"Minkäänlainen tulitauko ei tule kyseeseen."

Näin totesi Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov vastatessaan Ukrainaa tukevien länsimaiden johtajien ajatuksille.
Hän lisäsi ettei ole merkitystä USA:n tulevalla presidentillä vaan Venäjä vie vaatimuksensa loppuun asti.
"Emme anna Ukrainalle aikaa hengenvetoon hankkia lisää kalustoa, miehiä ja tulivoimaa."

Tämän pitäisi olla iloinen uutinen kaikille länsimaille sekä Ukraina-faneille.
He ovat koko tämän vuoden kannustaneet Ukrainaa jatkamaan taistelua viimeiseen mieheen ja veripisaraan saakka.
15251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kuten on nähty, niin Ukraina ei pärjää suoralla sodalla eikä voisikaan koska miesylivoima on suuri. Ukraina pärjää ja on pärjännyt kun käyttää järkeään. Venäläiset on massiivinen virtahepo jota täytyy osata käsitellä siten että se ei pääse puremaan. Näkihän sen kun se tapettu "kokki" pääsi etenemään joukkoineen helposti.. ja sekin osoittaa että suoraan tuleen ei kannata heittäytyä vaan pitää kiertää kehää kunnes jättiläinen kaatuu. Putinin aika on loppu kuitenkin. Paha moka tämä Ukrainaan hyökkäys. Ei ole sillä enää mitään tulevaisuutta. On vaan ajan kysymys enää että milloin kompastuu omiin kengännauhoihinsa.

Äänestä

"Kaikella on / oli määräaikansa."
Zelenskyille ei ole kelvannut rauha, kun sitä on tarjottu.

Nyt se ei enää onnistu. Zelenskyi saa sotia sotansa, tienata sillä, viimeiseen ukrainalaiseen asti. Suomi kustantaa verijuhlat.

Äänestä
  • Onneksi Eevaton Aatami on jo nostoväessä.
    Niin ei jouvu vastuuseen toimistaan.

    Äänestä

Nyky neuvostoliiton maat alkavat miettiä että onko se moskovitsin suuruudenhullu johto se mitä kannattaa seurata.

Äänestä
Aloittaja

On hienoa että Ukraina kykenee aullamme jatkaa taisteluja loppuun asti.

Potius mori quam foedari...!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Esitin jo taannoin ennustukseni jonka nyt uusin.

Venäjä valtiona kuten tällä hetkellä tunnetaan ei ole enää noin 8vuoden päästä (alkuperäinen ennuste sanoi 10v, vähennän siis siitä) niin suuri valtio kuin tänään.

Se pirstoutuu palasiksi, pahemmin kuin Neuvostoliiton hajotessa.

Venäjä tänään on kokoelma kansallisvaltioita jotka eivät halua oikeasti olla samassa valtiossa keskenään; varsinkaan silloin kun se valtio varastaa nuoret miehet kuolemaan.

Paljon puhutaan että "Venäjällä on kaikki raaka-aineet omasta takaa", mutta väite ei ole varsinaisesti totta. Venäjä VARASTAA ne raaka-aineet niiltä kansallisvaltioilta joissa ne ovat. Pärjäävät taloudellisesti paremmin kun katkaisevat keskushallinnon välistä pois.

Äänestä
  • Minä julistan ensiennustukseni.

    USA ajautuu veriseen sisällissotaan joka repii liittovaltion palasiksi.
    Tällöin kaikki tuki Natolle lakkaa.

    EU hajoaa ja Puola valloittaa sodan kutistaman Ukrainan.

    Putin kuolee syöpään ja valtaan nousevat todelliset kovan luokan sotahullut.
    Euroopan valtiot joutuvat peloissaan varustautumaan suursotaan ja kansat ajautuvat kurjuuteen.

    Pohjois- ja Etelä-Korean tulitauko päätty ja Etelä-Korea valtiona lakkaa olemasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Minä julistan ensiennustukseni.

    Tuo Amerikan hajoaminen olisi hyvä asia, siitähän jäisi siis jäljelle rikas "Demokraattivaltio" molemmille rannikkoille plus pari muuta sisäosavaltiota pohjoisesta joka jatkaisi NATO:n tukemista kuten ennenkin.

    Keskellä olisi Texasin varassa elävä "Republikaanivaltio" jolla olisi edelleen ongelma etelärajallaan siirtolaisista.

    Nythän moni persaukinen Republikaanienemmistöinen osavaltio kuppaa rahaa myös noilta Demokraatti-osavaltioilta, kuten Kalifornialta. Ilman tuota kuppausta rahaa olisi tehdä paljon hyödyllisempiä asioita.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Minä julistan ensiennustukseni.

    USA ajautuu veriseen sisällissotaan joka repii liittovaltion palasiksi.
    Tällöin kaikki tuki Natolle lakkaa.

    EU hajoaa ja Puola valloittaa sodan kutistaman Ukrainan.

    Putin kuolee syöpään ja valtaan nousevat todelliset kovan luokan sotahullut.
    Euroopan valtiot joutuvat peloissaan varustautumaan suursotaan ja kansat ajautuvat kurjuuteen.

    Pohjois- ja Etelä-Korean tulitauko päätty ja Etelä-Korea valtiona lakkaa olemasta.

    "Anonyymi
    2024-11-05 12:36:04
    Minä julistan ensiennustukseni."
    +++++++++++++++++
    Minä kuittaan:
    1 Ei tule sisällissotaa.
    Kapinointia tulee mutta vain Donaldilaisilta jos ja toivottavasti kun se häviää.
    2 Miksi Puola menisi Ukrainaan siellähän meukkaa tsaristi toivottavasti toistaiseksi.
    3 tsarisiti myrkytetään kuten Lenin ja Stalin. Ruoan maistajille annetaan vastamyrkkyä
    ainakin teoriassa.
    4 Wikipedia: "Yhdysvaltain asevoimilla on puolustusyhteistyösopimukset useiden maiden kanssa ja ovat vahvasti läsnä muun muassa Tyynenmeren saarilla, Japanissa, Etelä-Koreassa, Taiwanissa"
    Pohjois-Korea on se mikä katoaa kartalta.
    Mielipuoli hallitisija saa kyydityksen minkä on itselleen järjestänyt.

    Äänestä

Venäjä tuntuu tarvitsevan ulkopuolista apua. USA toimitti sille ww2:ssa sille 800 000 konttia tarvikkkeita, korea 11 000. 800 000 on junakuljetuksena 40 000km. Muut liittolaiset saivat vielä kaksi junaa.

Äänestä

Sergey Lavrov vanha isovenäläinen sotahaukka. Fasisti suorastaan!

Äänestä
  • Kansa odottaa vesi kielellä USA:n vaaleja.

    Jos Kamala valitaan niin kulttuurimarxilainen hapatus voimistuu meilläkin ja Ukrainalle rahan työntö senkus kiihtyy.

    Jos Trump valitaan niin rahan työntäminen Ukrainaan vähenee.
    Venäjä ei tulitaukoon suostu vaikka Trump Putinille soittaisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kansa odottaa vesi kielellä USA:n vaaleja.

    Jos Kamala valitaan niin kulttuurimarxilainen hapatus voimistuu meilläkin ja Ukrainalle rahan työntö senkus kiihtyy.

    Jos Trump valitaan niin rahan työntäminen Ukrainaan vähenee.
    Venäjä ei tulitaukoon suostu vaikka Trump Putinille soittaisi.

    Eipä taida kumpikaan pressoista olla Ukrainan mieleen.
    Valitaan kumpi vain niin USA:n ja sen myötä muidenkin tuet vähenevät.
    Saattepa nähdä!"

    Äänestä

Olisi hyvä että tulen alta pois saa naisia, lapsia, eläimiä jne. Moni tuntuu jättävän niille alueille vaikka mummonsa. Ajoissa evakuointia siellä. Ihminen ja tuli ei sovi yhteen eikä ne muut elementit.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ViktorAtaman kirjoitti:

Näin totesi Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov vastatessaan Ukrainaa tukevien länsimaiden johtajien ajatuksille.
Hän lisäsi ettei ole merkitystä USA:n tulevalla presidentillä vaan Venäjä vie vaatimuksensa loppuun asti.
"Emme anna Ukrainalle aikaa hengenvetoon hankkia lisää kalustoa, miehiä ja tulivoimaa."

Tämän pitäisi olla iloinen uutinen kaikille länsimaille sekä Ukraina-faneille.
He ovat koko tämän vuoden kannustaneet Ukrainaa jatkamaan taistelua viimeiseen mieheen ja veripisaraan saakka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu