ihmiskauppatapauksia on paljastunut yllättäen myös sosiaali- ja terveysalalta.
Anonyymi-ap
2024-10-31 10:45:37
Hyväksikäyttöepäilyjä sote-alalla
Anonyymi-ap
2024-10-31 10:44:25
Hyväksikäyttöepäilyjä sote-alalla
Tänä vuonna epäiltyjä työntekijän hyväksikäyttö- tai ihmiskauppatapauksia on paljastunut yllättäen myös sosiaali- ja terveysalalta.
– On käynyt ilmi, että kansainvälisesti rekrytoiduilta hoitajilta on vaadittu esimerkiksi kynnysrahoja tai isojakin, kymmenien tuhansien eurojen rekrytointimaksuja, Marttila sanoo.
Suomessa työpaikan saamisesta ei saa veloittaa rekrytointimaksuja. Marttilan mukaan niitä kuitenkin veloitetaan, eikä sosiaali- ja terveysala ole ainoa.
Marttilan mukaan on tullut ilmi esimerkiksi tapauksia, joissa työnantaja tai rekrytointiyritys on vaatinut rekrytointirahaa suoraan työntekijältä tai summa on vähennetty palkasta.
– Tai sitten he joutuvat tekemään töitä ilmaiseksi. Ajatellaan, että se summa on helppo maksaa takaisin palkasta, mutta täällä tajutaan, ettei kymmenien tuhansien eurojen maksuja saakaan niin helposti kasaan.
https://yle.fi/a/74-20120084?origin=rss
Tai sitten he joutuvat tekemään töitä ilmaiseksi-hoitajat
Anonyymi-ap
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Vasulla valehtelu sujuu. Eero Heinäluoma antaa vasulle taustatukea tunkemalla Putiinin myöntämää kunniapalkintoa vasun takalistoon.
vasu nauttii joka sekunnista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166040Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334137- 823362
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182996Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2552083Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441846- 1431805
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569