Milloin sota on oikeutettu?

Filosofian esitelmää varten on esitettävä yleisölle kysymys sodan oikeudenmukaisuudesta. Pyydän siis näkökulmia ja keskustelua esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin. Kiitos etukäteen.

Milloin on oikeutettua aloittaa sota?
Kuka saa päättää sodan aloittamisesta?
Kuinka paljon voimaa on liikaa?
Kuka on vastuussa?

14

1012

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jokamiehen maailmanhistoriassa kuvataan että Assyria sai Mardukilta lain jota Assyria yritti viedä sodan avulla jokaiselle naapurikansalle. Myöhemmin saman pyrkimyksen peri Israel ja Islam. Hadith kertoo että Muhammed (saas) ei tule laskemaan miekkaa kädestään ennen kuin koko maailma tunnustaa vain yhden Jumalan.

      Alunperin kuitenkin Assyrian, Israelin ja islamin pyrkimys on peräisin Heenokin kirjasta jonka Nooa opetti Jasherin kirjan mukaan Aabrahamille. Asiaan liittyy vielä kiista maan neljän äären omistuksesta. Ne annettiin Sargonille. Tätäkin kuvataan Jasherin kirjassa.

      Uskonnot siis perustelee että sota on oikeutettu paremman lain viemiseen naapurikansoille. Jotta ne paranisivat barbarismista.

      Moderni käsitys löytyy mm. Saksankielisestä Brockhaus ensyklopediasta. Sanan Krieg- kohdalta. Asiaa on etenkin Saksassa siis pohdittu paljon. Suomen kielellä asiasta ei asiaa löydy. Olen melko varma.

    • Anonyymi

      Tämän yllä luetun mukaan, siis nykypäivänä ensiksi "vihollista " syytetään epädemokraattiseksi diktaattuuroksi ja sitten lähdetään vapauttamaan tätä kansaa siitä. Tuntuu jotenkin tutulta!

    • Anonyymi

      Mainitse yksi oikeutettu sota?

      Oikeastaan ainut tie oikeutettuun sotaan olisi rauhanpakotus-operaatiot, joilla on laaja kansainvälinen hyväksyntä. Siinä lähtökohtana on esimerkiksi kansanmurhaan puuttuminen.

      Toinen lähtökohta on puolustussota, mutta yleensä sodan aloittaja on aina se, joka toimii väärin. Voit pohtia esimerkiksi Israel:in Gazan ja Libanonin operaatioita. Niissä Israel vastasi toisen alueelta tehtyihin iskuihin, mutta homma meni selvästi överiksi. Monessa tapauksessa jää hyvin epäselväksi, minkälainen akuutti uhka vaatii toimimaan ja mikä on sotaoperaation päämäärä.

      • Kristitty ei käytä mitään pakotteita rauhaan, koska kristityn mukaan Jumala on ainoa, joka tietää todelliset motiivit sotaan. Ihminen ei voi ottaa Jumalan roolia missään asiassa. Kristitty vie evankeliumin ilosanomaa Jeesuksesta kaikille sodan osapuolille. Kun ihminen tulee aidosti uskoon, hän ei halua sotia millään perusteella. Evankeliumin vieminen on siten oikeata Jumalan mielenmukaista rauhantyötä.


    • Anonyymi

      Ei sotaa tule aloittaa. Puolustus maan rajoilla on tärkeää.

      • Anonyymi

        Erittäin kivikautinen kommentti. Sama jos olisi sanottu, että painat vaan tota nappia. Senhän osaa apinakin!
        Kyse on siitä, mitä vastaan kannattaa taistella. Ja yksi ehdottomista on islam.


    • Anonyymi

      - Onko uhka kansan ja etenkin korkeaälyisemmän rodun elintärkeää turvallisuutta koskevaa?
      - Tukeeko toiminta terveyttä, kansaa, ja korkeaälyistä rotua?
      - Onko meillä selkeä saavutettavissa oleva tavoite?
      - Onko kaikki muut väkivallattomat poliittiset keinot käytetty loppuun?
      - Onko riskit ja kustannukset analysoitu?
      - Ovatko toimintamme seuraukset otettu huomioon?
      - Onko olemassa strategiaa loputtoman takertumisen välttämiseksi?
      - Onko meillä laajaa tukea muualta?
      - Ovatko merkit suotuisat?

      • Anonyymi

        Virukset ovat tappavia, mutta ne ovat tarjonneet maailmalle joitakin sen tärkeimpiä innovaatioita. Luominen ja tuho yhdistyvät jälleen kerran. (Carl Zimmer)


    • Kristinuskoon ei kuulu sota millään perusteella eikä minkään syyn varjolla. Ainoa poikkeus on hengellinen sodankäynti saatanaa ja sen oppeja vastaan hengellisillä aseilla kuten Jumalan sanalla.

      • Anonyymi

        Auttaako ne siihen, ettei sairas mene naimaan tervettä, joka sitten synnyttää sairaan lapsen, tai jotta alempi ÄO ei mene naimaan valkoista, joka sitten synnyttää alempaa ÄO:ta olevan kersan?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Auttaako ne siihen, ettei sairas mene naimaan tervettä, joka sitten synnyttää sairaan lapsen, tai jotta alempi ÄO ei mene naimaan valkoista, joka sitten synnyttää alempaa ÄO:ta olevan kersan?

        Kyllä auttaa! Jumalan Sana on lääke kaikkeen sairauteen. Kristinuskoon ei myöskään kuulu mitään AÖ kuuluvia ihmisiä.


      • Anonyymi
        Joppa2 kirjoitti:

        Kyllä auttaa! Jumalan Sana on lääke kaikkeen sairauteen. Kristinuskoon ei myöskään kuulu mitään AÖ kuuluvia ihmisiä.

        Oletko se sama trolli, joka näillä palstoilla toimii kuten kameleontti, tekeytyy miksikä vain, ja pääosin halveeraa kristinuskoa ja Venäjää?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Oletko se sama trolli, joka näillä palstoilla toimii kuten kameleontti, tekeytyy miksikä vain, ja pääosin halveeraa kristinuskoa ja Venäjää?

        En ole mikään trolli enkä tekeydy miksikään. Jumalan armosta olen se mikä olen.


    • Anonyymi

      Ainoastaan hyökkäystä torjuttaessa sota on oikeutettu. Jos kaikki ajattelisvat niin, ei olisi sotia ollenkaan. Eli looginen päätelmä tuohon kysymykseen. Voi hyvin!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1289
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      35
      820
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      587
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    5. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      576
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      538
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      511
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      482
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      15
      472
    Aihe