Kristittyjen yhteys

Anonyymi-ap

Olen kovin hämmästynyt siitä kiihkosta, jolla eräs herjaaja herjaa uskovia joka päivä tällä palstalla.
Meidän keskisuuressa suomalaisessa kaupungissa uskovat tekevät yhteistyötä kahvilan pitämisessä, jossa kahvilassa pidetään esillä evankeliumia.
Evankelis-luterilaisen kirkon uskovien lisäksi samassa työssä ihmisten tavoittamiseksi ovat monet vapaitten suuntien uskovat.
Uskovat ovat keskenään veljiä ja siskoja Jeesuksessa. Heidät on Jeesus pelastanut ja he menevät samaan taivaaseen.
Jeesus rakastaa ja siunaa heitä❣️

56

468

    Vastaukset 56

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Luste on jälkikäteen kylvettyä voimakasta ja elävää "kristinuskoa", rehevää ja elinvoimaista.

      Se on kietoutunut terveeseen vanhaan perinteiseen kristinuskoon niin pahasti, että sitä ei voida enää repiä siitä pois.

      Antaa molempien kasvaa yhdessä ihan rauhassa.

      • Anonyymi

        Minusta on upeeta, että kristityt tekevät työtä yhdessä voittaakseen ihmisiä Jeesukselle. 😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minusta on upeeta, että kristityt tekevät työtä yhdessä voittaakseen ihmisiä Jeesukselle. 😁

        Sitä toimintaa kutsutaan käännyttämiseksi "te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen, he tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa".

      • Anonyymi

        Miksi rakastat vanhaa kristinuskoa, eikös jeesus kehota luopumaan turhasta isiltä peritystä vaelluksesta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi rakastat vanhaa kristinuskoa, eikös jeesus kehota luopumaan turhasta isiltä peritystä vaelluksesta!

        Sanassa Jeesuksen rististä on sama voima kuin aina ennenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä toimintaa kutsutaan käännyttämiseksi "te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen, he tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa".

        Väärin taas Teuvo.
        Sitä kutsutaan lähetyskutsun tekemiseksi. Jeesus Kristus jätti omillensa tehtävän julistaa evankeliumia, jotta syntiset ihmiset, jotka elävät ilman yhteyttä Jumalaan, voisivat löytää elämälleen tarkoituksen.

        Apt 17:26,27
        ”Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat,
        että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää - hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;”

        1 Joh 3:10
        ”Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta.”

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi rakastat vanhaa kristinuskoa, eikös jeesus kehota luopumaan turhasta isiltä peritystä vaelluksesta!

        ”Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.”
        Heb 13:8

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärin taas Teuvo.
        Sitä kutsutaan lähetyskutsun tekemiseksi. Jeesus Kristus jätti omillensa tehtävän julistaa evankeliumia, jotta syntiset ihmiset, jotka elävät ilman yhteyttä Jumalaan, voisivat löytää elämälleen tarkoituksen.

        Apt 17:26,27
        ”Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat,
        että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää - hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;”

        1 Joh 3:10
        ”Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta.”

        Yritä jo Uskoa ettei Teuvo Sunia enää ole. Hän on kuollut jo vuosia sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yritä jo Uskoa ettei Teuvo Sunia enää ole. Hän on kuollut jo vuosia sitten.

        Yhdeksän vuotiaan tasolle jääneellä, on leikit tasonsa mukaiset. Ei siinä fyysinen koko auta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yritä jo Uskoa ettei Teuvo Sunia enää ole. Hän on kuollut jo vuosia sitten.

        Minä olen HYVIN kyllästynyt sinun valehteluusi. En ole siis kiinnostunut valheistasi.

      • Anonyymi00046
        Anonyymi kirjoitti:

        Minusta on upeeta, että kristityt tekevät työtä yhdessä voittaakseen ihmisiä Jeesukselle. 😁

        Kyllä! Jeesus pelastaa yhä!

      • Anonyymi00057
        Anonyymi kirjoitti:

        Minusta on upeeta, että kristityt tekevät työtä yhdessä voittaakseen ihmisiä Jeesukselle. 😁

        Kyllä!

      • Anonyymi00058
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen HYVIN kyllästynyt sinun valehteluusi. En ole siis kiinnostunut valheistasi.

        Niinpä. Kaikki ymmärtävät ihmiset, jotka ovat pidempään palstaa katselleet, tietävät, että Teuvo on vilpillinen ja valheellinen.

    • Anonyymi

      Jumala on itse tarpeeksi voimakas omansa etsimään ja yhteyteensä saattamaan.

      Ei siihen mitään lahkolaisia ja käännyttäjiä tarvita.

      Hes. 34:11

      "Näin sanoo Herra Jumala: Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen."

      • Anonyymi

        Kerrotko kuinka jeesus etsi sinut ja löysi, mutä sitten tapahtui, kerro !

      • Anonyymi

        Jeesus Kristus antoi tehtävän omillensa.
        Mark 16:15
        Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.”

        Sinä sen sijaan olet päättänyt käyttää elämäsi lopun kaiken hyvän herjaamiseen. Johtuneeko siitä, että olet erittäin katkera, kun oma lahkosi hajosi?

        Eksyttäjät ja käännyttäjät on kovia saarnaamaan ja käännyttämään

        Saarnaamisista puhuminen on lisäys Markuksen loppuun. Ei ole Jeesuksen puhetta eikä Markuksen puhetta.

        Jeesus ilmestyy lähimmilleen
        9 Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä. [16:9--20: Markuksen evankeliumi päättyi alkuaan jakeeseen 16:8. Joku varhaiskristillinen kirjoittaja on täydentänyt evankelistan esitystä muualta tunnetulla, luotettavaksi katsotulla perimätiedolla.]

        Jeesus käski ainoastaan oikeita apostoleita KASTAMAAN ja OPETTAMAAN
        LAIN KÄSKYT SEN JÄLKEEN.

        Siinä järjestyksessä.

        Alkuperäinen kastekäsky on tallessa Markuksen evankeliumin lopussa.

        Matt.28
        18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
        19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
        20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus Kristus antoi tehtävän omillensa.
        Mark 16:15
        Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.”

        Sinä sen sijaan olet päättänyt käyttää elämäsi lopun kaiken hyvän herjaamiseen. Johtuneeko siitä, että olet erittäin katkera, kun oma lahkosi hajosi?

        Teuvo on kuollut usko jo se!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teuvo on kuollut usko jo se!

        Katso, jos löytäisit itsellesi jonkun muun paikan valheillesi. Minuun sinun valheesi eivät uppoa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katso, jos löytäisit itsellesi jonkun muun paikan valheillesi. Minuun sinun valheesi eivät uppoa!

        Varmistin asian Teuvon leskeltä. Teuvo on kuollut jo vuosia sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmistin asian Teuvon leskeltä. Teuvo on kuollut jo vuosia sitten.

        Kyllä tämä räyhääjä sen asian hyvin tietää! On varmaan omasta mielestään suurikin "sankari," kun uskaltaa herjata vainajaa.

    • Anonyymi

      Lääkärilehdessä hypnoosiin erikoistunut lääkäri kauhisteli lahkosaarnaajien käyttämiä keinoja saada ihminen tulemaan lahkon uskoon.

      • Anonyymi

        Lehdessä kerrottiin yhdestäkin lahkolaismiehestä, joka sairasti epilepsiaa ja oli mennyt psykoosiin.
        Mutta ei suostunut käyttämään mitään lääkkeitä, koska nautti suurta arvostusta kohtauksiensa ansiosta siinä uskonyhteisössä, mihinkä kuului.

    • Anonyymi

      Kiitos Jumalalle!

    • Anonyymi

      Matt. 23:5

      Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat. He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi.

      • Anonyymi

        Miten tuo soveltuu apostolien elämään ja toimintaan, kerrotko sen meille muillekkin !

      • Anonyymi

        Jeesus rukoili, että Hänen omansa olisivat yhtä.

        ”Ja minä en enää ole maailmassa, mutta he ovat maailmassa, ja minä tulen sinun tykösi. Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin.”
        Joh 17:11

        Sinä teet OMASSA elämässäsi tämänkin totuuden tyhjäksi ja myös kärsit siitä.

      • Anonyymi00054

        Veljet laivasivat Saulin ulkomaahan, niin seurakunnan hajaantuminen lakkasi ja se vahvistui ja kasvoi. (Ap.t. 9:31)

    • Anonyymi

      Ekumenia on pahasta.

      Siihen ei perinteisten kristillisten kirkkokuntien ei pidä lähteä.

      • Anonyymi

        Eikös se Nokian pappi erehtynyt ekumeniaan vapaiden suuntien kanssa, kohtalokkain seurauksin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös se Nokian pappi erehtynyt ekumeniaan vapaiden suuntien kanssa, kohtalokkain seurauksin.

        Parhamin henki karkasi mieheen kiinni. Taisi menettää virkansakin niissä pippaloissa?

      • Anonyymi

        Jeesus Kristus sanoo toisin kuin sinä.

        ”Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus."
        Joh 13:35

        Miksi sinä vihaat Jeesukseen uskovia?
        Miksi teet vastoin Jumalan tahtoa?

        Raamattu varoittaa tämän lopun ajassa ilmestyvistä monista uskonlahkoista, jotka esiintyvät kristittyinä, mutta eivät sitä ole.

        Gal.5..."Sillä lihan himot ja teot ovat ilmeiset, ERISEURAT, LAHKOT...eivät peri Jumalan valtakuntaa."

        Kristittyjen ei pidä tehdä yhteistyötä hurmoslahkojen kanssa.

        Tit. 3:10

        Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti,
        11 sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä, ja hän on itse itsensä tuominnut.

        Kristillisistä kirkosta eronneiden perustamia erioppisia uskonlahkoja ry:tä on Suomessakin
        yli tuhat, uskonlahkoa tai uskonkulttia, joiden suuntaan niiden kehitys menee.

      • Anonyymi00047

        Silti kristittyjen hengellinen yhteys on hyvä asia.

    • Anonyymi

      Todellisessa vapaudessa ei kiihkoa olekaan. Amen???

    • Anonyymi

      Ei ne kaikki "Jeesustelijat" mitään oikeita kristittyjä ole.

      Matt.7
      21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
      22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
      23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

      • Anonyymi

        Sananl. 22:3

        Mielevä näkee vaaran ja kätkeytyy, mutta yksinkertaiset käyvät kohti ja saavat vahingon.

    • Anonyymi

      Eikä se hurmoksiin joutuminen kokouksissa takaa sitä, että kyse on oikeista kristityistä, kuten usein ajatellaan.

      1. Kun. 18:29

      Puolenpäivän jälkeen he tulivat hurmoksiin ja olivat siinä tilassa ruokauhrin aikaan saakka. Mutta ei kuulunut ääntä, ei tullut vastausta, mitään ei tapahtunut.

      Hes. 13:17

      Ja sinä, ihmislapsi, käännä kasvosi kansasi tyttäriä vastaan, jotka joutuvat hurmoksiin oman sydämensä voimasta, ja ennusta heitä vastaan.

    • Anonyymi

      Onko hoka lahkolla oma jumala?

      • Anonyymi

        Kyllä siellä henkimaailmassa niitä valejumalia ja valejeesuksia piisaa joka lahkoon.

        Matt. 24:5

        Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.

        Matt. 24:11

        Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.

        Matt. 24:24

        Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.

        Mark. 13:6

        Monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä se olen', ja he eksyttävät monta.

        Lopeta siis eksyttäminen! Elämää ei kannata tuhlata perkeleen tekoihin!

    • Anonyymi

      Gasful ok, not sofa.

    • Anonyymi

      1. Joh. 4:1

      Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja.

    • Anonyymi

      Jeesus ei luvannut tehdä enää mitään uusia ihmeitä eikä merkkejä.

      Luuk. 11:29

      Mutta kuin kansa kokoon tuli, rupesi hän sanomaan: tämä sukukunta on paha, etsii merkkiä, ja ei hänelle anneta merkkiä, vaan Jonan prophetan merkki.

      Tämän ajan ihmeillä eksyttää lahkolaiset ja pahat henget

      Ilm. 13:13

      Ja tekee suuria ihmeitä, niin että hän saattaa tulenkin putoomaan taivaasta alas maan päälle, ihmisten edestä;

      Ilm. 16:14

      Sillä he ovat perkeleiden henget, jotka ihmeitä tekevät.

    • Anonyymi

      Jeesuksen omien tuleekin toimia yhdessä evankeliumin hyväksi ja Jumalan kunniaksi.

      • Anonyymi00049

        Ei yhdessä tule herjata.

    • Anonyymi00048

      Hienoa❣️

    • Anonyymi00050

      Katoliset ja Ortodoksit on viisaampia. Ne ei tee mitään ekumeniaa harhaoppisten jenkkilahkojen kanssa.

    • Anonyymi00051

      Kannattaa lukea Raija Pellin kirja: Harhaanjohtajat, vahvassa uskossa.

      Siitä kerrotaan tositapahtumia helluntailaisten touhuista.

    • Anonyymi00052

      Ei se lahkolaisten jatkuva Jeesustelu sitä tarkoita, että he olisivat oikeita kristittyjä, joiden kanssa pitää tehdä yhteistyötä. Päinvastoin. Heitä pitää karttaa.

      Matt.7
      22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
      23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

      • Anonyymi00055

        Kiusallinen juttu. Mt 7:22 + Apt 19:13 !
        Todellakin olisi syytä erottaa, mitä Jeesus sanoi siitä, mitä se benjaminilainen sanoi.

    • Anonyymi00053

      Toinen tosiaan herjaamalla sitä ekumeniaa harrastetaan.

      • Anonyymi00056

        Yritetään nyt oppia tunnistamaan paimen ja erottamaan lampaat susista ja leijonista. Kirkkoisillä oli heikko näkö.

    • Anonyymi00059

      Aamen!

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      71
      1118
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1074
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      943
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      65
      895
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      870
    6. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      134
      827
    7. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      20
      790
    8. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      58
      775
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      751
    10. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      676
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      661
    12. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      643
    13. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      627
    14. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      622
    15. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      128
      621
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      610
    17. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      602
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      594
    19. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      590
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      579
    Aihe