Yhtenäisyys vs. polarisaatio ja uskonnon merkitys

Helsingin yliopisto on tehnyt julkaisun Tunteiden viemää - affektiivinen polarisaatio ja sen vaikutukset. Siinä on kaksi mainintaa uskonnosta.

Kohdassa Suomea suojaavat tekijät yksi asia viidestä on "Uskonnon vähäinen merkitys".

Sekä

"Tutkimuksissa on havaittu, että esimerkiksi sisällissota on 12 kertaa
epätodennäköisempää yhteiskunnissa, joissa etnisyys poikkileikkaa toisen sosiaalisen identiteetin, kuten luokan, maantieteellisten seikkojen tai uskonnon kanssa."

Nämä vastaavat vapaa-ajattelijoiden ajatuksia. Myös tuo viimeksimainittu sivuaa: kun meidän jäseniämme on vaikkapa monista poliittisista puolueista, sekin luo tuollaista poikkileikkaavuutta ja on hyvä asia.
15395
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat
  • ei kannata levittää sekundapskayliopiston linkkejä

    ""Helsingin yliopisto laittoi tohtorintutkinnot ”alennusmyyntiin”: vaadittava työmäärä pienenee huomattavasti
    Tohtoriksi pääsee nyt Helsingin yliopistossa aiempaa helpommin. Aiemmin tieteellisiä artikkeleita on vaadittu tutkintoon 3–5, nyt yksikin voi riittää.""

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00003 kirjoitti:

    ei kannata levittää sekundapskayliopiston linkkejä

    ""Helsingin yliopisto laittoi tohtorintutkinnot ”alennusmyyntiin”: vaadittava työmäärä pienenee huomattavasti
    Tohtoriksi pääsee nyt Helsingin yliopistossa aiempaa helpommin. Aiemmin tieteellisiä artikkeleita on vaadittu tutkintoon 3–5, nyt yksikin voi riittää.""

    Onko Suomessa sinusta muita yliopistoja ollenkaan kuin sekundayliopistoja?

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Onko Suomessa sinusta muita yliopistoja ollenkaan kuin sekundayliopistoja?

    Vaikea kysymys. Liikaa niitä on ja se tekee kaiken kalliiksi tehottomaksi

    Nämä kilpailevat valtiontuesta romuttamalla tutkinnot pili paleiksi

    Vanha lukio on jotain approbatur- opintoja
    Cum laudet on muutettu laudatureiksi

    Äänestä

  • Aloittaja

    Ei unohtunut - jätin tarkoituksella pois, kun s24 on viime aikoina poistellut aloituksia joissa on linkki.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Ei unohtunut - jätin tarkoituksella pois, kun s24 on viime aikoina poistellut aloituksia joissa on linkki.

    Sinä olet hokenut vuosikausia tuota samaa mantraa. Poistaminen koskee siis vain aloituksia, linkin sisältäviä kommentteja ei poisteta?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00007 kirjoitti:

    Sinä olet hokenut vuosikausia tuota samaa mantraa. Poistaminen koskee siis vain aloituksia, linkin sisältäviä kommentteja ei poisteta?

    Tämä jäi näköjään vastaamatta. Joo, koskee erityisesti aloituksia. Tai koski, nyt näyttää taas linkit kelpaavan.

    Äänestä

Vapaa-ajattelijoille uskonnolla on suuri merkitys.

"Affektiivinen polarisaatio lisää todennäköisyyttä negatiivisiin tunteisiin joko poliittisia
vastustajia tai muita ryhmiä kohtaan, ja se voi johtaa vihamieliseen toimintaan, sekä
tuottaa haluttomuutta keskustella tai tehdä yhteistyötä vastapuolen kanssa.
Affektiiviselle polarisaatiolle tyypillistä on, että keskustelut eivät ole rakentavia ja toisia
kunnioittavia, ja keskiössä on toisten leimaaminen. Yksittäiset tunnepohjaiset
kysymykset nousevat merkittäviksi ja suuret linjat unohtuvat."

Äänestä
  • Aivan näin. Samoin seksuaalisuus ja homous jne asiat

    vasemmistolaiset oikein piehtaroivat uskonnon, homouden, seta-seksin ... asioiden
    valvonnassa ja luokittelussa

    siitä ne usein erottaakin (Marxia ne eivät ole lukeneet ollenkaan edes kirjaa kädessä pitäneet)

    se on aika ihmeellistä että porukan elämän täyttää uskonto ja seksi
    viina on ehkä jäänyt vähemmälle???

    Äänestä

  • Juuri näin. Kukaan itseään kunnioittava ei pyri järkevään keskusteluun papin kanssa ja löytää järkevämpiä mielipiteitä (kuin papin) nakkikopin jonosta klo 4 aamuyöstä.

    Äänestä

Va-lehti, facebook ym. "vapaa-ajattelu" sisältää pääosin affektiivista polarisaatiota jolla pyritään vaikuttamaan ympäristöön. Tai sitten nostattamaan me-henkeä ja pitämään "oma" ryhmä tiiviinä.

Äänestä

Lapin sekundayliopiston puuhastelua

"Ylä-Kotola kiistää olleensa humalassa luennon aikaan.

– Join lounaalla kaksi lasia, eli 24 senttilitraa, valkoviiniä noin kello 11 aikaan. Luento alkoi yhden jälkeen, joten alkoholi oli todennäköisesti oli palanut luentoon mennessä.

Alkoholi nousi esille myös silloin, kun Iltalehti selvitti Ylä-Kotolan kululaskuja. Alkoholiin kului yli 3 000 euroa viimeisenä rehtorivuotenaan vuonna 2019. Isoimmat kertalaskut olivat jopa yli 300 euroa.

Ylä-Kotola kertoo isännöineensä muun muassa suurlähettiläitä ja muita edustajia, jolloin alkoholia on hänen mukaansa luonnollisesti kulunut. Luku ei edes välttämättä vastaa todellisuutta, hän arvelee.

– Varmasti osa on mennyt yliopistolla tarjottuna, mutta edustustarjoiluissani ei ole huomautettavaa, hän sanoo."

Äänestä

Kiintoisa tulos ansaitsee huomion.

Äänestä

Liity vapaa-ajattelijat.fi - ajattelun lisäksi toimintaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


jori.mantysalo kirjoitti:

Helsingin yliopisto on tehnyt julkaisun Tunteiden viemää - affektiivinen polarisaatio ja sen vaikutukset. Siinä on kaksi mainintaa uskonnosta.

Kohdassa Suomea suojaavat tekijät yksi asia viidestä on "Uskonnon vähäinen merkitys".

Sekä

"Tutkimuksissa on havaittu, että esimerkiksi sisällissota on 12 kertaa
epätodennäköisempää yhteiskunnissa, joissa etnisyys poikkileikkaa toisen sosiaalisen identiteetin, kuten luokan, maantieteellisten seikkojen tai uskonnon kanssa."

Nämä vastaavat vapaa-ajattelijoiden ajatuksia. Myös tuo viimeksimainittu sivuaa: kun meidän jäseniämme on vaikkapa monista poliittisista puolueista, sekin luo tuollaista poikkileikkaavuutta ja on hyvä asia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu