>>Venäjä lähetti Suomelle nootin. Venäjän Suomen-suurlähetystö kertoo STT:lle lähettäneensä Suomen ulkoministeriölle nootin Venäjän valtion omaisuuden takavarikoinnin vuoksi.<<
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010796386.html
"Suomi" omavaltaisesti sekaantuu vieraiden maiden asioihin. On myös ja kuitenkin muistettava, että todellisuudessa, meiltä, "Suomelta", ei mainittu "Suomi" ole aisassa koskaan kysynyt mielipidettä. Meidän, suomalaisten, jotka olemme näitä rikoksia vastustaneet on jo kohta 3 uoden ajan tappouhaten käsketty pitää turpamme kiinni.
IS:n sodanlietsojatoimittajat kätkeytyvät nyt nimen "STT" alle, eivät julista vihapuheitaan, kukaan omalla nimellään, eivät enää aiokaan pysyä omien sanojensa takana:
>>29.10. 20:13
Nootissa esitetään jyrkkä protesti Suomen viranomaisten toimien johdosta, suurlähetystö kertoi sähköpostissaan.
Suurlähetystön mukaan viranomaisten toiminta loukkaa törkeästi kansainvälisen oikeuden määräyksiä.
Ukrainalainen öljy- ja kaasuyhtiö Naftogaz hakee Venäjän muun muassa Suomessa sijaitsevaa omaisuutta takavarikkoon korvauksena Krimin miehityksen sille aiheuttamista tuhoista.
Lue lisää kirjoittajalta
STT <<
Krim on Venäjälle kuuluva, venäläisten asuttama maa-alue, jonka Ukraina (jopa NL:n omia lakeja rikkoen) laittomasti, yhdessä Donbassin venäläisalueiden kanssa (v. 1954) siirrätti Ukrainan neuvostotasavallan haltuun ja jotka Venäjä on nyt ottanut takaisin.
Suomen kohdalla asia on myös aika lähellä samaa tilannetta, sillä Lenin, antaessaan meille itsenäisyyden, ei kysynyt muilta uus-neukkulaisilta asiassa mielipidettä. Itsenäisinä asutamme "juridisesti" Venäjälle kuuluvaa maata. Venäjä ei ole aisasta tähän asti virallisesti valittanut. On sallinut asian olla. Mutta nyt on tilanne toinen, kun Suomi jälleen, yhdessä natsien kanssa on heittäytynyt kukkoilemaan suurta ystäväänsä vastaan.
Venäjä ei ole meitä uhkaillut. Mutta "Suomi" jatkuvasti Venäjää. Näinhän tapahtui viime sodassakin! Saimme itsenäisyyden, tietyn maan, lahjana Leniniltä. Mutta tämä ei natseille riittänyt! Piti yrittää vettä raja Uraliin asti! Muistetaan, että näitä "rajat Uraliin!"-huutoja alkoi näillä foorumeilla kuulua myös heti 3 vuotta sitten, Ukrainassa alkaneiden tapahtumien aikaan.
Nyt Zeleskyi teki Suomestamme oman uhrinsa, maksattaa meillä oman hyökkäyssotansa seuraukset. Ja ruotsalainen Stubb kätyreineen luovuttaa meidät.
Allekirjoittanut anonyymi, jonka henkilöllisyyden Etsivä Keskuspoliisi on epäilemättä jo aikaa sitten itselleen selvittänyt, ilmaisee historian tosiasioihin perustuvana oletuksenaan: "Nootteja useinkin on seurannut avoin sota."
Kyllä "Suomi" = isänmaamme nimeä omissa vihatoimissaan rikollisesti väärinkäyttävät Ruotsin, USA:n, Ukrainan ja NATO:n sota-agitaattorit tämän hyvin ymmärtävät. Myös tuo nk. "STT" (= Erkkojen kagaalimediat pelkuri-valhetoimittajineen. Eivät enää uskalla vihaa lietsoa omilla, edes mediansa nimellä!).
Mutta: rahasta, henkilökohtaisesta hyödystä nuo kriminaalit uhrasivat meidät, Euroopan viimeisen alkuperäiskansan, meidän isänmaamme, jota maahamme kuulumaton vieras valloittaja (Ruotsi, Gauthiod) nukke-presidenttineen ja muine kansan- ja maanpettäjineen näin (jälleen) kylmästi hyväksikäyttää.
