RAAMATULLINEN PYHÄPÄIVÄ ON SAPATTI-LAUANTAI, EI SUNNUNTAI

Anonyymi-ap

MIkä on raamatullinen oikea pyhäpäivä? Pyhäpäivän vietto on säädetty Jumalan 10 käskyn laissa ja se on lain neljäs käsky. Mikä on oikea pyhäpäivä, tästä on kiistaa kristikunnassa, toiset väittävät sen olevan sunnuntain, toiset sapattilauantain, toiset taas että voi valita minkäpäivän tahansa ja jotkut ettei pyhäpäiväkäsky ole enää voimassa. Kolmannen vaihtoehdon voimme hylätä lähes suoralta käsin, koska neljäs käskyhän määrittelee pyhäpäivän viikon seitsemänneksi päiväksi. Jeesuksen opetus vuorisaarnassa, ettei laista katoa yksikään kirjain tai piirto heittää myös neljännen vaihtoehdon roskiin jopa valtavana röyhkeytenä. Eli jää kaksi vaihtoehtoa: sapattilauantai tai sunnuntai. No....täähän ratkee niin, että meidän tulee vain saada selville, mitä pyhäpäivää Jumalan kansa vietti Vanhan Testamentin aikana. Vanhan Testamentin aikana Jumalan valittu kansa oli Israelin kansa ja Juutalaiskansa. Ja kaikkihan tietää, että juutalaiset ovat aina läpi historiansa viettäneet pyhäpäivänään sapatti-lauantaita, joka alkaa perjantain auringonlaskusta ja päättyy lauantain auringonlaskuun. Ja kun Jeesus opetti, ettei laista katoa yksikään kirjain tai piirto, niin tämä tarkoittaa myös sitä, että raamatullinen pyhäpäivä on edelleen sama kuin Vanhan Testamentin aikaankin, eli sapatti-lauantai. Eli vastaus kysymykseemme on: Oikea raamatullinen pyhäpäivä on Sapatti-Lauantai.
Miksi sitten suurin osa kristikuntaa viettää pyhäpäivänään sunnuntaita. Kirkkohiistoria kertoo, että tämä juontaa juurensa 300-luvun alusta. Tällöin v.321 rooman keisari Konstantinus lailla määräsi sunnuntain, silloisen auringonpalvojien pyhäpäivän, aurinkopäivän Rooman imperiumin yleiseksi pyhäpäiväksi. Vain muutama vuosi tämän jälkeen, jos sitäkään, Rooman kirkon johtaja piispa Sylvester nimesi tekemässään kalenterissa viikon ensimmäisen päivän Herran päiväksi, ja kehotti kristittyjä alkamaan pyhittämään Herran päivää sapatin asemesta. Laodikean kirkolliskokouksessa muutamia vuosia myöhemmin, tämä säädös vahvistettiin, ja julistettiin jopa kirous niille, jotka jatkavat sapatin viettämistä.
Tämä röyhkeä ja antikristillinen muutos ilmoitettiin Danielille tapahtuvaksi pien sarven toimesta. Pieni sarvi tukitaan yleisesti tarkoittavan Katolista kirkkoa.
Sunnuntain pyhyyden takana on siis Katolisen kirkon arvovalta, ja monet Katoliset johtajat opettavatkin, että sunnuntai on heidän kirkkonsa arvovallan merkki.

9

544

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Maanantaina alkoi luomistyö ja siksi pidämme sunnuntaita pyhäpäivänä. Ja pyhäpäivä se onkin.

      • Anonyymi

        Tri Eck
        Kirkko on muuttanut sapatin viettämisen sunnuntaille omalla vallallaan, ilman kirjoituksia.
        - Tri Eck, lakimies ja roomalaiskatolisen kirkon esitaistelija väittelyssään Martti Lutherin kanssa.

        Convert's Catechism
        Katolinen, käännynnäisen katekismus, Reverend Peter Geiermann C.Ss.R., joka sai 25.1.1910 paavi Pius X:nen "apostolisen siunauksen", sanoo sapatin muuttamiskysymyksestä: KYSYMYS: Mikä päivä on sapatti ? VASTAUS: Lauantai on sapatti. KYSYMYS: Miksi vietämme sunnuntaita lauantain sijaan ? VASTAUS: VIETÄMME SUNNUNTAITA LAUANTAIN SIJAAN SIKSI, ETTÄ KATOLINEN KIRKKO LAODIKEAN KIRKOLLISKOKOUKSESSA 364 jKr. SIIRSI SEN PYHYYDEN LAUANTAILTA SUNNUNTAILLE. - 2. painos, s. 50.

        Jesaja kirjoittaa: Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankakkisen liiton.

        1234567---


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tri Eck
        Kirkko on muuttanut sapatin viettämisen sunnuntaille omalla vallallaan, ilman kirjoituksia.
        - Tri Eck, lakimies ja roomalaiskatolisen kirkon esitaistelija väittelyssään Martti Lutherin kanssa.

        Convert's Catechism
        Katolinen, käännynnäisen katekismus, Reverend Peter Geiermann C.Ss.R., joka sai 25.1.1910 paavi Pius X:nen "apostolisen siunauksen", sanoo sapatin muuttamiskysymyksestä: KYSYMYS: Mikä päivä on sapatti ? VASTAUS: Lauantai on sapatti. KYSYMYS: Miksi vietämme sunnuntaita lauantain sijaan ? VASTAUS: VIETÄMME SUNNUNTAITA LAUANTAIN SIJAAN SIKSI, ETTÄ KATOLINEN KIRKKO LAODIKEAN KIRKOLLISKOKOUKSESSA 364 jKr. SIIRSI SEN PYHYYDEN LAUANTAILTA SUNNUNTAILLE. - 2. painos, s. 50.

        Jesaja kirjoittaa: Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankakkisen liiton.

        1234567---

        Adventismipalstalla 2008 Adventisti ylifariseus_1:sen kirjoitus. Hyvin ymmärrettävää.

        ILMESTYSKIRJAN PETO TUNNISTETTU.
        Kumpi on tärkeämpää tälle ajalle tunnistaa peto, vaiko hänen merkkinsä. Jos tunnistetaan jalan jäljet, mutta ei kulkijaa on rosvo merkeistä huolimatta karkuteillä.
        Jos tunnistetaan peto, mutta ei tunnisteta hänen tapojaan merkitä askeleitaan, voidaan joutua pedon merkitsemäksi saaliiksi.
        Monet pitävät mikrosirua pedon merkkinä, ja monelle raha on paholaisen verta, joka merkitsee omistajansa paholaisen merkille.
        Yhtä kaikki, heille ei selviä kuka on paholaisen merkin takana oleva peto, ja kuinka se tunnistetaan. Vastauksia etsitään kaikkialta muualta kuin Raamatusta, vaikka Raamattu on itsensä tulkki.
        Mikrosirut ja erilaiset valvonta välineet ovat kyllä pedon hallussa olevia välineitä, mutta niiden avulla kumarretaan muutakin kuin petoa.
        Tekniikka on aina ollut pedon etsijöiden hampaissa, mutta junakaan ei ollut peto, vaikka radan päästä löytyikin hirviö.
        Mikrosiru ei ole peto, ja rahakin on vaihdon väline, jolla peto hallitsee kaupan, työelämän ja kirkollisen toiminnan aikatauluja omalla jumalattomalla tavallaan.
        Kuitenkaan kansa ei tunnista petoa, sillä se pukeutuu karitsan vaatteisiin, ja rakentelee sille kirkkoja, saaden sen kumartamaan itseään.
        Raamatun tuntomerkit pedosta löytyvät Raamatusta ja Lutherin kirjoituksista. "Ompa paavi, eli antikristus rohjennut muuttaa Jumalan kymmentä käskyäkin, muuttaen sapatin sunnuntaiksi".
        Kahdeksan Raamatun kohtaa Danielin kirjasta ja Ilmestyskirjasta vahvistaa Lutherin käsitykset oikeiksi.
        Paavi ei ole Kristuksen viransijainen maan päällä, vaan Pyhä Henki, sen pitäisi olla kaikille selvä asia.
        Vicarivs Filii Dei=666 kirjainten numeroarvot Ison Tietosanakirjan mukaan. Historia ja Raamattu kertovat pedosta ja sen merkistä samalla tavalla, eikä Jumalan ikuinen merkkikään ole salassa Raamatun sivuilta.
        1. Ensimmäiseksi peto menee Jumalan temppeliin, ja julistaa olevansa Jumala.
        2. Toiseksi peto muuttaa ajat ja lait, ja surmaa Jumalan pyhiä.
        3. Kolmanneksi pukeutuu helakan punaan ja purppuraan, joka on katolisen kirkon tunnusväri.
        4. Neljänneksi asuu kaupungissa, jossa on seitsemän kukkulaa, eli Roomassa.
        5. Viidenneksi saa kuolinhaavan, ja paranee.
        6. Kuudenneksi hallinta-aika 1260 vuotta, ennen kuolinhaavaa, jolloin säkkipukuiset todistajat (Vanha ja Uusi Testamentti) levitettiin omalla kielellä Latinan sijasta, joka on pedon kieli nykyäänkin.
        7. Seitsemänneksi on maan porttojen ja kauhistusten äiti, eli äitikirkko, joka on Rooma.
        8. Kahdeksanneksi saa kaikki pienet ja suuret kumartamaan itseään, sen jonka kuolinhaava parani, eli paavin.
        Nykyinen Eurooppa todistaa kaiken oikeaksi katolisen kirkon vaikutusvallan kasvaessa, ja sunnuntailakien korostuessa.
        Pedon muuttama lepopäivä "SUNNUNTAI" on ollut pedonmerkkinä siitä alkaen, kuin se on ollut katolisen vallan tunnusmerkki, eli vuodesta 321 jKr. lähtien.
        Tuomioiden julistaminen on eri asia kuin merkin aikaansaaminen paavin toimesta keskiajoista lähtien, mutta merkki säilyy muuttumattomana ajan loppuun saakka.

        VERTAILUKOHTEET: 2.Moos.31:12-18 ja Ilm.13:11-18. 5.Moos.6:1-8.
        Jumalan merkki, ja pedon merkki vastakkain. Rangaistuskin sama, eli kuolemantuomio. Jumalan merkin rikkomisesta tuomio on iankaikkinen. Pedon merkin kohdalla, se on pedon aikakauteen liittyvä rangaistus.

        1234567---


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Toikkaselle on tärkeää tutustua oikein ajatuksen kanssa ylifariseuksen sanomaan.

        1234567---


      • Anonyymi

        Luterilainen katekismus v.1948 Artikkeli: Sapatti ja sunnuntai. Sunnuntai alkoi VÄHITELLEN muodostua kristittyjen tärkeimmäksi juhlapäiväksi SYRJÄYTTÄEN lopulta TÄYSIN lauantaisen sapatin vieton.

        Kaikki eivät syrjäytä sapattia. Esim. Presidentin Mauno Koiviston isä Juho Koivisto piti uskoon tultuaan Jumalan antaman sapatin pyhänäpäivänä.
        Eräs 20-luvulla syntynyt hoksasi kansakoulussa, että lauantai on sapatti. Niinpä hän aikuistuttuaan piti sapatin pyhänäpäivänä elämänsä loppuun saakka.
        Eräs mies 60-luvulla uskoon tultuaan pyysi työpaikalla sapattia vapaaksi, työkaverit estelivät, mutta korkeimmalta taholta sanottiin: Mies tunnetaan, saa lauantain vapaaksi.

        1234567---


    • Anonyymi

      Kyse on tuossa sapattiasiassa on itseasiassa siitä mistä lasketaan viikon alkavan. Meillä se alkaa maainantaista muutta suressa osassa maailma see alkaa sunnuntaista.

      Se mitä Raamatussa sanotaan on aikalaistensa tulkintaa heidän maailman käsityksensä mukaan. Lisäksi Raamattua ei ole kirjoitettu silloin kun niitä siinä kuvattuja asioita on tapahtunut vaan paljon myöhemmin. Kaikki asiat ovat kulkeneet ns. rikkinäisen puhelimen kautta ja muuttuneet maktan varrella.

      Raamattu kuten Koraani ja kaikki muutkin kirjauskontojen kirjat on tulkintaa ja ihmisten editoimia moneen kertaan ja omiin tarkoituksiin mitkä edusti sen ajan käsityksiä.

      Pitää muistaa että vanhatestamentti on
      1. sukuluettelo
      2. lakikirja ja lai tulkintaa kuvaavia esimerkkejä
      3. elämänohjeita selviytymiseen lähi-idän ympärisössä erittäin surkeissa hygieniaolosuhteissa meidän nykypäivään verrattuna.

      Mitä sitten on se Jumalan sana mikä on moneen kertaan kuulopuheiden jälkeen kirjoitettu ja sen jälkeen editoitu momeen kertaan

      Ehkä olisi taas aika kirjoittaa raamattu uusiksi ja samalla voisi pähkiä mistä kirjoituksista se koostuu. Nykyinen kristillinen raamattu koottiin joskus 300 luvun kieppeillä lopulliseksi. Silloin päätettiin että Jumala on kolmiyhteineneikä kolme eri täysin erllistä henkeä kuten joissain muissa tulkinnoissa (Ariolaiset ja jotkut gnostilaiset liikkeet ja tietysti mormonit)

      Ehkä uskon hihhulien olisi syytä hiukan kaivaa tarkemmin mistä ne raamatun tarinat on tulleet ja mitä niillä on alunperin haettu.

      • Anonyymi

        Sunnuntai on keksitty pyhäksi !
        Arvostettu Piispa Eero Huovinen kirjoitti Ilta-Sanomissa 5.11.1999. VAPAA SANA seuraavasti:

        VUODEN 1973 ALUSTA virallinen maallinen viikkokalenterimme on alkanut maanantaista. VIELÄ 1970-luvun alussa viikkomme alkoi sunnuntaista.
        Kristityt olivat jo varhain keksineet tehdä sapatin jälkeisestä päivästä varsinaisen juhlapäivän, vaikka yleinen lepopäivä siitä tuli vasta 300-luvulla.
        ----------------
        Jesaja kirjoittaa: Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton.

        1234567---


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sunnuntai on keksitty pyhäksi !
        Arvostettu Piispa Eero Huovinen kirjoitti Ilta-Sanomissa 5.11.1999. VAPAA SANA seuraavasti:

        VUODEN 1973 ALUSTA virallinen maallinen viikkokalenterimme on alkanut maanantaista. VIELÄ 1970-luvun alussa viikkomme alkoi sunnuntaista.
        Kristityt olivat jo varhain keksineet tehdä sapatin jälkeisestä päivästä varsinaisen juhlapäivän, vaikka yleinen lepopäivä siitä tuli vasta 300-luvulla.
        ----------------
        Jesaja kirjoittaa: Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton.

        1234567---

        Rehellinen Piispa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      248
      45373
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      31
      11250
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      211
      10892
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9721
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8528
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6521
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3220
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      30
      2249
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      39
      1677
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1530
    Aihe