Yle lopettaa Arto Nyberg -keskusteluohjelman 20 vuoden jälkeen. – Tämä oli yllätys ja tämä oli myös pettymys. Olisin tehnyt tätä tehnyt vielä enemmänkin. Näin ovat kylän viisaat päättäneet, Nyberg sanoo Iltalehdelle.
Nyberg sanoo, ettei hänelle ole kerrottu varsinaisia perusteluja ohjelman päättämiselle.
– Ei ole mitään numeroita. He olivat vain päättäneet, että nyt riittää, harmistunut juontaja kertoo.
https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/ec283da2-22aa-4d18-a7a1-f420814ce934
Nyberg sanoo, ettei hänelle ole kerrottu varsinaisia perusteluja ohjelman päättämiselle.
– Ei ole mitään numeroita. He olivat vain päättäneet, että nyt riittää, harmistunut juontaja kertoo.
https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/ec283da2-22aa-4d18-a7a1-f420814ce934
Vastaukset 100
Vanhimmat
Jo oli aikakin.
Hienoa!
Nyberg on mielestäni reilusti vasemmalle kallellaan. Hyvänä esimerkkinä oli somalialaisen Fadumo Dayib´n haastettelu aikoinaan. Dayib kertoi, että hänen diplomaatti perheensä oli Moskovassa, kun Somaliassa vaihtui valta, joten vasemmistolaisilla somaleilla ei ollut kotiin menemistä. Moskovassa oleville somaleille järjestettiin paikat Bulgariaan. Bulgariaan somalit eivät menneet, koska heidän onnistuikin päästä Suomeen. Nyberg jätti Dayib´lta kysymättä, miten niin onnistui päästä Suomeen ?
Ohjelman rahat menevät arabiankielisiin uutisiin.
Jouko Jokisen läksiäislahja.
Lisäksi lisää ruotsinkielisiä uutisia
Arton aika hakeutua aktiivimallin palvelukseen...loisimisen aika on ohi.Suojatyöpaikka vietiin alta.
Tilalle jokin Nina Lahtisen nauru ohjelma.
Kaameaa käkätystä!
Tilalle peteliuksen Aslak sekoilua Aaken kanssa...olisi saamelaisillekkin ylpeilyn aihetta.
Oikeiston valta alkaa näkyä. Kansaa aletaan tyhmistää oikein urakalla.
Ehkä tilalle tulee jotain "viihdettä" tai sitten persujen ja kokoomuksen vaalimainoksia.
Millä logiikalla Ylen päätös on oikeiston vika?
Ylen pääjohtaja on Kokoomuksesta ja hallintoneuvostossa hallituspuolueilla on 13 - 7 paikkaenemmistö.
Pääjohtajalla ja hallintoneuvostolla vain ei ole mitään tekemistä ohjelmien kanssa.
Luepa kommentit tuosta ylempää ja mieti asiaa oikein huolella.
Vai ei pääjohtajalla ole mitään tekemistä ohjelmien kanssa? Mitä se siellä sitten tekee? Teroittaa kyniä?
Vihervassut siirtävät ohjelman rahat Somalin kielisiin uutisiin.
Vetää lonkkaa ranskan reissuilla ja ylisuurta liksaa.
Vai tyhmistyy kansa Nybergin jankutusten loppumisella....on sulla pieruhuumoria
Paljonhan tämä kustansi?
Kyllähän keskustellut tarpeeksi näkemiin
Samaa mieltä tismalleen. Elähtäneen näköinen ja tylsä.
Nyberg voisi tehdä Ukkolat ja mennä Alfalle, tai sitten jonnekin muualle yksityiselle. Ohjelman formaatti oli kuitenkin niin asiallinen ja puolueeton, että sekin on vaikea toteuttaa.
Ikävä juttu. Ehkä Suomessakin pitäisi olla NPR. Nyt kun jo muutenkin aletaan olemaan USA:n uusin osavaltio.
NPR on täysin saastaisen woke-kulttuurin läpäisemä ollut jo vuosia.
Jos osaatte englannin kieltä, niin tässä juttu aiheesta ja jutussa on lisää linkkejä aiheen tiimoilta:
https://slate.com/business/2024/04/npr-diversity-public-broadcasting-radio.html
Alfalle on vähän vaikeata mennä kun Haukka hassasi rahat uskontobisneksiinsä ja kanava meni konkurssiin.
