Jytky tulee näillä jutuilla taas

Anonyymi-ap

8

284

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Väkivalta ei ole koskaan uhrin syy vaan tekijän.

      Kyltissä on myös kuvallinen ohje siitä, miten naisen tulisi tai vastaavasti ei tulisi pukeutua.

      Kyltin pystyttänyt Bah selittää, että Hansasillan banderollit on tarkoitettu ”vain musliminaisille ohjeellisena muistutuksena”.

      – Ne on tarkoitettu vain muslimisisarille muistutukseksi siitä, mitä Koraani sanoo. Koraanin mukaan kaikkien uskovien naisten pitää julkisella paikalla liikkuessaan peittää päänsä hijabilla ja peittää myös vartalonsa, Bah sanoo.

      • Anonyymi

        https://yle.fi/a/74-20116950

        Perussuomalaiset haluaa vähentää muslimimaista otettujen kiintiöpakolaisten määrää ja puolestaan lisätä tulijoita kristityistä maista, kertoo Helsingin Sanomat.

        Lehden lähteiden mukaan perussuomalaisten sisäministeri Mari Rantanen ja häntä parhaillaan sijaistava Lulu Ranne ovat ohjeistaneet virkamiehiä valmistelemaan ensi vuoden kiintiön niin, ettei esimerkiksi Afganistanista otettaisi kiintiöpakolaisia. Samaan aikaan esimerkiksi Venezuelasta otettavien kiintiöpakolaisten määrä kasvaisi.


    • Anonyymi

      Bah vertaa kampanjaansa esimerkiksi tupakan ja alkoholin terveyshaitoista kertoviin kampanjoihin.

      – Kymmenissä kampanjoissa kerrotaan, miten tupakointi ja alkoholi ovat vaarallisia terveydelle. Silti kuka tahansa on vapaa ostamaan vaikka 10 askia tupakkaa tai kassillisen viinaa ja polttamaan tai juomaan, Bah sanoo.

      Hänen mukaansa banderollit on suunnattu vain musliminaisille.

      Muslimiyhteisöissä taustalla voi olla ajatus siitä, että tietyllä tavalla pukeutunut nainen olisi siveellinen ja hyvä muslimi.

      – Tämähän on osa naisiin kohdistuvaa kontrollia ja väkivallan muoto. Sellaisena siitä myöskin pitäisi puhua, ei niinkään pelkkänä pukeutumissääntönä. Sitä ei välttämättä osata tunnistaa, vaan tällaiset jäävät yksittäisiksi keisseiksi tai yksittäisiksi vähemmistöille kuuluviksi asioiksi, Ahmed sanoo.

      Hän ei pidä siitä, että kaikki musliminaiset tuodaan samalla viivalle.

      • Anonyymi

        Ahmedin pitää nostaa syyte....nyt kerrankin vihervasarit takana-ihmisoikeudet ja naisten oikeudet

        illu palasiksi ei


    • Anonyymi

      Oulussa maahanmuutto ei edes näy rikostilastoissa?
      Anonyymi-ap
      2024-10-31 11:25:30

      Oulussa ei ole enempää väkivaltaa kuin muissakaan kaupungeissa. Kun kuuntelee uutisia ja lukee lehtiä, niin asian kyllä tiedostaa. Jos pidätte silmänne ja korvanne auki niin huomaatte kyllä. Kun lukee muiden kaupunkien Suomi24keskustelupalstaa niiin asianlaidan myös huomaa. Ouluun on paljon myös muualta muuttaneita. Kiitos teknologian ja terveydenhoidon. Oululaiset ovat rauhallisia ja ystävällisiä. Tavallisen Oululaisen elämässä väkivalta ei näy millään lailla. Oulu on viihtyisä ja sopivankokoinen kaupunki, jossa on helppo liikkua niin vapaa-aikana kuin töihinkin. Täällä on sopivasti kulttuuria, kahviloita ja ruokaravintoloita ja nuorisolle menopaikkoja ja festivaaleja. Kotona viihtyvälle ja luontoihmisille on myös lähimetsiä ja retkeilyreittejä lähellä ja hyvin saavutettavissa. Tavalliset asuinalueet ovat rauhallisia ja viihtyisiä, joihin on myös hyvät kulkuyhteydet. Korona-aika oli Oulussakin hilaiseloa. Nyt Koronan jälkeen ihmiset ovat jälleen sosiaalisia ja ilmapiiri on vapautunutta ja ystävällistä.

      lainaus oulu suomi24

      PS. eikä ole alistusta musliminaisille?

    • Anonyymi

      Sitä saa mitä tilaa. Tämä on vasta alkusoittoa...

    • Anonyymi

      Persuja nopeammin "Itiksen pukeutumisohjeet" tuomitsi Vihreät:

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000010797934.html

      Eikä suotta. Vihreiden äänestäjäkunnasta suurin osa on nuoria naisia, joille uskonnoilla päähän lyöminen on luonnostaan vastenmielistä.

      • Anonyymi

        Miksi ihmeessä tuomitsivat,kun palavasti haluavat lisää tulijoita,äänestäen rajalakia vastaan. Kaikki ovat tervetulleita taustoista riippumatta,kyllä suomalainen duunari maksaa...


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      822
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      535
      756
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      677
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe