Ei ole ihme jos tuomareita ei jatkossa ole.

En ikinä osallistu tuomari toimintaan niin kauan kuin Vantaalainen öykkäri pitää tuomari kursseja.
161213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

No eipä taida olla aidosti iso haaste, kun tuo kurssi tosiaan tarvitsee käydä kerran ja sillä tuskin on tarvetta kenenkään öykkäröidä mihinkään suuntaan.

Hyvä, että joku kouluttaa ja toiset käy koulutuksissa. Valitettavasti uusia tuomareita tulee siitäkin huolimatta aivan liian vähän.

Äänestä

Et muutenkaan osallistu eikä sinulla ole aikomusta jatkossakaan. Sinulla on vain pakkomielteinen tarve ottaa tähtäimeesi kaikki vähänkään näkyvämmin lajin parissa toimivat. Ja haukkua heidät täällä pystyyn. Tällä kertaa vissiin koit että pelkillä kulukorvauksilla uurastavat vapaaehtoiset ansaitsevat katkerat pahan olon purkauksesi. Olet surullinen hahmo joka tarvitsee ammattiapua.

Äänestä

Kurssin vetäjä on siis esteenä tuomarinuralle? Eipä taida olla ollut kovin vahva kutsumus tuomarointiin alunperinkään tai sitten on ollut tuomaroinnista aika ruusuinen kuva.

Jos ei kestä kouluttajan ”öykkäröintiä”(?) niin miten kestää painetta yleisön mylviessä ja kritisoidessaan tuomarin päätöksiä keskellä kuumaa matsia, Kaikista ei ehkä ole tuomareiksi.

Itse kurssi oli mielestäni hyvä. Paljon tekemistä ja harjoittelua, Kouluttaja veti kurssin omalla persoonallisella tyylillään, joka ei ainakaan minua häirinnyt.

Äänestä
  • Tää tyyppi nostaa joka viikko jonkun "epäkohdan" esiin ja yrittää lietsoa eripuraa judoyhteisöön. Tuskin on aktiiviharrastaja tai onkohan edes käynyt alkeiskurssia😁

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tää tyyppi nostaa joka viikko jonkun "epäkohdan" esiin ja yrittää lietsoa eripuraa judoyhteisöön. Tuskin on aktiiviharrastaja tai onkohan edes käynyt alkeiskurssia😁

    Olen käynyt, judon lisäksi monta muuta kamppailulajia on tullut harrastettua ja nykyään judossa on tosi huono flow.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Olen käynyt, judon lisäksi monta muuta kamppailulajia on tullut harrastettua ja nykyään judossa on tosi huono flow.

    Millä tavalla? Oletko ollut useammassa seurassa ja kilpaillut vai onko kokemuksesi yhden seuran perusteella vai kuinka? Olisi kiinnostavaa tietää lisää tästä huonosta flowsta.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Millä tavalla? Oletko ollut useammassa seurassa ja kilpaillut vai onko kokemuksesi yhden seuran perusteella vai kuinka? Olisi kiinnostavaa tietää lisää tästä huonosta flowsta.

    Tiettyjen tyyppien kanssa tehdään yhteistyötä ja toisten kanssa ei voida koska joku on joskus sanonut jotain. Harrastajat sitten kärsivät kun yhteistyö kaatuu valmentajien välisiin erimielisyyksiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Tiettyjen tyyppien kanssa tehdään yhteistyötä ja toisten kanssa ei voida koska joku on joskus sanonut jotain. Harrastajat sitten kärsivät kun yhteistyö kaatuu valmentajien välisiin erimielisyyksiin.

    Valitettava ilmiö. Sama homma melkein jokaisessa lätkäjengissä jne. eikä judokaan ole tässä poikkeus.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tää tyyppi nostaa joka viikko jonkun "epäkohdan" esiin ja yrittää lietsoa eripuraa judoyhteisöön. Tuskin on aktiiviharrastaja tai onkohan edes käynyt alkeiskurssia😁

    Hyvähän se on epäkohdista kertoa niin muutkin voi keskustella niistä.

    Äänestä

Eikös näillä vantaankin valmentajilla tullut jotain eripuraa ja sen seurauksena sitten lähti osa porukasta uuteen seuraan.

Äänestä
  • Mitä enemmän seuroja ja vapaaehtoisia valmentajia sekä muita seura-aktiiveja, sitä parempi lajille.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Mitä enemmän seuroja ja vapaaehtoisia valmentajia sekä muita seura-aktiiveja, sitä parempi lajille.

    Laatu voisi kyllä parantua, kun ei joka pitäjässä olisi kahta tai useampaa seuraa. Näitä paikkoja kun on Suomi täynnä, mutta samalle tatamille ei vaan sovi.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Laatu voisi kyllä parantua, kun ei joka pitäjässä olisi kahta tai useampaa seuraa. Näitä paikkoja kun on Suomi täynnä, mutta samalle tatamille ei vaan sovi.

    Kyllä mahtuu. Lisää seuroja tarkoittaa lisää harrastajia.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kyllä mahtuu. Lisää seuroja tarkoittaa lisää harrastajia.

    Lisää seuroja tarkoittaa vain toisten seurojen pienenemistä. Niissä joku on vetänyt palon nenään ja perustanut oman seuran ottaen muutaman talutushihnassa kulkevan räkänokan mukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kyllä mahtuu. Lisää seuroja tarkoittaa lisää harrastajia.

    Menisikin noin, mutta kun lopputuloksena seurojen jakautumisissa on kaksi rampaa seuraa niin molemmissa mietitään, mistä saisi lisää väkeä matolle.

    Se noissa jakautumisissa on hyvä, että ne vetäjät ovat yleensä aika aktiivisia, koska on kova halu näyttää, että hommat pyörii paremmin kuin ennen tai lähteneestä huolimatta. Sitten toki poltellaan itseään loppuun.

    Pääkaupunkiseudulla toki on tilaa useammalle seuralle, mutta kaikki muut paikkakunnat taitaisivat pärjätä yhdellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kaikki lähtee seura-aktiiveista. Mielestäni hyvänä esimerkkinä voidaan pitää kisa-aktiivisuutta. Kun tarkastellaan vaikkapa Samurai Cup seurojen pisteitä, top 10 on aina suunnilleen sama. Meillä on suuria, yli 100 jäsenen seuroja, jotka eivät saa juuri ketään kisaamaan. Vaikkapa Jyväskylä, Espoo tai Tikkurila. Ja sitten on pieniä seuroja kuten Kitee tai Porvoo joilla on aina edustus melkeinpä kisassa kuin kisassa. Eli kyllä tämä vetäjistä ja heidän aktiivisuudestaan sekä ammattitaidosta lähtee. On aivan selvä asia, että jos harrastuspaikkoja lisätään, aktiivisten vetäjien kera, niin varmasti kasvaa jäsenmääräkin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

En ikinä osallistu tuomari toimintaan niin kauan kuin Vantaalainen öykkäri pitää tuomari kursseja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu