Tästä on hyvä jatkaa!
Helsingin Itäkeskuksen Hansasillalla oli aiemmin tällä viikolla kyltti, jossa neuvottiin naisille sopivaa pukeutumista.
Ilta-Sanomat uutisoi asiasta maanantaina. Kyltissä on esitelty hyvin peittävät kaapumaiset mekot, jotka olisivat kyltin mukaan naisille sallittu tapa pukeutua. Sen sijaan esimerkiksi lyhyempi mekko, jonka alla olisi housut, olisi kielletty.
Kyltissä lukee englanniksi, että naisten tulee pukeutua koko vartalon peittäviin viittoihin.
”Näin on todennäköisempää, että heidät tunnustetaan hyveellisiksi eikä heitä häiritä”, kyltissä lukee englanniksi.
Kyltissä on myös arabiankielistä tekstiä. Ohjeet on mitä ilmeisimmin suunnattu islaminuskoisille naisille. Kyltissä sanotaan muun muassa, että Allah on anteeksiantava ja armollinen.
HS

Vastaukset 3
Vanhimmat
Lieskassa naiset ovat aina kulkeneet pimppu paljaana. Ei koske heitä.
"Kyltissä sanotaan muun muassa, että Allah on anteeksiantava ja armollinen."
Tämä ei varmasti koske Lieksan naisia! 😱
Afganistanista uudet ohjeet naisille. Naisten puhuminen julkisella paikalla on kielletty. Allah on armollinen 🧛♂️