokone hallitsee koko maailmaa ja kaikki mitä se tekee Se tekee oikein kerran se on mahdollista, ja ihminen on pelinappula alitettu sen realismin alle, koneoppiminen vie kaikki pelit mennen tullen ja ihmistä viedään kuin laskiämpäriä.

      Realistinen uusi ihmiskuva: Uusi maailman järjestys. Raamattu käräjät on siitä johdanto.

    • >>Jeesuksen tuomio kuolemaan oli Paavalin kavereiden, Rooman vallan sotilaiden operaatioa tappaan Jeesus, joka oli uhka Rooman>>

      Juutalaisilla ei ollut mitään tekemistä Jeesuksen kuoleman kanssa. Joutuivat siis kärsimään ilman omaa syytään.
      😄😄😄😄😄

      • Anonyymi

        Roomalainen pakana tappoi Jeesuksen, ei Juutalaiset sitä tehneet. Jeesus oli uhka Rooman hirmuvallalle, koska vallankaappaus huhut oli liikkeellä ja Jeesuksesta huhuttiin tehtävän Juutalaisten kuningas.

        Joh. 19:34

        Yksi sotilaista kuitenkin työnsi keihään hänen kylkeensä, ja haavasta vuoti heti verta ja vettä.

    • >>Kaiken luoja ja synnyttäjä on hamasta menneisyydestä asti ollut matriarkaalinen, feminiinien voima ja jumaluus, Äiti Maa.>>

      Saa saa nähdä millaista on Äiti Maan feministisessä helvetissä.
      😄😄😄😄😄

    • >>Oikea linja on herätykset, helluntaiherätykset ym ja karismaattinen liike ja Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon oppi ja toiminta. Eikä juutalaisia vastaan saa olla rasistinen. Uskonvapaus pitää olla, vaikka ovat vääriä muut opillisessa mielessä.>>

      Onko santtunen jo lahjoittanut kaikki rahansa Amerikkaan? He ovat sielläniin köyhiä.
      😄😄😄😄😄

      • Anonyymi

        Mormoniliikkeen perustaja Joseph Smith oli kova kundi.

        Wikipedia
        [260] Hyrum, joka yritti pidätellä ovea, kuoli välittömästä kasvoihin osuneeseen luotiin.[261] Joseph ampui vankilaan salakuljetetulla pepper-box-pistoolillaan kolme laukausta porraskäytävään ennen kuin syöksyi kohti ikkunaa paetakseen huutaen "Oi Herra, Jumalani!"[262] ja kuoli pian maahan putoamisensa jälkeen saatuaan useita osumia luodeista.[260]

      • Anonyymi

        Helluntailiikkeen perustaja Charles Fox Parham oli kova antisemitisti. Kannatti valkoisen rodun ylivaltaa. Kuului Vapaamuurareihin ja KuKluxKlaanin veljeskuntiin.
        Vietiin nuoren Juutalaispojan J.J.Jourdanin kanssa vankilaan sodomiasta v. 1907.

      • Kymmenykset on Jumalan laki. Toimii joka kirkossa. Tulee talous kuntoon ihmeen kautta. Luo Malakian kirja. Jeesus on vahvistanut että se on käsky tänäkin päivänä.

        Meidän kirkkokin pääsi heti velkakierteestään kun käskyä ruvettiin noudattamaan.

        Jumalan työ on tällä tavoin ihmeellistä, ei sitä pidä halveksia ja pilkata.

    • Anonyymi

      Raamattu on pääosin juutaisten kyhäämä himmeli, jonka keskiössä on (yllätys yllätys) juutalaiset.
      Koko juutalainen spentaakkeli on perustettu vanhan aurinkomyytin päälle. Aurinko-sanat on Raamatussa korvattu useissa kohdin Jeesuksella. Tekijät ja kyhääjät ovat olleet älykkäitä. Ilman heitä ei olisi pystytty huijaamaan koko kristikuntaa
      Ilmestyskirjan eräästä ratkaisevasta kohdasta ei aurinko-sanaa voitu kuitenkaan poistaa (vaimo vaatettettu auringolla Ilm.12:1). Sillä jos siihen olisi kirjoitettu, vaimo vaatettettu Jeesuksella, niin petos olisi mitä ilmeisemmin paljastunut.

      Tämä 6000 vuoden himmeli tulee tuhoutumaa.

      • Anonyymi

        Jeesus oli uskoltaan Juutalainen alusta loppuun asti, eikä perustanut mitään uutta uskontoa sen tilalle.
        Ainoastaan eläinuhrien käyttäminen loppui ja koska Jeesuksesta tuli uusi veriuhri kaikkeen synnin pois pesemiseen ja syntien sovittamiseen, mikä tapahtuu uudessa liitossa kasteen ja ehtoollisen avulla.

        Eksyttäjät pyrkii juuri irrottamaan uskosta pois Juutalaisuuden.

        Koska Jeesus on Juutalaien ja Jumala on Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala.

        "Jeesus oli uskoltaan Juutalainen alusta loppuun asti, eikä perustanut mitään uutta uskontoa sen tilalle."?

        Vai niin.... No keillekkä Jeesus mahtoi lausua nämä sanat?:

        "”Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.” Joh.8:44)

        Pieni lahkolaisten ryhmä Fariseukset ja Saddukeukset olivat kapinassa Jeesusta vastaan.

        Perusjuutalaiset, joita oli suurin osa Juutalaisista otti Jeesuksen vastaan.

        Joh. 1:49

        Natanael sanoi: "Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas!"

    • Anonyymi

      Raamatun kertomuksissa Konteksti on tärkeä. Kuka puhuu, kenelle puhuu, keitä tarkoittaa, mitä ajankohtaa tarkoitetaan, onko kyse erikoistilanteesta, vai yleisemmästä totuudesta, jne.

    • Anonyymi

      Jeesus oli kysytty opettaja (Rabbi) Juutalaisten keskuudessa.

      Luuk. 4:16

      Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan.

      • Anonyymi

        Jeesus oli Juutalaisuuden Ylipappi Melkisedekin järjestyksen mukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus oli Juutalaisuuden Ylipappi Melkisedekin järjestyksen mukaan.

        Jo itse Melkisedek jakoi ehtoollista, leipää ja viiniä,
        syntien anteeksisaamiseksi.

        1. Moos. 14:18

        Salemin kuningas Melkisedek toi sinne leipää ja viiniä. Hän oli Korkeimman Jumalan pappi, ja hän siunasi Abramia sanoen: -- Siunatkoon Abramia Korkein Jumala, taivaan ja maan luoja.[Ps. 110:4; Hepr. 5:6 | Ps. 46:5, 91:1; Dan. 7:27]

    • Anonyymi

      Jeesus tarkoitti juuri omaa uskoaan Juutalaisuutta, kun hän tulee takaisin, löytäneekö hän enää sitä samaa uskoa maan päällä. Siitä Jeesus oli huolestunut.

      Ilm. 14:12

      Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden,
      jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.

      • Anonyymi

        Eksyttäjät heitttävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon Juutalaisuuden romukoppaan.

        Vaihtavat ne villitseviin henkiin ja riivaajien oppeihin.

        Sitä tapahtumaa kutsutaan ns. korvausteologiaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eksyttäjät heitttävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon Juutalaisuuden romukoppaan.

        Vaihtavat ne villitseviin henkiin ja riivaajien oppeihin.

        Sitä tapahtumaa kutsutaan ns. korvausteologiaksi.

        1. Tim. 4:1

        Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja.

        2. Tim.4
        3 Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia
        4 ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.

        Korvausteologia

        Korvausteologia eli supersessionismi tarkoittaa teologista ajatusta, jonka mukaan kristillinen kirkko tai seurakunta olisi ottanut Israelin eli juutalaisten paikan Jumalan valittuna kansana ja ottanut Israelille kuuluvat lupaukset.

        Wikipedia

      • Anonyymi kirjoitti:

        Korvausteologia

        Korvausteologia eli supersessionismi tarkoittaa teologista ajatusta, jonka mukaan kristillinen kirkko tai seurakunta olisi ottanut Israelin eli juutalaisten paikan Jumalan valittuna kansana ja ottanut Israelille kuuluvat lupaukset.

        Wikipedia

        Kymmenen kadonnutta sukukuntaa kokoontuvat Kristuksen Kirkkoon, mormonien pääsuuntaan, se on nykyajan Exodus. Samoin juutalaisten kokoontuminen Jerusalemin maahan. Lopun ajat.

        Katsokaa nyt kun Israel on ollut yksi pääuutisista jo yli 70 vuotta! Ja taas on. Ja taas juutalaisvastaisuus leviää, pyritään kaikkien juutalaisten tappamiseen Hitlerin esimerkin mukaan. Nyt on Iran asialla uusnatsien ja Ääri-Islamismin kanssa.

        Sitä, että kirkkomme on Israelin kokoaminen, ei vielä tajuta. Eikä tietenkään uskota. Ihmiset ja kirkot eivät ikinä tee parannusta, eivät rukoile, eivät kysy. Pietari rukoili ja kysyi, ja sai tietää kuka Jeesus on.

        Sama se on tänäkin päivänä. Mihin kirkkoon minun pitää mennä? Lähimpään, kyllä he osaavat perusasiat. Sitten pitää vaihtaa, kunnes tietää tulleensa hengelliseen kotiinsa.

    • Anonyymi

      Jeesuksen ristinkuolema oli Jumalan suunnitelma alunperin. Maailman pelastaminen.

      Lukekaa Jesajan kirjasta 23 siinä on jo ennakkotiedot aika tarkkaan mitä Jeesukselle tuli käymään.
      Vääristelijät koittaa poistaa Jumalan, kaikki on vain ihmisten tekoa.

      • Anonyymi

        Näin:
        Jesaja:
        53:1 Kuka uskoo meidän saarnamme, kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?
        53:2 Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet.
        53:3 Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.
        53:4 Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
        53:5 mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.
        53:6 Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.
        53:7 Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut.

    • Anonyymi

      Nyky Israel kannattaa kulttuurimarxismia ja globaalia eliittiä uutta maailman järjestä, samaa seksuaali sekoilua BDSM Prideä humaania jumalattomuutta.

    • Anonyymi

      Huhhei ja rommia pullo !

      • Anonyymi

        Azusinkatukin on paljastunut punaisten lyhtyjen kaduksi.
        Ei siellä ollut yhtään oikeata kristittyä.

    • Anonyymi

      <<Jeesus oli uskoltaan Juutalainen alusta loppuun asti, eikä perustanut mitään uutta uskontoa sen tilalle.<<<

      Jeesus toi uskon juutalaisille ja juutalaiset oli opetuskansa joka petti Jumalan,

      Jeesus antoi Moosekselle vettä kalliosta ja johdatti heitä erämaassa.

      Juutalaiset pistää kapuloita kristityille Jeesuksen taivastiellä. He luulevat omistavansa Jeesuksen ja kristity sinoinistit palvoo juutalaisia kuin saatana konsanaan. Huomio kiinnitetään vääriin asioihin, se on sekoittamista, ja Jumalan pilkkaa Jumalan nimen ja oikeudenmukaisuutta vastaan, vanhurskautta.
      Se on syntiä.

      • Anonyymi

        Yksin uskon kautta ettei mikään liha kerskaa, ei edes juutalainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksin uskon kautta ettei mikään liha kerskaa, ei edes juutalainen.

        Pelkkiä käännyttäjien fraaseja sellaiset hokemat "yksin uskosta" -mantrat.

        Jaak. 2:20

        Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?

    • Anonyymi

      Korvausteologia

      Korvausteologia eli supersessionismi tarkoittaa teologista ajatusta, jonka mukaan kristillinen kirkko tai seurakunta olisi ottanut Israelin eli juutalaisten paikan Jumalan valittuna kansana ja ottanut Israelille kuuluvat lupaukset.

      Wikipedia

      • Anonyymi

        Pieni joukko lahkolaisia Fariseukset ja Saddukeukset olivat kapinassa Jeesusta vastaan..

        Suurin osa Juutalaisista 90% otti Jeesuksen vastaan Messiaana ja uutena veriuhrina. Enää ei tarvita eläinuhreja ja liiton jäseneksi päsevät sekä pojat että tytöt Kristillisessä kasteessa.

        Vanha liitto alkoi: pojat ympärileikattiin 8 pv. ikäisenä ja tytöistä piti uhrata kaksi kyyhysenpoikasta syntiuhrina.

        Uusi liitto alkaa: Sekä pojat että tytöt, Kristillisen kaste Jumalan lapseksi.

    • Anonyymi

      Juutalaiset on jumalattomia Raamatun mukaa kun ei ole ottanut Jeesusta vastaa Jumala joka tuli taivaasta ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa ja sovitti synnit itsensä kanssa.

      Joh: 13:20 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, se ottaa vastaan minut; mutta joka ottaa vastaan minut, se ottaa vastaan hänet, joka on minut lähettänyt."

      • Anonyymi

        Jeesus otetaan vastaan Kristillisessä kasteessa.

        Ei missään lahkolaisten hurmoskokouksissa, missä on vieraat villitsevät henget eksyttämässä ihmisiä.

        1. Joh.5
        6 Tämä on se, joka vedellä ja verellä tulee, Jesus Kristus, ei ainoastansa vedellä, vaan vedellä ja verellä. Ja Henki todistaa, että Henki on totuus.
        7 Sillä kolme ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat:
        8 Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.
        9 Jos me ihmisten todistuksen otamme, niin on Jumalan todistus suurempi; sillä tämä on Jumalan todistus, jonka hän Pojastansa todisti.

    • Anonyymi

      Pirullista eksytystä kun hurmoslahoissa vieras villitsevä henki kaataa ihmisen maahan sekavaan milentilaan ja sitten ihmiselle uskotellaan, nyt hän otti Jeesuksen vastaan.

      • Anonyymi

        Uskottelu ei ole uskoa.
        Miksi antaa väärää informaatiota ja selittää mikä ei ole oikein. Eikö se ole harhautusta, silloin eletään väärässä hengessä.
        Jeesus opettaa sen mikä oikein on! Ja Pyhä Henki kirkastaa Jeesusta.

    • >>Kristuksen Kirkko, Mormonit, uskoo Raamattuun. Uuteen Testamenttiin. Ja Jeesus on ylösnoussut ja Jumalan Poika, Jumala. Se on kristinuskoa jos mikä.>>

      Mormonismi kieltää kahvin mutta ei Coca Colaa.

