Elämän alkuperä ja Jeesuksen kuolleistanouseminen

Anonyymi-ap

Nämä nivoutuvat kauniisti yhteen. Monet niistä jotka eivät usko Jeesuksen nousseen kuolleista, uskovat, että kuollut materia on miljardeja vuosia sitten muuttunut eläväksi. He uskovat siihen että kuolemasta voi syntyä elämää. Tämä usko on erityisen vahva ateisteillä ja muilla jumalankieltäjillä. Heidän on pakko uskoa siihen että kuollut voi muuttua elämäksi omin voimin, tai sitten siihen, ettei vastausta ole, koska meidän uskovien vaihtoehto, se että on olemassa Jumala kuka pystyy kuolleen muuttamaan eläväksi, ei käy heille.

Vain meille uskoville nauretaan kun me uskomme että Jeesus nousi kuolleista, eli että kuollut muuttui eläväksi, kuitenkin muut uskovat myös, että kuollut on herännyt eloon tai sitten ovat asian suhteen ilman mielipidettä.

Meidän uskomme on että Jumala herätti Jeesuksen kuolleista. Heidän uskonsa on että kuollut heräsi eloon itsestään ilman Luojaa. Mutta me olemme "tyhmiä" ja "uskomme typeriin ihmeisiin". He uskovat että ihmeen teki jonkinlainen sekoitus fysiikan lakeja ja kemiaa, me uskomme, että ihmeen teki Jumala.

Apostolien teot 10:40-41
"Hänet Jumala herätti kuolleista kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä, ei kaikelle kansalle, vaan Jumalan ennen valitsemille todistajille, meille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen jälkeen, kuin hän oli kuolleista noussut."

Galatalaiskirje 1:1
"Paavali, apostoli, virkansa saanut, ei ihmisiltä eikä ihmisen kautta, vaan Jeesuksen Kristuksen kautta, ja Isän Jumalan, joka on hänet kuolleista herättänyt."

1 Korinttolaiskirje 15:1-4
"Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet. Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan ... "

Apostolien teot 26:8
"Miksi on teistä uskomatonta, että Jumala herättää kuolleet?"

23

1436

    Vastaukset 23

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ja elämän syntyä kuolleesta materiaalista ei ole havaittu luonnossa. Siitä ei ole mitään näyttöä. Siitä syystä ateistinkin on pakko uskoa vähintään yhteen ihmeeseen; siihen että kuollut voi muuttua eläväksi, mutta heille sen ihmeen aikaansaaja ei voi tietenkään olla Jumala, koska vain "hihhulit" uskoo että kuollut voi herätä eloon Jumalan voimalla, älykkäät ihmiset uskoo että se herää eloon ainoastaan itsestään sellaisen prosessin kautta jonka olemassaolosta ei ole mitään todisteita.

    • Anonyymi

      Nykytieteen löytämät makro ja mikro biologian ihmeellisen monimutkaiset, elämän mahdollistamat systeemit todistavat, että superyliäly on ne suunnitellut ja toteuttanut. Ihmistiede ei luo mitään, vaan se tutkii Jumaluuden valtavan viisasta luomistyön tulosta. Kiitettävästi se onkin edennyt, vaikka pimeyden voimat harhauttavat totuuden löytämistä kaikin keinoin. Evouskovat ja ateistit hääräävät keulilla demoniensa käskyläisinä.

    • Anonyymi

      Koska Jumalamme loi kaiken, niin Hänelle on pikkujuttu, luoda vaikka kokonaan uusi keho ihmiselle, ellei vanhaa voi korjata. Me muutumme silmän räpäyksessä ylöstempauksessa. Saamme sopivan kehon uuteen olosuhteeseen. Persoonallinen luomus kaipaa kunnioitusta ja haluaa antaa sitä toisillekin. Siksi meille on annettu vapaa tahto, hallita elämäämme, huomioiden lähimmäisemme ja Jumalan Pyhyys. Viisas elää iloiten vapaudestaan, koska hän tietää Jeesuksen tuottaman evankeliumin armon syvyyden.

    • Anonyymi

      Jumalan olemassa olosta ei ole mitään näyttöä.

      • Anonyymi

        Ai sattumaltako Universumin suurin mysteeri eli universumin ja elämän alkuperä, on juuri se sama asia mikä on Kristuksen evankeliumin keskiössä: kuoleman muuttuminen elämäksi? Jumala ei todellakaan ole jättänyt teitä valehtelijoita ilman todisteita, se on eri asia haluatteko te nähdä niitä todisteina. Jumalan säätämys on, että jokainen joka ei tule Jeesukseen uskomaan, joutuu kadotukseen.

    • Anonyymi

      raamatussa sanotaan ihmisten sanoneen , että kristityt hakivat jeesuksen ruumiin yöllä haudasta

      • Anonyymi

        Ei sanota. Mutta uskomattomat pelkäsivät sitä ja laittoivat vartiat.
        Jeesus ylösnoustuaan ilmestyi myös lukittuihin huoneisiin.

    • Anonyymi

      raamatun käännös jossa jeesus nousi taivaisiin tarkoitti jeesuksen ruumiin polttamista , kun alkoi haisemaan pahasti kristittyjen hallussa , se on tarkoituksella käännetty väärin aikojen kuluessa 🤔 se lukee siellä raamatussa

      • Anonyymi

        Miksi valehtelet vastoin totuutta. Totuus on kirjoitettuna Raamattuun.
        Yhtään paikkaa ei ole voitu kumota Raamatusta, koska se on kirjoitettu Jumalan ilmoitus.

    • Anonyymi

      Miksi Simpanssin geeneistä 96 prosenttia on samoja kuin teillä?
      Tuota on turha yrittää kiistää, mutta voitte keksiä jotain hauskoja selityksiä.

      • Anonyymi

        Jos mietit simpanssin tukirankaa, niin asento on erilainen kuin ihmisellä. Simpanssi ei voi saavuttaa samaa henkistä tilaa kuin ihminen.

        Tarvitaan Kaikkeudesta tuleva värähtelytason muutos, joka synnyttää henkisesti värähteleviä uusia olentoja. Nyt eletään astrologista Kulta-aikaa, mikä tarkoittaa useille meistä henkistä transformaatiota.

        Geenit reagoi värähtelyyn, ne on pitkälti aineetonta henkeä, koska todistetusti ympäristö muovaa meitä. Ihminen on uusi luomus, joka laskeutui ikään kuin ylhäältä, hengestä. Enkelit yhtyy maan lapsiin.

        Hermeettinen filosofia sopii kaikille.

        Värähtelyn Lain mukaan Kaikkeudessa jokainen olevainen asia on liikkeessä, eikä mikään olevainen lepää, ja siksi kaikki liikkuu, värähtelee ja kiertää kehää.

        Värähtelyn lain mukaan erovaisuudet Materian, Energian, Mielen ja jopa Hengen ilmentymisessä johtuu vain niiden erilaisesta “värähtelystä”.

        Mitä korkeammalle henkilö sijoittuu värähtelyasteikolla, sen korkeammaksi värähtely käy. Tällä asteikolla Kaikkeus värähtelee äärettömästi, jolloin se on hyvin lähellä lepotilaa. Lain mukaan on olemassa miljoonittain erilaisia värähtelyasteita niistä suurimman eli Kaikkeuden ja pienemmän välissä.

        Henkinen transformaatio on kuvattu yhdeksi tämän lain käytännön sovellukseksi. Jotta ihminen voi muuttaa mentaalista tilaansa, tulee hänen muuttaa värähtelyään. Tämän voi tehdä mielen voimalla, korjaamalla fokuksen johonkin haluttuun tilaan.

        Jeesus edustaa tuota korkeimman värähtelyasteikon ihmistä. Kristitty voi mielensä avulla muuttaa omaa värähtelytasoaan. Tämä on ihan nykytiedettä. Jos keskittyy materiaan, värähtelee materian tasolla. Siksi ei pidä uskoa sokeasti sattumaan ja satunnaisiin mutaatioihin, joita aineeseen keskittynyt tiede tarjoaa.

        Kaikki materia värähtelee, mutta kannattaako olla tiukasti siihen sidottua siihen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös se ollutkaan krapula, joka värähteli.

      • Anonyymi

        Tiesitkö että muovilautanen on 100% materiaaliselta koostumukseltaan sama kuin muovi haarukka? Tätä sinun on turha yrittää kiistää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiesitkö että muovilautanen on 100% materiaaliselta koostumukseltaan sama kuin muovi haarukka? Tätä sinun on turha yrittää kiistää.

        Ps. Emme kuitenkaan syö ruokaamme lautasella haarukasta vaan haarukalla lautaselta.

        Tuo ei vastannut kysymykseen eikä selitä mitään aiheesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo ei vastannut kysymykseen eikä selitä mitään aiheesta.

        Takerru nyt ihmeessä niihin geeneihin, äläkä vaan etsi mielelle uutta henkistä värähtelyä keskittymällä palstan ulkopuolella vaikka auringon pilkotukseen.

        Simpanssi voi olla geeneineen ns. porstuassa odottamassa, kun me ihmiset häivytään täältä. Sitten simpanssi kohoaa ylimmäksi valtiaaksi. Kun kaikki pyörii, niin simpanssi pyörii vielä kauemmin kuin ihmiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo ei vastannut kysymykseen eikä selitä mitään aiheesta.

        Vertailu muovihaarukasta ja muovilautasesta osoittaa ettei samoista materiaaleista rakennetut asiat välttämättä ole millään tavoin toisiinsa verrattavia. Se että ihmisellä on samoja geenejä simpanssin kanssa ei merkkaa yhtään sen enempää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Takerru nyt ihmeessä niihin geeneihin, äläkä vaan etsi mielelle uutta henkistä värähtelyä keskittymällä palstan ulkopuolella vaikka auringon pilkotukseen.

        Simpanssi voi olla geeneineen ns. porstuassa odottamassa, kun me ihmiset häivytään täältä. Sitten simpanssi kohoaa ylimmäksi valtiaaksi. Kun kaikki pyörii, niin simpanssi pyörii vielä kauemmin kuin ihmiset.

        Olet oikeassa että Simpanssi on seuraava, mutta toivottavasti ei tee samoja virheitä kuin ihmiskunta.

      • Anonyymi00023
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiesitkö että muovilautanen on 100% materiaaliselta koostumukseltaan sama kuin muovi haarukka? Tätä sinun on turha yrittää kiistää.

        "Tiesitkö että muovilautanen on 100% materiaaliselta koostumukseltaan sama kuin muovi haarukka? Tätä sinun on turha yrittää kiistää."

        Muovi on yleistermi kuvaamaan keinotekoisesti öljystä valmistettua isokokoista polymeeriä. Muoveja on älytön määrä erilaisia, riippuen käyttötarkoituksesta:

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Muovi

    • Anonyymi

      Jeesus on luonut kaiken. Eihän tällaista tarkkaa järjestelmää sattumalta tule.

    • Anonyymi

      Jeesus oli Aramealainen kulkuri eikä luonut muuta kuin ulkohuussin täytettä.

    • Anonyymi

      Nämä juutalaisten sadut nyt ei satu kiinnostamaan ainakaan meikäläistä. Olen eurooppalainen eikä aasialaisten tarinat kiinnosta pätkääkään.

      • Anonyymi00024

        "Nämä juutalaisten sadut nyt ei satu kiinnostamaan ainakaan meikäläistä. Olen eurooppalainen eikä aasialaisten tarinat kiinnosta pätkääkään."

        Just näin. Minua kiinostaa silti se, millä raivolla uskontoharrastusta puolustetaan. Osallistun mielelläni siihen keskusteluun ja tuon esiin uskosta osattomien näkemystä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1330
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      684
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    16. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    17. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      85
      441
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe