Laulut koulussa houkuttelevat Jeesuksen paikalle.

Anonyymi-ap

IS: "Jeesus yllätti perheen­äidin koulun konsertissa – kaupunki joutuu maksamaan 1 500 euron korvauksen."
On kummallista tämä kehitys nykyisessä sivilisaatiossa. Kouluissa ym. tilaisuuksissa missä on lapsia lauletaan kurkut pitkällä esim. Joulupukista joka on taruolento kuten jeesuskin, se käy, mutta ei jeesuksesta laulaminen. Lukuisat uskovaiset ovat oman käsityksensä mukaan "ylitse muiden", heillä on lupa opettaa valheita ja he voivat ikään kuin ylijumalina määrätä esim. sen mitä muut laulavat.
Uskonto on varmaankin jossain mielessä hyväksi kun joku ihminen ei usko itseensä riittämiin, ja ei mitään, uskoakin saa mihin vain, mutta se että uskotaan vanhoihin tarinoihin (satuihin) joita kunkin ajan "filosofit" ovat kirjoittaneet ja puhuneet, useimmiten sen ajan hallitsijoiden "hallintatyökaluiksi", saaneet siitä korvaukseksi etuja itselleen.
Kristinusko ja lähellä sitä olevat on ikään kuin "hyväksytty" oikeaksi uskonnoksi, yhtä hyviä ja yhtä "tosia" tarinoita saa vaikka toteemipaaluista ja muista ns. pakanauskonnoista. Valtauskonnot on juurrutettu miekalla ja myöhemmin paremmilla aseilla suurten joukkojen pariin.
Tuleekohan koskaan aikaa jolloin muka viisaiden ihmisten tajunta ymmärtää mikä on totta ja mikä ei. Tarinat ja sadut ovat ihan hyviä, niille on oma käyttönsä. Olen miettinyt, kun nyt on tullut ns. Tekoäly hallitsemaan suurinta tiedon määrää, tuleeko tämä tekoäly kertomaan, mikä on totuus, vai onko senkin rehellisyyden ihmiset saaneet tuhotuksi. Vai alkaako "OpenAIit" ym saarnaamaan entistä pontevammin uskonnoista.

3

322

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä olette kaukana ja todella synkkyydessä niine ajatuksinenne.
      Lasten ei sallita kuulla lauluja Jeesuksesta mutta kaiken karvaiset rivoudet ja julmat videot annetaan heidän katseltavaksi.
      Voihan sitä rahastaa tuollakin tavalla ja olla tyytyväinen itseensä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Sairaaksi on mennyt, mistähän seuraavaksi rahaa vaaditaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      253
      4567
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      131
      2993
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2752
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1740
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1584
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      23
      1475
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1334
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      206
      1103
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      48
      1095
    Aihe