      Coca Cola on amerikkalaisuuden symboli ja teidän jumalanne onkin amerikkalainen.
      😄😄😄😄😄

    • >>Jeesus tarkoitti juuri omaa uskoaan Juutalaisuutta, kun hän tulee takaisin, löytäneekö hän enää sitä samaa uskoa maan päällä. Siitä Jeesus oli huolestunut.>>

      Ainakin usko Litteään Maahan on vähentynyt.
      😄😄😄😄😄

    • >>Pieni lahkolaisten ryhmä Fariseukset ja Saddukeukset olivat kapinassa Jeesusta vastaan.>>

      Ei se ihan pieni ryhmä ollut. Eikä ole vieläkään.

    • >>Näin on, se nyt ainakaan ei ole oikea kirkko.>>

      Mormonien jumala teki aikoinaan paskoja päätöksiä ja joutui perumaan ne myöhemmin.

      Rasismi ei ole enää sallittua.
      Ainakaan niin näkyvästi.

      "Until the 1970s, the LDS Church also restricted black members’ participation in important rituals and prohibited black men from becoming priests, despite evidence that they had participated more fully in the earliest years of the Church.*"

      https://www.theatlantic.com/politics/archive/2017/09/mormons-race-max-perry-mueller/539994/

    • >>Ei ole katolinen kirkko tehnyt parannusta synneistään, mm. aneistaan, Neitsyt Marian palvonnastaan ja hillittömästä pedofiliastaan!
      Kaikki se on tulelle talletettu!>>

      Olen katolinen.

      Aiot siis polttaa minut roviolla.
      😄😄😄😄😄

    • >>Roomalainen pakana tappoi Jeesuksen, ei Juutalaiset sitä tehneet. Jeesus oli uhka Rooman hirmuvallalle, koska vallankaappaus huhut oli liikkeellä ja Jeesuksesta huhuttiin tehtävän Juutalaisten kuningas.>>

      Venäläiset pakanat heittelevät ihmisiä ikkunoista kadulle tai sekoittavat poloniumia teehen.

      Putin on syytön.
      😄😄😄😄😄

      • Anonyymi

        Sulla niitä Putinineita piisaa paljon....varmaan jo tuhannes menossa....

    • Anonyymi

      Matt: 28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

      Jeesus tuli kaikille kansoille pelastukseksi.
      Ei kai Jeesus ole rasisti?
      Silloin Jumala tahrisi Pyhän nimensä!

      • Anonyymi

        Paavalilla ei ollut tuota Jeesuksen valtuutusta.

        Matt: 28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heille kaikki, mitä minä olen teille käskenyt pitämään.

        Paavali ei kulkenut päivääkään Jeesuksen seurassa, eikä kuullut Jeesuksen opetuksia.

        Paavalin portit ja pilarit puuttuu Uudesta Jerusalemista.

        Ilm. 21:12

        Sitä ympäröi suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia, ja niitä vartioi kaksitoista enkeliä. Portteihin oli hakattu Israelin kahdentoista heimon nimet.

        Ilm. 21:14

        Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavalin portit ja pilarit puuttuu Uudesta Jerusalemista.

        Ilm. 21:12

        Sitä ympäröi suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia, ja niitä vartioi kaksitoista enkeliä. Portteihin oli hakattu Israelin kahdentoista heimon nimet.

        Ilm. 21:14

        Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet.

        Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet.

        Mitä sitten?
        Matt: 28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heille kaikki, mitä minä olen teille käskenyt pitämään.

        Sinäkin saat olla Jeesuksen opetuslapsi, ja lähetyskäsky kuuluu kaikille!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavalilla ei ollut tuota Jeesuksen valtuutusta.

        Matt: 28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heille kaikki, mitä minä olen teille käskenyt pitämään.

        Paavali ei kulkenut päivääkään Jeesuksen seurassa, eikä kuullut Jeesuksen opetuksia.

        Ei saa antaa vastoin Raamattua väärää informaatiota!

        Gal: 1:11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
        1:12 enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.

        vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.

        Paavali oli murhamies ja valheveikko, jonka kaikki puheet pitää verrata muihin teksteihin.

        Room. 3:7

        Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?

        Svenska Biblen 1917 mukaan Paaavali oli luonteeltaan epärehellinen...min lögnaktighet...eikä se ihmisen perusluonne siitä miksikään muutu,, päinvastoin paheee vaan koko ajan...

        Och å andra sidan, om Guds sannfärdighet genom min lögnaktighet ännu mer har trätt i dagen, honom till ära, varför skall då jag likväl dömas såsom syndare?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavali oli murhamies ja valheveikko, jonka kaikki puheet pitää verrata muihin teksteihin.

        Room. 3:7

        Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?

        Svenska Biblen 1917 mukaan Paaavali oli luonteeltaan epärehellinen...min lögnaktighet...eikä se ihmisen perusluonne siitä miksikään muutu,, päinvastoin paheee vaan koko ajan...

        Och å andra sidan, om Guds sannfärdighet genom min lögnaktighet ännu mer har trätt i dagen, honom till ära, varför skall då jag likväl dömas såsom syndare?

        Paavali esittää retorisen kysymyksen, jossa hän ikään kuin kyseenalaistaa erään ajattelutavan. Kysymys kuuluu: Jos ihmisen pahuus tai valheellisuus voisi jollain tavoin korostaa Jumalan kirkkautta ja totuutta, miksi ihminen tuomitaan? Tämä on kuitenkin retorinen, pohdiskeleva kysymys, ei Paavalin oma näkemys.

        Paavali yrittää tässä kohden torjua mahdolliset väärinkäsitykset: ihmiset eivät voi puolustautua syntiensä kanssa väittämällä, että "huonot teot korostavat Jumalan hyvyyttä" ja siksi olisivat oikeutettuja. Tämä ajattelutapa olisi moraalisesti väärä ja epärehellinen.

        Paavalin perimmäinen viesti on, että Jumala on täysin oikeudenmukainen ja että ihminen on vastuussa omista teoistaan. Jumalan pyhyys ja totuus eivät tarvitse ihmisen pahuutta näyttääkseen kirkkautensa, vaan ihminen kutsutaan elämään totuudessa ja Jumalan tahdon mukaan.

        Koita jo käsittä Jeesuksen hyvyy ja altruismi ja armo, se on Jumalan rakkautta syntiselle ihmiselle kun hän tekee parannuksen pahoista teoistaan ja saa Jumalan antaman armon ja rauhan sydämeensä.

        Paavalissa oli Saatanan enkeli uusi henkiopas. Ei se mikään mykkä henki ollut.

        Tarkoitus pyhittää keinot.

        Room. 3:7

        Sillä jos Jumalan totuus tulee minun valheeni kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?

        Ei Jumalan sanaa tarvitse valheilla mitenkään kirkastaa.

        Se on sellaisenaan täysin kirkasta totuutta.

        Ps. 12:7

        Herran sanat ovat selkeitä sanoja, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan, seitsenkertaisesti puhdistettua.

    • Anonyymi

      Demoni ei lähtenyt pois Paavalista rukouksista huolimatta.

      2. Kor. 12:8

      Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.

      • Anonyymi

        Ei Jumala mitään Saatanan enkeleitä oikeisiin Karitsan apostoleihin lähettänyt.

        Ilm. 21:12

        Sitä ympäröi suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia, ja niitä vartioi kaksitoista enkeliä. Portteihin oli hakattu Israelin kahdentoista heimon nimet. [21:12,13: Hes. 48:31-34]

        Ilm. 21:14

        Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet.

        Uudessa Jerusalemissa ei ole mitään Paavalin perustuksia eikä pilareita.

    • Anonyymi

      Vieras henki pisti Paavalin Korintossa täysin sekaisin ja mies puhui hurmostilassa epämääräistä molotusta oikein urakalla. (glossolaliaa)

      1. Kor. 14:19

      Jotta voisin opettaa muitakin, haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia hurmoskielen sanoja.

      Ei Jeesus eikä oikeat apostolit mitään sekavia hurmoskieliä, glossolalioita puhunut.

      Matt. 6:7

      "Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja."

    • >>Kymmenykset on Jumalan laki. Toimii joka kirkossa. Tulee talous kuntoon ihmeen kautta. Luo Malakian kirja. Jeesus on vahvistanut että se on käsky tänäkin päivänä.>>

      Ja ne kymmenykset pitää lähettää kehitysapuna Amerikkaan.

      • Kirkot ovat kansainvälisiä. Paitsi kristlsofia, jonka guru on suuri opettaja Pekka Ervasti.

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Kirkot ovat kansainvälisiä. Paitsi kristlsofia, jonka guru on suuri opettaja Pekka Ervasti.

        Mormonismi on Amerikassa keksitty heresia. Sen opin keksijä Joseph Smith kuoli vankilatappelussa, jossa riehui aseen kanssa, 38-vuotiaana.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mormonismi on Amerikassa keksitty heresia. Sen opin keksijä Joseph Smith kuoli vankilatappelussa, jossa riehui aseen kanssa, 38-vuotiaana.

        Väärin molemmat.

        On alkuperäisen uskon palautus traditioiden vääristelyistä.

        Profeetta lynkattiin ollessaan vankilassa odottamassa oikeudenkäyntiä. Puolustautui pistoolilla, mutta ammuttiin kuoliaaksi. Siis on evankeliumin marttuuritodistaja.

        Kirkolla on aina ollut ja edelleen on vihollisia, jotka vääristelevät historiaa ja kirkon oppia ja käytäntöä. Maallinen tutkimus taas ei tunnusta Jumalan ihmeitä.

    • Anonyymi

      Lahkot vaatii itselleen 10% kaikista bruttotuloista.

      Kymmenykset tarkoitti elintarvikkeiden viemistä Leeviläisille papeille, ei rahaa.