Seiskakanavalle haastattelemaan hihhuleita.
Siellähän IRR-TV on antenniverkossa joka ilta. Kyllä kai sinne mahtuu.
Alfa-tv nousi kuin phoenix-lintu :D
Katselin Nybergin ohjelmaa mielelläni. Monenlaisia mielenkiintoisia vieraita.
Tilalle tulee tietenkin jotain ylenantavaa wokehömppää.
Vihervasemmiston propagandaa tilalle
Tilalle tulee: Peltsi tappaa elämiä maassa, merellä ja ilmassa, tai Palefase wokettaa.
Peltsin kantsuis viettää aikaa lapsensa kanssa.
Miten sinne mitään vihervasemmiston höpinää. Arto Nyberg on kova kokoomuslainen...nyt saa oikein toisen Arton kädestä Ruotsin-mallia...omat koirat purivat. Kyllähän jokainen tietää, että ohjelman konsepti oli surkea ja aikansa elänyt.
Kyllä meidänkin perheessä on pidetty Nybergin ohjelmasta!! Vaihtuvat vierailijat tuovat aina mielenkiintoa ohjelmaan!
Outoa, että ohjelma lopetetaan!! Siellä on todella paljon turhempaa ohjelmaa, joita ei viitsi edes vilkaista!
Makunsa kullakin!
Korkea aika. Vieraaksi kutsuttu jo vuosia pelkkiä neverhöörd porukkaa.
Tunnetut julkkikset on haastateltu muutamassa viikossa. Aina löytyy joku uuden kirjan kirjoittanut, uuden levyn julkaissut tai uuden elokuvan tehnyt mainostamaan tuotettaan. Sitä se haastatteluohjelmien pyörittäminen on.
Kaikella on aikansa.💸
Tempus fugit. Kaikki kuolee aikanaan.
Voisi sitä asiallisesti edes keskustella perusteista. 600 miljoonaa euroa helposti tekee ylimieliseksi.
En ole harmissani, tilaa uusille pitää saada
Se on nykyään joku noubadi
Ehkä Arto ei ole tarpeeksi woke YLE:n mielestä? Harmaa, keski-ikäinen kantasuomalainen mieshän on juuri se mitä YLE eniten vihaa. Pitää olla vähän enemmän BLM, woke, multikulti, sateenkaari, musu ja mamu että pääsee ruutuun YLE:n kanavilla?
Joku roope salminen pikku seksuaali rikoksella höystetty. Ne myy paremmin kuin harmaa varpuset.
Milloin rosvo roope on saavuttanut Nybergin katsojalukemia edes lähelle?
Juuri niin, Ylellä kun on moninaisuus kaikkine aivopesu koulutuksineen ylintä osaamista.
Ja se kyllä näkyy ja kuuluu, henkilöt ohjelmiin on valittu aivopesu systeemin mukaisesti.
On iso harmi, että todellisia leikkauksia ei kiitos woke-cansel- pride--intersektionaalinen feminismi puolueiden ansiosta tehty.
200 miljoonaa kun olisi aluksi otettu pois, niin nykyinen öyhötys pillupäiväkirjoineen jne.jne. ehkä olisi vähentynyt?
Sinuun on tehnyt suuren vaikutuksen nuo elinpäiväkirjat. Katseletko niitä joka päivä?
Roopella taitaa olla diili kaupallisten kanavien, ei YLEn, kanssa? Mutta joo joku sen tyylinen tilalle.
Suomen kokoisessa maassa on kyllä ollut vaikea löytää riittävästi julkkiksia ohjelman vieraiksi viime kausina. Tai ois kai noita kiinnostavia taviksiakin olemassa, mutta enpä muista aikoihin että olisi ollut sellaiset vieraat että pitää katsoa mitä juttelevat.
Villi arvaus, että maikkari/ nelonen "kaappaa" ohjelman ja kohta se on siellä suunnilleen samansisältöisenä.
Alfakin saattaisi olla Nybergin uusi koti. YLE:ltä potkittu Sanna Ukkolakin siirtyi sinne.
Jää nähtäväksi mikä asu on finaalijaksossa Artolla. Jouluateriaksi lipeäkalaa?
Hillot ehty tolpasta.
Kaikki kehittyy, elämme jo vuotta 2024
Eikö niitä Nybergin tekemiä haastatteluja ole nähty jo Aamuteeveessä 90 luvulla?
Joo, kyllä nyt pitää saada tekoäly Arton tilalle.
Kehittyy? Yle kehittyy suuntaan mikä ei tervehenkistä ja järkevää ihmistä miellytä. Ylen touhut on jo vuosikymmenet olleet epäsuomalaista sorttia ja vouhotus maahanmuuton puolesta valtavan suurta.
Valinnat esim. uutishaastatteluissa korostavat Ylen linjaa. Ja johtajalla on ihan liian kova palkka, vaikka Yle ei ole mikään tuottava yritys , vaan pelkästään tukipohjalla toimiva monikulttuurisuuden airut.
Kaikista turhin sai lopettaakin
Kerran ylessä - aina ylessä nyt se on loppu finitto
Mitähän palstan venäläistrolleilla on Nybergiä vastaan kun latasivat koko repertuaarinsa wokea ja n****riä Artoa vastaan ketjussa?
Hauska nähdä, millä ulkomaisella formaatilla tuo nyt korvataan ja miten "suomalaisten puolella" olevat persutrollit sitä hehkuttaa.
Voihan sinne joku Jari Tervo tehdä puolituntisen persujenkiusaamisohjelman. Pääset sitten vieraaksi.
Tervoa pursuaa joka tuutista aivan tarpeeksi. Milloin ja missä se on persuja kiusannut?
Miksi tuollaista paskaa on koskaan esitetty?
siis: Lakko ja iloisia lakkolaisia. Parempi olisi kun meteori lösähtäis torille kas kaikki kuvatais siis. SAK on paskaa ja AKT homo! !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!q
tavaaja taas lisäsi.
Miksi et ole harkinnut itsemurhaa ihan vakavasti?
Youtubesta näkee ulkomaisia haastatteluohjelmia mitkä on monin verroin parempia kuin väsähtäneet suomalaiset.
Ja Brave-selaimella niitä katson, siis EI tarvitse katsoa kuluneita mainoksia.
Youtubesta näkee ulkomaisia haastatteluohjelmia mitkä on täysin mainoksettomia
https://brave.com/
kun käyttää tätä selainta.
on monin verroin parempia kuin ei myöskään tarvitse katsoa suomalaisia mainoksia.
Milloin Yleltä on mainoksia tullut?
syy lopettamiseen on se kun artolla on väärän puolueen jäsenkirja
Ei ole tarpeeksi woke...
Olen pahoillani. Itse olen tallentanut jaksot, jos en ole ollut paikalla katsomaan. Mielenkiintoisia kysymyksiä ja Arto oli hyvin valmistellut oman osuutensa. Toimittajan työtä parhaimmillaan. Antoi vieraille tilaa vastata ja ilmapiiri oli rento ja rauhallinen.
Varmaan jotain Ruotsinkielistä tilalle jossa haukutaan Venäjää.
Tai somaliankielistä jossa haukutaan Suomea?
Säästöt haetaan vääristä ohjelmista. Iso virhe lopetus.
Niin aikamoista et ei ilmoitettu Artolle!!!??? Siitä vaan näin toimii yle!!
Jonnin joutava ohjelma. Ihme, että Nyberg on saanut nysvätä sen kanssa kaksikymmentä vuotta.
Kiitän Yleä, että parhaaseen katseluaikaan, tällainen paikalleen jäsentynyt ohjelma, ymmärrettiin lopettaa
Puoli seiskan olisi voinut lopettaa ennenkuin tämän. Monimuotoisuuden vajaus varmaan aiheutti tämän.
Yle kostaa määrärahojen leikkaukset lopettamalla kaikki asiaohjelmat.
Arto hinnoitteli itsensä ulos.
Jätkä piti itseään muita parempana........narsismi kukoistaa.....
Nybrtgin ikä 58 vuotta. Pistää ne muualtakin firmoists pihalle eläkeikää lähestyvät...paitsi Yle Svenskasta!
On likan lempiohjelma, katsoo aina mielenkiinolla, Ylellä onkin tarkoitus saada nuoret huumeiden pariin.
Itse en katso suomalaisia ohjelmia, enkä lue suomen sonta lehtiä, netistä katselen ulkolaisia ohjelmia.
Kansa tyrmistyi päätöksestä
https://www.is.fi/tv-ja-elokuvat/art-2000010798729.html
Kansa raivostui Ylen päätöksestä lopettaa Arto Nybergin keskusteluohjelma.
Asia käy ilmi IS:n kyselystä. Uutinen herätti runsaasti keskustelua: toimitus sai vain parin tunnin sisällä useita tuhansia kommentteja pettyneiltä kansalaisilta.
Nyberg olikin kaikintavoin vastenmielinen
Nyberg kuvitteli olevansa jotain erityistä!
ARTO NYBERG OHJELMA LOPPUUN KÄYTY.
AIKANSA KUTAKIN, OHJELMAT UUDISTUVAT.
HYVÄT OHJELMAT LOPPUVAT JA ENEMPI SUUNTATUNEISUUS HOMOIHIN JA AFRIIKKALAISIIN KÄY, LUMOAVAA TAIKAA, LAPINTAIKAA.
Alkoi olla 2020-luvun heikkikahila
Ei mitään Nybergiä vastaan, mutta kyllä tilaa pitää antaa
uusille ohjelmille.
En halua olla maksajan roolissa kaikille YLE -ohjelmille.
No joo, Nyberg oli ok, mutta häneenkin kyllästyy.
Tilalle Rikun ja Tunnan kaarnaveneilyn historian tärkeyttä . Sekä Palefacen Palamaan videota ?!
Jälleen kerran Suomi24:n trollit uivat vastavirtaan, kuten yleensäkin. Mutta päätöksen tehneen äärioikeiston mukana.
Ihmekös tuo, kun koko foorumi pyörii venäläisen ilmaisohjelmiston päällä. Ehkä tuokaan lounas ei ole ollut niin ilmainen kuin mille se on vaikuttanut...
Ehkä saamme smaltalk ohjelman tilalle, paskaa jauhamaan julkkiksia ja wannabe porvareita, niitä näitä, tikusta asiaa, tyhjän nauramista, tekopirteäää viisastelua ja vittuilua...siitähän on Suomen ohjelmat nykyään tehty.
Ei jatkoon.
Homojen BB ?
Yle kyllästyi siihen, että mies lähti lomalle milloin sattuu ja sitten ilmoitti, että nyt voisin taas tulla duuniin.
Hyvä niin. Tv-ohjelmatarjontaa uudistetaan. Ei silti, hyvä haastattelija, mutta muutama vuosi olisi riittänyt. Samat ihmiset, samat mielipiteet. Pitäisi osata elää ilman tv-ohjelmia, mutta se on passivoituneille ja komeroiduille varsin vaikeaa.
Ylen koomisia aamu uutisia jännä katsella . Pysyykö nuo tolpillaan vuorosanojen keskinäisissä jännityksissään !!! Toistensa askelrytmejä seuraten kakat housuissaan ?
Älkää valittako!
Tilalle tulee jonkun hyväveli&sisko
sisäpiiristä valitun juontajan , työryhmässä koostettu ohjelma.
Tai brittiläinen keskusteluohjelma?
Ehkä jopa salapoliisipappi-dekkari osastolta...
Jutut oli tylsää paskaa eli jouti lopettaa.
Kiitos kun loppuu ankea.
Kuivakka ohjelma. Alkaa nukuttaan sunnuntai-iltana jos alkaa katsomaan.
Tulisi toka versio Legolandiasta. Kyllä kansaa varmasti kiinnostaa.
Kautta ajan suosittuja ja vähemmän suosittuja tv-ohjelmia on lopetettu. Nykyään ihmisten median kulutustottumukset ovat muuttuneet. Ennen katsottiin tv:tä, ja ohjelmia mitä sieltä tuli. Nyt moni ei katso tv:tä oikeastaan ollenkaan, itseni mukaanlukien, vaan ovat siirtyneet katsomaan suoratoistopalveluita.
Hyvä kun loppuu. Todella turha ohjelma jota ei vaan ole pystynyt katsomaan.
Yle ei te päätöksiä, päätöksiä tekevät ihmiset ylen sisällä.
Päätösten tekijöiden nimet pitäisi kertoa tällaisten uutisten yhteydessä.
Se nimi mainittiin, uuno