Professori vastaa

Yle haastatteli Helsingin yliopiston uskontotieteen professoria Titus Hjelmiä liittyen Halloweeniin. Suurin osa vastauksissta oli varsin järkeviä, mutta muutama nostatti kulmakarvoja.

Kysymys: Määritelläänkö myös ateismi uskonnoksi?
Vastaus: ”Akateemisessa mielessä on kaksi tapaa ymmärtää uskonto: toinen on se, että liittyykö siihen yliluonnollisia uskomuksia, ja toinen se, että vaikuttaako se samantyyppisiin tarpeisiin kuin uskonto, esimerkiksi ihmisen maailmankuvaan. Silloin voidaan katsoa, että ateismissa on uskonnon kaltaisia piirteitä, mutta emme me kutsu ateismia uskonnoksi.”

Taas ateismia ollaan leimaamassa uskonnon-kaltaiseksi. Hyvä jatko kysymys professorille olisi: Jos ei usko keijukaisiin tai maahisiin, niin onko tuollaisissakin ajatuksissa uskonnon kaltaisia piirteitä?

K: ”Miksi evoluutioteoriaa saa opettaa lapsille, mutta luomiskertomusta ei?”
V: ”Suomessa nimenomaan opetetaan molempia. Kysymyksessä ei ole mitään järkeä Suomen kontekstissa.”

Siis mitäh??? Eihän kansan myyttejä saa Suomessakaan rinnastaa varteenotettaviksi selitykseksi samoin kuin tieteellisiä selityksiä. Jään pohtimaan kävikö uskontotieteen professori itse jotain kristillistä koulua, missä luomiskertomus on nostettu vaihtoehtoiseksi selitykseksi evoluution rinnalle… Vai eikö professori ymmärrä eroa luonnontieteiden ja kansantaruston opetuksen välillä…

Koko juttu löytyy:
https://yle.fi/a/74-20121596
33389
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

uskovaiset ovat valehtelijoita .

Äänestä

Evoluutio on todistetusti luonnonilmiö kuten esim. sade.
Jumala on luonut myös evoluution. Hän käyttää sitä luomistyössään.

Äänestä
  • Miksi kaikkivaltias Jumala joutuu käyttämään työkalunaan evoluutiota? Nythän Jumalaa ei todellisuudessa erota sieltä taustalta. Aivan yhtä hyvin voitaisiin sanoa, että Saunatonttu on luonut evoluution. Hän käyttää sitä luomistyössään.

    1Äänestä

  • Humanisti_ateisti kirjoitti:

    Miksi kaikkivaltias Jumala joutuu käyttämään työkalunaan evoluutiota? Nythän Jumalaa ei todellisuudessa erota sieltä taustalta. Aivan yhtä hyvin voitaisiin sanoa, että Saunatonttu on luonut evoluution. Hän käyttää sitä luomistyössään.

    Tutkimattomat ovat Jumalan työt ne kaikki hänen toimensa ovat salattuja emmekä niitä ymmärrä.

    Oletko ajatellut että ihminen ei saa evoluutiota pysäytettyä. Jumala voisi suuttuessaan luoda evoluution joka tuhoaa ihmiset ehkä hän on jo sellasia luonut esim. ilmastonmuutos.

    Äänestä

  • VarmaTieto kirjoitti:

    ”Oletko ajatellut että ihminen ei saa evoluutiota pysäytettyä.”

    Oletko kuullut koskaan ehkäisystä? No oletpa tietenkin ja sekös teitä hihhuleita niin harmittaa.

    Äänestä

  • ” Evoluutio on todistetusti luonnonilmiö kuten esim. sade.
    Jumala on luonut myös evoluution. Hän käyttää sitä luomistyössään.”

    Jep, jep. Aivan samoin kuin sadekeijut tekevät sateen. Vai mitä?

    (Satuja on helppo sepitellä. Vain hölmö menee uskomaan niihin.)

    Äänestä

  • Humanisti_ateisti kirjoitti:

    ”Oletko ajatellut että ihminen ei saa evoluutiota pysäytettyä.”

    Oletko kuullut koskaan ehkäisystä? No oletpa tietenkin ja sekös teitä hihhuleita niin harmittaa.

    Ehkäisy vaikuttaa vain ihmisiin eikä ehkäisy ole evoluutiota. Ihmisen häviämiseen ehkäisy auttaa

    Vain ateisti on kyllin tyhmä ettei ymmärrä.

    Varma Tieto
    Ex ateisti
    Hihhuli nykyään

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    ” Evoluutio on todistetusti luonnonilmiö kuten esim. sade.
    Jumala on luonut myös evoluution. Hän käyttää sitä luomistyössään.”

    Jep, jep. Aivan samoin kuin sadekeijut tekevät sateen. Vai mitä?

    (Satuja on helppo sepitellä. Vain hölmö menee uskomaan niihin.)

    Sadekeijut eivät aiheuta sadetta vain ateisti on kyllin tyhmä ettei ymmärrä.

    Varma Tieto
    Ex ateisti
    Hihhuli

    Sade syntyy, kun vesihöyry tiivistyy pilvissä ja muodostuu pisaroiksi, jotka sitten putoavat maahan.

    Vain tyhmä ateisti uskoo keijuihin

    Äänestä

  • VarmaTieto kirjoitti:

    Sade syntyy, kun vesihöyry tiivistyy pilvissä ja muodostuu pisaroiksi, jotka sitten putoavat maahan.

    Vain tyhmä ateisti uskoo keijuihin

    "Vain tyhmä ateisti uskoo keijuihin"

    Onneksi ei ole tyhmiä ateisteja uskomassa keijuihisi.
    Sinulla päässäsi oleva virtsa tiivistyy pissaroiksi, jotka sitten valuvat housuihisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    "Vain tyhmä ateisti uskoo keijuihin"

    Onneksi ei ole tyhmiä ateisteja uskomassa keijuihisi.
    Sinulla päässäsi oleva virtsa tiivistyy pissaroiksi, jotka sitten valuvat housuihisi.

    Puristelen ohimoitani aina kun käyn kusella näin ei kusi nouse päähän kuten sinulla. Kusipää ateisti on huono valinta sitä ei Jumalakaan anna anteeksi.

    Äänestä

  • VarmaTieto kirjoitti:

    Puristelen ohimoitani aina kun käyn kusella näin ei kusi nouse päähän kuten sinulla. Kusipää ateisti on huono valinta sitä ei Jumalakaan anna anteeksi.

    Taas hourit harhoissasi! Kusta on päässä vain sinulla! Ja myös housuissasi.
    Jumalasi ei anna anteeksi muuta kuin ristiriipunnan.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Taas hourit harhoissasi! Kusta on päässä vain sinulla! Ja myös housuissasi.
    Jumalasi ei anna anteeksi muuta kuin ristiriipunnan.

    Kusi lähtee päästä kun noudatat neuvojani. Puristele ohimoita kusella ollessa.

    Äänestä

  • VarmaTieto kirjoitti:

    Sadekeijut eivät aiheuta sadetta vain ateisti on kyllin tyhmä ettei ymmärrä.

    Varma Tieto
    Ex ateisti
    Hihhuli

    Hyvä. Alat oppia. Mielikuvitusolennot (jumalat, keijut, enkelit, tontut jne) eivät luo yhtään mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Hyvä. Alat oppia. Mielikuvitusolennot (jumalat, keijut, enkelit, tontut jne) eivät luo yhtään mitään.

    Onhan Jumala luonut ihmisen ja hänen asuinsijansa. Ihminen on kuollut kun hänen asuinsijansa ei häntä muista.

    Äänestä

  • VarmaTieto kirjoitti:

    Kusi lähtee päästä kun noudatat neuvojani. Puristele ohimoita kusella ollessa.

    Eihän se sinullakaan ole lähtenyt. Minulla ei ole edes ollut.

    Äänestä

  • VarmaTieto kirjoitti:

    Sade syntyy, kun vesihöyry tiivistyy pilvissä ja muodostuu pisaroiksi, jotka sitten putoavat maahan.

    Vain tyhmä ateisti uskoo keijuihin

    Miksi kuvittelet, että ateistit muka uskovat keijuihin? Kuka noin on väittänyt? Ei ainakaan kukaan ateisti.

    1Äänestä

Tietääkö tämä professori maailmankuvan ja maailmankatsomuksen eron?

Eihän ateismi vaikuta ihmisen maailmankuvaan. Tietysti jos on kovasti uskovainen, se voi vaikuttaa.

Lapsena/nuorena uskoin Jumalaan, mutta maailmankuvani oli täysin "tieteellinen". Myöhemmin "uskoni" haihtui pois, mutta ei se vaikuttanut mitenkään maailmankuvaani.

Äänestä
  • Se, ajatteleeko Jumalan olevan olemassa, on osa maailmankuvaa. Maailmankatsomus on laajempi käsite.

    Kertauksena:
    ”Maailmankuvalla tarkoitetaan käsitystä siitä, millainen maailma on ja miten se toimii. Maailmankatsomukseen kuuluu maailmankuvan lisäksi arvot (millainen maailman tulisi olla) ja tiedonkäsitys (miten maailmasta saa tietoa ja millä perusteella se on totta).”

    Äänestä

  • Jumala ei kuulu tieteelliseen maailmankuvaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Jumala ei kuulu tieteelliseen maailmankuvaan.

    ”Jumala ei kuulu tieteelliseen maailmankuvaan.”

    Älä saatana? Kunpa kreationistitkin sen tajuaisivat.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Se, ajatteleeko Jumalan olevan olemassa, on osa maailmankuvaa. Maailmankatsomus on laajempi käsite.

    Kertauksena:
    ”Maailmankuvalla tarkoitetaan käsitystä siitä, millainen maailma on ja miten se toimii. Maailmankatsomukseen kuuluu maailmankuvan lisäksi arvot (millainen maailman tulisi olla) ja tiedonkäsitys (miten maailmasta saa tietoa ja millä perusteella se on totta).”

    Maailmankuva ja maailmankatsomus ovat käsitteitä, jotka usein sekoitetaan keskenään, mutta niillä on eroja:

    Maailmankuva: Tämä viittaa yksilön tai yhteisön käsitykseen maailmasta ja todellisuudesta. Se sisältää uskomukset, tiedot ja käsitykset siitä, miten maailma toimii. Maailmankuva voi perustua tieteelliseen tietoon, uskonnollisiin uskomuksiin, kulttuurisiin perinteisiin tai henkilökohtaisiin kokemuksiin. Se on ikään kuin kartta, jonka avulla ihminen navigoi maailmassa.

    Maailmankatsomus: Tämä on laajempi käsite, joka kattaa maailmankuvan lisäksi myös arvot, moraalin ja elämän tarkoituksen. Maailmankatsomus sisältää yksilön tai yhteisön filosofiset ja eettiset näkemykset, jotka ohjaavat heidän toimintaansa ja päätöksiään. Se on ikään kuin kompassi, joka ohjaa ihmisen elämän suuntaa ja valintoja.

    Yhteenvetona voidaan sanoa, että maailmankuva on osa maailmankatsomusta, mutta maailmankatsomus on laajempi ja syvällisempi käsite, joka sisältää myös arvot ja elämän tarkoituksen.

    Ja ateismi ja uskonnolliset käsitykset kuuluvat maailmankatsomukseen.

    Mutta ateismi ei itsessään ole maailmankatsomus kuten jotkin uskovaiset tuntuvan virheellisesti kuvittelevan, ateismi voi olla osa maailmankatsomusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Mikään ei yksinään ole maailmankatsomus ellei yksilön käsitys maailmankatsomuksesta ole todella suppea.

    Maailmankatosmus voi olla ateistinen, jolloin siihen kuuluu se, että henkilö piää itseään ateistina. Tämä on vain osa maailmankatsomusta, jossa on monenlaisia erilaisia käsityksiä. Ateisti voi olla esim. kommunisti, jolloin poliittinen aate värjää hänen katsomustaan.

    Voi olla myös ilman poliittista suuntausta olevia ateisteja. Heillä voi olla esim. humanistinen maailmankatsomus, jonka osa ateismi on.

    Ateistinen maailmankatsomus voi olla myös uskonnonkaltainen, tai olla olematta. Tämä jako ei ole joko-tai.

    Äänestä

  • VarmaTieto kirjoitti:

    Mikään ei yksinään ole maailmankatsomus ellei yksilön käsitys maailmankatsomuksesta ole todella suppea.

    Mutta pointti oli se, että ateismi ei voi olla maailmankatsomus.
    Miten maailmankatsomuksen voisi rakentaa sille, että jotain yksittäistä asiaa ei ole olemassa?

    Äänestä

Eikö elämänkatsomustiedossa käydä läpi nopeasti uskontojen luomis myyttejä?

Teknisesti ottaen oman aikani uskonnon tunneilla kerrottiin Raamatun luominen, mutta ei sitä mitenkään yhdistetty luonnontieteisiin.

Tarkoittikohan tuo professori juuri sitä, miten tuosta uskomuksesta kyllä kerrotaan, mutta se on erotettu luonnontieteistä kuten biologiasta.

Voihan se olla, että tälle professorille on tuntematon ajatus joidenkin yrittävät edes verrata niitä toisiinsa. Hän pitää luomista myyttinä niin itsestään selvänä.

Äänestä
  • Vaikea sanoa, miksi professori ei vaikuttanut ymmärtävän kysymystä… Tai sitten meillä Suomessa jo opetetaan luomismyyttejä vaihtoehtoisina selityksinä luonnontieteille…. Vaikka uskonnonkirjoissa lukisi mitä, niin mikään ei kai estä uskonnon opettajaa opettamasta kreationismia.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Vaikea sanoa, miksi professori ei vaikuttanut ymmärtävän kysymystä… Tai sitten meillä Suomessa jo opetetaan luomismyyttejä vaihtoehtoisina selityksinä luonnontieteille…. Vaikka uskonnonkirjoissa lukisi mitä, niin mikään ei kai estä uskonnon opettajaa opettamasta kreationismia.

    Eikö muka kristillisissä ja mahdollisesti muissa uskonnollisissa koulussa opeteta kreationismia?

    Äänestä

Raamatun pariin urpot!

Äänestä
  • No siellähän ne urpot jo ovat!

    1Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    No siellähän ne urpot jo ovat!

    Peruskoulu! Aapinen! 1+1=2 !

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    No siellähän ne urpot jo ovat!

    Ateistien päät tarkoitettu vain hatuille!
    Ei mitään muuta tekoa näköjään!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Yle haastatteli Helsingin yliopiston uskontotieteen professoria Titus Hjelmiä liittyen Halloweeniin. Suurin osa vastauksissta oli varsin järkeviä, mutta muutama nostatti kulmakarvoja.

Kysymys: Määritelläänkö myös ateismi uskonnoksi?
Vastaus: ”Akateemisessa mielessä on kaksi tapaa ymmärtää uskonto: toinen on se, että liittyykö siihen yliluonnollisia uskomuksia, ja toinen se, että vaikuttaako se samantyyppisiin tarpeisiin kuin uskonto, esimerkiksi ihmisen maailmankuvaan. Silloin voidaan katsoa, että ateismissa on uskonnon kaltaisia piirteitä, mutta emme me kutsu ateismia uskonnoksi.”

Taas ateismia ollaan leimaamassa uskonnon-kaltaiseksi. Hyvä jatko kysymys professorille olisi: Jos ei usko keijukaisiin tai maahisiin, niin onko tuollaisissakin ajatuksissa uskonnon kaltaisia piirteitä?

K: ”Miksi evoluutioteoriaa saa opettaa lapsille, mutta luomiskertomusta ei?”
V: ”Suomessa nimenomaan opetetaan molempia. Kysymyksessä ei ole mitään järkeä Suomen kontekstissa.”

Siis mitäh??? Eihän kansan myyttejä saa Suomessakaan rinnastaa varteenotettaviksi selitykseksi samoin kuin tieteellisiä selityksiä. Jään pohtimaan kävikö uskontotieteen professori itse jotain kristillistä koulua, missä luomiskertomus on nostettu vaihtoehtoiseksi selitykseksi evoluution rinnalle… Vai eikö professori ymmärrä eroa luonnontieteiden ja kansantaruston opetuksen välillä…

Koko juttu löytyy:
https://yle.fi/a/74-20121596

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu