palkkaamme töihin vain täysin valkoihoisia hakijoita esim. venäläisiä.
Sen sijaan yhtään tummempaa emme palkkaa. Emme mustatukkaista tai ruskeaihoista.
Valtion hallinnossa mm. tullissa ei ole yhtäkään mustaihoista tai etelämaalaisen näköistä esim. albaania tai vietnamilaista.
Suomi on rasistinen törkykasa samoin kuin naapurimme Venäjä, josa natsit ovat aloittaneet todellisen puhdistuksen.
Miksi sitten matkustamme yhä ilolla niihin maihin, joiden ihmisiä emme siedä??
Pysykäämme kotona.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Viranomaisiksi pyrkivät tummapintaiset mamutaustaiset haalitaan tehokkaasti poliiseiksi, koska keskivertosuomalainen ei tajua että mamu voikin olla skeude. Siksi heistä tulee mainioita soluttautujia ja siviiliasuosia kyttiä, jotka voivat pyöriä suomalaisen joukossa tarvitsematta pelätät että nämä tajuaisivat että ahaa, tuohan on kyttä, näyttelenpä rehtiä kunnon kansalaista. Näin poliisi saa vaihteeksi tuntumaa suomalaiseen todellisuuteenkin sen tavallisen viranomaisien nuoleskelun sijaan.
Aika harvalla Afrikkalaisella/etelämaalaisella on sopivaa koulutusta, jota vaaditaan nykyään lähes jokaisessa ammatissa.