Pakko nostaa lyhyt kommentti avaukseksi!

--Suosio ja suosio
Kirjoittanut: Eri asioitako? 23.6.2005 klo 18.13
   
   Sitä vaan ihmettelee, että Matti Vanhasen suosio on kepulaisten mielestä varma todiste hänen erinomaisuudestaan, mutta Tarja Halosen vielä suuremmat suosioluvut eivät todista mitään. Hän on vaan mitätön Tavja, Muumimamma, Setalepso joka pitäisi saada pois pressan paikalta. Oliskohan Matti yhtä suosittu, jos se sille pallille pääsisi? Epäillä sopii.--

******************

Mitähän oivaa tuohon voisi sanoa?
1102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

JOSKUS kuulee väitettävän, että pääministeri Matti Vanhanen on vaikeasti lähestyttävä. Ei pidä paikkaansa, ei alkuunkaan.

Esimerkiksi parisen viikkoa sitten Vanhanen oli seurueineen siirtymässä kävellen eduskunnasta kaupungille eduskuntaryhmän laidunkauden avajaisiin, kun eteen pöllähti turisti kamera kädessään. Mies ei suinkaan halunnut kuvata Suomen pääministeriä: turisti pyysi Vanhasta ottamaan kuvan hänestä.

* * *
KOHTELIAANA ja avuliaana miehen Vanhanen teki työtä käskettyä. Kuva tuli otettua ja seurueet tekivät lähtöä.

Hieman turistin naama venähti, kun hänelle kerrottiin, ettei kameran takana ollut kuka tahansa suomalainen vaan maan pääministeri. Mies ei asiaa tiennyt. Valinta vain oli osunut seurueen mukavimmalta ja helpommin lähestyttävimmältä vaikuttavaan ihmiseen.

lähde:
http://www.suomenmaa.fi/Porttivahti.html

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei omani kirjoitti:

--Suosio ja suosio
Kirjoittanut: Eri asioitako? 23.6.2005 klo 18.13
   
   Sitä vaan ihmettelee, että Matti Vanhasen suosio on kepulaisten mielestä varma todiste hänen erinomaisuudestaan, mutta Tarja Halosen vielä suuremmat suosioluvut eivät todista mitään. Hän on vaan mitätön Tavja, Muumimamma, Setalepso joka pitäisi saada pois pressan paikalta. Oliskohan Matti yhtä suosittu, jos se sille pallille pääsisi? Epäillä sopii.--

******************

Mitähän oivaa tuohon voisi sanoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu