Näin kysyy Mika Aaltola

Anonyymi-ap

Iltasanomissa, että: " Jääkö Ukrainan tukeminen Venäjän naapurimaiden, kuten Suomen, Puolan ja Baltian maiden harteille?"

Mielenkiintoinen näkemys näille maille kun kaikki on pelattu yhden kortin varaan ja kaikki sillat itään poltettu. Toistetaan taas 1930-lukua vai onko jopa pahempaa kuin silloin.

23

433

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Siis korjaan heti = Iltalehdessä, ei -sanomissa.

      • Anonyymi

        **** Suomen johtajat vararikossa ***

        Suomi on suuressa vaarassa oman äärioikeistonsa. toimesta. Valtiollisen YLE:n uutisohjelmassa notatetaan kauhua. Naton Risto Penttilä ja UPI:n Maria Linden viranpuolesta väläyttivät maailmalle suunnitelman uudesta Trumpin salamurhahankkeesta ja jopa USA:n korkeimman oikeuden tuomarien salamurhasta. Suomi on vakavasti siirtynyt kaltevalle ja lavealle tielle. Kaikki moraali ja kohtuus on jäänyt taakse.


    • Anonyymi

      Joutaa jäädä

      • Anonyymi

        MIKSI? Onko oikeitakin perusteita vai oliko kiire laittaa jotain kommenttia ennen kuin sähkötoiminta aivoissa saa tuotettua kunnon asiaa? Vai oletko kuluttanut kaikki aivosolusi laittomilla hötöillä? :)


    • Anonyymi

      Taisipa natoutuminen yllättää Suomen kun piti maksimoida turva niin maksimoituivatkin vaara ja uhka.

      • Anonyymi

        Avaapa vähän enemmän. Miten natoutuminen maksimoi Suomelle vaarat ja uhat eikä turvaa? Sinä kun tiedät niin hyvin, sinähän osaat laittaa yksityiskohtaistakin selontekoa. :)


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kohta voidaankin vaatia Ukrainalta sotakorvauksia meidän kaasuputken katkaisemisesta.

      • Anonyymi

        Mitä todisteita sinulla olikaan, että Ukraina olisi räjäyttänyt "meidän" kaasuputkemme?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä todisteita sinulla olikaan, että Ukraina olisi räjäyttänyt "meidän" kaasuputkemme?

        Käy kysymässä Saksan viranomaisilta. Hehän on etsintäkuuluttaneet ukrainalaisia epäiltyinä teosta. Ei varmaan ihan kevyin perustein ryhdytä moiseen, kun kyseessä kuitenkin on oikeusvaltio?

        Venäjän syyllisyydestähän ei ole esitetty pienintäkään todistetta minkään valtion toimesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käy kysymässä Saksan viranomaisilta. Hehän on etsintäkuuluttaneet ukrainalaisia epäiltyinä teosta. Ei varmaan ihan kevyin perustein ryhdytä moiseen, kun kyseessä kuitenkin on oikeusvaltio?

        Venäjän syyllisyydestähän ei ole esitetty pienintäkään todistetta minkään valtion toimesta.

        Osaatko sinä puolestasi laittaa todisteita, että Saksan viranomaiset olisivat etsintäkuuluttaneet ukrainalaisia epäiltyinä teosta? Minua kiinnostaisi nähdä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osaatko sinä puolestasi laittaa todisteita, että Saksan viranomaiset olisivat etsintäkuuluttaneet ukrainalaisia epäiltyinä teosta? Minua kiinnostaisi nähdä.

        Et taida pahemmin maailman tapahtumia seurata? Täähän on ihan yleistietoa, ollut käytännössä ihan alusta lähtien.

        "Mediat: Saksalais­oikeus etsintä­kuulutti ukrainalaisen sukeltajan epäiltynä Nord Stream -kaasu­putkien räjäyttämisestä"

        https://www.hs.fi/maailma/art-2000010629024.html


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et taida pahemmin maailman tapahtumia seurata? Täähän on ihan yleistietoa, ollut käytännössä ihan alusta lähtien.

        "Mediat: Saksalais­oikeus etsintä­kuulutti ukrainalaisen sukeltajan epäiltynä Nord Stream -kaasu­putkien räjäyttämisestä"

        https://www.hs.fi/maailma/art-2000010629024.html

        Eihän se ollut vaikeaa. :)

        Kukaan ei voi tietää koko aikaa kaikkea joka asiasta. Plus, että palstoilla on paljon disinformaatiota ja oman mielipiteen esittämistä totena ilman todisteina. Vähemmästäkin tulee skeptiseksi.

        -Vertigo


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Saksan demarithan haluavat avoimen venäjämyönteisen kaasuputkilla Lipposen pariskunnan tavoin rikastuneen Scöderin takaisin politiikkaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saksan demarithan haluavat avoimen venäjämyönteisen kaasuputkilla Lipposen pariskunnan tavoin rikastuneen Scöderin takaisin politiikkaan.

        Saksa, Ranska, Italia ym. muutama muu ovat jo myyneet Ukrainan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saksa, Ranska, Italia ym. muutama muu ovat jo myyneet Ukrainan.

        Ukraina on itse myynyt itsensä, se tapahtui jo 1991


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukraina on itse myynyt itsensä, se tapahtui jo 1991

        Miten Ukraina myi itsensä jo 1991?


      • Anonyymi

        Iltalehti

        Näin suurta Venäjän aluetta Ukraina väittää hallitsevansa

        Atte Lehtonen

        13.8. 0:20


        Liberaalipuolue FDP:tä Saksan Bundestagissa eli liittopäivillä edustava Marcus Faber sanoo Ukrainan yllätyshyökkäyksen [Kurskiin] osoittavan, ettei Putin ole enää tehtävänsä tasalla.

        – Eteneminen osoittaa Venäjän väestölle, ettei heidän diktaattorillaan ole mitään hallinnassa ja että sotilasjohto on ylikuormitettu, liittopäivien puolustusvaliokunnan puheenjohtajana toimiva Faber sanoo X:ssä.

        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/a1bbe9dd-60a4-4284-a7c0-f49ab2d2bffa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten Ukraina myi itsensä jo 1991?

        Jos aloit lukea tai kuunnella uutisia vasta keväällä 2022, niin ymmärrän tiedottomuutesi asiasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos aloit lukea tai kuunnella uutisia vasta keväällä 2022, niin ymmärrän tiedottomuutesi asiasta.

        Kyllähän Neuvostoliiton hajoamiset tiedetään, vaikka sitä oikein George Bushitkin yrittivät mairittelemalla pitää kasassa. Mutta jos sinun mielestäsi Ukrainan siirtyminen pois neuvostovallan alta on itsensä myymistä, suhtaudutko samoin Intian päämisestä pois britti-kolonualistien vallan alta tai Algerian vapautumisesta Ranskan ikeen alta?


    • Anonyymi

      Trumppi meinaa antaa Venäjälle kaikki sen valtaamat alueet.

      Eli hukkaan meni nekin rapiat kolme miljardia, mitkä Suomi on sinne lahjoittanut.

      • Anonyymi

        Kuinkahan paljon on oikeasti Trumpin käsissä? Pystyykö kukaan muu jarruttamaan koko juttua tai tulemaan väliin?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1083
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      847
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      783
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      728
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      529
    6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      294
      525
    7. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      521
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      479
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    10. Kalle irtisanoutui

      Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin
      Orimattila
      53
      464
    Aihe