"Sodassa ensimmäisenä kuolee totuus."
Ymmärtäkäämme tämä myös: totuudenpuhujat ammutaan.
Taitaa USA-Ukrainan avoin Venäjän vastainen hyökkäyssota siirtyä Suomeen jo marraskuun aikana, ei lauleta hoosiannaa, kun ukrainan-juutalaiset / israelilaisten urut jo soivat Itärajalla.
Tämän kuitenkin me, koko todellinen "Suomi", sitten maksamme, etenkin se viattomin kansanosamme.
Hiski Salomaa - Vapauden kaiho:
https://www.youtube.com/watch?v=C1kNnIrAQFs
*
Venäjä lähetti Suomelle nootin
29
271
Vastaukset
Loistava kirjoitus, olen sanaton.
Kiitoksia!- Anonyymi
Kiitos. 😌
- Anonyymi
Itsekehu ei oo kaunista.
- Anonyymi
Blaa blaa blaaaaaa....
- Anonyymi
Kremlin nootteja ei ole mitään syytä huomioida.
- Anonyymi
Suomen ruotsalainen / juutalainen sodanlietsoja?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen ruotsalainen / juutalainen sodanlietsoja?
Tuskin, eiköhän Putin ole ihan puhdasverinen venäläinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuskin, eiköhän Putin ole ihan puhdasverinen venäläinen.
Eiköhän hän ole osaksi venäläinen slaavi, osaksi (suomensukuinen) Tverin karjalainen?
En tosin hänen sukutaulujaan tarkoin tunne. Putin nimenä lienee venäläistetty jostain Karjalan Puttisesta, tmv, näin väitetään.
Ei ihme, että miehitetyllä suomalais-saamelaismaalla nyt tuhat vuotta, kuin kotonaan elellyt uus-goottivaltakunta lännessä hyppii tasajalkaa. Suomalainen suurvallan johtajana! Ja he itse (gootit) eivät ole mitään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuskin, eiköhän Putin ole ihan puhdasverinen venäläinen.
Tuskin on puhdasverinen. Ei toi aloittaja. Sillä 1200 luvulla TZINGIS KHAN valloitti venäjän ja tappoi miehet ja lapset. Ja raiskasi naiset ja ryösti maan. Siitä alkoi nyky venäjän sekajätteen venäläiset
- Anonyymi
Ukrainan parlamentin kansanedustaja Anna Skorokhod sanoi tiistaina, että yli 100 000 ukrainalaista sotilasta on karannut tai joutunut karkuun konfliktin aikana Venäjän kanssa. Lausunto annettiin, kun toinen kansanedustaja paljasti äskettäin, että kasvavat tappiot ja joukkopula ovat saaneet aikaan suunnitelmia 160 000 lisäsotilasta.
- Anonyymi
Ja Puten lätistä yli 800 000 paennut ulkomaille pakoon sotaa
- Anonyymi
Tee palvelus ja mene Venäjälle, sotimaan idolisi Putinin puolesta ja kuolemaan aatteesi puolesta.
- Anonyymi
Suomi on minun isänmaani ja haluan elää täällä rauhassa.
Te vihaihmiset keinotekoisesti loitte maahamme sodan uhan. Oletko itse suomalainen, vai miehittäjägootti?
Menkää te sotaa rakastavat ja monituhatvuotisia, etnisiä naapureitamme vihaavat Ukrainaan! Siellä saatte vapaasti tappaa viattomia Donbassin ja Krimin "ryssiä"! Uraliin on sieltä tirtysti vähän pidempi matka, mutta johtajanne (juutalais-luciferistit) Rotschildit, Bidenit, Soros ja Zelenskyi (ym:t) jo hyvää vauhtia ovat viemässä sinne azovnatsiensa ja juutalsisarmeijaansa. Liekö itse Israelin armeijaakin siellä mukana? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi on minun isänmaani ja haluan elää täällä rauhassa.
Te vihaihmiset keinotekoisesti loitte maahamme sodan uhan. Oletko itse suomalainen, vai miehittäjägootti?
Menkää te sotaa rakastavat ja monituhatvuotisia, etnisiä naapureitamme vihaavat Ukrainaan! Siellä saatte vapaasti tappaa viattomia Donbassin ja Krimin "ryssiä"! Uraliin on sieltä tirtysti vähän pidempi matka, mutta johtajanne (juutalais-luciferistit) Rotschildit, Bidenit, Soros ja Zelenskyi (ym:t) jo hyvää vauhtia ovat viemässä sinne azovnatsiensa ja juutalsisarmeijaansa. Liekö itse Israelin armeijaakin siellä mukana?Minä en tätä sotaa kannata. Sinä kannatat sotia aloittavaa ja kansanmurhaan syyllistyvää fasistivaltio Venäjää joten mene sinä kuolemaan sen puolesta.
- Anonyymi
Vikin perkule ei edes tiedä mikä on Nootti, eikö totta !
Minäpä tässä joutessani paljastan Vikille mitä Nootti tarkoitaa. Nootti on sellainen diplomaattinen määrämuotoon kirjoittamalla ilmaistu sanajorina ( kuten CV ), jossa on myös määräaika, jolloinka Nootin lähettäjä odottaa vastausta. No nih, siinä on Nootti. Mitä sitten.
Venäjä on siis lähettänyt Nootin Suomelle ja saa vastauksen lähettämälleen Nootille Neuvostoliiton asettaman määräajan puitteissa ja se sitten siitä. Mitä ihmeellistä tuossa Nootissa muka on, eikö totta Viki.
Kurva ... kurva ... idiootat.- Anonyymi
Kukahan tässä kurva ja idiootti on?
Neuvostoliittoa, johon kuului n. 15 eri neuvostotasavaltaa, ei ole ollut enää n. 33 vuoteen.
Naapurimaamme on nimeltään Venäjän federaatio.
Sulla jäi aivot 33 vuoden taa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukahan tässä kurva ja idiootti on?
Neuvostoliittoa, johon kuului n. 15 eri neuvostotasavaltaa, ei ole ollut enää n. 33 vuoteen.
Naapurimaamme on nimeltään Venäjän federaatio.
Sulla jäi aivot 33 vuoden taa.Kuka kurva se siinä kirjoittelee. Putin on todennut ties kuinka useaan otteeseen, jotta Neuvostoliitto oli hyvä ja Venäjä on paskamaa ja Ukraina vielä paskempi maa. Venäjästä voi tulla hyvä maa jälleen sen jälkeen kun Neuvostoliitto on saannut etupiirinsä uudellen.
Sulla on aivot 33 -vuoden takaiseen aikaan tössähtänyt.
Venäjä ei ole federaatio sitten niin mitenkään vaan diktatuuri !
- Anonyymi
Suomen tasavallan Venäjän federaatiolta "takavarikoimat" (= varastamat) kiinteistöt, ym:
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010796006.html
Nuo varat on siis tarkoitettu Zelenskyin Venäjän vastaisten sotatoimien lisäkustannuksiin Ukrainassa.
Minä en asiaa, tätä rikosta hyväksy. Eikä taatusti moni muukaan suomalainen Suomessa.
Venäjä aikoo "ryhtyä vastatoimiin". Mitä luulisitte asian tarkoittavan?
Mahd. Venäjä vastatoimenaan suunnittelee takavarikoivansa koko Suomen, tai ainakin melkoisen osan maastamme takaisin itselleen? Mahd. koko kaakkois-Suomi poistuu lähikuukausina ent. itsenäisen tasavaltamme kirjanpidosta. Onneksi en aikoinaan jäänyt Kotkaan asumaan. - Anonyymi
Paska sun nootti tuli 68v liian myöhään.
Nyt on nyt.
Venäjä on todella heikko eikä sen mielipiteillä nooteilla ole mitään todellista vaikutusta suomalaisiin.
Saa sitä koittaa jos uskaltaa uhata , mutta kun ei ole millä uhata.
Venäjä on mennyt roska kehitys maaksi. - Anonyymi
Tänään tuli jo toinenkin nootti. Niitä on nyt kaksi.
Ja sitten, Stubb Kiinassa:
https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000010798321.html
Mulla on kyllä suurempi usko Kiinaan kuin Stubbiin, joka kagaalimedian mukaan on mennyt "kertomaan Kiinalle suorat sanat Venäjästä".
Hohhoijaa.
Ja kunnianosoituksensa Stubbia kohtaan, Kiinan valtionorkesteri soitti hänelle Apulantaa.
🤭 - Anonyymi
Missä viipyy Suomen nootti Fortumin ja Nokian renkaiden tehtaiden sosialisoimesta?
- Anonyymi
Sun pitää ilmottaa asiasta Stubbille! Kiireellistä!
- Anonyymi
Niin mutta mitä sitten..,,,,????
- Anonyymi
Nykyisin jopa käytetyllä wc-paperilla enemmän painoarvoa kuin noilla putlerin lähetyttämillä nooteilla. Rinnastaisin p-korean lähettämiin roskailmapalloihin!
- Anonyymi
Itse suhtaudun noihin viranomaisten omavaltaisuuksiin siten, että etenkin seurauksista riippuen, olen itse, kuten moni muukin suomalainen, tässä asiassa poliittinen "toisinajattelija", näiden viranomaisten rikosuhri.
Eräänä päivänä näistä asioista saatetaan käydä kansainvälisiä rikosoikeudenkäyntejä. Me, toisinajattelijat, uhrit, tietenkin jo pitkän aikaa tapettuina.
Mahd. kukkasepprleet ja torvien töräyttelyt yhteishaudoillamme jälkikäteen eivät kuitenkaan tee tehtyjä tekemättömiksi ja ole tekoina millään tavoin "sovitettuja".
Nyt on valinnan aika, ollut jo. Ja kukin tehnyt, toiminut ja puhunut sen mukaan mitä on itse mieleltään edustanut.- Anonyymi
Näin on ollut Suomessa ennenkin. Tämä päivä ei millään tavoin yllätä heitä / meitä, jotka jo tunnemme suomalaisten mielenlaadun. Mikään ei ole muuttunut. Kansa ei ole sadassa vuodessa henkisesti pätkääkään kasvanut ja kehittynyt.
KOM - Pohjolan lumiset kalmiston hongat:
https://youtu.be/cAoUB3ftle8?si=KzMoEg7Lf3cNHezw
🌟 - Anonyymi
"Me, toisinajattelijat, uhrit, tietenkin jo pitkän aikaa tapettuina."
Pysytelkää pois Venäjän vaikutuspiiristä niin henkenne säilyy, ajattelittepa miten hyvänsä. - Anonyymi
Kyllä se on se Venäjä missä ne toisinajattelijat tapetaan.
Suomessahan (?) sinä vielä olet elossa eikä kukaan uhkaa henkeä. - Anonyymi
Ei ole kyse viranomaisten omavaltaisuudesta sillä olemme Suomessa emmekä Neuv ... anteeksi Venäjällä.
Haagin tuomioistuin on todennut Venäjän valtion olevan korvausvelvollinen valloitettuaan Krimin. Nyt sitten on vahingon kärsinyt ukrainalainen energiayritys nostanut kanteen Suomessa Venäjän valtiota vastaan ja ulosottolaitos on toimeenpannut hukkaamiskiellon osalle Venäjän valtion Suomessa omistamille kiinteistöille.
Siinä sitä on pulisemista Janne Saarikivelle sekä muille haittaputinisteille, jotta miksi on oikeusjuttu aloitettu ! Kattokaas kun länsimaisen oikeuskäsityksen mukaan kantaja on se joka haastaa vastaajan oikeuteen eikä toisinpäin kuten on Neuv ... anteeksi Venäjällä tapana.
Pitäisikös tässä ihan vaan tyytyen nyrkkiä taskussa puristellen ottaa kaikki se paska vastaan mitä on Venäjän aloittama sotilaallinen erikoisoperaatio aikaansaannut ja Venäjä on muka täysin syytön osapuoli sotaan, kuten Janne Saarikivi on mieltä. Antaa mennä vaan ja ryöstäkööt Putin vaikka mitä vaan ei se ole Venäjän syy sillä Venäjällä on oikeus ottaa se minkä kasakka vain irti saa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2936617Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652049- 1801790
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151257- 1191251
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691170Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71136RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531037Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411021Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288972