      Luuk. 22:35

      Jeesus sanoi opetuslapsille: "Kun lähetin teidät matkaan ilman kukkaroa, laukkua ja jalkineita, niin puuttuiko teiltä mitään?" "Ei mitään", he vastasivat.

      Rahan antaminen oli kiellettyä.

      5. Moos. 14:26

      Ja osta sillä rahalla kaikkia, mitä sinun sielus himoitsee, joko se on nauta eli lammas, viina, väkevä juoma, taikka mitä ikänä sinun sielus himoitsee, ja syö se Herran sinun Jumalas edessä, ja ole iloinen, sinä ja sinun huonees.

      • Anonyymi

        Ja jos tämä ohjelma on koskettanut sinua, niin lähetä rahasi meille, niin voidaan jatkaa tämän ohjelman tekemistä.

        Matt. 6:1

        "Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa.

        Matt. 23:5

        Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat. He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi.

      • Meidän kirkossa kymmenykset ovat vapaaehtoisia, mutta joka ne maksaa, kokee ihmeitä ja saa taloutensa kuntoon. Malakian kirjan sanat kymmenyksistä on kirkon opissa vahvistettu myös kristityille kuuluvaksi Vanhan Testamentin osaksi. Samoin kuin kymmenen käskyä.

        Mutta sydämen muutos on Uuden Testamentin jälkeen tärkein, eikä muotouskovaisuus. Käskyjä pitää noudattaa kasteen jälkeen, muttei lakihenkisesti, vaan sydämestä. Rakkaudesta Jumalaan, ei henkilökohtaisen edun takia, mutta sekin tulee Jumalan ihmeenä. Niin on kymmenystenkin kohdalla.

        Tämä näyttää muodollisesti samalta kuin huijarien kohdalla, mutta sisällöllisesti on Jumalan ihme. Näin on koko uskon kanssa aina. Mutta Jumala ei valehtele. Ihmisten kirkot ja huijarit voivat valehdella, mutta Jumala ei valehtele. Maksakaa kymmenykset vaan kiltisti kirkkonne tavalla, missä kirkossa olettekin!

      • Anonyymi
        santtunen kirjoitti:

        Meidän kirkossa kymmenykset ovat vapaaehtoisia, mutta joka ne maksaa, kokee ihmeitä ja saa taloutensa kuntoon. Malakian kirjan sanat kymmenyksistä on kirkon opissa vahvistettu myös kristityille kuuluvaksi Vanhan Testamentin osaksi. Samoin kuin kymmenen käskyä.

        Mutta sydämen muutos on Uuden Testamentin jälkeen tärkein, eikä muotouskovaisuus. Käskyjä pitää noudattaa kasteen jälkeen, muttei lakihenkisesti, vaan sydämestä. Rakkaudesta Jumalaan, ei henkilökohtaisen edun takia, mutta sekin tulee Jumalan ihmeenä. Niin on kymmenystenkin kohdalla.

        Tämä näyttää muodollisesti samalta kuin huijarien kohdalla, mutta sisällöllisesti on Jumalan ihme. Näin on koko uskon kanssa aina. Mutta Jumala ei valehtele. Ihmisten kirkot ja huijarit voivat valehdella, mutta Jumala ei valehtele. Maksakaa kymmenykset vaan kiltisti kirkkonne tavalla, missä kirkossa olettekin!

        Malakia puhui ELINTARVIKKEISTA LEEVILÄISTEN PAPPIEN PERHEILLE, JOILLA EI OLLUT OMAA VILJELYSMAATA, EI RAHASTA, MINKÄ ANTAMINEN KYMMENYKSINÄ OLI KIELLETTYÄ.

        Mal. 3:10

        Tuokaa täydet kymmenykset VARASTOHUONEESEEN, että minun huoneessani olisi RAVINTOA ja siten koetelkaa minua, sanoo Herra Sebaot: totisesti minä avaan teille taivaan akkunat ja vuodatan teille siunausta ylenpalttisesti.

        Pilkun viilausta. Tavaroita tai rahaa tai molempia. Varastohuoneet pitää olla, varsinkin pula-aikoina.

    • Anonyymi

      MOT-ohjelman mukaan Suomessa toimivat suurimmat uskonlahkot ovat palkanneet päätoimisia testamentin metsästäjiä ja ne tulot ovat niiden suurin tulonlähde nykyisin.
      Lahkot saavat ne tulot vieläpä veropaasti, mihin pitäisi puuttua.

      Suomessakin on yli tuhat erioppista uskonlahkoa ry:tä.

      Matt. 6:7

      "Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. [Saarn. 5:1,2; Sir. 7:14]

      Mark. 12:40

      mutta vievät leskiltä talot ja latelevat pitkiä rukouksiaan vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan heidän tuomionsa." [Matt. 6:5]

    • >>Meidän kirkossa kymmenykset ovat vapaaehtoisia, mutta joka ne maksaa, kokee ihmeitä ja saa taloutensa kuntoon. >>

      Taloutensa saa kuntoon kun laittaa miljoonan likoon Trumpin puolesta.

      • Anonyymi

        Ja taivas paikka on varmistettu.

      • Täytyy olla miljoona, eikä sillä paljon voita lisää, kun kerran tilanne on tasan. Ja voi hävitäkin.

        Harrisin pitäs voittaa, kun hän yhdistää kaikki äärioikeiston ehdokasta vastaan, mutta äärioikeisto on taitavaa, ja sillä on Putinin trollien tuki.

        Eikä kuulu tähän asiaan. Puolet mormoneista äänestää Trumpia, kuten muutkin. Kristillisten arvojen takia, ja Israelin takia, ja republikaanisen puolueen takia. Eivät tajua mikä on poliittinen tilanne, ovat epäpoliittisia.

        Iran taas tekee trollausta Trumpin vastaan. Venäjä ja Iran eivät ole samalla linjalla joka asiassa.

        Maailmassa on kolme vaaraa, Venäjän imperialismi, islamismi ja äärioikeisto. Ja kyllä vielä Kiinan ja Pohjois Korea diktatuuri. Mutta ne eivät ole sisäinen vaara enää länsimaissa. Äärioikeisto on.

    • >>Malakia puhui ELINTARVIKKEISTA LEEVILÄISTEN PAPPIEN PERHEILLE, JOILLA EI OLLUT OMAA VILJELYSMAATA, EI RAHASTA, MINKÄ ANTAMINEN KYMMENYKSINÄ OLI KIELLETTYÄ.>>

      Millä meinaat maksaa kirkkosi sähkölaskun.
      Tai pappisi elatuksen?
      Vai tuodaanko sinne varastuhuoneeseen myös sähköä. Tai bensiiniä?

      • Nykyään se on tietysti yleensä rahaa, 10% tuloista. Turhaa mäkätystä tuollainen.

      • Anonyymi

        Oikeat kirkot toimivat niistä säädettyjen lakien perusteella ja niilllä on laillinen oikes kerätä kirkollisveroa jäseniltä.
        Laillista yhteiskuntaa tulee kunnioittaa.
        --------------------------------------------------------------------------------------------
        Joseph Smith riehui vankilassa ja ammuskeli siellä roistojen kanssa?

        Eikä niitä kultaisia levyjä ole vieläkään kukaan löytänyt?

        Ei hän mitään riehunut, puolusti henkeään lynkkaajia vastaan. Ei siinä mitään väärää ollut hänen puoleltaan. Kato Wikipediasta.

    • Anonyymi

      Joseph Smith perusti Mormonimin uskonlahkon Amerikassa

      Wikipedia
      [261] Joseph ampui vankilaan salakuljetetulla pepper-box-pistoolillaan kolme laukausta porraskäytävään ennen kuin syöksyi kohti ikkunaa paetakseen huutaen "Oi Herra, Jumalani!"[262] ja kuoli pian maahan putoamisensa jälkeen saatuaan useita osumia luodeista.[260]

      Kyllä tuo touhu vaikuttaa paremminkin rikollisjengien välien selvittelyltä, kuin Raamatun kohtien tulkintatilanteelta.

      • Hän oli vankilassa odottamassa oikeudenkäyntiä, eikä häntä suojeltu kuten pitäisi. Tutustu asiaan äläkä vääristele, vain toinen puoli oli rikollisjengiä.

    • Täytyy olla miljoona, eikä sillä paljon voita lisää, kun kerran tilanne on tasan. Ja voi hävitäkin.

      Harrisin pitäs voittaa, kun hän yhdistää kaikki äärioikeiston ehdokasta vastaan, mutta äärioikeisto on taitavaa, ja sillä on Putinin trollien tuki.

      -----------------------------------

      Sadan dollarin panoksella Trumpille tienaa 175 dollaria.

      En tiedä onko suhde sama jos lyö vetoa miljoonalla, mutta tiettävästi joitakin satoja tuhansia voi voittaa. Monet taloutensa turmelleet varmaan turvautuvat tähän temppuun. Ja sen miljoonan voi myös lainata. Joko mafialta tai pankista.

      https://www.opb.org/article/2024/10/30/election-prediction-market-favors-trump-with-23-odds-despite-toss-up-polls/

      Ortodoksisuus taitaa olla useimmille lähempänä sydäntä kuin mormonismi.

      • Anonyymi

        Joskun lahkojohtajat vankilatappeluilla 1800-luvulla ei ole mitään tekemistä nykyisen Presidentin vaalin kanssa. Muuta että kiihkouskovaiset ovat Amerikassa Trumpin kannalla ja ovat valmistautuneet vaalitappioon aseita hankkimalla, kerrottiin TV:n dokumenttiohjelmassa.

        Trump terrorisi vastustajia ja vaalivirkailijoita jo avoimesti. Se ei ole enää mitään rehellistä touhua. Eikä ole ollut koko aikana. Yritti vallankaaöpausta ym. Joku vika Amerikassa, kun ei häntä vankilaan saada.

    • Mormonit terrorisoineet vaikka ketä.

      Heillä amerikkalainen jumala joka eurooppalaisista ja varsinkin suomalaisista tuntuu vieraalta.

      Onneksi Trump voittaa.

      • Anonyymi

        Rumppi häviää ja saa ansaitsemansa kohtalon.

      • Nuo asiat eivät mitenkään kuulu yhteen. Trump on Amerikan oikeistolaisten ja fundamentalististen kristittyjen epäjumala. Republikaaniset mormonit äänestävät häntä puolue uskollisuudesta ja perhearvojen takia, koska ovat poliittisesti konservatiiveja tai tietämättömiä.

        Perhearvot ovar heille tärkeämpiä kuin poliittinen edistys, oikeudenmukaisuus, taas-arvo jne. Puolet Harrisin kannalla kuten koko kansassakin.

    • >>Ei hän mitään riehunut, puolusti henkeään lynkkaajia vastaan. Ei siinä mitään väärää ollut hänen puoleltaan. Kato Wikipediasta.>>

      Jeesus ei puolustanut henkeään, eikä Stefanus.

      • Tilanne oli tuiki erilainen. Hän oli odottamassa oikeudenkäyntiä valtion vankilassa, sheriffin suojassa, mutta oli tiedossa roskajoukon aikeet, ja näille pyhille miehille saatiin salakuljetettua yksi pistooli. Ei se paljon auttanut kun suuri joukko humalaisia kivääreillä ym. aseistautuneina valtasi vankilan. Olivat päättäneet puolustautua, yrittivät. Ei onnistunut ollenkaan. Oliko se väärin? Ei tietenkään.

        Jos Jeesus olisi päättänyt puolustautua, olisi kyllä voittanut, sehän on selvä. Stefanus päätti olla puolustautumatta. Piti vain kuuluisan puheen, kuin Sokrates.

      • Puolet mormoneista kannattaa Trumpia, kuten muustakin kansasta.

        Minusta hän on äärioikeiston kannattama ehdokas, vaara demokratialle ja kuuluisi vankilaan. Jotain on USAssa nyt sekaisin, että täysi rikollinen ja kapinaan syyllistynyt voi olla edes ehdokkaana. Laki suojelee rikkaita. Hänen käskyläisensä kyllä saatiin vankilaan.

        Mormoneja ei kiinnosta politiikka, noin puolia mormoneista, ovat poliittisesti tiedottomia konservatiiveja, koska sellaiset Amerikassa uskovat Jeesukseen ja avioliittoon jne. Demokraateissa on niin paljon äärifeministejä ja täysin vapaan abortin kannattajia ym kristitylle luotaa työntävää.

        Jos demokraatit häviävät, se johtuu juuri tästä kristillisestä vastareaktiosta.

    • santtunen leikkii "tiedostavaa" eli woke.

      Kannatan Trumpia ja Putinia koska pidän venäläisten ortodoksien Jumalasta enemmän kuin vieraasta amerikkalaisesta mormoni-jumalasta.

      Olen helluntailainen, katolinen ja minulla tölkki punaviiniä jääkaapissa.

      Eikä tarvitse kysyä yhdeltäkään mormonilta mitä saan syödä ja juoda omassa kodissani.

      😄😄😄😄😄

      • Kristuksen Kirkko, mormonit, ei puutu toisten kaljanjuontiin kuten "yleiskristilliset" ja "Satakunnan uudestisyntyneet" ym. Se on vaan Jumalan ilmoitus, "Viisauden sana", viimeisten aikojen pahassa maailmassa elävälle Kristuksen kirkolle. Omille jäsenille.

        Ihmisillä on täysi tahdon vapaus, siihen ei saa puuttua. Mutta käskyjä on kristityn noudatettava parhaansa mukaan, ja siihen kuuluu myös Jeesuksen evankeliumin käskyt ja ohjeet. Rakasta lähimmäistäsi, ja Jumalaa yli kaiken.

        Eri kirkot käsittävät evankeliumin eri tavoin. Kannattaa noudattaa oman kirkkonsa ohjeita. Eikä olla tiedeuskoinen eikä liberaaliteologi.

        Politiikassa saa olla edistyksellinen tai konservatiivi, niinhän me olemme! Täysin vapaata aborttia kukaan kristitty ei hyväksy, eikä perhearvojen alasajoa. Ei silti ole mitään hyvää 30- luvun oikeistolaisessa hengessä edelleenkään. Tämä on demokraattinen, moderni tasavalta ja pysyy sellaisena, ellei fasistit yms. autoritääriset, kuten Trump ja Orban, pääse valtaan.

    • Anonyymi

      Kyllä se on sitten kumma!
      Ei voi kun ihmetellä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      302
      6907
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1297
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1076
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe